Jos sinä et sukella, sukellamme kaikki...

Lähettänyt TimoSylvänne

Oheisen sähköpostiviestin on lähettänyt Eija Oraviita-Kaiku, Jaakko Oraviidan tytär:




Isäni seilasi Henry Nielsenin varustamon laivoilla 70- ja 80-luvuilla, kone 3/2/... Varmuudella ainakin sellaisissa laivoissa kuin Tornado, Sirocco, Mistral, Tebostar...

Erittäin vahvana hänellä on muisto tapauksesta, kun pumppuruuma tuli täyteen vettä. Koska hän oli vapaa-aikana harrastanut sukeltamista, tuli kapteeni pyytämään häntä sukeltamaan sinne pilssivesien joukkoon (tarkistamaan tilanneta?). Sukellus- tms. pukua ei ollut, vain työhaalari. Isän kertoman mukaan laiva Ghanasta lähdettyään törmäsi kallioon ja kyljestä pyyhkiytyi niittejä pois kolmen niitinpätkän pituudelta, minkä seurauksena vesi tuli sisään. Alusta jouduttiin kallistamaan siten, että reiät päästiin hitsaamaan umpeen. Oletteko mahdollisesti törmänneet tällaiseen tapahtumaan? Kaipaisin laivan nimeä ja tapahtuma-aikaa, joita isä ei enää muista.

Isä on myös puhunut myrskystä Atlantilla, jolloin joku noista laivoista oli vähällä katketa hänen ollessa mukana, mutta luulen, että se on toinen tapaus. Laiva makasi sitten korjattavana muistaakseni Azoreilla. Tästä tapauksesta on ollut ilmeisesti Hesarissakin juttu. Oletteko törmänneet tähän?
Terveisin, Eija Oraviita-Kaiku

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 22.02.2012 - 11:47

Itse mitenkään sen kummemmin asiaan liittymättä.
Tiedän, että Suomen Tankkilaiva Oy:n (Wihuri) M/t Winha otti Azoreilla lastin jostain Nielsenin tankista, laiva oli vaurioitunut myrskyssä. Lienee juuri se laiva jossa isäsi työskenteli.
Lastin M/t Winha vei Mancasteriin, oli jotain kovasti paksua tatinaa, purkaus oli kestänyt todella pitkään. Lastia käytettiin kai autonrenkaiden valmistuksessa.

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 22.02.2012 - 14:19

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Se oli kaiketi "Carbon Black-nimistä mustaa möhnää, jota käytettiin todellakin mm. autonrenkaiden valmistuksessa. Taitaa olla suomeksi ihan nokea.
Saattaa olla, että kyseessä oleva laiva olisi ollut Mistral, sillä mulla on hämärä muisto sellaisesta tapauksesta. Oraviidan Jaakon kanssa olen seilannut ja minulla taitaa olla ko. herrasta jokunen kuvakin.

Jaakko Oraviidasta löytyy puolenkymmentä kuvaa TORNADO-albumista. Tässä selkein:

https://www.aanimeri.fi/piwigo/picture.php?/8789/search/6185

Jaskalla oli TORNADOssa snorkkeli ja käytiin sukeltelemassa Karibian vesillä. St. Croixin Christianstedissä sukelleltiin hoteliin rannalla ja poislähtiessä iso musta mies kävi varoittelemassa, että pari viikkoa aiemmin hai oli syönyt puolikkaan jostakin amerikkalaisesta.

Jaska oli TORNADOn aikoihin vakaumuksellinen työväenaatteen mies. Sellaista väkeä tarvittaisiin taas tänä pankkihirmuvallan aikana. Nykyisin Jaakko asuu vähän Hgin pohjoispuolella.

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 22.02.2012 - 19:50

In reply to by TimoSylvänne

Toimme sitä Tornadon kanssa Eurooppaan Englantiin ja muistaakseni Hollantiin joko Pohjois-Amerikasta tai Kanadasta. Se oli muistamani mukaan Phillips Petroleumin kamaa. Suomeksi se on jotain noen synteettistä jalostetta ja specific gravity oli yli yhden eli Nielsenin vanhan tankin yliperämiehelle se oli "hyvää kamaa." Ei jäänyt öljyläikkiä kaija-alueelle.

