Suomen eduskunta sääti lain merenkulun verovähennyksistä 1970. Sen ansiosta innostuivat monet maakrapufirmat sijoittamaan laivatilauksiin ja suomalainen tonnisto lähes kaksinkertaistui. Parhaimmillaan laivan tilaaja sai verovähennnyksiä yli 100% tilauksen hinnasta.

Oman työnantajani laivastoon oli rakenteilla parinkymmenen uudisrakennuksen joukko Euroopan eri telakoilla. Niinpä eräänä kevättalven päivänä soi puhelin kotona ja tuli tarjous lähteä Sevillassa valmistuvaan jauholaariin.

Täkkikolmosen kanssa liihoteltiin reittilennolla Amsterdamin ja Madridin kautta Sevillaan. Maaliskuun puolivälissä etelän auringossa oli aamulämpötilat lähellä nollaa. Luntakin oli hetken tarjolla.

PATRICIA, paapuurin puolella PUHOS

Sevillan huoneistohotelli Resiturissa asusteli uudisrakennuksen päällikkö ja muut perämiehet sekä siiffi porukkanaan konemestarit ja sähkömies. Tuloiltana esittäydyttiin hotellin baarissa, mikä ilmeni olevan perinteinen työpäivän jälkeinen kokoontumispaikka.

Joillakin laivaväestä oli puolisoita mukana. Oli reittilentoa edullisempaa tilata lomamatka hotelleineen johonkin Espanjan turistikohteeseen ja sieltä autoilla Sevillaan.

Ensimmäisen illan kättelykierroksella ei jäänyt kaikkien kasvot mieleen. Seuraavana iltana eräs rouvista tuli taas kättelemään ja meinasin todeta, että eikös jo eilen tavattu. Onneksi hymistelin vain tavanomaisia, koska päivällä oli lomalento vienyt eilisen rouvan kotimaahan ja tuonut uuden tilalle.

Työpäivän aamuina ennen kahdeksaa hotellin oven edessä odotteli telakan auto. Kipinällä ei kuun puolivälissä ollut kummoisia kiireitä. Radiohytissä oli asennukset tehty. Tuli sähköä kaikkiin laitteisiin ja lyhytaaltoyhteys Helsinkiradioon toimi moitteitta. Varustamo- ja yksityispuheiluita piti ajoittain hoidella. Maanantaiaamun ensimmäinen tehtävä oli pyytää Helsinkiradiosta lottorivi. Jokaviikkoinen rahatilaus oli ainoita konttorihommia ennen kuunvaihteen palkanlaskuja.

Telakan kioskista ostettiin täytettyjä sämpylöitä ja omalla keittimellä tippui kahvi. Jonkinlaista hermostuneisuutta oli ilmapiirissä aluksen luovutuksen lähestyessä. Telakkaväelle ei passannut ongelmista reklamoida. Tehty työ piti yrittää laadusta riippumatta hyväksyä. Niinpä kun konehuoneessa maalattiin turkkipeltejä, tuli perässä omissa hommissaan rälläkkämies, jonka kipinäsuihkut käryttivät tuoreen maalin.

Kello 14 aikoihin oli paluukyyti hotellille. Kuskina yleensä sama koppalakkipäinen telakan mies. Aina yhtä tyytymätön liikenteen muihin kulkijoihin ja pikaisesti kiihtyvä kuin Formula-auto. Varttitunnin kestävällä matkalla laskimme joskus ajomiehen noitumisia ja parhaimmillaan kuului kymmenkunta kertaa coño eli lausuttuna jotenkin conjo.

Viikonloput olivat vapaita ja silloin keksittiin erilaisia harrastuksia. Ratsastamassa käytiin, taksille osattiin kertoa osoitteeksi ”caballo”. Hevostalleilla ihailtiin harjoittelevan ratsukon temppuja: hevonen hyppelehti eteen, taakse ja sivuille, välillä tasajalkaa, välillä erijalkaa. Lopulta selvisi, että oltiin kouluratsastusta ihmettelemässä. Turistien tallit löytyivät pari kilometriä edempää.

Seurueellemme tarjottuja hevosia arvelimme vanhoiksi härkätaistelujuhdiksi. Pitkiä ja leveitä arpia oli eri puolilla kylkiä ja mahaa. Minulle jääneellä ratsulla oli turpa hiertynyt verille rautaisen päitsen (vai mikä se on nimeltään) hiertämänä.

