Sevillan kaupunki Espanjassa kuuluu asuinpaikkana olevan lähes 3 000 vuotta vanha. Suomessakin Sevilla on ehtinyt tulla tutuksi. Naiset muistavat Don Juanin. Jotkut muistavat Bizet'n oopperan Carmen ja Rossinin oopperan Sevillan parturi. Maailmankuuluja jalkapallojoukkueita tienaa omistajilleen rahaa Sevillassa. Jos ei mikään näistä tunnu tutulta, niin ainakin lukemattomat Sevillan parturit suomalaisissa kaupungeissa ovat tavallisellekin kansalle nimeä tehneet tykö. Henry Nielsenin skönärit muistavat Sevillasta telakan Astilleros Españoles SA.

Laivatelakkaa oli alettu puuhaamaan 1944, kun Espanjan rajojen takana sodittiin tuhoisasti toista maailmansotaa. Kymmenen vuotta myöhemmin oli ensimmäinen laiva valmistunut. Rantaan kaivettu kuivatelakan monttu oli juuri ja juuri TIVANOn mittainen. Aiemmin valtion omistama laitos näyttää nykyisin olevan slovenialainen.

Vuonna 1970 Suomen eduskunta hyväksyi merenkulun verohuojennuslain. Yritykset välttyivät voittojensa verotukselta, jos sijoittivat ne laivatilauksiin. Niinpä verorahoituksella tilattiin lähes sata uudisrakennusta suomalaisille yhtiöille. Laivanomistajiksi alkoi mm. huonekalu- ja telkkaritehdasta, rautakauppaa, maahantuontiliikettä. Kuitenkin tuoreet redarit ymmärsivät ostaa laivojen operoinnin kokeneilta varustamoilta. Sekään ei auttanut, koska uudet laivat ajoivat tappiolla ja myytiin kohta pois tappiolla. Veronmaksajien piikkiin meni sekä yritysten voitot, että rahti- ja myyntitappiot.

Henry Nielsenin ensimmäiset Sevillan uudisrakennukset olivat sisarlaivat SOLANO ja TIVANO. Sittemmin tilattiin samalta telakalta eri omistajille Nielsenin hoitoon kymmenen 35 000 dwt:n ja viisi 30 000 dwt:n bulkkeria, ”jauholaivaa”. Ensimmäinen näistä lähti liikenteeseen tammikuussa 1975, viimeinen kesällä 1977. Suomalaisten veronmaksajien tuen lisäksi tuli tukea espanjalaisiltakin. Kerrotiin että valuutta ym. muutokset laskivat siinä määrin tilaushintaa, että yksi laivoista tuli ilmaiseksi. Tästä tilaussarjasta myytin ensimmäinen pois puolen vuoden kuluttua valmistumisestaan, viimeisinkin 80-luvun alkupuoliskolla.

TIVANOn kiinalaisen lastin loppu oli purettu Lattakiassa lauantaina 16.3.1974. Sunnuntaina puoliltapäivin redillä nostettiin ankkuri ja lähdettiin kohti synnyintelakkaa vuosihuoltoon. Lauantai aamuna ohitettiin Gibraltarin kallio. Sunnuntaina päästiin ajamaan Guadalquivir-jokea pitkin kohti Sevillaa. Lähes sadan kilometrin jokimatkalla ei kummoisia nähtävyyksiä ollut. Muistikuvat ja valokuvat kertovat pelloista ja puskista joen rannoilla. Kylä siellä täällä. Juuri ennen telakan rantaa läpäistiin slussi, kuuluu olevan Espanjan ainokainen. Sunnuntai-iltana kello 18 oli töijätty telakalle.

Henry Nielsenin väki huolehti Sevillassa rakennettavien uusien laivojen valvonnasta ja miehityksestä. Niinpä tuttuja oli laiturilla odottelemassa saapumistamme. Uudisrakennuksia 15 jauholaivan sarjasta oli jo työn alla. Ensimmäinen pääsi kiertämään maailmaa vajaan vuoden kuluttua.

