Kiinasta Eurooppaan tuotua kappaletavaralastia oli määrä purkaa useassa Välimeren satamassa. Jo seuraavana päivänä, eli lauantaina 9. helmikuuta olisi siftaus Marseillesta Genovaan. Niinpä piti pikaisesti kerätä rahatilaukset koko laivaporukalta, jotta sunnuntaina olisi Italian valuuttaa saatavilla. Tullilistat ja miehistöluettelot oli naputeltava samaan syssyyn.

Vaikuttava kokemus oli ensimmäinen lähtö: pääkonetta paineilmalla käynnistettäessä tuntui, kuin pommi olisi konehuoneessa pamahtanut. Osin korsteeniin rakennettu kipinän asuinhytti natisi ja tärisi. Radiohytin laitteet vatkasivat kuin pahemmassakin hiivarissa. Joskus myöhemmin kävin konehuonetta ihmettelemässä. Valkoinen paineilmasäiliö oli toista metriä korkea ja muutaman metrin pituinen.

Genova oli tuttu satama reilun vuoden takaa, jolloin oli myös tuotu Kiinasta tavaraa. (kopioitu kiinastaEurooppaan white rose)Noilta ajoilta on jäänyt mieleen baareissa soinut syntikkakappale Popcorn. Toinen suuren maailman uutuus oli telkkariruutu, jossa pomppi pieni valkoinen neliö satunnaisesti reunasta reunaan. Vehkeeseen saattoi tiputtaa kolikon, jolloin pääsi liikuttelemaan molemmissa reunoissa olevia palkkeja ylös ja alas. Tavoitteena oli pukata pomppiva neliö takaisin kuvaruudun toiseen reunaan. Silloin jäi vielä mysteeriksi, miksi moiseen huviin olisi edes pikkurahoja investoinut.

Laiva oli lastattu niin täyteen, että vasta kymmenentenä päivänä päästiin Genovasta suuntaamaan idemmäksi Välimerelle. Aleksandria vaihtui Beirutiksi, minne töijättiin vajaan viikon matkan jälkeen. Ruotsin merimieskirkko järjesti porukalle kiertoajelun. Komea oli kaupunki aikanaan ollut, ennenkuin oikeauskoiset sotijat alkoivat vääräuskoisia rusikoida. Ja päinvastoin.

Parissa päivässä saatiin Beirutin tavarat laiturille ja matka jatkui viimeiseen purkaussatamaan, Syyrian Lattakiaan. Perinteiseen villin linjan tramppilaivan tyyliin nyt ankkuroitiin reidille odottelemaan laituripaikkaa.

Lattakia – karttaohjelma näyttää nimeksi Al Lathqiyah - oli silloin ja on edelleenkin venäläisen laivaston käytössä. Saatiin ihmetellä lähietäisyydeltä ohittavia sotalaivoja ja sukellusveneitä. Yhdentoista päivän ankkuroinnin aikana pidettiin pelastusvene- ja paloharjoitukset. Palomiehen asbestivarustusta soviteltiin poosun päälle. Toista tuntia vierähti, ennen kuin rensselit olivat kohdillaan ja paineilmapullosta kulki hengitettävää naamariin. Kovin toivottiin, ettei mahdollinen tulipalo syttyisi liian nopeasti, jotta olisi aikaa tarvittaessa pukea savusukeltaja.

Satamassa laiva töijättiin kaupungin keskustaan fööri rantakadulle päin. Puuhiensa ohessa täkkärit olivat seuranneet elämää maissa ja todenneet, että johonkin vanhaan, arvokkaaseen rakennukseen kulki jatkuvasti nuoria ja keski-ikäisiä miehiä. Poistuivat sitten vajaan tunnin kuluttua. Viikonloppuna porukka lähti selvitämään, millaisia palveluita miehille talossa tarjotaan. Vaan ei ovi auennut tarmokkaasta kellonkilistelystä huolimatta.

