Suomi meloo eikä meinaa

Ensimmäinen Suomi meloo kanoottiviesti järjestettiin 1985. Tänä kesänä 20. kerran kunniaksi viesti melottiin samaa reittiä kuin ensimmäinen: Iisalmesta Kotkaan. Virallisen reitti-infon mukaan melottavaa viikon ajalle kertyi 651 kilometriä. Vesillä edetessä saatettiin jossakin oikaista ja jossakin taas kierrellä ja kaarrella, kuten Savossa sopiikin.

Tämän kesän reitti oli jaettu 32 melontaosuuteen. Pisin oli illasta aamuun kestänyt 45 km yösafari, lyhin 6 km mittainen saapuminen melajuhlille. Osuuksien välillä on melojien vaihtoaikaa puolesta tunnista tuntiin. Yleisin kulkuväline on kajakkikaksikko. Mukana on myös kajakkiyksiköitä ja avokanootteja eli inkkareita.

Viesti etenee yötäpäivää, paitsi puolivälissä pidettävä melajuhla suo melomiseen yhden yön tauon.Tämän kesän melajuhlille antoi arvokkuutta 20 kertaa osallistuneiden palkitseminen.

Mukana oli yli sata joukkuetta ja osallistujia yli tuhat. Melan varressa oli pieniä lapsia, kuin myös niin varttuneita, etteivät enää oikein nähneet väistellä edelläkulkijoita.

Minä olen innostunut kajakkimelontaan 90-luvun loppupuolella. Olin yli kymmennen vuotta aiemmin jäänyt merenkulkijan ammatista maatöihin. Parhaiten viihdyn vesillä kauniilla säällä kauniissa järvimaisemissa luonnon elämää seuraillen. Kajakista katsottuna yli metriset aallot peittävät näkyvistä läheisetkin saaret. Rautalaivan brygän kymmenien metrien korkeuksista ei sellaisia aaltoja vielä huomaakaan.

Puijon Ladun joukkue osallistui Suomi meloo kanoottiviestiin neljättä kertaa. Hyvissä ajoin talvella kerättiin joukkuetta. Mukaan ilmoittautui neljätoista melojaa. Kolmella oli mahdollisuus lähteä koko viikoksi. Yksi meloi yhden osuuden ja muut vaihtelevia määriä. Joukkueeseen kuuluivat: Anita, Antti, Kalevi, Kari, Maire, Martti, Mervi, Paavo, Paula, Pauli, Pirjo, Ritva, Timo K. ja Timo's.

Ensimmäistä kertaa oltiin liikkeellä Puijon Ladun omilla kajakkikaksikoilla. Kiitos uutterien talkoolaisten, joiden uhrautuvalla työllä on hankittu seuralle kaksi kajakkikaksikkoa.

Useita valmistelevia kokouksia pidettiin. Jaettiin osuuksia ja suunniteltiin majoitukseen ja kuljetuksiin liittyviä asioita. Päätettiin tänäkin kesänä vuokrata asuntoauto ja ottaa mukaan vaihtoja varten minun vanha farmariautoni. Työhön ja terveyteen liittyvien esteiden vuoksi vielä viime tipassa mietittiin muutoksia melontavuoroihin.

Viesti alkoi Iisalmesta lauantaina 12.6. kello 11.

Sunnuntai – maanantai yö

Ensimmäinen osuuteni lähti Kuopion pohjoispuolelta, Jännevirran Uudistalolta sunnuntaina keskiyöllä. Maire asettui kajakin etupenkille vauhdinpitäjäksi. Minä ruuvailin takapenkillä peräisimen polkimia sopivalle hollille. Melko lämmintä, tuuli vähäistä, taivas pilvinen ja näkyvyys hyvä valoisassa yössä. Keltaista lippua hulmauttelevan johtokajakin rinnalle ja perään – kiireisimmät edellekin - ryhmittyivät noin 70 matkaanlähtenyttä 21 km osuudelle Kuopioon.