Ennen tiiliskiveä

En raaskinut paljoa suitsista nykiä ja muiden lähtiessä matkaan me jäimme seisokelemaan tyynesti puun alle. Tallimies antoi lähtölaukauksen heittämällä hevosta tiiliskivenpuolikkaalla. Salamana tuli ratsuun eloa kuin hakkapeliittojen hyökkäyksessä: täyskäännös vasempaan ja täyttä laukkaa suoraan tallin ovesta sisälle. Nopea oli ratsastajankin kumarrus oven kohdalla: vain tukka pyyhki yläkamanaa. Rauhallisemmalla manöveerauksella päästiin matkaan ja aikanaan takaisin talleille, jotta ehdin muiden mukaan samaan taksiin.

Turistitallien lähetä löytyi jäähalli, missä oli yleisöluistelua. Tokihan espanjalaisille piti käydä näyttämässä, miten oikeasti luistellaan. Jääkiekkokaukalossa oli paljonkin paikallisia, jotka varovaisesti koittivat horjahdella kaukalon laidoista kiinnipitäen.

Pukukopissa hivenen ihmetytti, kun pääsylipun hinnalla oli tarjolla vain kaunoluistimia. Vaan ei se hidastanut hinkua päästä jäälle näyttämään, millä tyylillä Euroopan ja Pohjois-Amerikan jääkiekkomestaruuskisoissa USA uppoaa.

Hyvän vauhdin sai kaunoluistimillakin, kunnes unohtui luistimen kärjissä olevat piikit, mitä seurasi mahalasku ja pitkä liuku. Yksi ja kaksi kaatumista ohkaisissa kesäkamppeissa eivät vielä lannistaneet, mutta vähitellen alkoi tuntua, ettei hokkariluistelija sillä reissulla kaunoluistimiin totu. Rintakivuista huolimatta ei mitään kuulunut murtuneen, kun seuraavalla viikolla lääkäri röntgenkuviani silmäili.

Lennolla Sevillaan oli täkkikolmosen kanssa kuskattu kitaroita mukana. Oli selvinnyt, että suunnilleen samanlaisen jee-jeen rämpyttäjiä oltiin. Niinpä arki-illat vierähtivät hotellihuoneessa molempien nuottiarkistoja soitellen. Kahdella kitaralla ja kaksiäänisellä laululla saatiin kelpo meteliä aikaan.

Ensimmäiset konsertit pidettiin laivan omalle porukalle. Siiffi Gregori supliikkimiehenä kävi ravintolan johdon kanssa sopimassa duomme esiintymisestä ravintolayleisölle. Suksee oli hyvä, koska seuraavana iltapäivänä telakan auton kurvatessa hotellin eteen oli aulassa melkoinen tungos teinityttöjä odottelemassa muusikoita. Illan konsertissa ravintola oli täynnään nuoria neitoja. Täkkikolmonen tallensi saappaansa varteen saamiaan kirjeenvaihto-osoitteita. Seuraavana syksynä matkatessamme Austraaliasta Kiinaan näitä osoitelappusia vielä löytyi.

Naamiaiset

Muuallekin kaupungin baareihin tarjoitui soittokeikkaa kaljapalkalla. Kitarat kainalossa jossain puistossa kulkiessamme löytyi yleisöksi usalainen eläkeläisporukka. Mummit ja ukit riehaantuivat kovasti muutamista blues-esityksistämme.

Sevillasta kolmonen osti duollemme pienet rummut ja rumpaliksi ottaantui yliperämies. Myöhemmin hänen siirtyessään aluksen päälliköksi saimme triolle hyvän harjoituspaikan laivan salongista.

Molemmissa messeissä oli pienet radiovastaanottimet. Kun niihin kytki kitaran mikrofonin ja väänsi volyymin täysille, lähti kahdesta semmoisesta mööpelistä kunnon Hurriganes soundi. Aikanaan laivan maatessa pitkiä aikoja ankkurissa oli trion esityksille kysyntää laivaväen yhteisissä juhlissa.

Sevillan katedraalin mainitaan olevan maailman suurin katolinen katedraali. Rakennettu 1400-luvulla. Korkea on katedraalin Giralda-torni, 97 metriä. Viimeisiä iltoja ennen laivan luovutusta kylillä kulkiessamme siiffi ohimennen mainitsi:

”Minä sitä olen kiivennyt tuon tornin huippuun ja kaivertanut sinne nimikirjaimet”. Kuten aina kirkkoon liittyvissä asioissa epäileviä Tuomaita löytyi. Kiistelyn siiffi päätti tomerasti:”Lyödään veto viinipullosta. Jos joku ei usko, sopii kiivetä torniin katsomaan”.

Joten jos jollakulla suuntautuu matka Sevillaan, voisi pistäytyä katedraalin tornissa ja vahvistaa, että huipulta löytyy nimikirjaimet G.S.

Sevilan katedraali torneineen