Mona Passagen läpi pohjoiseen kuljetettiin öljyä Venezuelasta ja Curacaosta USAn iistkustille ja Kanadaan. Eurooppaan ajettiin kappaletavaraa ja bulkkia Tyyneltämereltä, kun oli päästy läpi Panaman kanavasta. Mona Passagen läpi etelän suuntaan kuljetettiin samanlaisia lasteja Panaman kanavan kautta Tyynellemerelle. Jos joku joutaisi järkiperäistämään tavarankuljetuksia maapallolla, pärjättäisiin merkittävästi vähemmällä kalustolla.
Olimme vieneet Maracaibolahdelta läpi Mona Passagen öljykuorman St. Lawrence-jokea pitkin Quebeciin. Helmikuussa St. Lawrence-lahti oli jäässä ja hitaasti siellä edistyi matka. Suomalaisen laivan ei sopinut ajaa kenenkään perässä valmista ränniä pitkin. Oli menty omaa suoraa kurssia umpijäässä puskien, kuin Jukolan veljekset. Nyt oltiin jo painolastissa etelään etenemässä uutta kuormaa hakemaan. Vielä ei tiedetty mistä ja minne. Ajettiin vaan Aruba for orders.
Kanadan vesiltä kuului vielä lyhytaaltoyhteys Suomeen. Sähkötyksen lisäksi radiopuheluitakin pystyi soittamaan. Lyhyesti piti puhua. Minimimaksu oli toista kymppiä (markoissa) alkavalta kolmelta minuutilta. Kipinän peruspalkalla olisi raha riittänyt noin sataan kolmen minuutin puheluun kuukaudessa. Jos radiokeli sattui olemaan huono, meni suurin osa ajasta haloon huuteluun.
Villapaidat oli vaihdettu paidattomiin lähestyttäessä Mona Passagea. Radiokelit alkoivat huonontua. Jonain päivänä ei Helsinkiradio kuulunut lainkaan. Nyt kuitenkin heti aamusta kuului lista eli liikenneluettelo ja meillekin oli viestiä tulossa. Kuuluvuus heikkeni jatkuvasti, kun Helsinkiradion operaattori antoi yhteyttä haluaville laivoille vuoronumeroita. Onneksi olimme jonossa ensimmäisenä, koska huonoista keleistä tiedettiin sielläkin. Kun orderisähkeemme sitten alkoi tulla luureihin, oli kuuluvuus lähes olematon. Sähkeen alkumerkintöjen jälkeen varsinaista tekstiä kuului muutama sana, sitten yhteys katosi.
Nakuttelin sähkötysavainta ja koitin sokkona breikata, ettei enää kuulu. Ehkä päälähetin tiesi, ettei kuulunut Helsinkiradioon Keimolaankaan, kun mitään ei lähtenyt taivaalle. Paineli avainta hiljoo tae kovvoo, ei päälähettimen viisarit värähtäneetkään. Ei auttanut nykyinen tietokonetemppukaan: sulkeminen, sähköt pois ja käynnistys uudelleen.
Onneksi oli kuuluvuutta ollut riittävästi, että oli selvinnyt seuraava lastaussatamamme ja sieltä otettava lasti. Oli suuri helpotus viedä kipparille orderisähkeestä edes alkupätkä. Curacao-radion kautta lähetin varustamoon viestin, että lähetinviasta huolimatta seuraava lastaussatama oli tiedossa. Vaikka päälähetin ei toiminut, akkukäyttöisellä hätälähettimellä sujui yhteydet ongelmitta lähivesillä.
Sittenpä oli aika kääntyä päälähettimen puoleen. Onneksi jääkaappipakastimen kokoinen peltiloota oli ruotsalainen, eikä engelsmannirakenne, minkä ruuvien ja muttereiden vääntelyyn olisi vierähtänyt loppupäivä. Ruotsalainen laite aukesi niksnaks-kytkimiä kääntämällä ja vetämällä loota kiskoja pitkin ulos kuorestaan.
Äkkiseltään ei sisuksissa näkynyt mitään poikkeavaa. Heiluttelin vähän virtalähteen kaapeleita, josko jossain olisi kosketushäiriö. Sittenpä ei radiohytissä näkynyt mitään: sakea sähköinen savu ja katku tursusi powerista ja levisi samalla avonaisesta luukusta brygälle ja venttiileistä paapuurin siivelle.
