Vasa Shipping

Ab Vasa Shipping Oy perustettiin Vaasassa marraskuussa 1957. Mukana oli viisi osakasta, pääomistajana merikapteeni Nils Berg, joka toimi varustamon johtajana 1957-1971. Hallituksen puheenjohtajana toimi 1957-1973 kauppaneuvos Gunnar Erickson. Yhtiön toimitusjohtajaksi tuli vuonna 1972 VTM Sixten Erickson ja Nils Berg toimi hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1973 ja hänen tilalleen tuli varatuomari Jan-Erik Ehrström 1975. Varatoimitusjohtajana toimi ekonomi Ingvald Ahlskog. Yhtiöön kuului myös Vaskiluodossa toimiva ahtausliike Ab Ostrobotnia Setevedore Oy. Kauppaneuvos Gunnar Erickson (1894-1973) toimi pitkään isänsä perustaman sahan Ab Kronvik Oy:n johtajana ja pääosakkaana. Hän oli mukana myös monissa Vaasan alueen varustamoissa, kuten Kronvik Shipping, Vasa Rederi ja Wasa Steamship.

Varustamon ensimmäinen laiva, vuonna 1930 rakennettu 6200 dwt S/S MERCIA (1), ostettiin Ruotsista Vasa Shippingin nimiin vasta huhtikuussa 1959. Seuraavina vuosina varustamon hoitoon tuli aluksia Bergin omistamista kahdesta muusta varustamosta. Nämä mainitaan edempänä kyseisten yhtiöiden kohdalla.

Vuonna 1963 varustamo hankki Norjasta seuraavan oman laivan. S/S GRACIA (1) (ex-ERVIKEN) oli vetoisuudeltaan 7040 dwt ja rakennettu 1950. Kun Bergin varustamot 1967 fuusioitiin Vasa Shippingiin, tuli varustamon omistukseen alukset JOHANNA ja KRUCIA. Seuraava alushankinta oli 1968 GRACIA (2), 6600 dwt, rakennettu 1953. Laiva oli entinen FINNSAILOR. Seuraavana vuonna varustamoon tuli vuonna 1937 rakennettu MERCIA (2), Thombrokersin entinen 3820 dwt:n MYLLE, joka oli JOHANNAn sisaralus.

Laivoja ostettiin ja niitä myös myytiin, vuosikymmenen vaihteessa varustamolla oli kolme laivaa; GRACIA (2), MERCIA (2) ja JOHANNA.

Seuraavan vuosikymmenen ensimmäinen hankinta 1970 oli CARDONIA (1966, 5560 dwt ex-CARDONA). Alus kuljetti ainakin alkuaikoina kivibulkkia Ruotsista Hollantiin. Vuonna 1973 ostettiin Yhtyneiden Paperitehtaiden entinen SIMPELE, joka sai nimekseen LISA. 1960 rakennetulla aluksella oli kantavuutta 3650 dwt. Seuraavina vuosina siirrettiin Ruotsin lipulta Vasa Shippingin omistukseen useita laivoja. Vuonna 1955 valmistunut 6200 dwt FRANCES SALMAN hankittiin 1973. Tosin laiva ennen Suomen lipulle tuloaan kierrätettiin Liberian kautta nimellä LYNN. Vaasalaisessa omistuksessa se sai nimen FRANCES. Seuraavana vuonna ruotsalainen 1966 rakennettu 5676 dwt TILIA GORTHON hankittiin ja uudeksi nimeksi tuli COLONEL BILL. Alusta pidennettiin 1975, jolloin kantavuudeksi tuli 6700 dwt. Ruotsalaisten alusten siirto vaasalaisiin väreihin jatkui 1977. Tuolloin sisaralukset ANDREW SALMAN (1966, 3353 dwt) ja MICHAEL SALMAN (1967, 3339 dwt) tulivat varustamon omistukseen ja saivat nimet ANDREW ja MICHAEL.

