Hieno idea liittää aakkosiin mukaan signaaliliput.
Kari Lehtosalo, Kaarina Karttunen: Kuivalastialusten MERIMIESSLANGI vuosina 1960-1970. Grafmore Ky 2024.
Pieni koko, suuri sisältö. Tälläistä kirjaa on odoteltu lähes 50 vuotta.
Merimiesslangi on puhekieltä. Kirjoitusasu muotoutuu sellaiseksi, miltä sana on kuulostanut kirjoittajan korvaan. Eikä suomalainen korva kovin helposti ottaudu sanoihin, joiden alkuperä on englannin-, hollannin tai norjan-/ruotsinkielistä. Ansiokkaasti tekijät ovat kirjanneet samasta kohteesta monia versioita, kuten mahinmenosilta, lankonki, laakonki, langongi ja vielä ganvei ja gängvei.
Samasta kohteesta on voinut ollut monia nimityksiä, kuten vaikkapa kokki, esa, gusineero, kusineero, kurkunleikkaaja, myrkyttäjä, seppä, ylikeittäjä. Samalla sanalla on voinut olla monta eri tarkoitusta, kuten ”lista” sanalla on kirjassa kahdeksan eri merkitystä merenkulkijalle.
Merimieskieli opittiin työn ääressä. Pari vuotta tarvitsin itse harjoitusta, että osasin seurata iltakaljalla jopa koneporukan paaksauksia ja männänhaalauksia nelosen ristipäästä puhumattakaan.
Vasta-alkajien väärinymmärryksistä saattoi syntyä uusia sanoja tai merkityksiä, jotka jäivät elämään. Varustamokohtaisia sanoja syntyi, laivakohtaisia ilmauksiakin käytettiin, jos jokin tapahtuma tai henkilö antoi aihetta.
Jonkin verran kirjassa on kuvia, lähinnä Suomen Höyrylaivaosakeyhtiön eli Effoaan laivoista. Effoa paistaa paikoitellen sanastostakin läpi. Jokin Effoaan termiksi mainittu oli käytössä meillä maailman takana kulkijoillakin.
Suurin osa sanoista on tuttuja. Uutta oppiakin löytyy: kun tankkilaivan junkkina kapusin kaasuvapaan tankin pohjalle mättämään kihvelillä törkyä pytseihin en tiennyt, että drunkki on se luukunreunus, mistä leidarit veivät alas. Joihinkin sanoihin olisin itse maininnut toisen merkityksen. Jokunen näppivirhe on tullut ja tuo väliperämiehen numeroleikki on kohdassa ”kakkonen” vähän harhautunut (virallinen titteli oli 1. perämies, puhekielessä vanhoja peruja kakkonen).
Sitten kikkausta (valittaa, purnata, narista). Kirjan etua- ja takakannessa lukee ”Kuivalastialusten MERIMIESSLANGI”, mutta onneksi on mukana ihan kosolti tankkilaivatermejäkin, kuten tuo drunkki. Onpa sillilaivasanojakin. Kannessa lukee myös ”vuosina 1960-1970”. Kari Lehtolainen kuitenkin kertoo, että hänen sanastonsa on vuodelta 1976. Onneksi kirjaan on otettu mukaan Merimiespalvelutoimiston ainutlaatuinen kulttuuriteko järjestää slangisanojen keruukilpailu 1970-luvun lopulla (Mepan historiikissa ei ollut maininnan arvoinen). Löysinpä tästä kirjasta tutun kuuloisia sanoja, joita olin vuonna 1978 kilpailuun lähettänyt.
Kehitysehdotuksia seuraavaa versiota varten: lisäisin paljon kuvia. Muistakin, kuin Effoan laivoista. Lisäisin sanankäytöstä esimerkkilauseita, joita tässä painoksessa on jonkin verran. Tosin ajan hammas meitä aiheesta kiinnostuneita syö jatkuvasti. Kerrotaan, että nykyisin laivoissa on toisenlaiset vehkeet ja toisenlainen kieli. Eikä kieltäkään paljoa käytetään, kun väki viihtyy vapaa-aikansa hyteissään ja Internetissä.
Monin verroin parempi kirja on tämä, kuin hyväkin romaani. Slangisanat palauttavat mieleen monenlaisia unohtuneita tapahtumia ja ihmisiä ympäri maailman. Kirjaa tutkaillessa voi olla itse päähenkilönä mukana.
Nyt, kun Suomessa esivalta hautaa suomalaisuutta hävittämällä kulttuuria, on suomalaisen kulttuurin vahvistaminen erittäin tärkeää. Tämä kirja on KULTTUURITEKO.
Alla kuva Merimiespalvelutoimiston Vapaavahtilehdestä 1/1979 Mepan merimiesslangisanakeruukilpailun palkintojenjaosta.