Matkaa sellulastissa Ruotsista Kiinaan oli tehty pari kuukautta. Vaikka reissulla oli otettu bunkkeria, provianttia ja makeaa vettä kolmesti, oli vesi ollut ransuunilla ainakin puolet ajasta. Aluksi röörit pantiin kiinni yöajaksi. Myöhemmin hanoista lirisi vain vahtien vaihtuessa. Juomavesi vielä riitti, eikä tarvinnut alkaa tyhjentelemään pelastusveneiden kanistereita.

Shanghaita lähestyttäessä varustamo heräsi huolehtimaan Kiinan kulttuurivallankumouksen pyörteisiin joutuvista pojistaan. Sähkösanomalla varoitettiin kreikkalaisen merimiehen kohtalosta. Oli taputellut kiinalaista punakaartilaisnaista. Kohta vimmastuneet kansanjoukot ryntäsivät sitomaan köyden toisen pään kreikkalaisen kaulaan ja toisesta päästä narua hiivasivat taputtelijan roikkumaan puunoksaan.

Shanghain redillä ankkurissa odoteltiin jokunen päivä laituripaikkaa. Satamassa sellua purettiin kolme päivää ja matka jatkui muutama vuorokausi pohjoiseen kohti Tsingtaoa. Sitten roikuttiin ankkurissa pari viikkoa ja laiturissa hikoiltiin sama aika.

Tsingtao – tai kuten se nykyään meidän aakkosillamme translitteroidaan Qingdao – on Kiinan historiassa nuori miljoonakaupunki. Laivastotukikohtaa alettiin rakentaa 1800-luvun lopulla ja kohta saksalaiset kaappasivat alueen oman laivastonsa käyttöön.

Kiinassa, kuten kaikissa sosialistisissa maissa, oli joka satamassa merimiesklubi. Sisään pääsi merenkulkijoiden lisäksi muutkin ulkomaalaiset. Isäntämaan meriväkeä niissä ei näkynyt.

Tsingtaon klubi oli suuri monikerroksinen kivirakennus, mistä löytyi erilaisia myymälöitä, ravintola, parturi, elokuvateatteri kirjasto. Kirjaston hyllyt olivat enimmäkseen täytetty Mao Tse Tungin erikielisillä kirjoilla. Niitä sai vapaasti keräillä mukaansa.

Jokainen Kiinassa käynyt merenkulkija tuntee Tsingtaon ainakin olutmerkistä. Kohta kaupungin vallattuaan saksalaiset olivat perustaneet brittien kanssa oluttehtaan, jonka tuotteita pienissä vihreissä pulloissa saa meidänkin puodeistamme ostaa.Vaikka Kiinassa oli tarjolla lukemattomia olutmerkkejä, laivaan toimitettu ulosvienti oli aina Tsingtaoa. Keississä 12 kolmen vartin vihreää pulloa. Pahvikopan paino 14 kiloa.

Laivoista oli aikanaan järjestetty kiertomatkoja oluttehtaalle. Tuotteet lienevät maistuneet siinä määrin tutustujille, että ainakin suomalaisten osalta oli olutmatkat lopetettu. Meitä vietiin ajelulle laajalle ja luonnonkauniille omenafarmille. Sielläkin osa porukasta onnistui herättämään hämminkiä. Kasseissa kilisi omat eväät, olutta vahvempaa. Niinpä päätettiin, että seuraavalle kiertomatkalle tehdään kaikille laakongin yläpäässä ruumiin- ja kassintarkastus.

Kaupungilla ei ulkomaalaisia näkynyt. Pelkästään Mao-pukuisia kiinalaisia. Yksin kulkeminen kaduilla oli elämys: vähäinen autoliikenne pysähtyi ja silmänkantamattomiin uteliaita paikkakuntalaisia vaelsi ulkomaalaisen ympärillä ymmyrkäisinä tuijottaen.

Kerran pakenin tungosta tyhjään kauppaan. Tiskillä näkyi olevan myynnissä riisipuikkoja ja niinpä halusin ostaa muutaman nipun. Kadulta virtasi sisälle ihmettelijöitä niin paljon, kuin ovesta mahtui. Ainoa rauhallinen oli nuori saparotukkainen naismyyjä. Aikansa tikkunippuja huolellisesti tähtäiltyään valitsi lopulta pari suorinta pakettia, kääri ne paperiin, laski hinnan helmitaululla, kirjoitti laskun, otti rahat, antoi jonkin ränkylän takaisin ja jäi sen jälkeen seisomaan levollisena tiskin taakse odottamaan seuraavaa asiakasta. Minä ja koko kiinalaistungos purkauduttiin takaisin kadulle.

Elettiin kuumia elokuun päiviä, eikä silloin vielä jääilmaa laivoissa osattu kaivata. Laiturilla kolisteli tämän tästä höyryveturi hönkien sakeita, kuumia nokipilviä pieniin hytteihin selällään olevista venttiileistä ja ovista.

Kuumuuteen, laiturien kovaäänisistä jatkuvasti pauhaavaan vallankumousoopperoiden kiljuntaan ja veturin meteliin ja savuun leipääntyi eräs miidsipin asukkaista niin, että heräsi jonakin yönä juoksemaan täkille kilpaa kaijalla kolistelevan junan kanssa nakellen samalla pattinkinpätkiä kiusaajan päälle. Piakkoin uupuneelle merenkulkijalle laskettiin sairasulosmaksu ja kyyti vei paikalliseen sairaalaan. Matkatavaroiden kilinästä saattoi arvata, että ehkä oli mukana omat tropit.