”Onko siellä ketään hengissä?” huuteli huolissaan brygän luukusta täkkikakkonen. Hengissä mutta huonossa hapessa olin saanut käännetyksi virtakytkimen kiinni ja savuaminen alkoi osoittaa laantumisen merkkejä. Näkyvyyden kohentuessa ilmeni, että paksu virtalähteen kaapelinippu oli päästänyt savun ulos ja jäljellä oli hiiltyneet langat. Konehuoneesta sopivaa piuhaa kysellessäni ykkösmestari innostui sähköhommista ja ilmaantui pian radiohyttiin ison kelan kanssa. Illan hämärtyessä oli lähettimen virtalähteen kaapelit tinattu uusiksi. Toivorikkaana väännettiin lähetin päälle. Ei savunnut mistään. Vaan eipä ollut alkuperäinen vika korjaantunut.
Kaikkia suomalaisia laivoja tarkoittava yhteiskutsumerkki oli OHFF. Sitäpä huhuilin ajoittain tinauksen välissä 500 kHz sähkötystaajuudella hätälähettimellä. Josko löytyisi kollega, jolla olisi yhteys Helsinkiradioon. Illansuussa vastasikin kongolainen, mutta laivan lyhytaaltolähettimessä oli korkein taajuus 8 MHz alueella. Sillä ei ollut toivoakaan niissä olosuhteissa tulla kuulluksi Helsingissä. Sen tiesi kollegakin ja oli vastannut kutsuuni siinä toivossa, että minä olisin saanut välitetyksi hänen viestinsä.
Suomalaisilla laivoilla oli tapana pitää keskinäisiä yhteyksiä ns. juorutunnilla. Kello 13.30 GMT taajudella 12630 kHz sähköteltiin OHFF-kutsua. Enimmäkseen bandilla kuului Henry Nielsenin villinlinjan paatteja. Kerrottiin kulkutietoja, vaihdettiin miehistöluetteloita ja tärkeimpänä välitettiin viestejä niille, jotka eivät huonon kuuluvuuden vuoksi saaneet itse yhteyksiä.
Hyvissä ajoin heti seuraavana päivänä virittelin vastaanottimen juorutunnin taajuudelle. Muutamia kipinöitä ilmaantui bandille aprikoimaan meidän tilannettamme. Pian vinkaisi ääneen kolmaskin lähetin, jonka viritinäänestä jo tunsi, mista laivasta oltiin.Oikein oli osattu arvata yhteysongelmamme ja Helsinkiradiosta oli pyydetty orderisähkeemme välitettäväksi meille sokkona. Kuuluvuus oli hyvä ja parinsadan sanan mittaisen tekstin olin pian naputellut kirjoituskoneella sähkösanomalomakkeelle päällikön luettavaksi.
Lähetinvikaa sitkeästi selvitettäessä ja yleismittarilla sinne sun tänne sohiessa löytyi lopulta murtunut vastus. Laivassa oli varaosina kaikkia tarvittavia elektroniputkia, mutta vastuksia vain muutamia isokokoisia pieniohmisia. Radiotekniikan laskukaavoja muistellen niistä sai kumminkin kasatuksi suunnilleen oikean ohmimäärän virityksen. Rakennelma ei mahtun peltikaapin sisälle joten loppumatkan se roikkui seinälle surrattuna lähettimen kupeessa.
Öljysataman naapurikylän elektroniikkakomponenttien valikoimista ei ollut tietoa, joten huoltomies tilattiin terveisin tuoda mukanaan tarvittava varaosa. Vähäiselläkin espanjantaidolla pystyi selvittämään ongelman:”Esta resistor no bueno!”
Kun seuraavana päivänä suuntasimme Mona Passagen kautta kohti Quebeciä, oli kelit Helsinkiin kohentuneet. Sain kuitatuksi vanhan orderisähkeen. Juorutunnilla maalailin grande probleemaa ja kiittelin välitysavusta. Ehdinpä vielä avustamaan muutaman sähkeen kongolaiselle ennen heidän satamaanmenoaan.
Noina vuosina muutaman kerran tuli poiketuksi Mona Passagen itärannalla Puerto Ricossa. Länsiranta tuli tutuksi vasta vuosi sitten, kun merkintälasku omaan ikälokikirjaan kertoi viisi tolttia tulleen täyteen. Sen kunniaksi lennettiin turistikyydillä muutamaksi viikoksi Hispaniolan saarelle. Jos sattui olemaan asiaa koto-Suomeen, kaivettiin shortsintaskusta parin tulitikkuaskin kokoinen kännykkä ja soittaa rimpautettiin. Puhua piti lyhkäisesti, koska soittaminen oli kallista. Lähes puoli euroa minuutti.
- Lisää uusi kommentti
- 65 katselukertaa