Pirtu-Lahti karikolla

Lähettänyt PenttiUtriainen

Höyrylaiva Lahti ehti kokea monenlaisia vaiheita, purjehdusaikanaan. Laiva rakennettiin Glasgowssa 1905 ja myytiin 31.1.1952 Hollantiin romuksi. Aluksen päämitat olivat Brutto 616 tn. netto 316 t. ja dwt 650 tn. Pituutta oli 54 m, leveys 8 m ja syväys 4 m. Koneteho 520 hv. nopeutta 4 solmua. Sahatavaraa se pystyi lastaamaan 190 std. Kansallisuus tunnus OHZF.

Ensimmäiseksi nimekseen se sai Atalanta vuoteen 1932 saakka, jolloin uudeksi nimeksi tuli Atlantica, tällöin alus seilasi britti lipun alla. Kieltolain jo päätyttyä 14.10.1933 alus takavarikoitiin Tytärsaaren luona, siinä olleen 50 000 litran pirtulastin vuoksi. Oikeudenkäynnin jälkeen laiva myytiin 9.6.1936 helsinkiläiselle H. J. Tallingille, jonka jälkeen perustettiin 29.6.1936 uusi varustamo Laiva Oy Lahti om. John Nurminen ja Otto Artur Brunila, samalla laivalle annettiin nimi LAHTI.

Sitten Lahti liitettiin 10.6.1938 kalastusrekisteriin tunnuksella Suomi 23, ja siirrettiin emälaivaksi Islannin vesille sillinpyyntiin. Saksalaiset kuitenkin kaappasivat aluksen 20.8.1940 ja antoivat nimen Hagenau. Lahti palautettiin suomeen 29.5.1942, Suomen Merenkulkuhallitukselle ja nimi Lahti palautettiin. Alus aikarahdattiin entiselle omistajalle Laiva Oy Lahdelle. Ensimmäinen karilleajo tapahtui 16.9.1945 Strömmingsbådanin luona Vaasan edustalla, jolloin pelastusalukset Konvoj ja Herkules irrottivat ja veivät Vaasaan korjattavaksi. Martinniemessä tapahtuneen haverin jälkeen Suomen Merivakuutus Oy otti laivan haltuunsa 20.12.1949 ja myynti J. K. Koskiselle tapahtui 20.7.1950. Lahti myytiin 31.1.1952 romuksi Hollantiin, ilmoitus rekisteriin tapahtui 25.2.1952.

Tulo Martinniemeen

Syksy 1949 aiheutti monilla eri tavoilla tällä alueella tuhoja. Maanantaina 27.9.1949 saapui Toppilaan suomalainen s/s Lahti kotipaikka Helsinki. Laiva lossasi koksilastin ja keskiviikkona alus saatiin tyhjäksi, jolloin se lähti klo 13 aikaan määränpäänään Martinniemi. Lahti saapui Martinniemen redille klo 17.25. Laivan miehistö oli mönsträtty päälle vasta heinäkuun 29 päivänä 1949 jälkeen, vain kapteeni oli ollut laivassa vuoden ajan.

Tuuli oli alkanut jo voimistua, mutta siinä vaiheessa vielä luotsi harkitsi oikean ankkurin ja 30 syltä kettinkiä riittävän. Ankkurikettinki mitataan merimieskielessä sakkeli- l. lukkovälinä. Yksi sakkeli on 15 syltä eli 27 m. Veden syvyys paikalla oli 20 jalkaa, tuulen suunta EIE ja tuulen voima 3 bof. Alus makasi keula pystyssä. Ahterissa oli syväys 12 jalkaa 6 tuumaa, vastaavasti föörissä 5 jalkaa. Asento johtui siitä, kun laivan koneet sijaitsivat ahterissa, samoin koliboksit. Ruumat sijaitsivat miitsepin kahta puolta. Miehistötilat olivat föörissä ja päällystö ja keittiöväki ahterissa, kapteenin salonki samoin hytti sijaitsi miitsepissä. Laiva olisi kuitenkin tasaantunut lastissa, jolloin painopiste siirtyy koko laivalle.