Vielä yksi ruotsalainen laiva siirtyi Vasa Shippingin nimiin. 1978 Salen-varustamon jäähdytysalus SAN BENITO (1968, 8440 dwt) sai ahteeriinsa kotipaikan Vasa. Salen aikarahtasi aluksen viideksi vuodeksi.

Vuonna 1978 norjalainen Eilert Lunds Rederi meni konkurssiin. Sen aluksista ELIANNE (1972, 16050 dwt) myytiin ja uudeksi omistajaksi rekisteröitiin Croydon Inc, Singapore. Alus sai nimen GREZ ja hoitovarustamona toimi Vasa Shipping. Myöhemmin alus siirrettiin Liberian lipulle. Lundsin varustamon toinen laiva, SUSANNE (1976, 15000 dwt) siirtyi 1979 South Boston & Quincy Shipping, Monrovia yhtiölle ja nimeksi tuli MARLY. Myös tämän aluksen hoitovarustamona toimi Vasa Shipping. Molempien omistajayhtiöiden taustalla lienee ainakin osittain ollut norjalainen pääoma.

Viimeisimpiä hankintoja varustamoon ennen konkurssia oli ro-ro lautta ABUJA EXPRESS (1978, 14763 dwt, ex-EMIRATES EXPRESS). Alus liisattiin Kansallisrahoitukselta 1981.

Vasa Shipping julistettiin konkurssiin 31.10.1983. Tuolloin yhtiön omistuksessa oli käytännössä enää yksi alus, Norjassa ylösmakaava SAN BENITO. Laivan hoitovarustamoksi vaihdettiin Finnlines, mutta liikennöintiä ei jatkettu, vaan alus myytiin myöhemmin kreikkalaiselle varustamolle. Liisattu ABUJA EXPRESS siirtyi takaisin Kansallisrahoituksen hallintaan. MARLY ja GREZ alusten Vasa Shippingin välittämä henkilökunta kotiutettiin heti alkuvuodesta 1984 ja laivat vaihtoivat nimeä ja hoitovarustamoa.

Vuosien 1983/84 tienoissa oli MAR BALTICO (1967, 1242 dwt, IMO 6725183) rekisteröity Vasa Shippingin nimiin (manager-owner), omistajana norjalainen Fiskernes Bank. Saadun tiedon mukaan tätä ja sen sisaralusta MAR ARTICO (IMO 6712851) operoi noihin aikoihin Kolumbiasta käsin merikapteeni Timo K Jensen. Hän oli työskennellyt aiemmin mm. Nielsenin ja Hangö Shipownersin aluksilla. Vuoden 1983 kevääseen asti hän oli toiminut SAN BENITOn päällikkönä. Nämä kaksi MAR-laivaa liikennöivät Etelä-Amerikan rannikolla. Operaatio oli melko lyhytaikainen ja tarkkaa tietoa ei ole, missä laajuudessa Vasa Shipping oli osallisena toimintaan.

Hiukan lisätietoa yllämainituista kahdesta aluksesta: Jensenin kolumbialainen yhtiö MaxMar Chartering S.A. otti laivat bareboat charteriin 1983. MAR BALTICO syyskuussa Perun rannikolla ja MAR ARTICO lokakuussa Bahaman vesillä. Alukset omisti edelleen Larvik Navigation/Fiskernes Bank Panama/Norja. Molemmat laivat myytiin helmikuussa 1984. Timo Jensenin kertoman mukaan Vasa Shipping ei ollut osallisena laivojen operoinnissa. Selvitettäväksi edelleen jää, mikä oli Fiskernes Bankin ja Vasa Shippingin välinen yhteys.


AB JOHANSHIP OY

Edellä mainittu merikapteeni Nils Berg oli jo aiemmin ollut mukana varustamotoiminnassa, osakkaana mm. Kronvik Shipping yhtiössä. Vuonna 1960 Nils Berg perusti varustamon Ab Johanship Oy ja osti sille ruotsista höyrylaivan JOHAN JEANSSON (1930, 2370 dwt), jonka nimeksi tuli JOHAN. Vuonna 1962 ostettiin Saksasta VOGELSBERG (1938, 3760 dwt), joka sai nimekseen JOHANNA. Laivojen hoitovarustamona toimi Vasa Shipping. Kun varustamot yhdistyivät 30.10.1967, Johanshipin ainoa jäljellä oleva alus JOHANNA siirtyi Vasa Shippingin nimiin.