Anonymous (ei varmistettu)

La, 25.02.2012 - 17:42

In reply to by TimoSylvänne

Korjaisin sen verran, että isä sukelsi pumppaamaan vettä pois, ei vain tarkistamaan tilennetta, kuten aikaisemmin kirjoitin. Isän mukaan konehuoneesa oli 5-7 m vettä. Hän aukaisi ensin ventiilit, pumppasi pääkoneen täyteen öljyä ja samalla pumpulla vettä pois. Tuosta sukelluksesta isälle jäi elinikäinen muisto ja vaiva. Jälkeenpäin isä muistaa törmänneensä jollain lentokentällä samalla laivalla olleeseen kaveriin, joka oli tullut kädestä pitäen kiittämään, ja sanonut, että "...ilman sinua, Jaska, emme olisi tässä...". Lienee turha mainita, että varustamon taholta isää ei koskaan kiitetty...
Äidin mukaan pyytäjä oli mahdollisesti konepäällikkö kapteenin sijaan.

Olin Jaskan kanssa KAUKO-laivassa syksyllä 1979. Jaska kertoi tästä pumppuruumaepisodista eli hän oli sukeltanut avaamaan pilssin tyhjennysventtiilin. Laiva kaiketi oli MISTRAL/TRAMONTANA/MONTANA. Tapahtuman ajankohtaa ja syytä vuotoon en muista Jaskan kertomuksesta.

Tuosta Eijan kertomasta "pääkoneen öljyntäytöstä" olen päätellyt, että laivassa olisi ollut dieselkäyttöinen tyhjennyspumppu. Vastaavanlainen kuin esim. hätäpalopumput. Jaska on ensin pumpannut koneeseen käsipumpulla öljynpaineet. Näinhän tehtiin monissa apukoneissakin, tällä estettiin laakerivauriot, eikä koneet yleensä edes startanneet ellei ollut tietty esipaine. Tämä tästä pähkäilystä.

Joissakin laivoissa pumppuruuman pilssit tyhjennettiin ejektorilla tai konehuoneen pilssipumpulla, riippuen missä pumppuruuma sijaitsi. Tosin konehuone-pumppuhuone yhteyttä ei kaikki luokituslaitokset hyväksy. K.H.

Anonymous (ei varmistettu)

La, 25.02.2012 - 18:53

In reply to by TimoSylvänne

Hei,
Unohdin mainita, että carbon black on myös painovärien raaka-aine (olen itse ollut mm. painoväriteollisuudessa töissä).
Pahoittelen mahdollisia epäjohdonmukaisuuksia kuvaillessani tuota isän muistelemaa tapausta; en itse ole ollut merenkulkualalla, ja seilaamaan pääsin isän mukana vain ennen koulunpenkille pääsyä. Laivanrakennuksen parissa vierähti 5 vuotta opintojen jälkeen (veri taisi vetää laivojen pariin ;-) , mutta eihän se ole sama kuin olla laivalla töissä....
t. Eija O-K

Eija Oraviita-Kaiku (ei varmistettu)

Su, 06.03.2016 - 18:58

In reply to by TimoSylvänne

Hei,

Siellä oli hienoja kuvia isästä, Tornadon kansiossa!

Snorkkeli täyttää 90 vuotta tänä vuonna, mutta eipä hänestä ole Nostalgia-risteilylle lähtijäksi... Köpöttelee kyllä tuossa edelleen kävelykepin kanssa.

Nostalgista risteilyä teille!

t. Eija Oraviita-Kaiku

Timo Sylvänne (ei varmistettu)

Ma, 07.03.2016 - 10:10

In reply to by Eija Oraviita-Kaiku (ei varmistettu)

Liimaanpa oheen Vapaavahdin juttuni, missä mm. muistellaan, kun Jaskan kanssa snorklattiin St. Croixin biitsillä

Jaskalle terveyttä ja terveisiä.

 

Sukeltelua

Tankkilaivan omistajalle vuosi 1973 oli hyvää aikaa. Ainakin jos laiva ajeli USA:n itäkustilla, kuten mekin. Päällikkömme vaihtui kesäkuussa ja uuden kipparin mukana tuli konttorista tieto, että seuraava lasti tienaa redarille laivan hinnan. Eikä siinä sitten mennyt kahta viikkoakaan, kun oli kuljetettu Grand Bahaman Freeportista öljykuorma Portlandiin, Bostonin yläpuolelle.

Kun oli tienattu laivallinen rahaa omistajalle, tulikin siitä kiitoksena konttorista orderisähke tiukkaan säästäväisyyteen ja kulujen karsintaan. Redarin rahojen pitäisi riittää uusien laivatilausten maksuun.Mitkä uudet laivat oikeasti maksoi suomalainen veronmaksaja.

