Vapaa Sana

Oulu-laivan historiaa on aloitettu kirjoittamaan jo vuodesta 1963, jolloin alus laskettiin vesille Reposaaren Konepajan telakalta Merenkulkuhallituksen tilaamana tarkastusaluksena. Tuolloin alus sai nimekseen T/A OULU ja toiminta-alueekseen Oulun luotsipiirin, joka kattoi Perämeren rannikkoalueen Torniosta Kokkolaan ja tehtävänä merenkulun turvalaitteiden ylläpito ja huolto.
Tässä tehtävässä alus toimi OULU nimisenä vuoteen 1980 siirtyen sen jälkeen SOISALO-nimisenä Saimaalle ja myöhemmin vielä VALVOJA- nimisenä Ilmavoimienkin käyttöön. 1988 alus luovutettiin Merivoimille, saaden nimekseen FNS KUSTAANMIEKKA. Laiva varusteltiin sen ajan huipputarkoilla ilmatilan, vedenpäällisen sekä vedenalaisen liikenteen valvontalaitteilla. Laiva valvoi Suomenlahtea.
Merivoimat luopui aluksesta v. 2007 toukokuussa, jolloin Oulun ja sen ympäristön merenkulkijoiden perustama Merellinen Oulu ry osti aluksen. Hinta oli kohtuullinen, mutta piti sisällään velvoitteen aluksen hyvästä ylläpidosta ja sen perinteiden kunnioittamisesta. Tämän lisäksi kauppakirjaan kirjattiin kielto myydä alus muualle kuin romuttamoon. Tällä varmistettiin, että nimelliseen hintaan ostettua laivaa ei voi velvoitteiden vastaisesti käyttää myyntivoiton tavoitteluun.
Merellisen Oulun aktiivit ottivat aluksen heti siipiensä suojaan. Ensitöikseen alus maalattiin valkoiseksi maston huipusta vesirajaan eli laivaston harmaista alkuperäisiin väreihin. Telakoinnin jälkeen alus palasi takaisin juurilleen Toppilaan juhannuspäivänä 2007. Laituriin , johon se oli saapunut ensimmäisen kerran syyskuussa 1964. Laiva sai takaisin nimen OULU.
Alus liitettiin museoviraston ylläpitämään perinnealusrekisteriin sekä kauppa-alusrekisteriin.
Merellinen Oulu ry , aluksen omistajana , joutui nyt viranomaisten määräyksestä harkitsemaan aluksen käyttötarkoituksen mukaista katsastusta. Matkustaja-alukseksi katsastaminen olisi vaatinut suhteettoman suuria investointeja. Päädyttiin katsastaa alus erikoisalukseksi ( SPS, Special Purpose Ship ) tarkastajien suositusten mukaisesti. Jotta aluksella voitaisiin harrastaa edes jonkinlaista tuloja tuottavaa toimintaa, ryhdyttiin tuumasta toimeen.
Ensimmäinen tehtävä oli nostaa aluksen paloturvallisuus vaatimusten mukaiseen tasoon. Rakennettiin koko aluksen kattava sprinkler palosuojelujärjestelmä. Hankittiin pelastautumisvälineet 50 hengelle ja uudistettiin komentosillan navigointi- ja radiovarustusta. MOB-venekin sai paikan keulakannella. Lastiruuma muutettiin koulutustilaksi ja laivan suurin hytti varustettiin navigoinnin simulaattorilla. Toimintojen tavoitteeksi asetettiin merenkulkuun liittyvien koulutuksien järjestäminen sekä pienimuotoisten merimatkojen myynti yleisölle Oulun edustalle.
Koulutusohjelmat ovat Traficom’in auditoimat, tarkoittaen, että kurssit läpäisseet opiskelijat voivat hakea pätevyyskirjoja Merellinen Oulu ry:n kirjoittamilla kurssitodistuksilla, joilla on hankittu tai uusittu 200-300 pätevyyskirjaa. Kotisivuilta löytyy kurssirepertuaari. https://merellinenoulu.com/
Valtion huoltovarmuuskeskus ja suomalaiset varustamot ovat julkisesti ilmaisseet huolensa suomalaisten merimiesten katoamisesta ja nuorten vähäisestä kiinnostuksesta meriammattiin. Oulu-laiva on tehnyt ja tulee jatkossakin tekemään ’lähetystyötä’ ja antamaan alalle aikoville perusopetusta Vaasan napapiirin pohjoispuolella.
Korona katkaisi aluksen ylläpidolle elintärkeän kurssitoiminnan. Kuten myös matkojen kysynnän. Kolmen vuoden toimintakatkon aikana laivasta oli kuitenkin pidettävä huolta. Ylläpito, josta leijonanosa on talviajan lämmitystä, nakersi rahakirstun pohjan pois. Matkatkaan eivät SPS alukseksi katsastetulla, max 12 matkustajaa, paljon auta kolmen katovuoden jälkien siivouksessa. Siihen kun vielä sattui pakollinen kuivatelakointi. Kalliissa telakoinnissa voidaan nähdä jotain positiivistakin. Saatiin laiva monen venkulan kautta katsastettua uuteen perinnelaivaluokkaan ja sitä kautta kelvolliseksi kuljettamaan 35 matkustajaa. Hyöty alkaa tuntua taloudessa vasta vuosien päästä.
Arvaattekin, hyvät kolleegat, että apuahan tässä pyydetään. Ja samalla oikaistaan joidenkin väärämielisten ja -kielisten levittämää myyttiä oululaisten merimiesten yksityisestä pakoluolasta, kun kotona alkaa kyllästyttää.
Painotan vielä, että tässä ei olla hakemassa apua huonosti menevään liiketoimeen. Tavoitteena on pitkittää kunniakkaasti Suomen merenkulun ja valtakunnan rajojen turvaajana toimineen perintökalun joutumista Tornion terästehtaan kuumaan uuniin.
Linkki jäsenyyttä harkitseville: https://merellinenoulu.com/yhdistys/liity-jaseneksi/
Poliisihallinnon myöntämä valtakunnallinen varainkeruulupa Nro. RA/2023/1590
Rahankeräystili: FI21 1840 3000 0209 21
Viite nro. 1119
Suuresti Kiittäen
Merellinen Oulu ry

