You are here

Libertyhöyry MARGRETHE PAULIN

HANK's picture

Simo Perho toimi ss Margrethe Paulinin 2.perämiehenä sen viimeisenä vuotena. Tämä oli hänen ensimmäinen perämiehen jobinsa, muttei varmasti vähiten muistorikas.Tämä Libertyhöyry oli alunperin rakennettu "setä Samulin" toimesta 2. maailmansodan tarpeisiin. Alus päätyi vanhuuden päivikseen Suomen lipun alle turkulais-nauvolaisen varustamon omistukseen.

Simo Perho meni alukseen päälle Cuxhavenissa. Sieltä alus hinattiin(!) Rostockiin, silloiseen Itä-Saksaan. Matka jatkui Israeliin ja edelleen Karibialle, missä heitettiin pari reissua Kuubasta Meksikoon. Viimeinen matka olikin sitten Mustalta-mereltä malmirikastelastissa Japaniin, kiertäen Capen. Japanista matka päättyi formosalaiselle laivaromuttamolle.

Simo Perho:

"Porukka oli suomalaista lukuunottamatta espanjalaista messipoikaa, jonka havaitsin kärsivän skitsofreniaa. Eräänä päivänä hän oli tullut komentosillalle vahtivuoroni aikana Mustalla Merellä ja alkanut kysellä kuinka pitkä matka oli Turkin rannikolle, joka siinsi horisontissa. Samana päivänä tutustuin komentosillalla olevan poijun toimintaan, jotta tiedän sitten hätätilanteessa, miten se irrotetaan kannattimestaan. Seuraavana yönä tarvitsin sitä. Olin karttahytissä, kun kuulin kolahduksen ja heti perään karmivaa huutoa merestä. Heitin poijun, johon syttyi valo. Kun palasimme poijun luo ja laskimme pelastusveneen vesille ja ongimme merestä huutajan, totesimme hänet messipojaksemme. Hän oli suunnitellut pakoa laivalta, jossa hän ei erityisemmin tuntunut viihtyvän, mutta merivesi oli saanut hänet järkiinsä. Suljimme hänet vierashyttiin. Kun tulimme Bosporin salmeen, hän pyysi minua avaamaan oven vessaan mennäkseen. Seurasin perässä. Mutta yhtäkkiä hän ampaisi kuin raketti matkaan ja syöksyi suoraan yli reelingin. Sain otteen yhdellä kädellä hänen housuistaan, mutta en kauaa jaksanut satakiloista jässikkää kannattaa kun hän molskahti veteen.

"Mies yli laidan", karjaisin. Kapteeni ja luotsi seurasivat kiikareilla messipoikamme kohtaloa ja totesivat Bosporin lautan pelastavan hänet. Emme ottaneet häntä enää takaisin laivaan.

Kuubassa tutustuin erääseen uskovaiseen nuorukaiseen, Eliakseen, joka tahtoi paeta maasta. Teimme pakosuunnitelman, jossa kolmantena osapuolena mukana oli laivan toinen kokki. Elias ui yöllä laivan ulkosivulle, jonne olimme heittäneet köyden roikkumaan. Elias oli öljynnyt itsensä haitten varalta, eikä jaksanut köyden solmuista huolimatta kiivetä tyhjän laivan partaalle asti. Onneksi meitä oli kaksi ylhäällä; sain vedettyä Eliaksen ylös köydellä toisen kokin avustuksella. Kun olin kaapinut Eliaksesta öljyn veitsellä laivan suihkussa, annoin hänelle muutaman vaatekappaleen. Sitten yhdessä rukoilimme hytissäni, ettei häntä löydettäisi miliisien lopputarkastuksessa, joka on hyvin perusteellinen. Edellisellä Kuuban reissulla yksi kuubalainen oli piileskellyt laivallamme, mutta hän ei onnistunut yrityksessään. Tällä kerralla tapahtui ihme: ei mitään miliisien tarkastusta! Seilasimme sekä Manatista että Nuevitaksesta ulos ilman mitään tarkastusta. Kapteeni kyllä jossakin vaiheessa matkallamme Meksikoon alkoi epäillä jotakin. Eräässä vaiheessa jouduin nimittäin turvautumaan keulakannella ihmismuuriin, jonka turvin siirsimme Eliaksen ontosta köysikasasta alas keulapiikkiin. Tässä vaiheessa miehistölle selvisi salamatkustajan olo laivalla, mutta pyrimme pitämään sen salassa ymmärrettävistä syistä kipparilta.