Alkuun luotsiksi ilmaantui sorsaa suurempi lintu, olisikohan ollut jokin hanhi. Lintu odotteli vedessä kelluen, että ensimmäiset melojat ehtivät ohitse ja pyrähti sitten satakunta metriä eteenpäin odottelemaan melojia. Tätä jatkui useita kertoja, kunnes lintu liihoitteli muualle jatkamaan esitystään.

Jännevirran sillan alitettuamme kertoivat jotkut nähneensä kolme hirveä uintimatkalla. Meidän kajakkikuntamme huomio kohdistui upeaan ilta-/aamuruskoon pohjoisella taivaalla. Oman huomionsa sai eteläisellä taivaalla loistanut kirkas tähti. Arvelimme pitkään sen nimeä, kunnes valo alkoi suurentua ja ääntäkin alkoi kuulua sen kaartaessa laskuun läheiselle Rissalan lentokentälle.

Jännevirran sillan ylittävät rekat pitivät ukkosenkaltaista jylinää, joka kaikui pitkälle sillan eteläpuolelle. Erikoista oli, ettei vastaavanlaista jylinää kuulunut siltaa lähestyessämme pohjoisesta.

Yksi maatauko pidettiin, jolloin saattoi rantautua venyttelemään ja eväitä syömään. Mairen kanssa kelluimme oranssin reimarin kyljessä. Aamun kirkastuttua ohitimme Karhonsaaren ja Suomen Sodan aikaisen sotatantereen. Sitten levittäytyi Kuopio eteen kukkuloineen. Rantauduimme kaupungin keskustaan puoli tuntia etuajassa maanantai aamuna kello 4. Olematta savolainen ja satoja satamia ympäri maailmaa nähneenä on mielestäni Kuopio eräs kauneimmista vesiltä katsottuna.

Martin ja Paavon melojen voimin joukkueen viesti jatkui etelään Puutossalmen ja Leppävirran Konnuksen kanavan kautta kohti Varkautta. Itse kömmin kotiin varusteita kuivattelemaan ja päiväunille. Maire laittautui työnsä ääreen.

Maanantai – tiistai yö

Seuraava osuuteni oli yösafari Varkauden Kuntorannasta Rantasalmelle. Lähtö maanantai-iltana kello 21 ja matkaa 45 km. Paula asettautui perämieheksi peräkammariin.

Tihkusade muuttui kirkkaaksi auringonpaisteeksi laittautuessamme vesille. Tuuli oli heikkoa ja puhalteli pohjoisesta selkämme takaa.

Taipaleen kanavan kautta siirryimme Unnukan vesiltä Haukivedelle. Vedenpintojen korkeuseroksi ilmoitetaan 6 metriä. Internet-tietojen mukaan Taipaleen kanava on ensimmäinen valtiovallan Suomessa rakennuttama sulkukanava ja valmistunut 1840. Jo kolmenkymmen vuoden käytön jälkeen rakennettiin vierelle uusi kanava, joka uusittiin sata vuotta myöhemmin. Aluella on Taipaleen kanavamuseo.

Leppoisasti takaa puhalteleva pohjoistuuli teki melonnasta kevyttä ja matka joutui. Seitsemänkymmenen kanootin joukosta kuului päinvastaisiakin kommentteja, että mennään liian lujaa ja lepotaukoja kaivattiin.

Merellisiä terveisiä saatiin ohittaessamme puutavaraa lastaavan maltalaisen rahtilaivan. Safarin puolessa välissä pidettiin maatauko oikein nuotion kanssa. Nuotion ääreltä kaikui kesäyöhön laulutaitoisten pontevat yhteislaulut.

Loppumatka melottiin Linnansaaren kansallispuiston vesiä sään vaihdellessa auringon paisteesta pilviseen tihkusateeseen. Norpan kotivesillä oltiin, muttei niitä näkyviin ilmaantunut. Rantasalmen lomakylä Järvisydämen laiturille nostelimme auringon paisteessa kajakkiamme tiistai aamuna kuuden aikoihin.