Joskus 70 - luvun alkupuolella Sveitsiläinen monialayhtiö Sulzer halusi Suomen varustamoista, telakoista ja merenkulkuhallituksesta edustajia vierailulle yhtiön tehtaille Winterthuriin Sveitsiin. Saatiin kasaan 16 miehen porukka. Vierailu kestäisi viikon ja sveitsiläiset esittelisivät saavutuksiaan. 

Kun olimme majoittuneet hotelleihin ja tervetuliaispuheet pidetty alkoi viikon ohjelmat. Tunsin Helsingin telakoiden useita työnjohtajia mutta yksikään ei ollut mukana. Telakoiden edustajat olivat kovan luokan suunnittelijoitta. Esimerkiksi Martin Saarikangas (myöh. Iso-Masa). Myös Merenkulkuhallitusta edusti arvostettu yli-insinööri Oso Siivonen.

Hyvin pian huomasin, että on parempi pysyä vain kuunteluoppilaana sillä telakoiden suunnittelijat etunenässä Iso-Masa olivat porukkamme parhaita keskustelijoita. Muistan kun Iso-Masa esitti kysymyksiä sveitsiläisille, eikä heillä ollut valmista vastausta. Vastaus tuli seuraavana päivänä.

 Päivittäin ajoimme bussilla ympäri kaupunkia ja vierailimme eri tehtaissa. Päähuomio oli kuitenkin Sulzer laivakoneiden uusien tuotteiden ja ratkaisujen esittely. Näissä asioissa Iso-Masa sai monta keskustelua aikaan. 

Oli aamiaista, lounasta ja päivällistä. Viikon aikana FÅA:n ja Wihurin konetarkastajat olivat alkaneet ryypätä ja heitä sai aina odotella, että saisivat lasinsa tyhjiksi. Eivät nämä kaksi toisista välittäneet Ihmetellä piti miten rauhallisina sveitsiläiset pysyivät. 

