Hangvind - messitytön alkeiskurssi 1975

Lähettänyt MarjattaKylmälä

Finlandian merinaiset kertoivat seilauksistaan rahtilaivoissa.  Kuuntelin heidän tarinointiaan kuin seikkailukertomusta kaukaisista maailmoista. Ihmettelin, miten he naisina selvisivät valtaosaltaan miehisessä työympäristössä. Eräs neuvoi heti tullessa katsomaan sopivan ”laivakaverin”. Se helpottaisi kaikkien elämää. Hangvindissä ymmärsin, mitä hän tarkoitti.

Myllyyn

Sain päähäni, että ehdin tehdä lyhyen reissun rahtilaivassa ennen lähtöäni Canadaan. Saisin matkustaa ja vielä rahaakin.  Merimiestyönvälityksessä selvisi, ettei minulla ollut mitään koulutusta alalle. Maan korvessa lapsonen ei merestä oppinut mitään. Vanhimpana lapsena sain olla isän käskassarana hevoshommissa. Talouspuolen työt olivat pikkasen hakusessa. Mutta messitytöksi kelpasin.

Klinikalle

Oli järkytys sinisilmäiselle maalaistytölle mennä sukupuolitautien poliklinikalle kuppa-ja tippuritesteihin. Liekö ollut muitakin tauteja… Eihän minun nuoruudessani tämmöisistä puhuttu koulussa saati kotona. Seksi oli tabu. Luonnon piti ajaa tikanpoika puuhun. 70-luvun alussa keskikaljan tulo kauppoihin ja hippiaate vapaasta seksistä auttoi huomattavasti tikanpoikaa.

Matka laivalle

Sain lentolipun Bremeniin ja agentin puhelinnumeron. Matkaseuraksi tuli ujonpuoleinen moottorimies. Soitin kentältä agentille, joka käski ottaa taksin ja mennä odottamaan Bier Stubeen. Minua jännitti mahdottomasti, ymmärtäisinkö, mitä ohjeita tämä agentti antaa puhelimessa. En uskaltanut edes maistaa saksalaista olutta. No, moottorimies uskalsi. Agentti sanoi, ettei Hangvind ole vielä laiturissa. Meidän pitäisi vaan odottaa. Hän tulisi hakemaan sitten meidät. Syödäkin saisimme hänen piikkiinsä. Illansuussa pääsimme laivaan.

Alku harvinaisen hankalaa

Tilanteen hirvittävyys selvisi pian minulle. Mihin olinkaan sotkenut itseni? Laivassa oli vain yksi tyttö, joka kaiken lisäksi ei tuntunut haluavan olla missään tekemisissä kanssani. Miehistön messikalle oli sitäkin avuliaampi. Apua minä tarvitsinkin. Koko homma, kaikki tavallisetkin käytännöt olivat outoja. En osannut mitään! Päätin selvitä ahkeralla työllä. Minä olin päällystön messissä. Toinen tyttö oli villenä. Miehistön ja päällystön messit olivat vierekkäin, joten auttavainen kallepoika varmaankin alussa teki töitä kahden edestä.

Rullaa

Illalla lähdettiin ulos Bremenistä. Yöllä Pohjanmerellä alkoi keinuttaa. Heti aamulla astiat ja puurokulho lähtivät liukumaan pöydällä. Minun olisi pitänyt kastella pöytäliina ja laittaa ne reunat pöytään. Ja kas kummaa, keittiön hellassakin oli reunat! Kahvinkeittokin Melitalla meni pieleen. Stuju parka!  Millaisen tumpelon maalaistytön hän olikaan saanut riesakseen. Hänen tuomionsa minun keittämästäni kahvista oli harvinaisen selvä: ”Mitä mullin kusta tämä on?”

Ihmissuhdeongelmia

Miehistön messikalle oli kiltti auttaessaan minua, mutta hän taisi ajatella saavansa muutakin kuin ystävyyttä ja kiitoksia. Kun homma ei mennytkään toiveitten mukaan, hän heittäytyi tosi hankalaksi, kerrassaan v-maiseksi. Lopulta stuju armahti minua. Hän vaihtoi salonkitytön ja minun työpaikkaa. Olen vieläkin pahoillani aiheuttamastani harmista.