Toisen valvotun yön jälkeen alkoi ramasemaan. Aamupalalla ei ihan tiennyt, olinko jo syönyt vai vasta tulossa syömään. Paula laittautui vielä saunaankin, mutta itse kiipesin patjalle makuupussiin asuntoauton ohjaamon yläpuolelle.

Jo iltapäivällä olimme taas virkeänä suuntaamassa retkikotiamme kohti Savonlinnaa ja seuraavaa osuutta. Koska kiirettä ei ollut, tutustuimme Rantasalmen upeaan kirkkoon, joka on salaman aiheuttaman tulipalon jäljiltä rakennettu seiniä lukuunottamatta uudelleen. Hyvin viihtyisä, mikä on harvinaista kirkoissa. Ehdimme myös poiketa Parkunmäen taistelun muistomerkillä. Kustaa III:n sodan taistelussa 21.7.1789 suomalaisilla oli menestystä, vaikka itse sota päättyi venäläisten kanssa tasapeliin.

Tiistaina 17.30 starttasi lähtö Savonlinnan uimalan rannasta kohti Sulkavaa 12 km osuudelle. Paula jälleen peräsimessä. Matka oli ns. yleisöosuus, johon sai liittyä muutkin, kuin viestiin ilmoittautuneet. Mukana oli 135 kanoottia.

Johtokajakista kuulutettiin, että nyt on tulossa maailman kauneimmat saaristomaisemat. Vakaasti olimme toista mieltä, eli kyllä niitä maailman kauneimpia saaristomaisemia oli ollut Iisalmesta lähtien. Tosin on myönnettävä, että Kanadan Thousand Islands järvialue on kaunista katsella, mutta sehän muistuttaakin suomalaista järvimaisemaa.

Taas kerran opin, että tervahöyryksi voidaan kutsua vain puurunkoisia höyrylotjia. Lähtöä odotellessamme näimme maailman ainoan tervahöyryn höyryävän Savonlinnan satamassa, kun 1914 rakennettu Mikko siftasi kaijasta toiseen.

Osuutemme vaihtui kajakista autonrattiin Koivukannan lossirannassa. Totesimme kuinka ahdas voi olla ahdasta, kun kymmenet ja kymmenet autot täyttivät kapean tien molemmat pientareet niin, että välistä mahtui vain jalkaisin kulkemaan.

Asuntoautomme yöpyi Sulkavan eteläpuolella Veturimiesten liiton Mannilanniemen vapaa-ajankeskuksessa. Trangian ja omien eväiden tarpeellisuus häivähti mielessä, kun spagetista ja kastikkeesta kaivelin kassalla kahdeksan euron korvausta. Ehkäpä hintaa hivenen kompensoi, että saunomaan pääsi maksutta, eikä järvessä uimisestakaan velotettu. Tosin vielä enemmän vielä vähemmästä piti maksaa matkan edistyessä Saimaan rannalla.

Tiistai – keskiviikko yö

Omalle kohdalle ei yöpymiseen jäänyt aikaa, koska seuraava melontaosuuteni Pirjon kanssa lähti Sulkavalta keskiviikkona kello 02. Yö oli vilpoinen ja usvapilvet leijailivat vedenpinnalla kuin keijukaiset kesäyössä. Sulkava-lehden toimittaja kierteli rannoilla kameransa kanssa ja kyseli Pirjolta ja minulta yön helmaan lähdön tunnelmia.

Upea oli näkymä kajakkien lähes äänetönnä lipuessa ja aamuruskon säteiden heijastaessa peilikuvan öljyntyveneen järvenpintaan. 17 km osuus päättyi samaiseen Mannilanniemeen, josta olimme yöllä autolla lähteneet Sulkavan vaihtopaikalle.

Aamupäivän nukkuminen auttoi taas jaksamaan kohti seuraavia osuuksia. Kotimme keula suunnattiin aluksi kohti Puumalaa. Ehdottomasti vierailun arvoinen on Puumalan sillan näköalakahvila. Melojat olivat jo Puumalan ohittaneet ennen meitä myöhäisherännäisä, mutta näköalat on komeat ilman kajakkejakin.