Ja sitten viimeinen ilta. Olimme juhlasalissa ja iso pöytä oli u-kirjaimen muotoinen. Istumajärjestys oli sellainen, että kahta suomalaista ei istunut vierekkäin. Aina oli sveitsiläinen vieressä. 

Yli-insinööri Oso Siivonen piti saksan kielellä päätös-ja kiitospuhetta kun FÅA:n konetarkastaja oli sammuneena. Puheen aikana hän heräsi, nousi ja teki Hitler-tervehdyksen ja huusi, että Sultzer on täyttä paskaa. Silloin Iso-Masan pinna petti. Hän olisi varmaan heittänyt miehen ulos huoneesta. Sveitsiläiset saivat kuitenkin tilanteen rauhoitettua 

Minulla hiki nousi pintaan ja sen huomasi vierustoveri kaikkien lisenssivalmistajien johtaja Mr. Wolf. Johtaja kertoi, että he ovat kutsuneet vieraat kansakunnittain. Viime viikolla olivat norjalaiset. Heilläkin yksi sai paljon pahaa aikaan. Norjalainen oli sammunut pöytään, jossa oli majoneesilla maustettuja kalavateja. Kun hän heräsi hän oli kauttaaltaan majoneesissa. Illan edetessä muut vieraat olivat myös majoneesissa. Johtaja Wolf Kertoi tapauksen sen takia, että osataan sitä muissakin maissa. 

Voit suurentaa kuvaa painamalla tarpeeksi monta kertaa näppäimistöstä yhtä aikaa kahta näppäintä    Ctrl +

Kirjailija Tapani Tukiaiselta on ilmestynyt neljästoista teos, Messikallesta merimiespapiksi. Kirja perustuu hänen 1980-luvun lopun kokemuksiinsa. Tankkilaiva Nunnalahden ruorissa seisominen lukioikäisenä vaihtui aikuisena asemanhoitajan pestiin Italian merimieskirkolla. Merimiespappi kompuroi kirkon ovella, juoksi lentolippujen, hajuvesien ja sataman portilla vaadittavien lupien perässä. Missioonan vaatimattomalla lukusalilla viihdyttiin, juotiin Birra Morettia ja soitettiin lankapuhelimella Suomeen. Roomassa piispa keskusteli latinaksi taksinkuljettajan kanssa ja suurlähettiläs arvosti itse tehtyä pastaa. Maassa asuvat suomalaiset iloitsivat toistensa tapaamisesta. Tukiainen näki ympärillään leikkiä ja iloista vallattomuutta, vaikka pilviä kertyi taivaalle. Välimeren suolaisuutta ei hävittänyt mikään. 

Tukiainen, Tapani (2024). Messikallesta merimiespapiksi. Kurikka: Valmiixi. 248 s. Kannen kuvat: Tapani Tukiaisen kotialbumi.

Etukannessa Nunnalahden venttiili-ikkunamaisemaa ja Savonan satamaa hinaajineen ja Torretta-torneineen, takakannessa Missioonan minibusa. ISBN 978-952-5965-81-0. Ilmestymisaika: 12/2024 Luokitus: UDK 894.541, YKL 84.2

Asiasanat: merimiespapit, merimieskirkot, merimieslähetys, Suomen merimieskirkko, Kirkon ulkosuomalaistyö, Merimiespalvelutoimisto; säiliöalukset, M/T Nunnalahti, Suomen Joutsen, Neste; roomalaiskatolinen kirkko, ekumenia, paavit, birgittalaiset; Rooma, Pohjois-Italia, Italia; romaanit, kaunokirjallisuus, tietokirjallisuus.

Kirjan kansien kuvat, esittely ja lisätiedot: http://www.valmiixi.fi/2024/12/tapani-tukiainen-messikallesta.html

Mikähän lienee ollut ensimmäinen Suomen lipun alla seilannut matkustaja-alus, jossa oli evävakaimet? V. 1966 valmistuneessa m/s Fenniassahan niitä ei vielä ollut.

