Provosointia

Lähettänyt ArmasAallontie

 

                                                Jotenkin hiljaiselta tuntuu tämä muistelu-palsta,ovatko kaikki jo sanottavansa sanoneet,jättäneet tämän Hankin ja minun tehtäväksi,no nyt on aloittanut Marjatta,tervetuloa vain Hermannin Nuorisoseuraan,mukava kuulla myös vastakkaisen sukupuolen näkemyksiä.Täytyy kai heittää vähän bensaa hiillokseen jospa se roihahtaisi liekkiin.

                                                  No niin.Mielestäni 70-luvulla alkanut muutos,joka romutti sen kahden vuoden seilauksen ulkona jos aikoi saada vapaan kotimatkan,lyhenikö se kuuteen kuukauteen,en oikein muista koska seilasin 70-luvun pääosin svenskeissä,niin se mielestäni toi merelle porukkaa joka ei oikein kuulunut sinne. Väitän että esimerkiksi Nielsenin olisi ollut vaikeaa saada porukkaa jos olisi ollut vaara jumittua kahdeksi vuodeksi ulos,väitän myös etteivät miehet pienistä mustista laivoista jotka olivat työskennelleet vuosia laivoissa mutta eivät koskaan olleet merillä olisivat edes ajatelleet lähteä ulkoseiloreiksi Nielssenin kasvavaan laivastoon entisissä olosuhteissa.Nielsenillä keksittiin loistava idea viihtyvyyden nostamiseksi:Perustettin avioliittotoimisto!En tiedä miten se lähti käyntiin,kuten sanottu olin silloin muualla mutta kun 80-luvun alussa palasin taas yhtiöön oli toiminta jo saanut vakiintuneen muodon.eivät ne parisuhteet minua muuten kiusanneet,olin onnellisesti naimisissa,mutta kun näillä pareilla oli etuajo oikeus,pari kertaa sai sanoa hyvästit mielenkiintoiselle barcolle kun sinne tarvittiin taloushenkilökuntaa ja sellaista ei saatu ellei perämies/poikaystävä päässyt mukaan.

                                                    Tietysti uutta,kokematonta naispuolista miehistö jäsentä odotti joku kiiluvasilmäinen luigi joka tarjosi suojelua,se oli vaikea valinta monille kun kaikki oli uutta.Toisaalta oli myös naisia jotka ilmoittivat tulleensa töihin eikä muodostamaan parisuhdetta.Tavaroiden vaihto hytistä toiseen saattoi myös joskus mennä pieleen,menin kerran erääseen laivaan, hytin ovessa oli miehen mentävä aukko,tunteet olivat nousseet pintaan.

                                                    Vielä on kerrottava eräs tarina ahvenanmaalaisesta.siellä perämies ja messityttö olivat lyöneet hynttyyt yhteen,molemmat olivat tahoillaan naimisissa,sitten tuli miehistönvaihdoksia ja messitytön mies oli tulossa moottorimieheksi,silloin täytyi nauraa vahingoniloisesti,ei muuten mutta perämies sai elämänsä sätkyn,hän pelkäsi tosissaan.Hän olisi ottanut ulosmaksun mutta rahat eivät riittäneet lentolippuihin Valloista Suomeen ja vielä uudelle miehelle Suomesta Valtoihin,varustamo vaati tämän.perämiehen oli vain odotettava kohtaloaan.Ei siitä mitään tragediaa syntynyt.motori ehkä jotain oli arvaillut ja pyysi ja sai seuraavassa mahdollisessa satamassa ulosmaksun.

                                                     No niin,tällaista.Nyt vaan kaikki provosoitumaan!

Tervekätinen m… (ei varmistettu)

Pe, 12.12.2014 - 06:45

Armas on ihan oikeassa. Noissa ns. "laivaromansseissa" kielteiset puolet korostuivat. Niinpä en tiedä yhdenkään järkevän henkilön sortuneen moiseen. Enkä liioin itse 20nen eri aluksen kokemuksella kaikilta liikennealueilta, mukaan lukien"imelän veden" kesät jolloin periaatteeni oli kyllä koetuksella! Periaatteeni ei luonnollisestikaan yltänyt naismatkustajiin.. Oli muutoin hauska seurata niiden laivaromanssien kaksilahkeisten kiemurtelua, kun saavuttiin johonkin mukavaan satamaan, jossa oli ripsipiirakkaa sopivasti tarjolla. Ja kyllähän niillä yksilahkeisillakin riitti vipinää, kun sopivia "Luigeja" oli näköpiirissä. Kaikki ihan fake-touhua, mutta kun miettii esim. Nielseniä, niin asiassa on varmasti perää. Ottaen huomioon niiden alusten liikennerakenteen, onni oli varmasti monesti koetuksella... Muutoin, tarinan mukaan jossain kongolaisessa tankissa olisi keksitty ratkaisu ongelmaan ja hommattu yhteinen pumpattava-Barbara. Onkohan siinä perää ;)) ?

Eräässä suomalaisessa kaasutankkerissa oli kokki, joka meni valittamaan ihan kipparille asti "kun pojat eivät käy panemassa". Pumppumies taisi ottaa hoitaakseen tämän "erikoistehtävän". Antoikohan kippari pullon - mene ja tiedä - uroteosta oli varmasti kyse! Huomattakoon että kyseessä siis oli naiskokki, eli se vielä olisi puuttunut että kokki "vaateineen" olisi ollut mies. Nykyaikana se olisi varmasti mahdollista...

