Lähettänyt TimoSylvänne

Alkupuolella 1970-lukua kipinän vahtiajat olivat neljässä pätkässä kaksi tuntia. Välissä aina kahden tunnin tauko. Eli jos aloitettiin laivan aikaa aamulla kahdeksalta, loppui viimeinen vahti klo 22.

Maapallo oli jaettu jonkinlaisiin aikavyöhykkeisiin ja vahdissa istuttiin GMT aikojen mukaan. Kun laiva ajoi itään tai länteen, oli kellon siftauksia muutaman päivän välein ja radiovahdin alku muuttui laivan ajassa. Niinpä aamuvahti saattoi alkaa klo 6 - 10 välisenä aikana ja vastaavasti iltavahti päättyi klo 20 - 24 välisenä aikana.

Muistelen, että jossain maailmankolkassa - pienellä alueella - aamuvahti alkoi vasta klo 11 ja iltavahti päättyi yöllä klo 01. Olisiko voinut olla jossakin Meksikonlahdella?

Oliko 1970-luvun puoliväliä, kun radiovahdit vaihtuivat pysyvästi laivan aikaan. Aamulla klo 08 - 12, kaksi tuntia taukoa ja iltapäivällä klo 14 - 16 ja 18 - 20.

PS. selasin "Siirtyvän meriliikenteen käsikirjaa", mistä löytyi sanallinen ja kuvallinen selostus. On sitä nuorena paljon tiennyt ja osannut, kun tuommoisen kirjan tentin on läpäissyt.

Hämärä muistikuvani on, että tuo Timon mainitsema radiovahtien uudistus tapahtui 1973. Uuden systeemin iltavahti 18-20 oli muuten "liukuva". Liikennetarpeen mukaan oli päälliköllä oikeus määrätä tuo kahden tunnin jakso välille 18-22. En kyllä muista, että päällikkö olisi koskaan puuttunut kipinän vahtiaikoihin.