Filmitähtenä Veracruzissa

Lähettänyt PekkaKarppanen

Meksikossa tuppasi paperilastin purkaus kestämään kauan. 14.000 tonnin logistinen käsittely vei 4-6 viikkoa. Vuonna 1980 olimme Finnoceaniksen kanssa purkamassa Veracruzissa. Ahtaajat käyttivät koukkuja, joista aiheutui lastivahinkoja. Jouduin puolimatruusina laiturille taljaamaan vahinkoja vihkoon.

Hommassa oli se hyvä puoli, että pääsi harjoittelemaan espanjan kieltä käytännössä. Toki sitä tuli tehtyä myös öisin senoritojen kanssa.
Eräänä päivänä laiturille pöllähti iso filmausryhmä. Laiturille rikattiin kamerakiskoja, nostolavoja ja valonheittimiä. Ohjaaja katseli purkaustouhua jonkin aikaa ja tuli puheilleni. He halusivat illalla filmata siten, että kolme näyttelijää tulee laiturille esittämään ahtaajia. Ohjaaja halusi minut tekemään normaalia työtäni. Kommunikointi tapahtui englannin ja espanjan sekoituksella.

Illalla kuvattiin. Taljasin normaalisti ja näyttelijäahtaajat väittelivät kiivaasti kirkkaiden valonheittäjien loistaessa. Välillä kamera kulki kiskoilla, välillä nostolavalla.

Seuraavaksi kuvattiin nuorta neitosta tulemassa alas Finnoceaniksen lankonkia. Käsitin, että tämä olisi yhden elokuva-ahtaajan tytär, joka näin käryäisi ”rysän päältä” harjoittaessaan salaa maailman vanhinta ammattia. Katselin nieleskellen, kun kuvausjärjestelijä hieroi neitosen nännejä, jotta ne paistaisivat mekon läpi.

Heitin pilke silmäkulmassa ohjaajalle, että olisin käytettävissä myös mahdollisiin sisäkohtauksiin.
”Thank you, but the stuntmen will do that”, hän sanoi naureskellen.

Forums