Maakrapu (ei varmistettu)

Pe, 12.12.2014 - 22:32

Milläs saisi provosoitua ne, jotka on olleet 40+ vuotta merillä ja nähneet kaiken sen kehityksen, muutoksen ja murroksen? smiley

Kyllä Armas on mielestäni oikeassa, mitä tulee laivaromanssien kielteisiin puoliin. Enemmän pohdituttaa sinänsä tuo "kahden vuoden ulkona seilaaminen" mikä taisi poistua 1970 -luvulle tultaessa. Vaikka eräskin - ei ihan kantasuomalainen - päällikkö yritti sitä soveltaa vielä A.D. 1979. Kaksi vuotta "ulkona" oli varmasti monesti ihan ok silloin wanhaan hywään aikaan. Silloin kun meno ja meininki oli leppoista pitkine satama-aikoineen. Eiköhän pitkäkin törni kulunut mukavammin, kun satamassa olot saattoivat kestää viikkoja mukavissa paikoissa. Merimatkoillakin saattoi rentoutua; ottaa aurinkoa ja paukunkin ilman alkometrin uhkaa lähivahdin muodossa. Törni kului mukavasti, mutta kuluiko se niin ja aina kaikilta? 

Entäpä jos hyvien linjojen tai pitkien satama-aikojen vastapainoksi sai kokea jonkun "Kyrpä-K:n tai Vittu-V:n" päivittäistä simputusta ja vitnoilua pitkillä merimatkoilla. Satamien helvetin lisäksi. Tämä on toki vain mielikuvituksen tuottamana esimerkkinä.(Ettei kukaan lukija vaan vahingossa samaistu näihin mielikuvitushahmoihin ja näe niissä itseään) Niitähän kun löytyi kaikista osasto- ja henkilöstöryhmistä. Väkisin tulee mieleen erään fiksun jefen toteamus: "merilaki on aina suojellut mielenvikaisia". Onko?

Eli miten pitkä, jopa kaksi vuotta kestänyt, törni sujui niissä merkeissä kun henkilökemiat yms. eivät pelanneet sitten ollenkaan. Etenkään jonkun sellaisen kanssa, jolla oli enemmän ”limadskeja” kuten legendaarinen majuri Nikke Pärmi tapasi sanoa. Piti vain sinnitellä samalla kölillä 7/24/30/12.. ilman mahdollisuutta pois pääsyyn - ulosmaksuun - taloudellisista tai muista syistä. Vanavesikö ainoana ratkaisuna?

Hank

                                         Hiljaista on kokeillaan tällaista: Mahdollinen lukija,kuinka monen neron kanssa olet seilannut? Entä sellaisen kanssa joka ei ole koskaan tehnyt yhtään virhettä?Minun saldoni on yksi nero ja karkeasti kymmenkunta sellaista joka ei elämässään ole tehnyt virheitä.Lähimmäksi totuutta päässee eräs joka ei muistanut tehneensä yhtään virhettä,useinhan niitä virheitä syntyy muistamattomassa tilassa.Hänen "monumendaalisen hahmonsa"(Nikke Pärmi) voi löytää laivakuvista tai nostalgia-jutuista.No niin sitten kynät savuamaan!

Tappajatate (ei varmistettu)

Ti, 27.01.2015 - 00:25

In reply to by ArmasAallontie

Lueskelin kirjoituksia naisista laivoissa. Ensimmäisissä laivoissa svenskeissä ei ollut messilikkoja, eikä naiskokkeja, miehiä vain. Johnssonin laivoissa oli sentään nais siivoojia pasaseerien hyttejä putsaamassa. Yhtiön määräyksestä ikää piti olla vähintään 50 v ja ruma ulkonäkö, sillä en nähnyt yhtään kaunotarta kolmessa botskissa joissa seilasin kokkina. Reedarin kriteerit eivät estäneet vastakkaista sukupuolta hankkiutumaan hyttiä jakamaan. Aina joku löysi siivoojasta petikaverin. Sitten Härmäläisissä botskeissa tuli yllätys. Naisia oli jokaisessa laivassa useita ja töissä elo sujui sopuisasti. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Pohjois Amerikan linjalla oli pari kertaa isompikin ongelma, kun viinan makuun päässeestä messilikasta tuli kiertopalkinto ja mustasukkaisuus riidat tultiin valittamaan minulle. Sanoin, että menkää tappelemaan täkille, minulle on turha valittaa. Asia meni lopulta niin pitkälle, että tyttö piti lukita sairashyttiin, kun sai juoppohulluus kohtauksen. Nätistä tyttörassusta oli tullut alkoholisti ja kiertopalkinto. Laitoin pahimmat panokaverit (14) ukkoa viinakieltoon viikoksi enkä myynyt heille tippaakaan. Murinaahan siitä tuli, tosin kiitostakin. Toinen tapaus oli kotkalainen jo kypsään ikään tullut nymfomaani, joka jäi ahteriin Floridassa. Näin hänet istuskelemassa baarissa ison negrun kanssa ja palasi laivaan Filadelfiassa ratki väsyneenä. Työt sentään häneltä sujuivat jollain lailla vaikka välillä kävi antamassa apua sitä tarvitsevalle. Minullekin hän veikeästi yritti tarjota piirakkaa, mutta vaikka paineita oli, niin muistin vanhan sanonnan "lastista ei saa syödä". Sukuvietti riivaa meitä kaikkia ja kiima pistää tekemään kaikenlaista, jota katuu jälkikäteen. Niin kadun minäkin. Joskus.