You are here

Finntimber

JouniSaarenkylä's picture

Finntimber

1981 pesti Leningradista, josta alus lähti hakemaan lastia  Antwerpenistä. Siellä aloitettiin vehnäjauhon lastaus Leningradiin, jokiproomuista 20000 tonnia säkeittäin. Lastaus kesti noin kuukauden. Muutaman päivän purjehdus ja saavuimme ankkuripaikalle Leningradin nykyisen Pietarin edustalle. Venäläisiltä tuli tieto että ehkä huomenna pääsemme satamaan. Redillä oli lukematon määrä aluksia ankkurissa. Arvelimme ettei voi olla huomenna. Siinä ankkurissa meni sitten kaksi kuukautta, sopivasti kesä- ja heinäkuu -81. Olimme niin lähellä Suomea että tv näkyi ja ularadio kuului. Se söi miestä kun seurattiin juhannuksen viettoa Tv:stä! Puhelinliikenne oli VHF:llä vilkasta maista päin ja myöskin laivalta. Onneksi laivassa riitti juomiset paitsi ei juomavesi. Laivan baarissa silloin kun se oli auki kävi tunteet joskus kuumina. Juomavettä toi venäläinen proomu muutaman kerran. Wc:n huuhteluun makeaa vettä ei riittänyt. Siihen tarkoitukseen käytettiin merivettä jota otettiin narun kanssa ämpärillä. Kippari ehdotti venäläisille että vaihtaisimme miehistön pelastusveneillä Suomen aluevesillä mutta eihän se niille tietenkään käynyt. Heidän mukaan laiva ei saanut liikkua mihinkään eikä myöskään pelastusveneet saaneet poistua aluevesiltä, meidäthän oli tavallaan "klaarattu " sisään. Laskeskelimme ajan kuluksi miten monta donitsia saisi 20000t jauhoista,se on monta. Sitten viimein satamaan ja sieltä lentäen kotiin. Se oli kokemus sinänsä venäläinen kone, penkit kuin rättärisitikassa ja lentäjä oli varmaan entinen hävittäjälentäjä. Ennenkuin nousimme ilmaan kentältä lentoemännät tarjoilivat konjakkia ja muita virvokkeita, asiasta.

Finntimberin päällikkö Lasse Kulju
 
Forums: 
PekkaKarppanen's picture

"Kille" oli pitkään Finntimberissä kipinänä. Hän tuli kerran Finnkraftiin lyhyelle vikaeerausreissulle. Olisiko Timberi maannut tuolloin Leningradin redillä.
"Kille" kirjoitti vahingossa ainakin meikäläisen palkkaliuskaan laivaksi Finntimber.

Kille, en muista mikä on hänen oikea etunimi, sukunimi
on Sundqvist, sanoittaja ja laulaja Mikan veli.
Kille oli vakituinen Timberin kipinä. Ilmeisesti se oli
tuo reissu, mikä venähti pitkäksi.
Kiva kun tulee kommentteja. Lisää osanottajia keskuskusteluihin, saattaa aueta uusia juttuja muistin syövereistä.

JariSavolainen's picture

Oli Kalevi Sundqvist, syntynyt Kihniössä.