Kanadaan tai USA:n iistkustille lastattiin öljyä Venezuelan Maracaibo-lahdella, Curacao-saarella tai St. Croixissa, mikä on yksi USA:n Neitsytsaarista. USA osti saaret noin sata vuotta sitten Tanskalta, joka oli isännöinyt siirtomaitaan lähes kaksi ja puolisataa vuotta. Orjuuden loppuminen ja sokerin hinnan romahdus antoivat tanskalaisille myynti-intoa. St. Croixilla entisistä herroista muistuttaa vaikkapa kaupungit Christiansted ja Frederiksted.

St. Croixilla toimi silloin eräs maailman suurimmista öljynjalostamoista Hess Oilin huomassa. Enimmäkseen Venezuelan raakaöljyä siellä muokattiin. Jokunen vuosi sitten jalostus on loppunut ja laitos toimii nykyisin öljyvarastona.

Saari oli jo tuohon aikaan vilkas turistikohde hienoine matkailuhotelleineen. Laivamme konemestarilla oli räpylät ja snorkkeli ja kävimme viettämässä vapaapäivää jonkin hotellin hiekkarannalla. Vesi oli lämmintä ja kirkasta ja näkymät upeat. Snorklatessa välillä tuli tunne, että joku tuijottaa. Olan yli vilkaistessa näkyi selän taakse kokoontuneen läpinäkymätön kalaparvi. Miljoonat pikkukalat kimaltelivat kaikissa väreissä.

Meren pohjaa ihastellessani hoksasin naisten uima-asun yläosan ja vähän matkaa polskuteltuani istuinosan. Ajattelin viedä uimarantatuliaisia laivan pyssäporukalle ja sukeltaa pohjaan. Vaikka kuinka sitkeästi räpylöitä läiskyttelin, ei pohja tuntunut lainkaan lähentyvän. Lopulta kipu korvissa käänsi suunnan takaisin pintaan. Ties kuinka arvokkaat jetsetin muotiasusteet piti jättää merenpohjaan.

Sukeltamisen tavoitteena voi olla muutakin kuin kalojen ihailu ja naisten uimapuvun saalistus. Lattakian sataman laiturissa aikanaan ihmettelimme, kun päivittäin laiva tärähteli ja kuopi naruissaan kuin villihevonen. Syyrialaiset pelkäsivät israelilaisten sukeltajien olevan satamassa miinoituspuuhissa ja syytivät vesiin syvyyspommejaan.

Jo ensimmäisen laivajobini alussa olin todennut, että merellä pinnan alapuolellakin on kulkijoita. Laivapojan vapaavahdissa istuskelin ahteritäkillä ja hämmästelin, kuinka Pohjanlahdella on reimari keskellä avomerta. Eipähän se sitten väylämerkki voinut mitenkään olla, kun kulki rinnallamme 12 solmua vajaan sadan metrin päässä paapuurin puolella. Melkein tyynessä vedessä kävi tolpan juurella melkoinen kuohu ja kuplinta kuin kuohuviinissä. Silmäilin ympärilleni, näkyisikö muualla periskooppeja ja silloin tämä ainoakin oli kadonnut.

Yhtä helpolla ei päässyt venäläisten omistama suomalainen tankkilaiva Gotlannin vesillä. Sähkömies muistelee, että tuntui kuin olisi tyynessä vedessä ajettu muutamaan isompaan aaltoon. Laiva pysäytettiin ja kohtapa katoavasta vanavedestä alkoi nousta sukellusveneen torni. Ruotsalaiseksi sitä arveltiin, kun ei lähtenyt pakoon törmäilyjään. Kolme kruunua näkyikin kolhiintuneen tornin kyljessä. Vetenalainen vehje pysähtyi reilusti selvittämään haveria. Pian laivalle tulikin oorderi ajaa Tukholmaan telakalle, missä pohjaan tulleet reiät ja painumat pikaisesti paikattiin.

Aina ei sukellusveneellä ole onnea onnettomuuden jälkeen päästä kotisatamaan takaisin. Neuvostoliittolainen ydinaseita kuljettanut K-129 katosi Tyynellämerellä maaliskuussa 1968. Mittavista itänaapurin laivaston etsinnöistä huolimatta alus 98 hengen miehistöinen pysyi kadoksissa.

