Alkoholisoitunut kokki

Lähettänyt JouniSaarenkylä

Yhdessä laivassa oli juoppo kokki. Pullo päivässä tyyliin. Hyvä ja harmiton, joka oli pienessä sievässä koko päivän, mutta kuitenkin kokin työt sujuivat joten kuten. Sitten vaihtui päällikkö, joka ei pitänyt pitänyt siitä että miehistössä juopottellaan työaikana. Kokille tuli viinakielto.

Senhän tiesi mitä seuraa ikänsä viinaa käyttäneelle miehelle. Hän meni tosi huonoon kuntoon, alkoi sekoilla,kuuli outoja ääniä ja näki "pikku-ukkoja". Ei pystynyt kunnolla tekemään työtä ja nukkui huonosti.

Kipparin kuullessaan ja nähdessään kokin tilan, määräsi hänet vietäväksi lääkäriin seuraavassa satamassa. Minä mukaan tulkiksi ja oppaaksi. Lääkäri tutki potilaan ja kuunteli selitystäni miehen tilasta, kirjoitti reseptin näköiseen paperiin jotain juoppohulluuteen viittaava diagnoosiksi ja että sisäelimet eivät ehkä kestä ilman alkoholia. Lääkäri kirjoitti lopuksi hoito-ohjeeksi, että miehelle on annettava säänöllisesti alkoholia. Niin kokki parani, kun viinakielto kumottiin.

Jonkin ajan kuluttua kuulin, että mies oli kuollut lomalla ollessaan.

Forums