Kun kaupungista löydettiin kävelymatkan päästä uimaranta, varustauduttiin joukolla piknikille. Uima-asusteet, pyyhkeet ja Tsingtao-pullot kasseihin ja matkaan.

Hieno hiekkainen biitsi löytyikin. Paikallista väkeä makoili hietikolla ja osa pärski vedessä. Hengenpelastajan tornissa nojaili yksi tähystäjä ja jokunen pelastustuvene ajelehti uimareiden seassa.

Tsingtaon omenafarmilla

Meidät ulkomaalaiset arvovieraat havaittuaan hengenpelastajia ryntäsi puolenkymmentä lisää torniin. Monia soutuveneitä lykittiin vesille.

Kun kävimme uimassa, jokaisen vieressä souteli pari hengenpelastusvenettä. Hyvä ettei tullut aironlavasta päähän, vaikka tarkoitus oli kai päinvastainen. Ehkä heilläkin oli uskomus, ettei merenkulkijoiden tarvitse osata uida, kun laiva pysyy pinnalla.

Paluumatkalla jossakin kadunkulmassa havaittiin kansanravintola. Merimiesklubin ravintolassa oli monenlaista kiinalaista einettä maistettu. Päällikön kanssa oltiin oltu laivaa ja varustamoa edustamassa rahtaajan juhlapäivällisillä, missä oli kai pöytään pantu parasta. Nyt haluttiin kokeilla kiinalaisten kiinalaista ruokaa.

Sali oli iso, karu ja meluisa betonihalli ja levitti monenlaisia tuoksuja. Kaikki pöydät oli varattu, mutta seurueemme huomattuaan tarjoilijat hätistelivät joitakin ruokailijoita matkoihinsa ja raahasivat yhteen pöytiä sopivan määrän. Päälle levitettiin valkoiset liinat.

Ruokalistat olivat kiinalaisin kirjoitusmerkein, eikä tarjoilijoilta sujunut englannin puhe. Vaan nou ongelma: Kohta ilmaantui kumartelemaan vanhus, kuin menneen ajan elokuvista: viikset ja pujoparta, kädet pistettynä hihoihin. Myöhemmin hän supatti palvelleensa Englannin suurlähetystön hovimestarina, mutta kulttuurivallankumous oli kuljettanut Tsingtaon kansanravintolaan tiskaajaksi.

Toivoimme hovimestarin itse valitsevan ateriamme ja heti alkoi tapahtua. Kiinalaiseen tapaan syötiin monenlaista vähäisiä määriä. Tarjoilija toisensa jälkeen kantoi pientä kupppia pöytään ja vei tyhjiä pois. Taustalla valvoi hovimestari ja tiukkaan ääneen ohjasi henkilökuntaa, jolla ei liene ollut kokemusta ulkomaalaisten palvelusta. Salin paikalliset aterioijat unohtivat ruokansa ja keskittyivät harvinaisten vieraiden ihmettelyyn.

Jos ei merimiesklubin ravintolan hinnat olleet kalliita, oli ateriamme lähes ilmainen. Monta ruttuista pikkusetelin riekaletta ei laskulautaselle tarvinnut kaivella. Lämpimästi kiittelimme hovimestaria huolehtivasta palvelusta ja kävelimme takaisin hikiseen laivaan.

Suunnitelma virisi, että hovimestaria pitäisi jotenkin vielä muistaa. Konemestarilla oli hytissään pieni Lapintyttönukke. Olimme oppineet, etteivät kiinalaiset huoli ulkomaalaisilta mitään. Ei edes tarjottu tupakka kelvannut. Jopa ravintolapöytään jätetyt juomarahat juoksutettiin perässä takaisin. Arvelimme kuitenkin pienen nuken lahjoittamisen olevan sallittua.

Dairen ja Volvo merkkiä Saida

Jokunen päivä myöhemmin olimme uudelleen kansanravintolassa saman hovimestari palveltavina. Lahjanukke oli sievään pakettiin käärittynä. Lähtiessämme jälleen kiiteltiin kädestä pitäen ja konemestari ojensi juhlallisesti pienen lahjamme. Hovimestari jäykistyi ja kauhistui kuin dopingista kiinni jäänyt huippu-urheilija. Ei millään keinoin saatu lahjaa annetuksi.

Sitkeästi tuumailtiin tilannetta ja arveltiin, että ehkäpä muiden tarjoilijoiden ja ruokailijoiden vahtimana hovimestari ei uskaltanut hyväksyä lahjaamme. Niinpä tehtiin vielä kolmaskin yritys: nyt pieni nukke oli konemestarin kourassa piilossa ja kätellessään hän yritti sen sujauttaa hovimestarille. Ei ollut menestystä vieläkään. Hovimestari hyppäsi kuin käärmeen pistämänä tuntiessaan käteensä jotain työnnetyn.

Kiinassa oli vielä lastaussatamana Dairen, mistä matka jatkui kohti Singaporea. Etelään päin ajaessamme hoksattiin, etteipä ollut tullut mieleenkään ketään Maopukuista kulttuurivallankumouksellista taputella.