Hyvästi, Vapaavahti!

Kun Kauppalaivaston Huoltoneuvostolta peritty, tiedotuksia ja urheilutuloksia julkaissut Vapaavahti-niminen lehdykkä melko pian Mepan alettua (1973) muutettiin tabloid-muotoiseksi, monipuoliseksi uutis-, merenkulun ajankohtais- ja vapaa-ajan julkaisuksi, alkoi merenkulkijain tiedonvälityksessä uusi aikakausi. Pertti Rönkkö tuli lehden toimitussihteeriksi tuoreena tiedotusopin maisterina sekä kauppalaivojen uutistilannetta seuranneena jungmannina.

Päätoimittajana jatkoi tj Matti Haarma, joka antoi Rönkölle kiitettävän vapauden lehden sisällön suhteen. Pertin onnistui toteuttaa näkemyksiään merenkulkijain tiedonvälitystarpeista; ei ainoastaan Mepan palvelutarjonnasta, vaan myös välittämällä tietoa merille merenkulkijain oikeuksista.

Mainittakoon vain yhtenä esimerkkinä opastus vaalien ennakkoäänestykseen. Vapaavahti oli tärkeä vielä silloinkin, kun sähkötys-, telex- ja satelliittiuutiset valtasivat eetterin ja tv-kasetit tulivat kuvaan mukaan niin uutisten, asiaohjelmien kuin viihteenkin keskeisinä välittäjinä.

Itselläni oli ilo työskennellä Pertin työparina, kunnes Merimies-Unioni kutsui hänet rullaansa 1979. Tiedotussihteerinä vastasin Mepa-toiminnoista tiedottamisesta niin merenkulkualalle kuin suurelle yleisölle julkisen sanan kautta.

Vastasin myös uutiskooste Klippiksestä. Kirjoitin Vapaavahtiin ja valokuvasin Mepan tapahtumia urheiluviikoista laivareportaaseihin, pidin yllä kirjoitus- ja palautepalsta Postipoijua sekä hakurahtialusten positiolistaa. Lista eli ja kertoi paljon sen aikakauden syvien vesien tonnistostamme: yht´aikaa ”villinä” seilasi jopa yli puoli sataa alusta Suomen lippu ahterissaan.

Pertin jälkeen Ritva Viertola ja Kaija Ulmanen olivat Vapaavahdin suhteen tärkeitä työtovereitani. Valtaosa päivittäisestä työstäni keskittyi tiedotusolosuhteiden parantamiseen sekä verkostoitumiseen varustamojen ja moninaisten yhteistyökumppaneiden kanssa.

Kun kymmenen vuoden jälkeen Mepa-tiimalasini valui tyhjiin, olin pitkään vailla kontakteja Vapaavahtiin. Mutta minulle jäi kuitenkin tietopankkiin pääomaa sekä palava mielenkiinto merenkulkua ja Mepaa kohtaan. Kiitos Martti Karlssonille, Pekka Karppaselle ja Sampsa Sihvolalle siiitä, että sain toteuttaa juttuideoitani ja saatoin luovuttaa Mepan valokuvakokoelmiin myös ottamani privaattikuvat laivoista ja merenkulkijoista.

Juttusarjani eurooppalaisista merenkulkumuseoista oli innoittava löytöretki: Riika, Gdansk, Helsingör, Hampuri, Amsterdam, Mallorca ja Kreeta saivat kunnian edustaa Vapaavahdissa merimuseoiden pitkää listaa. Museoiden ansiosta myös käsite merimieskulttuuri avautui käsityspiiriini koko laajudessaan. Pelkkien asiakirjojen penkomisen ohessa olisi historioitsijankin kannattanut vierailla parissa merimuseossa.

Messikalle- ja mepareissuillani ottamani, negatiiveina ja pinnakkaisina arkistoidut valokuvat eivät hukkaan menneet. Yksittäinen yllätys: merikapteenin vaimo, runoilija Tuulikki Soini soitti minulle ja kertoi kuulleensa, että minulla olisi runsaasti merillä ottamiani valokuvia. Hän tiedusteli, voisinko luovuttaa niitä valmiina odottavan runokokoelmansa kuvitukseen. Olin iloinen kohteliaisuudesta ja annoin privaattikuviini vapaat käyttöoikeudet. Niinpä sitten tapahtui, että Tuulikki Soinin runokirja Hyvää huomenta meri (1979) valittiin vuoden (1980) kauneimmaksi kirjaksi. Kuvitus: Sakari Karttunen.

