"Kun me kerran oltiin", näinhän merimiesjutut yleensä alkavat, mutta tämän jutun ajankohta on hyvinkin muistissa.

Niin, olimme Solano-laivan kanssa toukokuun puolivälissä 1976 Bilbaossa. Wc-putkisto oli tukkeutunut. Epäilimme, että laitaventtiilin läppä, joka oli juuri vesirajassa, on jumittunut. Tälläistä oli ilmeisesti tapahtunut aiemminkin, koska putkistoon oli hitsattu "käsnä" venttiileineen ilmanpaineen liittämistä varten. Aluksessa ei siis ollut erillistä septi-tankkia tai viemärilaitosta, vaan jätökset menivät suoraan ulkosivusta mereen.

Olimme tulpanneet kaikki bb:n linjan keulakantin viemärit ja wc-pöntöt, yhdistimme konehuoneessa ilmaletkun viemäriputkistoon ja aloimme laskea ilmaa sisään. Mittarissa paine alkoi nousta ja jonkin ajan kuluttua kuului "krohaus" ja paine laski välittömästi. Tunsimme putkessa virtaavan tavaraa, joten laitaventtiilin läppä oli ilmeisesti auennut.

Kun lähdimme ylös hytteihin poistamaan tulppauksia kuulimme laivan ulkosivulta espanjankielistä papatusta:" Santa Maria, mucho mierta"! Ulkosivulle oli juuri saapunut vesiproomu, josta kiinnitettiin letkua laivaan. Solanon torpparakenteessa, brygan siiven tasolla oli viemärien huohotusaukko, jota emme tienneet. Ilmanpaine oli työntänyt "sitä itteänsä" aukosta suoraan vesiproomun kannelle, joten vesimies oli syystäkin vihainen. Saimme lepyteltyä vesimiehen tupakkakartongilla ja muutamalla "rankiilo"-sanalla.  Kiitosta ei kartongista tullut, emme sitä odottaneetkaan.

Seuraavan kerroksen wc:t vetivät hyvin ja jatkoimme matkaa ylöspäin. Vaasa Linen palkkaama saksalainen supercargo tuli rappusissa vastaan pitäen nenästään kiinni ja mutisten jostakin "shitistä". No, tämähän selvisi pian. Brygan wc, jota kipinäkin käytti, oli karmea näky. Tulppaus oli pettänyt ja jätökset roiskuneet pitkin seiniä.

Henkeä haukkoen teimme koneporukalla mukavuuslaitoksessa todellisen paskaduunin, käytössämme oli pytsit ja kihvelit, lopputulos oli siedettävä, tosin messityttö hajuisteineen suoritti lopullisen silauksen.