Australiassa ensimmäistä kertaa! Mantereen lounais-nurkalla, Albanyn pikkukaupungin satamassa. Lady PATRICIAn narut olivat kiinni Atson päivänä 1977 noin kello kymmenen paikallista aikaa.
Laiturit olivat jo jääneet taakseni kävellessäni kohti keskustaa. Viereeni hiljensi limusiini, josta varttunut rouvashenkilö huhuili ajo-ohjeita. Osoite kuulosti olevan Princess Royal Drive tai jotakin sinne päin. Valittelin olevani ensimmäistä kertaa koko maanosassa, joten en vielä kovin tarkkaan tuntenut Australian katuja.
Kyselin, mitähän mahtaa osoitteessa olla. Rouva selitti etsivänsä tietä satamaan, minne piti olla vastikään saapunut suomalainen laiva. Viemisinä olisi käytettyjä vaatteita entisen kotimaan köyhille merimiehille.
Päälläni oli kalliit Amerikasta ostetut – joskin alennuksella – mokkanahkakamppeet ja Teksasin saappaat. En kehdannut pilata mielikuvaa köyhästä suomalaisesta meripojasta. Muina miehinä sitten selostin reitin suomalaiselle laivalle, kuin paljasjalkainen albanylainen.
Kaupunkikierrokselta palattuani kuulin, että rouva oli laivalle ilmaantunut ja saanut kantoapua nyyteilleen. Nuoremmat pojat naureskelivat, että täällä luullaan Suomessa elettävän vielä sotien pula-aikaa. Pidemmän seilauskokemuksen villin linjan laivoissa omaavat olivat ottaneet rouvan käytetyt vaatteet kiitollisina vastaan. Ei ollut harvinaista siihenkään aikaan, että vaihtomiehistön saapuessa lentäen jonnekin maailman taakse, kaikkien matkalaukut eivät tulleet perille samalla lennolla. Jos laiva lähti heti porukanvaihdon jälkeen, ei ollut mahdollisuutta vaatehankintoihin maista. Ikävä oli pyhäpuvussa aloittaa tankki- tai ruumajobi tai konehuoneen öljyiset remonttihommat. Lennoilla kadonneet kapsäkit eivät koskaan pruukanneet löytyä.
Jyväkuorman lastaaminen sataman viljasiilosta kesti yli viikon. Sinä aikana muitakin australiansuomalaisia laivalla poikkeili. Parkkeerasivat kaijalle lankongin päähän ja kiipesivät puuriin tarjoamaan kyytiä. Laivaväki pääsi näkemään maisemia kauempaakin kenguruita myöten. Joitakuita onnekkaita kestittiin ihan yökylässä.
Sähkömies Matti Lötjönen:”Satamaan saapui lampaidenkuljetus alus. Kannella pieniä karsinasellejä monessa kerroksessa. Hirvittävän lemun haistoi varsinkin tuulen alapuolella. Samanlaisia aluksia olin nähnyt myös aikaisemmin Jeddassa Saudi Arabiassa, joten varmaankin kaupungin ulkopuolelle aitauksiin kerätyt rasvähäntälampaat matkustaisivat samaan paikkaan, tai Persianlahdelle. Lampaiden ajo aitauksista kaupungin halki ja pääkatua satamaan oli varsinainen yleisötapahtuma.
Kun lampaat olivat liikkeellä, näkyi kaupungilla myös lammasfarmareita. Yksi heistä oli aikoinaan Suomessa syntynyt vanha rouva. Innokkaasti hän kyseli, löytyisikö laivasta nuoria matruuseja hänen farmilleen töihin. Kuulemma aikoinaan monissa Australiasta viljaa lastanneissa vindjammereissa oli pulaa miehistöstä niiden lähtiessä paluumatkalle. Tiedustelin, paljonko farmilla nykyään oli väkeä. Vastaus oli aika tulkinnanvarainen:
” WELL, farmilla on minä AND kaksi toista muuta miestä.”
”Siis teitä on yhteensä kolmetoista?” Pitkien selitysten jälkeen selvisi, että farmilla oli rouvan lisäksi kaksi miestä. ”
Albany on Länsi-Australian vanhin satamakaupunki. Parhaillaan touhukkaasti valmistellaan vuodeksi 2026 kaksisataavuotisjuhlaa. Asukasmäärältään kaupunki on nykyisin noin Kajaanin kokoinen.
Albanyn ilmastoa verrataan Välimeren säihin. Aikoinaan valaanpyyntitoiminta oli ollut vilkasta. Edelleenkin valaanpyyntialuksia suuntasi merelle iltaisin palatakseen aamulla tapettu valas kyljellään. Lampaiden lisäksi muitakin maataloustuotteita vietiin sataman kautta suuria määriä.
Albanyssä oli tuolloin maailman eteläisin toimiva valaanpyyntiasema ja -museo. Museo toimii edelleenkin.
Lampaiden lastausta katsellessa mietiskeltiin, oliko eläinten kuljetuksiin olemassa minkäänlaisia sääntöjä. Vaikutti, että lampaita tungettiin häkkeihin niin paljon, kuin vähänkin mahtui. Arabimaissa lastin purkaminen oli äärettömän julmaa. Jos ruumissa oli kameleita tai nautoja, naru kiinni yhteen koipeen ja hiivaus laiturille. Jos nostossa otus vahingoittui, raato mereen. Arveltiin, että eläviä lampaita tarvittiin tapettavaksi uhreina jumalille tai uskonnon määrittelemille aterioille.
Sataman takaa nousi metsäinen Mt Clarence-kukkula. Paahteisten ja pölyisten Karachin arabikatujen jälkeen oli mukava kuljeskella Australian keväisessä auringonpaisteessa lintujen konsertoidessa vehreässä metsikössä. Näkymät olivat upeat kuin Kolin kallioilta. Vähemmän mukavilta näyttivät siellä täällä ruohon seasta pilkistävät pienet hautakivet. Kuolinpaikoiksi oli kaiverrettu ensimmäisen maailmansodan teurastuksista kuuluisia nimiä: Gallipoli, Marne, Ypres, Somme. Kuolinajat olivat samoilta vuosilta.
Netin tietojen mukaan Albanystä lähti 1914 marraskuussa 38 laivan saattue kohti Eurooppaa ja maailmansotaa lastinaan 30 000 australialaista ja uusiseelantilaista sotilasta sekä 7 500 hevosta. Jo seuraavana vuonna yli puolet liput liehuen sotaan lähteneistä oli tapettu tai haavoittunut. Tokkopa hevoset olivat selviytyneet niinkään hyvin.
Nykyisin Albanysta löytyy National Anzac centre. ANZAC, Australian ja Uuden-Seelannin armeijakunta (Australian and New Zealand Army Corps) taisteli ensimmäisessä maailmansodassa osmaneja eli turkkilaisia vastaan Gallipolissa.
Ympärysvallat laivasi lähes puoli miljoonaa miestä hyökkäykseen. Noin vuoden sotimisen aikana joukoista tapettiin, katosi, haavottui tai sairastui noin puolet. Operaatio epäonnistui. Lähes puoli miljoonaa ihmishenkeä uhrattiin turhaan. Tapetteujen eläinten määrää ei liene kirjattu.
Ympärysvaltojen armeija poistui ottomaanien rannoilta. Britanniassa hallitus hajosi. Operaation isä Winston Churchill joutui eroamaan laivastoministerin vakanssiltaan.
Katso Lady PATRICIA kuvia
- Lisää uusi kommentti
- 212 katselukertaa