Myrsky alkaa nousta

Mutta sitten illalla klo 21:n jälkeen alkoi myrsky nousta ja laskettiin myös baaburin ankkuri ja kettinkiä 20 sylen verran. Samalla styrpurin puolen kettinkiä lisättiin 50 syltään. Yöllä kahden aikaan tuuli kääntyi LE:hen kiihtyen yhä aine 6-7 bof. saakka. Jälleen lisättiin kettinkiä molempiin ankkureihin 10 syltää. Laivan ankkurit kuitenkin ilmeisesti laahasivat pohjassa, joten enää ei voitu kettinkejä lisätä ruotsalaisen m/aux Lenan läheisyyden vuoksi. Noin klo 2.30 annettiin määräys laittaa kone käyttövalmiiksi. Tuulen ja merenkäynnin yhä lisääntyessä ja laivan heittelehtiessä aallokossa, sekä liikkuessa sivuttain riuhtoi se voimakkaasti ankkurikettinkiä. Koska oli ilmeinen vaara ajautua edellä mainitun Lenan päälle tai ankkurikettinkien katkeaminen, pantiin kone käymään eteenpäin klo 7.25 ja peräsimen avulla yritettiin pitää laivaa päin tuulta ja aallokkoa. Samalla pyydettiin hinaajan apua kansainvälistä lippujärjestelmää käyttäen, sekä myöhemmin luotsia.

Heti kymmenen jälkeen tuli luotsivanhin Knut Holma laivalle. Laivan päällikkö ilmoitti edellä mainittujen laivan turvallisuutta koskevien seikkojen perusteella haluavansa muuttaa laivan johonkin turvallisempaan ankkuripaikkaan. Holma ilmoitti olevan vaikeaa saada hinaajaa. Kapteeni Eriksson vaati kuitenkin häntä uudelleen hankkimaan hinaajaa, lähti Holma takaisin, mutta tuli takaisin laivaan 11 aikaan mainiten, ettei ollut sellaista hinaajaa saatavana. Tuulen ja merenkäynnin yhä voimistuessa päätettiin yrittää siirtää laiva luotsin avustamana Halosenlahteen. Ankkureita nostettaessa painoi äkillinen tuulenpuuska laivaa lähelle rantaa. Vaikka kettinkejä lisättiin ja koneet kävivät tarpeen vaatiessa, läheni laiva arveluttavasti matalikkoja. Kun maista huomattiin laivan vaaranalainen asema, tuli hinaaja Oulu 14 väliaikaisesti miehitettynä lähelle laivaa klo 11.25, elettiin jo syyskuun 30 päivää. Hinausvaijeri kiinnitettiin ja hinaajan koettaessa avustaa laivaa, katkesi hinausvaijeri, jolloin myrskytuuli painoi laivan perän matalikolle.

Hinausvaijeri kiinnitettiin uudelleen, mutta se katkesi jälleen, jolloin Lahti ajautui kokonaan matalikolle Mustankarin länsipuolelle, noin klo 12.50 aikaan. Sinä aikana oli tuulen voima kiihtynyt 10-11 boforiin, tuulen suunnan ollessa LLE , jopa ajoittain 12 boforia. Korkeat hyökyaallot työnsivät alusta aina lähemmäksi rantaa ja laiva sai voimakkaan pohjakosketuksen. Jatkuvasti mitattiin painolastitankkeja, sekä kupuvesisäiliöitä, mutta mitään vuotoa ei huomattu. Aallokko hakkasi laivaa voimakkaasti koko yön pohjaa vasten. Laivan tarttuessa matalikolle mitattiin veden syvyydeksi keulassa 2.4 m ja miitsepissä 2.4 m, sekä ahterissa 2.8 m. Seuraavana aamuna ilman kaunistuessa mitattiin veden syvyydeksi keula ja miitseppi 6 jalkaa ja ahteri 5 jalkaa, koko haveri alueella 50 m säteellä oli 5-6 jalkaa vettä, yksi jalka on 30.48 sm. Merivesi oli 1.05 m liittoveden yläpuolella. Lopullisena syynä laivan matalikolle ajautumiseen voidaan pitää harvinaisen kovaa LE-LLE myrskyä.

