Ajoimme ikääntyneellä miidsippipaatilla öljyä Persianlahdelta Karachiin, Pakistaniin. Matka kesti pari vuorokautta, molemmissa päissä kelluttiin ankkurissa odottamassa lastausvuoroa poijuun tai laituripaikkaa lastin purkamiseksi.

Karachin öljysatamassa oli aidat ja portit ja vahtiporukkaa, mutta aina erilaisia hanslankkareita pääsi laivaan ahvääriä tekemään.

Oli taas töijätty Karachin kaijaan. Kipaisin brygän takana olevasta radiohytistä leidareita alas lehmänsillalle mennäkseni ahteriin päiväkahville. Päiväpeittoon pukeutunut paikkakunnan poika selitti jotakin kovin tärkeätä ja ottauduin kuuntelemaan. Hän tarjosi edullisesti ennustusta. Taskussani oli joitakin repaleisia rupia ja paiseita - ehkä ennustaja sen oli itselleen ennustanut - jotka riittivät tulevaisuuden selvittämiseen.

Ennustajalla oli oli muutamia rautalankarenkaita, mihin oli pujotettu arpakuutioita. Tarpeellisia tietoja olivat oma syntymäaika, isän syntymäaika, saattoi olla jotakin muutakin ratkaisevaa tietoa. Kovin siinä saivat arpakuutiot kyytiä, päässälaskua mumistiin ja välillä tuli vielä jokin täsmentävä kysymys. Lopulta selvisi ennustuksen tulos: minulla on elinikää 87 vuotta.

Kului jokunen vuosi ja silloisella laivalla kuultiin järkyttävä tieto: edessä matka Karachiin! Karachin redillä vierähti viitisen viikkoa ja laiturissa kuukausi. Laiva oli takatuuppari, joten en joutunut täkillä kuljeskelemaan. Perämiehethän siellä tekivät työtään ja eräälle iltapäiväkahville täkkikolmonen ilmaantui tohkeissaan: hän oli ostanut itselleen ennustuksen. Samanlaiset oli ennustajalla olleet härvelit, samanlaiset kysymyksetkin, kuin pari vuotta aiemmin. Entäs ennustus: täkkikolmosella elinikää 87 vuotta!

Joten tässä voi rauhallisin mielin naputella hyvän matkaa kolmattakymmenettä vuotta. Toisaalta mikään ei ole niin helppoa, kuin ennustaminen. Kuinka ennustus sattuu kohdalleen on sitten tuurista kiinni.