Saimaan vastakkaiselta rannalta alkoi seuraava melontaosuuteni. Sinne ei ollut siltoja eikä losseja, joten autokyyti kierteli Saimaan rantoja ohi Imatran ja läpi Lappeenrannan Taipalsaarelle. Keskiviikkona 19.30 starttasi Suur-Saimaan lomakylän rannasta viestin lyhyin 6 km osuus kohti melajuhlapaikkaa. Anitan kanssa olimme jo hyvissä ajoin auringonpaisteessa kellumassa lähtöä odotellen. 20-vuotisjuhlallisuuksien vuoksi saapumisajaksi oli toivottu kello 21. Ehdimme tehdä ajan kuluttamiseksi kaarroksen jos toisenkin ja kelluntatauonkin, ennenkuin ajankohta alkoi olla sopiva rantaantulolle Lomakeskus Saimaanrantaan.

Asuntoautomme vieressä oli osittain poltettuja puunrunkoja, joista syttyi mukavasti nuotio makkaranpaistoon. Enempiä melajuhlia omalta osaltani en kaivannut, koska seuraavan osuuteni lähtö oli aamulla 7.30. Periaatteena oli olla vesillä selvänä ja prosentteja nolla ”Viisaasti vesillä kampanjan” mukaisesti.

Torstai

Torstai aamu näytti sateiselta ja pilviseltä ja tuntui kylmältä. Rantaan päästyä näkyi selällä vaahtopäitä. Vaikka maissa palelee, kajakkiin päästyä yleensä tarkenee jos on asianmukaiset asusteet ja varusteet. Yön aikana kelluntaliivit ja aukkopeitot olivat ehtineet kuivua. Olo ei tuntunut märältä heti lähdössä vaikka sataa tihuutti. Kajakin peräkammarissa Paula antoi puhelimella raporttia Kuopioon Radio Savolle, joka aamuisin koko viikon ajan kyseli kuuntelijoilleen kuulumisia viestin edistymisestä.

Tuuli puhalteli myötäisenä ja hiipui aaltoinen ensimmäisten saarten taakse päästyämme. Osuus oli 16 km eikä maataukoja pidetty. Välillä pilkisteli aurinko ja alkumatkasta hyvältä tuntunut villapaita oli jo liikaa.

Vehkataipaleen koulun rantaan saavuttiin kapeaa kanavaa pitkin. Kanavassa oli vanha voimalaitokselta näyttävä tiilirakennus, jonka päädystä avatusta sulkuportista meloimme jonossa yksi kerrallaan vuolaan virtauksen siivittäminä.

Kyläläiset olivat rakentaneet rannalle kunnon buffetit ja malttaneet pitää hinnat kohtuullisina. Neljällä eurolla sai nakkisoppaa, jossa nakkeja oli enemmän kuin lautaselle mahtui. Samaan hintaan juomat ja leivät.

Omat melontaosuuteni loppuivat Vehkataipaleelle. Antti ja Kari jatkoivat kohti Lappeenrantaa. Koska Lappeenrannasta oli 30 km kanoottien autokuljetus, oli viimeisin osuuteni kajakkimme autokyyti Luumäen Risulahdelle. Antin kanssa suuntasimme sitten kohti kotia ja mukanamme sai kyydin Suonenjoen ladun joukkueen meloja.

Paavo palasi muutaman päivän työmatkan jälkeen joukkueeseen Risulahdella. Viesti eteni Kouvolan kautta Pyhtäälle Suomenlahden rannalle ja päättyi Kotkan Sapokkaan 19.6. lauantaina puoliltapäivin. Puijon ladun joukkueen viestiä veivät loppumatkan Kotkaan Kalevi, Kari, Paavo, Paula ja Pauli.

Suomi Meloo 2005 kanoottiviestiä on suunniteltu Lohjalta Turun kiertäen Raumalle. Tapaamisiin silloin.

Joukkueemme kuvia on nähtävissä internetissä osoitteessa : www.aanimeri.fi

Lisätietoja Suomi Meloo virrallisilta sivulta: www.suomimeloo.fi

Terveisin Timo's

webmaster