AB KRUCIA SHIPPING OY

Vuonna 1960 Berg perusti toisenkin varustamon, Krucia Shipping. Tämän yhtiön nimiin tuli samana vuonna tanskalainen S/S KRUSAA (1939, 5270 dwt), joka Suomen lipun alla sai nimen KRUCIA. Seuraavana vuonna yhtiölle ostettiin vielä Ruotsista pikkuinen FLICIA (ex-PALERMO 1934, 500 dwt). Näidenkin alusten hoitovarustamona toimi Vasa Shipping. FLICIA kuitenkin myytiin edelleen parin vuoden kuluttua ja fuusiossa 30.10.1967 Vasa Shippingin omistukseen tuli vain KRUCIA.


AB KORSHOLM SHIPPING OY

Varustamo perustettiin Vaasassa 1973, perustajina Vasa Shippingin osakkaat Nils Berg (50%) ja Ingvald Ahlskog (25%). Kolmantena osakkaana oli merikapteeni Matts Kowala, osuutenaan 25%. Kowala oli aiemmin toiminut muunmuassa Thombrokersilla. Korsholm Shipping toimi Vasa Shippingin yhteydessä, joka oli sen alusten hoitovarustamo. Korsholm Shippingin nimiin siirrettiin 1973 MERCIA (2) ja 1976 FRANCES. Vuonna 1979 ostettiin varustamolle vielä Norjasta 1962 rakennettu 10500 dwt SANDVIKEN, jonka päällikkönäkin yksi varustamon osakas, Matts Kowala oli jonkin aikaa. SANDVIKEN oli rahdattu kanadalaiselle Reed-yhtiölle ja se kuljetti paperilasteja Kanadasta Englantiin ja Kolumbiaan. MERCIA myytiin Kreikkaan jo 1974 ja FRANCES ja SANDVIKEN liputettiin 1980 ja 1981 mukavammille lipuille. Näiden jonkinlaisena hoitovarustamona toimi edelleenkin Vasa Shipping. FRANCES romutettiin 1982 konehuonepalon jälkeen ja SANDVIKEN myytiin Thaimaahan 1984.


OY VASA OCEAN CARRIERS AB

Yhtiö perustettiin 11.01.1974. Sen omistukseen siirrettiin edellisvuonna Vasa Shippingille ostettu MS LISA ja Vasa Shipping jatkoi hoitovarustamona. LISA myytiin 1975 ja ilmeisesti Vasa Ocean Carriers ei sen jälkeen omistanut muita aluksia.


LÄHTEET:
Historiatiedot on kerännyt ja tekstin kirjoittanut Jari Savolainen

Vasa Shipping presentation 1977
Kauppalaiva.nba.fi
Krzysztof Brzoza/ www.maritimeforum.fi
www.kansallisbiografia.fi
www.miramarshipindex.org.nz