Neuvostoliiton sotavoimien lopetettua tuloksettomat etsinnät aloittivat amerikkalaiset omansa. Valvontalaitteiden arkistoista löytyi sopiva räjähdysääni, jonka paikka pystyttyiin suuntimaan. Aluelle lähetetty sukellusvene aikansa etsittyään löysi hylyn ja teki ahkerasti kuvauksia. Uponnut sukellusvene oli lähes viiden kilometrin syvyydessä, Hawaijilta noin 3000 kilometriä luoteeseen.

Sittenpä hylyn tulevaisuus siirrettiin pitkin virkatietä korkeampiin käsiin. Amerikkalainen rahasäiliömiljardööri Howard Hughes suostui esiliinaksi CIA:n ehdotukseen rakentaa neuvostosukellusveneen nostoalus. Hanke naamioitiin siten, että rakennettavalla laivalla ruopataan malmia merenpohjasta. Presidentti Richard Nixon hyväksy salaisimmista salaisimman ”Project Azorian” ja telakalla Philadelphiassa alkoi laivanrakennus. Heinäkuussa 1974 GLOMAR EXPLORER pääsi aloittamaan sukellusvenehylyn nostoa. Yli kuukausi siinä aikaa vierähti.

Aluksi onni suosi amerikkalaisten ahkerointia. Viiden kilometrin syvyydestä saatiin toistakymmentä metriä sukellusveneen keulaa matkalle kohti GLOMAR EXPLORERin sisuksia. Nostolaitteen mekaanisesta viasta johtuen sukellusveneen pätkä katkesi matkalla ja vain jokunen metri hylyn keulaa saatiin perille. Ydinaseita kuului löytyneen. Löytyi myös kuolleita sukellusvenemiehiä, jotka haudattiin takaisin mereen perinteitä kunnioittaen. Lähes neljä miljardia dollaria tämän päivä rahassa tästä kaikesta arvellaan kustannuksia kertyneen

Näin K-129 tarinaa kerrotaan Internetin länsimaisissa lähteissä. Venäläisten tarina tiukasti väittää, että heidän sukellusveneensä upottaja oli amerikkalaisten vedenalainen. Eikä K-129 olisi ainoa upotettu. Savolaisilla on tähänkin viisas sananlasku:”suattaapa olla nuin vuan suattaapi olla olemattaki".

Jos on sotaväen vedenalaiset puuhat vaaraksi ihmishengelle, on myös vaaransa sukellella hotellin uimarannalla naisten asusteita pohjasta. St. Croixin biitsillä teimme konemestarin kanssa lähtöä laivalle ja keräiltiin räpylöitä ja snorkkelia – toki mestari jo oli saanut laivalla lempinimen snorkkeli – kun paikallinen musta mies mies lähestyi huolestuneena kuin pankinjohtaja velallista:

”HeyMään, it ain't no good swimmin' 'ere.” Muutama viikko sitten amerikkalainen oli tuolla uimassa ja miehestä puolet haukkasi hai!

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 22.02.2012 - 21:51

Tuossa kun mietiskelin Nielsenin vanhoja tankkeja, niitattuja oli ollut ennen tuloani taloon, kai Monsun ja vanha Mistral. Siroccosta en ole aivan varma, mutta Ruotsissa rakennetut Tramontana, uusi Mistral, Tornado ja Passad III olivat kyllä hitsattuja kokonaan, eli niiltä osin voi kyseistä laivaa rajoittaa.
Oraviidan Jaska,lempinimeltään "snorkkeli",oli kova poika snorklailemaan jopa Tornadon uima-altaassa.

Anonymous (ei varmistettu)

To, 22.03.2012 - 11:55

MISTRAL (2) albumiin lisäsin Erkki Heijarin tekstin ja kuvan käynnistä Azoreilla korjaamassa kantta. Tämä on varmaankin ollut Jaakko Oraviidan tapaus myrskystä Atlantilla. On tapahtunut ennen joulukuuta 1977, jolloin nimeksi vaihtui TRAMONTANA.

Omaa muistiani haalaten ehdottaisin ajankohdaksi syksyä 1976. Edelleen muistan, kuinka juorutunnilla päivittäin sain tietoa matkan edistymisestä - itse olin Karibialla ja vuonna 1976 SOLANOssa. Kipinänä MISTRALissa oli joku tätä Henry Nielsenin vakioporukkaa, joka piti tapanaan olla päivittäisellä juorutunnilla antamassa ja saamassa sanomille välitysapua. Syyskuun alussa 1976 MISTRALiin on pestattu Mikko Moilanen ja Mikko tuli tutuksi juorutunnilta, vaikken ole koskaan tavannut. T.S.