Laiturissa tuntui konkreettisesti, että sotasatamassa ollaan. Ajoittain laiva tärähteli, kuin isojen aaltojen pohjalyönneissä. Meklari valisti, että satamassa syvyyspommitetaan mahdollisten vihollisen sukeltajien vuoksi.

Lattakiassa vein väkeä lääkäriin. Ykistyisvastaanotto oli jossain keskustassa. Minulla oli ollut atooppinen ihottuma tai jokin muu ihotauti toistakymmentä vuotta, milloin missäkin kohdassa kehoa. Nyt oli käsissä ja siinä pakistessamme lääkäri kiinnitti siihen huomionsa. Vaikken ollut vastaanotolla potilaana halusi tohtori hoitaa ihottumankin kuntoon. Takahuoneessa hän kävi sekoittelemassa taikajuomansa, mitä piti päivittäin sivellä sormiin. Tohtori toivoi saavansa tiedoksi auttoiko troppi. Paha oli haju, mutta tunnollisesti sivelin sormiin putelin tyhjäksi. Myöhemmin Brasiliasta lähetin Lattakiaan kirjeen, että lääke loppui, mutta ihottuma jatkaa (vuosituhannen lopulla opin, että helokkiöljykapselit pitävät poissa ihottuman. Jos kapselit loppuvat, tulee ihottuma tilalle).

Paikallisissa kaljabaareissa oli höveli tapa ruokkia asiakkaita. Kun tilasi oluen, pantiin pöytä koreaksi naposteltavalla: pähkinöitä, oliiveja, porkkanoita ja muuta pientä vihannesta.

Vaikka maissa olikin rauhallista, laivan tyttäret toivoivat soppailemaan mennessään miesseuraa mukaansa. Ehkä aiheestakin. Jossain vaiheessa istuskelimme rantakadun baarissa janoa sammuttamassa. Miestenhuoneeseen poiketessani ilmaantui samalle asialle paikkakuntalainen. Siistit kamppeet, pikkutakki, prässihousut, kauluspaita. Mustat viikset, kuten sielläpäin useimmilla. Siinä vierekkäin lavuaarien ääressä käsiä virutellessamme ymmärsin arabin tivaavan, paljollako myisin pöytäseurueemme naiset. Kieltely aiheutti vain maksuksi tarjottujen kamelien lukumäärän lisääntymisen. Osoittaakseen kauppaneuvottelun olevan vakavalla ja luotettavalla pohjalla ostaja ilmoitti olevansa presidentin veli. Lisäetuna kauppaa vauhdittamaan löytyi pikkutakin taskusta näytille pieni musta pistooli, Beretta tahi vastaava. Ennenkuin tilanne ehti kunnolla hirvittämään, ilmaantui vessan ovesta täkkikolmonen asoilleen. Samalla ovenavauksella pääsin eroon kauppamiehestä ja paimensin kiireellä pöydästämme koko porukan kadulle. Vaikka joiltakin jäi oluttakin juomatta.

Viikossa oli loputkin lastista purettu. Lauantai-illan pimeydessä lähti luotsi opastamaan tyhjää laivaamme sotasataman jysähdyksistä meren rauhaan. Piakkoin kipinän rauha häiriintyi, kun päällikkö halusi radiopuhelun varustamon johtajalle kotiin:

”Äsken lähdettiin Lattakiasta luotsin viemänä. Kun oli päästy aallonmurtajan ohi merelle, painoi tuulenpuuska tyhjää laivaa ja ajettiin päin ankkurissa ollutta turkkilaista”. Päällikkö täsmensi vielä omaa vastuutaan:”Tai siis minä ajoin”.

Kovin kummoinen kolari ei kyseessä ollut. Vähän oli peltiä naarmuuntunut. Sunnuntaina puolilta päivin redillä päästiin lekaa hiivaamaan. Alkoi viikon matka kohti vuosihuoltoa TIVANOn syntymätelakalle Sevillaan.

Kuvia laivasta voi selailla linkistä: https://www.aanimeri.fi/piwigo/index.php?/category/638