Asensin erinäisiä tuoreita ohjelmistoversioita, joissa oli tietoturvapäivityksiä.
Otin käyttöön aiemmin kokeillun valokuvaohjelmiston toisenlaisen version, joka erottaa samalla näytöllä olevat kansiot ja valokuvat toisistaan. Lisäksi näytöllä on enemmän kuvia nähtävänä.

Jos muutosta pidetään huononnuksena aiempaan, voisi laittaa viestiä. Muutoksen saa helposti pois käytöstä.

Hyvää itsenäisyyspäivää.

Ent. res. alik. mieltä lämmitti katsoa telkkarista itsenäisyyspäivän paraatia. Monenlaista tahtia ja eri jalkaa oli marssijoilla. Eikä olleet jonotkaan viivottimella vedetyt. Osoittaa meillä ymmärretyn, ettei itsenäisyyttä puolusteta paraatimarssilla, vaan omatoimisella ja itsenäisellä päätöksenteolla tilanteen mukaan.

Monissa laivoissa saattaapi syntyä melkoista napinaa, mikäli nyt julkaistujen ravintosuositusten mukaista sapuskaa aletaan jatkossa tarjoamaan laivoissakin. Pahinta tässä suosituksessa lienee lihan olematon osuus, sillä 350 gramman viikkosuositus on osalle "lihanhimoisista" vähemmän kuin yhdellä aterialla tähän asti syöty lihamäärä.
Vihannesten ja hedelmien osalta ongelma ei ole välttämättä yhtä polttava, sillä osalla laivoista ne ovat jo vuosikymmeniä sitten olleet elimellinen osa jokapäiväistä ravintoa, eritoten villillä linjalla seilanneissa laivoissa. Tällöin ei toki ravintosuositukset olleet johtotähtenä, vaan niiden helppo saatavuus ja ennenkaikkea halpa hinta niin Etelä-Euroopassa kuin ennenkaikkea Kauko-Idässä.

Helsingissä Lauttasaaressa Särkiniementie 5 sai 18 opiskelijaa radiosähköttäjän II luokan pätevyystodistuksen 17.12.1971. Heihin kuuluivat Eero Hankkio, Risto Poutanen ja Timo Sylvänne. Eero Hankkio tapasi Ristoa erilaisten jatkokoulutusten merkeissä. Ohessa Eeron muisteluita.

Jotakin Risto Poutasesta.

Helsingin Lauttasaaressa pidetyn radiosähköttäjäkoulutuksen ( --71) jälkeen tapasin Risto Poutasen v. 1981 Rauman merenkulkuoppilaitoksen sähköttäjille järjestämässä koulutuksessa ja sen jälkeen monilla lyhyillä kurseilla Muistan Riston erittäinen huumorintajuisena, leppoisana ja hyväntuulisena. En muista, että hän olisi koskaan sanonut pahasti kenellekkään. 

Risto oli Raumalla Matti Karin kämppäkaverina. Näytti siltä, että kaverukset olivat usein kierroksella Raumalaisissa anniskelupaikoissa, mutta aina olivat aamulla koulussa. Mikäli Karin Matti vielä talloo tällä pallolla, hänellä saattaa olla muisteloita paljonkin. Rauman koulutus kesti 9 kuukauttaa. Muutama muistelu:

Rauman koulutuksessa seisoskelin välitunnilla pihalla parin kaverin kanssa. Risto tuli paikalle ja alkoi puhua ruotsia. Puhui pitkän tovin ja sitten muka havahtui: "Jaa mutta tehän puhettekin suomea" Kun tähän vielä lisätään, että hän osasi esiintyä ja puhua kuin englantilainen lordi, kohteliaasti ja hienoin sanakääntein, niin ainakin minua huvitti.

Muutamaan laivaan menin töihin sen jälkeen, kun hän oli ollut sähköttäjänä. Igloo Norse-laivassa muisteltiin hyväntatoisestii nauraen seuraavaa: Risto oli kerran tuonnut pokeri-peliin laivan koko kassan. Makaili päivähuoneen lattialla ja lisäsi välillä panoksia ( Neste Oyn rahoja ) En tiedä ,miten hän lopuksi selvitti tilanteen, mutta rahat hän tietenkin palautti kassaan. 

