M/s Varjakka Turkissa

Lähettänyt PekkaKarppanen

Saavuimme ms Varjakan kanssa Iskenderunin redille keväällä 1981. Muutaman päivän odottelun jälkeen porukka alkoi tulla levottomaksi. Päivystimme brygalla radiota, josko meidät kutsuttaisiin satamaan. Kanavalla 16 joku toinen kyllästynyt laiva soitteli musiikkipätkiä elokuvasta ”Keskiyön Pikajuna”. Elokuvahan antoi synkän kuvan Turkista, eikä siitä pidetty.

Tiedusteluihin satamaan pääsystä vastattiin yleensä ”Maybe tomorrow”, joten kippari lupasi että viikonlopun jälkeen järjestetään venekuljetus maihin. Kuinka ollakaan, perjantaina redille tuli saman varustamon ms Lotila, joka ankkuroitui mailin päähän meistä. Sieltä tulikin illalla ”delegaatio” laivan omalla huoltoveneellä.

Lotilan porukalla oli omat eväät mukana, ja laivastovierailu alkoi sujua perinteiden mukaisissa kosteissa merkeissä. Yön pimeydessä ”delegaatio” lipui omalle laivalleen. Ilolientä oli nautittu sen verran, että huoltovenettä nostettaessa perämoottori putosi. Lotilan kippari kielsi miehistöään enää lähtemästä

Lauantai-iltana teimme vastavierailun Varjakan pelastusveneellä. Siitä ei ainakaan perämoottori putoaisi. Juominkien jälkeen peräsimeen asettui venemiestaidoillaan elvistellyt raumalaismatruusi. Hän navigoikin meidät kuunvalossa hienosti lankongille. Laiva vaan oli väärä. Lähdimme kapuamaan ylös, kun laivasta alkoi kuulua kauhea kälätys. Ei muuta kuin etsimään omaa laivaa, joka sentään löytyi.

Katso VARJAKKA kuvia

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 30.10.2013 - 16:47

Oliko laiva kuitenkin Finnfighterin nimellä olin tuona ajankohtana puolikkaana,Oulu-Iskenderun-Quebec.Säkkitavaraa Turkkiin ja tyhjänä Kanadaan missä vaihtui porukka.Turkissa vierähti varmaan kuukausi.Oli maalis-huhtikuuta.