Kapteeni Lehto myöhemmin siirto-operaation jälkeen kävelikin keulaan ja vilkaisi onttoon köysikasaan kuin muina miehinä, mutta ei ottanut asiaa puheeksi. Meksikossa Veracruzissa ankkurissa Elias ja minä menimme laivassa asioivien viranomaisten kanssa heidän veneellään maihin. Komentosillalta katsellessaan seurueen poistumista laivalta kapteenille selvisi lopulta totuus. Mutta kaipa hänkin oli tyytyväinen nuorukaisen puolesta. Eihän kapteenilla ollut vastuuta, koska hän ei ollut tietänyt salamatkustajasta.

Kun tulimme takaisin Kuubaan, ja muut nuoret miehet kuulivat Eliaksen onnistuneen pakenemaan, heissä syttyi innostus. Kerrottuani yrityksen vaaroista he antoivat periksi paitsi kahta veljestä. Moses ja Josua päättivät yrittää. Toinen kokki oli jälleen kimpassa. Katsoimme kokin kanssa pojille jo valmiiksi piilopaikan. Veljesten oli määrää uida laivalle tiettynä yönä, mutta heitä ei kuulunut. Aamulla tulivat miliisit lähtötarkastukseen. He menivät myös sinne, minne olimme suunnitelleet panevamme pojat. Myöhemmin sain heiltä kirjeen Eurooppaan, josta sain kaipaamani varmuuden, että he olivat elossa eivätkä hain vatsassa.

Kun matkamme lähestyi Japania, jouduimme taifuunin kynsiin, kuten aikaisemmin kirjoitin. Margrethe vapisi ja natisi täydessä malmilastissa niin, että nukuin pelastusliivit päällä. Onneksi lasti ei lähtenyt liikkeelle, koska pidimme kurssin suoraan kohti aaltoja, vaikka toinen perämies ja minä lähdimmekin. Olimme kannella yöllä eikä kapteeni ollut nähnyt, mitä meille tapahtui. Myrskyn jälkeen kapteeni oli ihmetellyt, että laivamme oli kestänyt sen. Hachinohessa ankkurissa kova virta sai aikaan sen, että menetimme toisen ankkurimme. Mutta yhdellä ankkurilla selvisimme hyvin Kaohsiungiin Formosalle, jonne jätimme Margrethe Paulinin riisuttavaksi alkutekijöihinsä. Muuten loppumatkasta ruoka oli niin vähissä, että minun oli kasvissyöjänä turvauduttava appelsiinin kuoriinkin, sen valkoiseen osaan, nälän tyydykkeeksi. Muistorikas vuosi, Margrethe Paulinin viimeinen vuosi! "

Simo Perho kertoi vielä että Formosalta päästiin kotiin suuremmitta kommelluksitta. Liekö Paulin -varustamoa kuitenkin vaivannut maksukyvyttömyys tai -haluttomuus. Hän kun sai penätä kahden kuukauden palkkaansa liiton kautta. Tämä ei liene ainoa vastaava kokemus.

Todettakoon, että tämä oli aikaa jolloin Paulin -varustamo luopui höyrytrampeistaan. Ne, poislukien ss Verna Paulin, romutettiin Kauko-Idässä. 1970 -luvulle tultaessa  varustamolla oli vain uudehko v.1967 rakennettu ms. "Stormqueen". Se oli aikansa suurinpia bulkkereita Suomessa ja varustamolla lienee ollut optio toiseen samanlaiseen alukseen. Se jäi toteutumatta..

Paulin -varustamo oli aikansa "murroksessa" ja teki liiketoimintapäätöksen siirtyä sikalabisnekseen!  Merenkulkijat - eikä vähiten Henry Nielsenillä
seilanneet - olivat tottuneet isäntäyritysten liiketoiminnan monimuotoisuuteen, ehkei kuitenkaan vastaaviin...

Kuitenkin Paulinin, joka oli  vähintäänkin aikansa keskisuuri varustamoyritys, "manööveri" nauvolaisessa navettassa oli vähintäänkin erikoinen. Se olisi varmasti oman tarinansa arvoinen!