Kotka Line

Kotka Line Ky perustettiin 1.8.1981, omistajina merikapteeni Paavo Haveri ja Veijo Hauhia. Samalla perustettiin Kotka Merchant Ky taustaorganisaatioksi. Varustamo erikoistui roro-aluksiin. Aiemmin Haveri oli seilannut Henry Nielsenin laivoissa perämiehenä ja päällikkönä.

Ensimmäinen laivahankinta oli 2880 dwt:n peräporttialus TUULIA, kotisatamanaan Kotka. Omistaja Kansallisrahoitus, jolta alus oli liisattu. Hoitovarustamo oli Henry Nielsen. Joulukuussa 1984 leasing-sopimus purettiin ja nimeksi muuttui MONCAO. Omistaja ja hoitovarustamo säilyivät ennallaan. Merenkulkijapiireissä elää tieto, että TUULIAa viimeisiä matkoja oli lasti panssarivaunuja DDR:stä Nicaraguaan, minkä kuljetusta CIA yritti estää uhkailuin. Kotka Linen menessä konkurssiin TUULIA oli Karibialla.

Säiliölaivamarkkinoille yhtiö laajensi hankkimalla marraskuussa 1982 japanilaiselta telakalta valmistuneen 29999 dwt:n tankkerin, joka sai nimen KOTKA ROSE. Liberialainen tilaajayhtiö ei pystynyt huolehtimaan maksuistaan ja laiva siirtyi Kotka Linelle suoraan telakalta ennen ensimmäistäkään matkaa. Myös tämä oli liisattu Kansallisrahoitukselta. Päivähinnaksi mainitaan 70000 markkaa, mutta laivan mukana tuli vuosia aiemmin solmittu tuottoisa kahden vuoden aikarahtaus Japan Linelle. Aikarahtauksen päätyttyä aluksesta tuli raskaasti tappiollinen, kun tuotot tippuivat silloisen rahtitason mukaan yhteen kolmasosaan. Tammikuun alussa 1985 nimeksi maalattiin NARAI ja korsteeniin Henry Nielsenin punainen tähti. Alus pysyi edelleen Kansallisrahoitus Oy:n omistuksessa, rahtaajana Nielsen bulk.

Seuraava hankinta oli 20.10.1983 KOTKA LILY (alunperin Effoan ANTARES), 5710 dwt ro/ro-alus. Varustamo maksoi laivasta USD 3,5 miljoona. Aluksi ajettiin hakurahtiliikenteessä, keväällä 1984 alus liikennöi Välimerelle. Syksyllä 1984 ulkomaan satamat olivat Saksassa ja Englannissa.

Vuonna 1984 joulukuussa Kotka Line aikarahtasi Stena Caribbean Ltd:n STENA HISPANIA:n liikenteeseensä, linjalle Suomi–Iso-Britannia–Länsi-Afrikka. 8811 dwt:n ro/ro alus sai uuden nimen KOTKA VIOLET. Alus ehti tehdä vain yhden matkan.

Kotka Line rahtasi myös laivoja nimeltä BEERBERG (ex BORE X), ANNA WESCH, BALDER GENT ja KALMARSUND (TUULIAN sisaralus)

Kotka Line Ky yhtiömuoto muuttui 28.6.1984 osakeyhtiöksi, Kotka Line Oy. Osakeyhtiö joutui konkurssiin 2.1.1985. Merenkulkijoiden piirissä elää käsitys, että Kotka Linen savustivat suuret suomalaiset varustamot pois markkinoilta polkemalla rahtihintoja.

Konkurssihuutokaupassa 8.8.1985 KOTKA LILY:n osti rahoittajana toiminut Kansallisosakepankki. 21.8. hoitovarustamoksi vaihtui Finnlines. 27.8.1985 aluksen rahtasi lähes kahdeksi vuodeksi I/S Jahre Line, Oslo ja nimeksi muutettiin JALINA.

Vuosina 1986 - 1988 Haveri operoi 5100 dwt:n ro/ro-alusta ABACOSTAR (alunperin Tukholmassa Finbodan telakalla rakennettu ruotsalainen MIGNON). Aluksen ostajaksi on kirjattu Kotka Merchant, Finland ja rekisteröity Zamora Ltd, Nassau, Bahamas. Haverin lisäksi omistajina olivat henkilöstöön kuuluneet suomalaiset, vajaat kymmenen henkeä. Ostohinta oli kaksi miljoonaa markkaa. Alus ajoi Persianlahdella, Kaukoidässä ja viimeisen vuoden Karibian saaria kierrellen. Omistajana ja työntekijänä mukana ollut Soile Leskinen muistaa, että palkat maksettiin ajallaan ja loppulitviikissä jokainen omistajista sai omansa pois. Omistajatiedoissa ei ole muutoksia, mutta laivan nimi oli vuosina 1987 - 1988 MARACAY ja 1988 - 1992 KIRK STAR. Houstoniin 13.9.1991 KIRK STAR hinattiin konevikaisena. Tulli takavarikoi 13.10.1991 Houstonissa aluksen salakuljetuksen vuoksi. Huhtikuussa 1992 laivan osti huutokaupassa Salty Dog Ltd, Nassau, Bahamas ja nimeksi muutettiin WEI RIVER.

Jo ABACOSTARin nimellä kulkiessaan aluksen oli pysäyttänyt USA:n Coast Guard kansainvälisillä vesillä. Henkilöstö oli hätystetty kannelle ja alusta tutkittiin useita tunteja mitään kuitenkaan löytämättä.

Huonommin menestyi lokakuussa 1986 Woomera Ltd., Nassau, Bahamas yhtiölle ostettu roro-alus SAPOKKA BAY (alunperin englantilainen VALERIE, 6879 dwt), joka liikennöi reitillä Chatham - Zeebrugge. Myös tässä henkilöstön kerrotaan olleen omistajana, mutta jääneen kaipaamaan saataviaan, kun alus myytiin seuraavana vuonna Venezuelaan.

Ilman tarkempia yksityiskohtia on löydetty tietoja, että Kotka Line/Paavo Haveri olisivat olleet mukana, kuten myös Dan Eriksson (Danship ym) ainakin näissä: tankkeri MARATHON KEY, IMO 7117395, om. Danship Lines USA, KIRK CHALLENGER, IMO 7808188, om. Patagonia Shipping, Nassau (Kotka Merchant)

Danshipiin liittyy myös Ex-ABHA nimellä KEY BISCAYNE. Rahtaajana oli yhdessä vaiheessa Principal Lines, jossa Paavo Haveri oli mukana.

Henry Nielsenin historiasta löytyy tiedot laivoista KOTKA LILY, KOTKA ROSE, KOTKA VIOLET, TUULIA

Ohessa Timo Venäläisen arkistosta Kotka Linen esitteitä

 

 

 
 

Kommentit

Kuka poseeraa noissa Kotka Linen mainoksissa?

Powered by Drupal, an open source content management system