Brasilian kaupunki Fortaleza (suomeksi linnoitus) on portugalilaisten perustama nelisen sataa vuotta sitten. Rooman paavin tuella tuolloin uusi maailma oli jaettu löytöretkeilijöille kahtia keskeltä Atlanttia: Portugalille länsi, Espanjalle itä.

Nykyisin Fortaleza on monen miljoonan asukkaan metropoli, Brasilian suurimpia. Satama on rakennettu koillisnurkalle niemen suojaan Atlantin aalloilta.Koska oltiin kylmästä Sevillasta tulossa tropiikin satamaan, oli päällikkö sonnustautunut perinteiseen safarikypärään.

Illansuussa meklari järjesti kiertoajelun kylille. Ei jäänyt mielikuvaa, että tuohon aikaan kaupunki olisi ollut pilvenpiirtäjien keskittymä, kuten nykyisin netin valokuvien mukaan. Kierreltiin myös paikalliseen nuorison paikkoja. Innokkaasti Brasiliassakin maalaiset halusivat tulla ihmettelemään valtamerilaivaa. Satama oli aidattu ja porteilla vahdit. Meklarin roopuskan voimalla portit aukesivat kaikille. Saunaankin vieraita vietiin ja makkaraa paistettiin. Siitä sitten jälkeenpäin laivaporukalta kuultiin kikkausta, että deekuja tuodaan tartuttamaan tauteja valkoihoisiin.

Vaikka laivamme oli vasta muutaman vuoden ikäinen, oli sauna jo pitänyt uusia kovan käytön vuoksi. Lauteilla istuskellessaan saattoi silmäillä, minkä laudan timppa oli naulannut seinään aamulla, minkä työpäivän lopulla. Loppupäivän naulankantoja ympäröi jo melkoinen rypäs vasaran harhalyöntejä.

Brasiliassa puhutaan portugalia. Kieli eroaa melkoisesti espanjasta. Merenkulkijoilla ei yleensä kieliongelmia ilmennyt. Varsin pian oppi kiitos ja muut perussanat, tilamaan olutta ja kyselemään hintoja. Vieraat kaupungit tulivat taksikyydissä varsin pian tutuiksi.

Fortaleza jäi taakse jo seuraavana iltana ja parin vuorokauden kuluttua oltiin Recifen laiturissa. Tämä oli se kuuluisa, merikirjoista tutuksi tullut Pernambuco. Täällä oli kyytiin tarjolla enemmän puuvillaa ja koko pääsiäisen jälkeinen viikko vierähti paalien lastauksessa. Keskellä viikkoa iski seudulle ankara rajuilma, mikä viivästytti lastausta. Lauantaina yöllä yhdeltä päästiin jatkamaan matkaa, edelleen etelään. Brasilia on iso maa: nelisen vuorokautta ajettiin, ennen kuin näkyi Santos. Ankkuroiduttiin muutamaksi tunniksi ja sitten luotsi tuli viemään satamaan.

Toisena aamuna Santoksessa kippari koputteli herättelemään hommiin. Laivassa yleensä kaikki semmoinen puuha, mikä ei ollut jonkun muun hommia, kuului radiosähköttäjälle. Nyt piti käydä laiturilla kuvaamassa rautatievaunuissa olevia puuvillapaaleja. Perämiehet olivat huomanneet, että osa puuvillapaaleista oli homeessa. Lastiamme oli junilla tuotu eri puolilta Etelä-Amerikkaa. Tiedä kuinka kauan oli matka kestänyt viidakon kuumuudessa ja kosteudessa.

Elettiin sitä aikaa, jolloin kauppalaivan päälliköllä oli valtaa ja vastuuta: päällikkö kielsi homeisten paalien lastauksen. Meklari kehitytti ja toi laivalle valokuvani. Toiset kopiot lähetettiin lentopostina Kiinaan (siihen aikaan kirjeposti kulki) aikarahtaajalle tutkittavaksi. Laiva siirrettiin illan pimeydessä laiturista redille ankkuriin odottamaan rahtaajan ratkaisua.