Igloo Norsessa oli miehistönvaihto. Uusien miesten oli mentävä antaamaan henkilötietonsa kipinälle. Radiohytin ovelle alkoi muodostua jonoa. Risto pyysi ensimmäiseltä passin, lääkärintodistuksen ym. paperit. Kirjoitti tiedot ylös. Laittoi sitten paperit passin väliin ja paiskasi koko nivaskan roskakoriin: Seuraava! 

Lunni- laivassa muisteltiin: Lunnin seuraava satama oli Helsinki. Risto oli sopinut keittiöhenkilökuntaan kuuluvan tytön kanssa, että Helsingissä mentäisiin yhdessä sinne ja sinne. Oltiin tulossa perille kun Risto ilmestyi keittiöön ja lordimaisesti ilmoitti: " Hovimestarini soitti juuri". Kohteliaasti hän perui treffit. 

80-luvun loppupuolella hän oli Neste Oyn henkilöstöosatolla. Jouduin usein soittamaan hänelle miehitysasioissa. Puhuimme joskus pitkäänkin Nesteen laskuun. Eräässä puhelussa hän kysyi, olisiko kiinnostunut lähtemään Igloo Norseen. Hän oli ollut Norsessa vähän aiemmin. Lupasin lähteä. Muutama viikko meni. Risto soitti ja kertoi Norsessa olevan nyt paikka auki. Hän sanoi tulevansa Helsingin rautatieasemalle vastaan ja voisi viedä minut lentokentälle. Niin tapahtui. Matkalla Hki - Vantaalle hän kertoi millaista Norsessa tulisi olemaan; kapteeni ym. vakituinen porukka. Poikkesimme kahville eräälle huoltoasemalle ja siellä hän kertoi käyneensä juuri lääkärissä. Sydämessä jotain. Erityisen huolestuneelta hän ei vaikuttanut. Ehdin olla Igloo Norsessa pari viikoa, kun kapteeni laivan yhteismesissä aamiaisen yhteydessä kertoi Riston menetyneen edelliseenä iltana. Sydänkohtaus junassa. Tuli aika hiljaista. Monet tunsivat hänet. Ymmärsin että hän oli pidetty mies. 

En liioittele, kun sanon, että Risto Poutanen oli miehistä parhain. Tietenkään en tiedä kokonaisuutta, kun en tavannut häntä kotioloissaan. Se Risto jonka tunsin oli luotettava ja rehellinen. En muista hänellä olleen mitään vaikeuksia selvitä niistä koulutuksista ja kursseita, joilla olimme samaan aikaan. Tein siitä päätelmän, että hän oli aika fiksu, toisin kuin meikäläinen!, joka tuskaili radiotekniiikan ym. parissa. Mutta se on toinen tarina. 

Terveisin Eero Hankkio

Äänimeren albumeista muutama kuva Risto Poutasesta

Helsinkiradiossa Keimolassa. Eetu Pitkäpyrstöllä on asiaa Ristolle.

Radiosähköttäjä laivassa ABACO STAR. Kuva: Reijo Saarinen

Radiosähköttäjien perämieskoulutus Raumalla

Viime nostalgiareissun paluumatka jäi Raimo Lappalaiselta kesken, kun terveysongelmien takia hänet kuljetettiin sairaalaan. On päässyt jo Ruotsista kotiseudulle Suomeen. Kuntoutus on kohentanut vointia siinä määrin, että Rami pystyy jo lukemaan tekstiviestejä. Terveisiä passaa lähetellä. Ramilla on ainakin Messenger ja WhatsApp (+358405244354).

14.10.2024: Soili Peiponen lähetti kuvan:"Terveisiä Lappalaisen Ramilta. Olimme iloisesti yllättyneitä hänen hyvästä kunnostaan, puhe on vielä hakusessa mutta hiljaa hyvää tulee."