Itsenäinen Suomi

Aiemmin julkaistu Merimiespalvelutoimiston lehdessä Vapaavahti.

Venäjän keisarikunnan autonominen Suomen suuriruhtinaskunta julistautui itsenäiseksi tasavallaksi 6.12.1917. Pehr Evind Svinhufvudin johtaman senaatin eli hallituksen laatiman julistuksen eduskunta hyväksyi äänin 100-88. Venäjää hallinnut V.I. Leninin johtama kansankomissarien neuvosto hyväksyi ja allekirjoitti julistuksen Pietarissa myöhään saman vuoden viimeisenä iltana.

Itsenäistyneellä Suomella ei ollut omaa armeijaa eikä poliisia. Jo vuonna 1917 Venäjän vallankumouksen seurauksena alkoi Suomessakin väkivallanteot.

Venäläiset matruusit mellakoivat ja surmasivat – usein juovuksissa – toista sataa upseeriaan ylintä johtoa myöden. Suomalaisia punakaartilaisia osallistui suomalaisten ”porvarien”, poliitikkojen ja satunnaisten vastaantulijoiden tappoihin ja murhiin.

Helsingissä Hakaniemen työväentalon tornissa syttyi punainen valo 26.1.1918 kapinan merkiksi: haluttiin viedä valta demokraattisesti valitulta hallinnolta.

Vallankaappaus laajeni sisällissodaksi punaisten ja valkoisten välillä. Alkoi myös vapaussota, koska venäläistä sotaväkeä oli maassa lähes satatuhatta henkeä aseidensa kera. Helsingissä pelkästään 25 000 maavoimien ja meriväen sotilasta. Saksan armeija rantautui etelärannikolle valkoisten tueksi.

FÅA:n kauppalaivoilla oli merkittävä osa Suomen vapauttamisessa. Höyrylaivat ARCTURUS, CASTOR, MIRA, POSEIDON ja VIRGO kuljettivat Saksassa koulutettuja suomalaisia jääkäreitä kalustoineen Vaasaan helmikuussa 1918.

Kuljetuksia avusti jäänsärkijä SAMPO, josta pidettiin radioyhteys Vaasaan, ensimmäistä kertaa itsenäisen Suomen historiassa. Jääkärit kouluttivat ja komensivat muodostettavaa valkoista armeijaa.

Valkoiset suomalaiset onnistuivat kaappaamaan punaisilta ja venäläisiltä jäänsärkijät WÄINÄMÖINEN ja TARMO. Itsenäisen Suomen ensimmäinen pääministeri P.E. Svinhufvud oli mukana TARMOn kaappausmatkalla. ”Ukko-Pekka” matkasi Tallinnasta Berliiniin ja edelleen Seinäjoelle, jonne eduskunta oli paennut ja ”ryssänkenraali” Mannerheim oli perustanut valkoisten esikunnan.

Maaliskuun viimeisenä päivänä TARMO kohtasi Suursaaren vesillä venäläisen jäänmurtaja JERMAKin. Tarmokas tykkituli ei aiheuttanut viholliselle vahinkoja. Kerta oli ensimmäinen, kun suomalainen laiva soti vihollista vastaan. Tänään TARMO on nähtävänä vastikään peruskorjattuna museolaivana Kotkassa. WÄINÄMÖINEN on Tallinnan merimuseossa nimellä SUUR TÖLL.

Valkoisten sotamenestyksen seurauksena punaiset suomalaiset ja kapinoivat Venäjän armeijan joukot laittautuivat pakoon kohti Pietaria. Sota-aluksia upotettiin satamien vesille. Kauppa-aluksia kaapattiin pakomatkoille. Laituriin jääneitä laivoja poltettiin, räjäytettiin ja upotettiin.

