Joseph Ozero
Kun Bonny riverin kärsimykset näyttivät päättyvän ja lähdettiin viimein kohti jenkkejä (Nederland, Tx), niin heti ensimmäisenä yönä soivat palokellot. Palohälytys paikallistettiin pumppuruumaan. Sieltä löytyi tämä Joseph Ozero painamasta palohälytystä. Oli alkanut happi loppua ja nokkelana miehenä hän oli keksinyt painaa palohälytysnappia. Pumppuruumasta päästyään tämä vaatimaton nigerialainen jänis vaati saada itselleen hytin ja ruokaa sekä englanninkielistä kirjallisuutta. Hän myös tiedusteli, että mihin suuntaan hän olisi nyt matkustamassa meidän kulkuneuvolla täydellä ylläpidolla. Kuultuaan, että jenkkeihin, hän ilostui valtavasti, sillä jenkeissä hän ei ollut aikaisemmin käynytkään. Lagosin agentin kanssa parit teleksit vaihdettuamme, sovittiin, että kävisimme luovuttamassa vaivihkaa muutamat dokumentit Lagosin redillä. Siinä dokumenttien liitteenä olisi tämä Jooseppikin. Miten mahtoi Joosepin käydä jatkossa ? Hän luuli, että luovuttaisimme hänet Lagosin viranomaisille. Bisnekset olivat häneltä menneet persiilleen, joten kovin kummoinen tulevaisuus ei ollut edessä. Sen verran mekin ymmärsimme, että virallista luovutusta viranomaisille ei missään nimessä kannattanut tehdä. Siinä olisi mennyt varmaan viikko lisää tuossa viheliäisessä valtiossa.
Kuvassa Joseph siirtyy agentin veneeseen epäviralliseen kuljetukseen ties minne.
kuva: Raimo Mäkinen
|
Täysi koko:
500x333
|
Lisää Kommentti