Aamulla ripustettuani säätiedotuksen naviskan koukkuun tuli silmäillyksi ankkuripaikkamme maisemia. Varsin lähellä levittäytyi Santos pilvenpiirtäjineen ja hiekkarantoineen. Erikoiselta näytti kerrostalojen rypäs. Hiekkarannan takana korkeat talot vaikuttivat olevan vinossa vähän eri suuntiin. Koska laivassa ei ole vatupassille käyttöä, tähtäiltiin erilaisilla kulmaimilla tornitaloja. Olisivatko olleet, kuten sanassa sanotaan, hiekalle rakennettuja.

Ankkurissa makailu on rauhallista, mutta pitkästyttävää. Satamaluotsi voi tulla milloin hyvänsä, joten jatkuvasti on laivassa oltava lähtövalmius. Radiohytistä sai ison luukun auki brygälle, ja siellä perämiesten kanssa kahvia ryypiskellessä ja näkymiä kiikaroidessa kuuli radiot, oliko jollakin asiaa.

Yhtenä ajankuluna oli arvailu, mikä redillä olevista laivoista pääsee seuraavaksi laituriin. Nähtiin myös LASH-laiva, ”lighter aboard ship”. Konttien kanssa kilpaili 50-luvulla kehitetty systeemi, jossa pieniä koneettomia proomuja hinattiin emäaluksen perään, mistä ne vinssattiin kyytiin jonnekin kauemmas kuljetettavaksi. Suomessakin sellaisia rakennettiin Neuvostoliittoon. Kontti, mikä voitiin nostaa kuorma-auton kyytiin, vei kilpailussa voiton. Muutama vuosi myöhemmin kuvasin Panaman kanavassa maailman suurimman konttialuksen. Japanilainen KUROBE MARU pystyi lastaamaan 1826 konttia. Nykyisin kuskataan jo yli 24 000 konttia yhden laivan kyydissä.

Silloin tällöin meklari poikkesi pienellä moottoriveneellä kertomassa kuulumisia. Kerran hän toi nähtäväksi paikallisen sanomalehden, jonka etusivulle oli päässyt kuva laivastamme. Juttu kuului kertovan suurista kustannuksista, mitä koitui redillä lorvimisesta. Brasilian cruzeiro ei ehkä ollut kovin arvokas valuutta, mutta paljon oli portugalinkielisessä jutussa nollia numeroiden perässä.

Parisen viikkoa vierähti, kunnes toukokuun ensimmäisenä maanantaina luotsi opasti ankkuriin lähemmäksi satamaa. Varhain tiistaiaamuna ajettiin jokea pitkin jälleen entiseen laituripaikkaan. Puuvillan lastaus jatkui. Samat homehtuneet paalitkin kelpasivat kyytiin.

Joen rannan laiturit olivat aivan kaupunkikortteleiden vieressä. Eräänä varhaisena aamuna kuljin asioita toimittamaan keskustaan, kun joku huhuili kadunvarren baarin terassilta. Konemestari siellä istui aamua avaamassa. Joku paikallinen oli hänellä juttukaverinaan ja apua tarvittiin. Paikallisen olisi pitänyt kiireesti päästä autollaan Sao Pauloon. Matka lie suunnilleen sama kuin Kuopiosta Lapinlahdelle. Kumpikaan ei ollut ajokunnossa joten heidän mielestään minä olisin sopiva kuskiksi. Minulla ei tuohon aikaan ollut ajokorttia, enkä ollut autoa ajanut. Vaan eipä se olisi haitannut. Kyytiläiset olisivat kyllä neuvoneet. Kun jatkoin matkaani, toiset jäivät etsimään ratkaisua neuvoa-antavista.

Viikonloppuun menessä oli laiva täysi luukunkarveleita myöten puuvillapaaleja. Sunnuntaiaamuna ankkuroiduttiin redille kolmatta kertaa. Odoteltiin yhteen laivan generaattoreista tasasuuntaajaa, mikä saatiinkiin kyytiin seuraavana päivänä.

Maanantaina 13.5.1974 kello 14.40 suunnattiin kohti Shanghaita. Väliperämiehen laskujen mukaan oltaisiin perillä kesäkuun puolivälissä.

Kuvia laivasta voi selailla linkistä: https://www.aanimeri.fi/piwigo/index.php?/category/638