Kommentit

Tervehdys Aasiasta! Saitko tutkimuksissasi selville SOA:n yhteyttä Vaasa Shippingiin? Lähtökohtaisesti Frances ja Sandviken ovat saattaneet ollä hänen tai hänen yhtiöidensä aluksia? Ainakin tarinoissa Everest Oil Pty Spore, lienee ollut hänen yhtiöitään.Joku - halutessaan - voisi avata näitä menneisyyden arvoituksia! Mietiskeli; Hank
JariSavolainen's picture
Moi Hank. Ei ole SOA arvoitukset selvinneet. Eli sanaista arkkuaan ei ole kukaan asiaatunteva avannut.Sinähän voisit Singaporessa poiketa Everestin konttoriin, jos sellainen Shentonilla vielä on. Vaan saattaapi olla, että siellä menneitä muistelevaa tulee tikulla silmään... :-)
Joskus -81 tai -82 soitin Vasa Shippingille ja kysyin jobia. Niillä oli väliperämiehen paikka. Sovittiin, että tulen seuraavalla viikolla Vaasaan. Menin sovittuna päivänä, konttorissa istui kaveri, joka esitteli olevansa varatuomari "nn" ja jatkoi, että mitään jobeja ei ole eikä tule, firma on haettu konkurssiin. Valitettavasti en enää muista yksityiskohtia sen tarkemmin. Mutta sen tiedän, että se ei voinut olla syksyllä 1983, koska minulla oli vakituinen jobi keväästä -83 alkaen. Syväraumalainen
JariSavolainen's picture
Kyllä se konkka oli 1983. Vaasan RO:n papereissa tarkemmin 31.10.1983. Minun työsuhteeni sanottiin irti sitten muutama päivä tuon jälkeen.
En väitä, että konkka ei ollut 1983. Yritin kertoa, että firma oli ollut kiikun kaakun jo jonkin aikaa ja ilmeisesti ainakin yksi konkurssihakemus oli jo aimmmin rauennut - syystä tai toisesta. Tai sitten konttorissa istui joku käytännön pilailija.
Olikohan se Johannan kippari "Lemlandin keisari"Lindström nimeltään.minä puolestani olin Flicialla jungmannina,ajettiin puuhaketta Vaasasta Kronvikin sahalta Ruotsiin Örnsköldsvikiin.
JariSavolainen's picture
FLICIA kuvia En nyt kylmiltään löytänyt laivasta kuvaa nimellä FLICIA, mutta nimillä COTENTIN ja GISELA pari otosta; http://www.tynebuiltships.co.uk/R-Ships/rock1934.html http://www.sjohistoriska.se/sv/Fordjupning/Marketstore/Foto/?msobjid=96209
Vasa Shippingin M/S Johannasta ei näe kirjoituksia lainkaan. Olin itse vuosina 1968 -1970 moottorimiehenä Johannalla. Chiefinä oli Kristinankaupungista kotoisin oleva Mr. Harju ja Ykkösenä oli Douglas Ström, ja kolmosena Vaasasta kotoisin oleva Georg Örn. Kokkina Marja Piela, tunkkina Keijo Pöppönen. Kipparina oli hyvin etäinen Ahvenanmaalainen nimeä en muista, mutta förstinä oli Kotkalainen Wirkki.
Itse olin kipinän virkaa hoitamassa Johannalla 15.1.69 - 8.1.70 ja vaki kipparina oli Karl Björkqvist. Kaikki nuo edellämainitut nimet tuntuvat tutuilta. Vuoden sisällä piipahdettiin kahdesti Suomessa. Seilasimme dispanssin turvin pitkään vain kahden perämiehen voimin. Muistaakseni Brasiliassa saatiin sitten uusi försti, Olavi Peuranheimo, jonka historia oli vienyt sotien jälkeen jonkinasteiseen "maanpakoo" Etelä Ameriikkaan. Oli mielenkiintoinen persoon, kotoisin muistaakseni Kokkolasta ja palveli sotien aikana merivoimissa. terv. Rja
JariSavolainen's picture
Historiikissa on mainittu JOHANNA AB JOHANSHIP OY kohdalla, laivan nimi on jäänyt tummentamatta. Johannan sisaralus oli MERCIA (2). Näistä VS:n laivoista tulee tarkemmat elämänkaaret myöhemmin klikattavaksi sivun oikeasta reunasta. Toivon mukaan lukijat myös runsain määrin lähettävät kuvia ja tarinoita näistä mielenkiintoisista aluksista ja niiden henkilökunnasta. Oheisessa linkissä yksi kuva JOHANNAsta, olisiko hiukan laaksiidallaan; http://www.shipspotting.com/gallery/photo.php?lid=1215468

Powered by Drupal, an open source content management system