Syyskuun alkupuolella saavuimme Algerian Oraniin, joka oli lastin ensimmäinen lossauspaikka. Lastin purku tapahtui laivan omilla vinsseillä. Höyryä tarvittiin kannelle päivittäin.
Satamassa muuten lämmittäjät ajoivat neljästä aamu kahdeksaan yövahtia eli 16 tuntia. Kannella oli yövahti, jonka kanssa vuorottelimme usein. Sataman puolesta oli myös vahti, jota me vahdimme. Yövahdille kuului laivan puolesta ruoka, jota hän aina muslimina epäillen maisteli, koska uskonto kielsi sianlihan. Päivät olivat kuumia ja yöt tosi viileitä.
Jatkoimme sitten pääkaupunkiin, Algeriaan, jonne jäi toinen osa puutavaralastista.
Mieleen jäi hauska episodi. Koko koneporukka, minua ja mestareita lukuun ottamatta, oli ajanut päänsä kaljuksi. He sanoivat minulle, että pääsen heidän mukanaan maihin, jos ajaisin pääni kaljuksi. En suostunut heidän ideaan joten kyseinen kaljupäiden porukka kokoontui neuvonpitoon. Päätös oli, että saan seurata heitä kaupunkiin. Tarina jatkuu. Istuimme iltaa jonkun ravintolan patiolla. Kadulle alkoi kerääntyä paikallisia katsomaan kaljupäisten joukkoa. Ei aikaakaan, kun alkoi aikamoinen kapina, suorastaan joukkotappelu. Kai me olisimme sen sodan hävinneet, jos poliisijoukot eivät olisi tulleet pelastamaan meitä pitkine pamppuineen. ”Maijat” kuljettivat meidät laivalle. Kehottivat myös olemaan tulematta heti uudelleen kaupunkiin mellakoinnin välttämiseksi.
Kuinka ollakaan, tämä vanhemman polven seilorisakki keksi uuden konstin. Kaijalla oli algerialaista punaviiniä 200 litran tynnyreissä vientiin menossa. Ja velikullat lahjoivat lankongivahdin parilla tupakkakartongilla. Niinpä kohta miessakilla oli 200 litran punaviinivarasto mastohausissa raana päässä. Siitä sitä riemua riitti.
Jatkoimme kolmanteen satamaan, joka oli Skikda, Algeriasta itään. Yöllä merellä yliperämies tuli luokseni ja huolestuneena miesten kunnosta totesi, ettei raaka punaviini ollut oikein terveellistä. Niinpä löimme kirveellä tynnyriin reikiä ja heitimme loppuaineen yli syrjän ja rauha palasi laivaan.
Loppulossaus meni hyvin ja lastaus ja purkaus kestivät kummatkin noin kuukauden.
Lokakuun alkupuolella lähdimme satamasta merelle ja saimmekin oorderin Marokon Safiin, josta apulantaa säkkitavarana Istanbuliin. Lastaus tapahtui taas omilla vinsseillä.
Kaupungissa oli uutta osaa ja hieno, korkea linnoituksen sisään rakennettu vanha kaupunki. Tie kaupunkiin kulki linnoituksen ulkomuurin reunaa pitkin. Korkealla ylhäällä oli pieni luukku, josta huusi miehen ääni eri kielillä olevansa vanki ja pyysi, että laittaisimme hänen pussiinsa, jonka hän narulla laski alas, tupakkaa. Me laitoimme pari poksia. Jäi kyllä epäselväksi, oliko tarina totta.
Pari viikkoa meni taas, kun säkkitavara oli saatu ruumaan. Matka kauniilla Välimerellä alkoi kohti Istanbulia.
Lopuksi muistikuvia miehistövahvuudesta. Kapteeni ja siiffi, kolme perämiestä, kolme mestaria, stuertti, kipinä, timppa, poosu, kolme rasvaria, viisi lämmittäjää, trimmari, kolme matruusia, kolme puolimatruusia, junkki, esakokki, säkäkokki, salonkiville ja kaksi messikallea.
- Lisää uusi kommentti
- 243 katselukertaa
Eki
S/S Arianassa oli pitkään poosuna ja timppana Tommilan Eki. Puhui aina Arianasta. Ekin mukaan missään muualla ei ollut niin kovia myrskyjä kuin Mosambiquen salmessa.
Ariana Algerissa
Muistan tuon Arianan Algerissa. Olin FÅA:n Hesperuksessa ja kävimme muutama kaveri laivastovierailulla ja noita paljupäitä teitä oli koko joukko. Muistelen sellaistakin, että olitte rakentaneet yhteen mastohaussiin saunan?
Ariana Algerissa 2
Ukkosen Pekka oli muistaakseni timppana, konekakkonen vanttera harjastukkainen jurrikka, koneykkönen silmälasipäinen kuiva kaveri. Työasuina lappuhaalarit ja verkkopaita, kuten Uuno Turhapurollakin.
Jatkan ARIANAN juttua .
Siellä ei ollut saunaa, vaan ns. stimmikaappi.Tarkoittaa tulistettu höyryputki oli lauteiden alla.Sinne vettä putken päälle, niin tuli ainakin höyryä.
Mun iskä oli Arianalla…
Mun iskä oli Arianalla joskus vuosina 67-68.