Maailmansodan alkaessa 1914 Saksan satamissa oli takavarikoitu - sodan ajaksi – suomalaisia kauppa-aluksia: 42 purjelaivaa ja 5 höyryä. Vaikka maailmansota jatkui vielä keväällä 1918, itsenäisen Suomen redarit lähettivät Saksaan toivorikkaana väkeä palauttamaan käyttöönsä omia laivojaan. Ilmeni, että saksalaiset olivat kohta takavarikkojen jälkeen huutokaupanneet itselleen suomalaisten laivojen parhaimmiston sopuhinnalla. Sen jälkeen uudet omistajat olivat tehneet pisnestä hankintojensa todellisen arvon mukaisesti. Loppukesästä valtioiden neuvotteluissa tilanteen luultiin siinä määrin selkiytyneen, että Ahvenanmaalta lähti miehistöjä Saksaan. Ongelmat jatkuivat ja vuonna 1919 Suomen satamissa alettiin palauttamaan alkuperäisille omistajilleen saksalaisten liikennöimiä entisiä suomalaisia aluksia.

Venäjän hallinto otti sodan aikana laivoja käyttöönsä vuosittain, kaikkiaan 52 alusta. Kymmenen menetettiin ja lopuista runsas puolet palautettiin omistajilleen.

Englanti Venäjän liittolaisena myöskin takavarikoi suomalaisia kauppalaivoja. Joko suoraan satamissa ja merellä tai Venäjän hallinnon myötävaikutuksella. Kolmestatoista takavarikoidusta menetettiin yhdeksän laivaa. Englantilaiset korvasivat menetyksiä suomalaisille redareille vain siltä ajalta, jolloin Suomi oli itsenäinen, eli vuodesta 1918.

Muita Venäjän liittolaismaiden takavarikkoja tehtiin Ranskassa, Australiassa ja Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset takavarikoivat 1918 kolmetoista suurta suomalaista purjelaivaa, fregatteja ja parkkeja. Kaikki vapautettiin saman vuoden kesällä sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli noteerannut Suomen irtautumisen Venäjästä.

Ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina menetettiin sotatuhoina suomalaisia kauppalaivoja lähes sata kappaletta (90 500 brt). Viimeisimmät miinatuhot tapahtuivat vuonna 1922.

Väkeä suomalaisissa kauppa-laivoissa oli työskennellyt lähes 8 000 henkilöä. Sotatoimien vuoksi tiedetään varmasti menehtyneen 259 merenkulkijaa. Tämän lisäksi suuri määrä suomalaisia menetti henkensä muiden maiden lippujen alla.

Sodan poikkeusoloissa ja suuriruhtinaskunnan itsenäistyttyä ei tilastointi ole ollut tarkimmillaan. Muutoinkaan laivanvarustajat eivät ole olleet kovin toimeliaita ilmoittamaan rekisterinpitäjille muutoksista. Tosin laivarekisterin ylläpito lienee erittäin ”haastavaa”, koska VIELÄKÄÄN asianomainen valtion virasto ei ole saanut listojaan ja todellisuutta kohtaamaan.

Keväällä 1918 päättyi sisällissota valkoisten voittoon, mutta sotatila Venäjää vastaan jatkui. Vapaussodan rauhaa hierottiin Viron Tartossa lähes puoli vuotta J.K. Paasikiven johdolla kesällä ja syksyllä 1920. Tarton rauha allekirjoitettiin 14. lokakuuta samana vuonna.

Laivojen osalta Suomesta luovutettiin Venäjälle jäänsärkijät ILMARINEN ja WÄINÄMÖINEN sekä kauppalaivoja. Venäjältä palautettiin paenneiden punaisten pakolaivoja, mm. jäänsärkijä AVANCE sekä kauppalaivoja. Palautetut laivat olivat niin huonossa kunnossa, että ne oli rakennettava lähes uudelleen.

Liitteenä Museoviraston kuvia keväältä 1918.

Lähteet:

Helge Heikkinen: Tuntematon merimies

Hannu Vartiainen: Rauman merenkulun historia.

Navis Fennica II

Yrjö Kaukiainen: Ulos maailmaan

Kuvat: Museovirasto