Laiva jätettiin talvehtimaan

Meriselityksessään kapteeni Arthur Eriksson esitti vastuusta vapauttamista laivan isännistölle, sekä itselleen ja koko miehistölle. Lokakuun 10 p:nä 1949 Herman Anderssonin meklari Gustav ”Nisse” Nilsson mönsträsi koko miehistön ulos ja laiva jätettiin talvehtimaan hylkynä. Laivaa vartioi Yrjö Ritapuu (Broström) 1949-50 välisen talven, mutta vakuutusyhtiö ei katsonut enää tarpeelliseksi jatkaa vartionti-sopimusta. Asia kyllä kostautui, sillä kesän aikana laivasta putsattiin kaikki mahdollinen omaisuus. Astiastot ainakin vietiin erääseen hollantilaiseen laivaan soutuveneellä.

s/s Lahti oli Mustassakarissa miltei tasan vuoden. Lokakuussa 1950 tarkastusalus Perämeri kaivoi potkurilla väylän hiekkaiseen pohjaan ja hinaajana Rauma I. Irroitus onnistui muutamassa tunnissa ja Lahti siirrettiin Halosenlahteen, koska siellä oli enempi tilaa makuuttaa laivaa ja laittaa kuntoon Raaheen siirtämistä varten. Aluksessa ei havaittu suurempia vuotoja, mutta pohjahiekka oli hiertänyt laivan pohjan kirkkaalle pinnalle. Vastaavasti lauhdutusputket olivat täyttyneet hiekasta.

Kun laiva oli saatu laitettua siirtokuntoon, niin marraskuun 3 päivänä 1950 puolenpäivän aikaan ”puttaalainen” miehistö: kapteenina Knut Holma, konemestarina Veikko Puuperä, puosuna Martti Ervasti ja lämmittäjinä Esko Härkönen ja Heino Palosaari, saapui Lahti Raahessa Ruonan telakalle peruskorjausta varten. Episodina mainittakoon, että Knut Holma oli jo karilleajon aikana tekemisessä laivan kanssa, niin hänestä oli tullut nyt kapteeni. Mutta laivan ollessa matkalla Raaheen, puosu Martti Ervasti äityi neuvomaan Holmaa miten toimia. Tässä vaiheessa Holma kysyi Ervastilta, että kumpi meistä on kapteeni.

Väki vaihtui tiheään.

Laiva oli vaihtanut karilla ollessa omistajaa, vakuutusyhtiö oli myynyt aluksen helsinkiläiselle Koskisen Laiva Oy:lle, kansan suussa Romu-Koskinen. Raahessa mönsträttiin uusi miehistö 28.11.1950, jolloin kapteeniksi tuli myöhemmin merenkulun tarkastaja raahelainen Matti Silvola, förstiksi Pentti Huhtanen, täkkikakkoseksi Tarmo Ikonen, schifiksi Allan Söderholm, konekakkoseksi Erkki Hernetkoski Haukiputaalta, messitytöksi Aila Skiftesvik haukiputaalainen hänkin, matruusiksi Olavi Takala, puolikkaaksi hailuotolainen Veikko Tuukkanen ja Pentti Hyväri, jungmanniksi Pekka Tuomikoski, emännäksi Lempi Salminen ja lämmittäjiksi iiläinen Heino Palosaari ja Pentti Kolppanen, sekä Felix Häkkinen. Yhteensä 14 henkinen miehistö. Miehistö ei oikein tahtonut pysyä laivassa, koska tästä miehistöstä oli kaikki lähteneet viimeistään toukokuussa 1951, paitsi försti ja konekakkonen lähtivät elokuun 4 p:nä 1951. Suurin osa maksoi ulos Turussa maaliskuun puolivälissä 1951, noin 4 kuukauden palveluksen jälkeen.

Teksti kirjasta: Pentti Utriainen

Kotikyläni Martinniemi – elämää piipunjuurelta-

Historiaa ja kuvia