Vapaavahti-lehteä ei enää ole. Eikä viimeistä siihen tarkoitettua juttuanikaan julkaistu. Yritin nimittäin selvittää, mikä oli Pertti Rönkön nimeämän ”perättömän heiton” sylttytehdas, joka sai Matti Koivun väittämään minun olevan ”muiden mepalaisten mielestä lähes varma kommunisti” eikä ”Pertti Rönkön maailmankuva ollut sen vähemmän vasemmistolainen”. Kun yritin kumota väärän, kunnianloukkauksena pitämäni väitteen Vapaavahdissa, niin päätoimittaja Inka Kanerva torppasi oikaisuni. Julkaisinkin Äänimeressä pari hänen perusteluistaan kuten sen, että vaikka edellinen päätoimittaja Sampsa Sihvola oli luvannut oikaisuni julkaista, niin tämän päätös ei enää sitonut Kanervaa. Olkoon niin. Lisäksi Kanerva totesi, että koska spekulointia poliittisista kannoista ei ole julkaistu Vapaavahdissa, ei sitä sen vuoksi ole velvollisuutta oikaista Vapaavahti-lehdessä. Olkoon niinkin.

Kahteenkin otteeseen tiukkasin Koivulta ”muiden mepalaisten mielipidettä” kommunistisuudestani. Sellaista ei löytynyt. Koivu itse edesauttoi kiitettävästi siinä, että ”muiden mepalaisten” mielipiteen takana olikin vain yksi, tosin lähdeviitteetön henkilö; Koivuhan meilasi minulle ”hänestä”, siis yksikössä. Johtopäätöstäni vahvistaa sekin, että 70-luvun työtoverini eivät edes muistaneet, että Koivu olisi kysynyt heidän mielipidettään minun poliittisesta kannastani.

Heti historiikin ilmestyttyä lähdin hakemaan tietoa kirjan sivulla 140 olevan henkilökohtaisen kunnianloukkauksen lähteestä. Lopullista vastausta en saanut. Mutta tärkeintä minulle oli, että omat työtoverini eivät olleet tuohon halpamaiseen sylttytehtailuun syyllisiä. Itse asiassa Koivu kompromettoi Pertti Rönkön ja minun lisäkseni kirjassa mainitut ”muut mepalaiset”, joiden hän väitti olleen kommunismiväitteen takana. Omalta kohdaltani asia on loppuunkäsitelty. Kiitos!

Vapaavahdin loputtua Mepan omilta nettisivuilta löytynee tulevaisuudessakin tietoa toimiston ajankohtaisista palveluista. Olisi hienoa, jos postipoijumaisesti keskusteltaisiin jakamalla ruusuja ja tarvittaessa risujakin. Mutta sen palstan nimi ei missään nimessä voisi enää olla Postipoiju, koska Vapaavahtikin on jo kuopattu. Lehden nimi oli otettu vahtivuoroista vapaimmasta ja samalla miellyttävimmästä eli vapaavahdista.

Kun valtiovalta vain leikkaa, mepamaksut pienenevät ja palvelut vähenevät, niin ehdotan palstan nimeksi ikävimmän vahtivuoron mukaisesti Koiravahti. Samalla nimi kunnioittaisi kirjailija Jorma Ojaharjun esikoisteoksen, uudentyylisen merimieskirjallisuuden uranuurtajan nimeä.

Tai voisihan uusi ”postipoiju” olla nimeltään Kölisika. Tulisi samalla viitatuksi entisaikojen merimieskulttuurin siihen perinteeseen, jossa laivan tulokkaille määrättiin mitä erikoisimpia tehtäviä, kuten kölisian ruokkiminen.

Muista, kaiketi jo kadonneista initiaalimenoista Vapaavahti julkaisi aikoinaan juttuni kahden haastattelemani merikapteenin oman ensireissun simputuksista. Tähän tyyliin: käskettiin noutaa konemestarilta vasemman käden trasselia. Tai piti tuoda komentosillalle ämpärillinen vanavettä. Laivan lähestyessä päiväntasaajaa: muista jättää päiväntasaajalla kelluvaan postipoijuun kirjeet ja kortit. Ja kyllä poosu tiesi: paras lääke merisairauteen on ankkurisavi.

Helsingissä 12.01.2026

Sakari Karttunen, VTM

Mepan tiedotussihteeri 1973 - 84