Merimiesjuttuja

Vapaavahti-lehden julkaisemia Timo Sylvänteen merimiesjuttuja 1970 - 1980 luvuilta elämästä villin linjan laivoissa. Lehti ilmestyy neljästi vuodessa. Kirjoittaja voitti Merimiespalvelutoimiston merimiesslangisanojen keruukilpailun 1978, joten teksteissä on käytetty sen aikaista merimiesslangia.
Kaikkiin merimiesjuttuihin on lisätty kommentointimahdollisuus. Roskapostien välttämiseksi ylläpito hyväksyy kommentit ennen julkaisua.


Aprillia

Laiva oli lähes kolmesataa metriä pitkä. Täydessä raakaöljylastissa laivan runko kynti merta kahdenkymmenen metrin syvyydeltä ja lähes viidenkymmenen metrin leveydeltä.

Australiassa

Australiassa ensimmäistä kertaa! Mantereen lounais-nurkalla, Albanyn pikkukaupungin satamassa. Laiturit olivat jo jääneet taakseni kävellessäni kohti keskustaa.

Caripito

Laiva oli ylösmaannut Ruissalon rannassa koko talven. Muutamaa vuotta aiemmin saksalaiselta telakalta valmistuttuaan se oli ahkerasti kuljettanut öljykuormia Meksikonlahdella. Omistajan konkurssi oli vaihtanut toimeliaisuuden etelän lämmössä toimettomuuteen pohjolan pakkasissa.

Crown Pearl

Olimme ajelleet elämänsä ehtoossa olevalla tankkiladylla öljyä Abu Dhabista Karachiin muutaman kuukauden. Molemmissä päissä jouduimme makaamaan ankkurissa päiviä – välillä viikonkin.

Eka kipinän jobi

Nostettuani taksista tavarani kaijalle silmäilin ympärilleni. Ruosteista laivankylkeä jatkui molempiin suuntiin niin pitkälle, kuin pimeydessä näkyi.

Guatemala Cityyn

Laiva oli lastattu aapisista öljylamppuihin. Tavaraa oli kerätty useasta Kiinan satamasta.

Jouluksi kotiin

Chilestä Kiinaan matka kesti kuukauden ja vajaan viikon päälle. Kerrankin Tyynimeri oli nimensä veroinen, koska isoympyrän mukainen reittimme ei vienyt pohjoisen, eikä etelän myrskyihin.

Joulun ihme

Tapasin perämiehen ensimmäistä kertaa vanhassa öljytrampissa, jolla kärräsimme raakaöljyä Maracaibolahdelta Usan iistkustille ja Kanadaan.

Jouluterveisiä

”Suapko tänne tulla?”

Radiohytin peltinen palo-ovi oli vähän raollaan.

Jouluvikaeeraus

Joulupäivänä soi kotona puhelin:

Powered by Drupal, an open source content management system
Syndicate content