Kuivatelakointi on merenkulkijalle ikävää aikaa. On meteliä, on likaista ja rapaista. Kongien turkeille on levitetty ruskeita papereita suojaamaan pintoja telakkaväen työkenkien töryltä. Vesijohdot ja viemärit on suljettu. Vessaan ja suihkuun saa hortoilla telakka-alueen jonnekin peränurkille kylmiin koppeihin. Erityisesti on jäänyt mieleen Curacaon telakan päällystön vessan keskimmäinen koppi: kun pöntön nupista vetäisi, kaikki levisi betonilattialle. Laivassa ei lämmityskään toimi. Joku saattaa arvella, että tarkeneehan Espanjassa maaliskuun lopulla. Vaan eräänäkin aamuna herätessä oli maa valkoinen. Tokihan auringon paiste sulatti lumen pois päivän mittaan.

Telakkaan tultuamme oli tavanomaisia kipinän hommia: rahanjakoa, ulosmaksuja, uuden porukan kirjaamisia laivan rulliin, lääkärikäyntejä. Lääkärikäynneillä oli mukavakin puolensa, kun pääsi autokyydissä näkemään kaupunkia. Sevillassa mentiin yksityiselle klinikalle. Ei tarvinnut pitkiä aikoja istuskella odottelemassa. Yleensä lääkärit määräsivät joko troppeja tai sairasulosmaksun. Mahdolliset lääkkeet haettiin apteekista paluumatkalla. Jos oltiin meklarin kyydillä, ei ehtinyt poikkeamaan edes maakaljalle.

Laivan radiolaitteet olivat englantilaisen Redifon-yhtiön valmistetta. Olin jo oppinut, että jos oli tarvis kurkistaa jonkin mööpelin sisälle, oli varattava aikaa runsaasti ruuvien ja mutterien aukomiseen. Päälähettimen eräs säätökytkin oireili siten, että useimmiten toimi, mutta joskus ei. Koska en osannut syytä löytää, pyysin telakalta apua. Eräänä aamuna radiohytin ovelle koputteli parivaljakko. Apumies kantoi laukkuja. Toinen tuntui olevan henkilö, joka ymmärsi sähkön päälle. Apumies ruuvaili lähettimen pellit auki. Maestro tutki, heilutteli kaapeleita, kopisteli komponentteja ja välillä silmäili yleismittarin neulan liikettä. Parin päivän puuhailulla ei vikaa löytynyt. Opin kuitenkin uuden espanjankielisen lauseen, mikä ovat mielessä vieläkin:”Esta cabel no bueno”.

Ennen Mepan 1976 alkanutta uutispalvelua olin pruukannut keräillä YLEn Porin lyhytaaltoaseman uutisista koosteen, minkä naputtelin kirjoituskoneella messejä varten. Uutisia tärkeämpi laivaporukoille oli lottorivi. Jos lauantai-iltana maissa oli ollut lottonumeroita tärkeämpää tekemistä, sai rivin jälkeenpäin kysytyksi Keimolasta, Helsinkiradiosta. Rannikkoradioaseman muita tärkeitä ilmaispalveluita oli tuoreiden valuuttakurssitietojen välitys.

Telakalta keskustaan oli matkaa muutama kilometri.Useimmille laivaväestä Sevilla oli tuntematon paikka, muttei kauaa. Villien linjojen seilaajat osasivat omatoimisesti löytää merimieskulttuuripaikat ympäri maailman - poikkeuksina Albania ja kulttuurivallankumouksen Kiina, missä niitä ei ollut. Pitkillä merimatkoilla oli rattoisaa ajankulua vertailla erilaisia kokemuksia, paikallista nuorisoa ja nähtävyyksiä maista. Sevilla jäi mieleen erikoisuutena: eniten kehuja ja kommentteja sai joltain pikkukujalta löytynyt valkosipuliravintola.

Viikon telakoinnin jälkeen oltiin valmiita lähtöön sunnuntaiaamuna. Radiolähettimen lisäksi kaikkea ei ollut saatu kuntoon. Ahterivinssi ei pyörinyt, joten täkkärit saivat käsipelissä kiskoa polypropyleeninarut ylös.

Tiedettiin, että kiinalainen aikarahtaus jatkui. Suunnattiin etelään pitkin Afrikan rannikkoa bunkraamaan Dakariin. Sitten kuormattaisiin puuvillaa kiinalaisille Brasilian Vitoriasta.

Kuvia laivasta voi selailla linkistä: https://www.aanimeri.fi/piwigo/index.php?/category/638