Lastia ja maissa

Otimme lastia jossain Dunkerquen lähellä. En tiedä, vedätettiinkö minua. Minulle kerrottiin nimittäin, että lastin puulaatikoissa ei ollutkaan maataloustyökaluja vaan aseita. Olimme menossa Israeliin hakemaan Jaffoja.  Veisimme sinne ehkä salattua lastia.

Oli mukavaa, kun koneykkönen pyysi mukaansa maihin. Hän tuntui ihan selväpäiseltä ja luotettavalta.  Tuskin olisin yksin uskaltanut poistuakaan laivasta. Myöhemmin sain tietää, että hän oli ollut laivassa jo 244 päivää. Pysyykö siinä selväpäisenä? Käyttäytymisnormit olivat laivassa erilaiset kuin maissa. Huomasin sittemmin, että maissa lomalla aluksi oli ihan OK, mutta sitten alkoi rahat loppua ja laiva kutsua. Laivasta oli tullut koti ja laivatovereista perhe.

Biskaja ja Gibraltar

Matka jatkui kohti Haifaa pienoisessa merenkäynnissä työntekoa opetellen. Minua peloteltiin, että Biskajalla myrskyää aina. Ihmeekseni huomasin, etten tule merisairaaksi. Mutta auta ja varjele, kun menin huvipuistossa viikinkilaivaan. Ja sama juttu vuoristoradassa, meinaa kuolema tulla!   Enpä tiennyt, kun ohitimme Gibraltarin, että tulisin vielä menemään siitä monta monituista kertaa.

Haifa-Ashdod

Saavuimme yöllä perille. Lastia alettiin heti purkaa valonheittäjien loisteessa. Ihmettelin laiturilla olevia sotilaita, mutta sittemmin huomasin heitä olevan joka paikassa, esimerkiksi kauppakeskusten ovenpielissä. Siirryimme redille odottamaan jaffoja. Aamuisin sumu hälveni auringon alkaessa lämmittää. Haifan vanha kaupunki Jaffa (raamatun Joppe) näkyi palmuineen. Myös Karmel-vuori tuli vähitellen kokonaan esiin sumusta. Pojat hyppäsivät uimaan laivan kannelta. Aika poikia! Välimeri siihen aikaan (70-luvulla) oli vielä likainen. Olin näkevinäni muun moskan seassa jopa paskakikkareita. Silloinhan myös laivoista heitettiin monenlaista roskaa mereen. Itse muistan tyhjentäneeni biojäteastian kalojen syötäväksi.

Appelsiineja ja greippejä

Ashdodissa saimme niitä Jaffoja Suomeen vietäväksi. Iltaisin pääsin koneykkösen mukana käymään maissa. Kävimme uimarannalla ja kerran Karmel-vuoren rinteellä hienossa ravintolassa syömässä.

Monesti matka maihin tarkoitti rantakuppilaa. Yhdessä sellaisessa oli vessassa vain reikä lattiassa eikä varmasti paperia. Aika pian koneykkönen pyysi muuttamaan omaan hyttiinsä. En tiedä, pitikö kysyä lupa kapteenilta. Minä olin kyllä huono ville, mutta kapteeni oli fiksu mies eikä huutanut mulle. Se oli tietysti stujun tehtävä esimiehenä. Entinen ville alkoi jostain syystä suhtautua suopeammin minuun. Niin sanottu sosiaalinen elämä sujui.

Kohti Suomea

Menomatkalla olimme pimeän aikaan Englannin Kanaalissa. Silloin näkyi paljon valoja ja kuului tuuttauksia. Paluumatkalla satuimme valoisaan aikaan. Lontoossa oli todella äimistyttävää huomata vuoroveden vaikutus. Laiva meni ylös ja alas. Langkonki oli milloin missäkin asennossa ja venttilistä näkyi välillä pelkkää laiturin kiveä, välillä sataman rakennuksia. Olisikohan se vuorovesi ollut noin neljä metriä? Merimieskirkon työntekijä kuljetti porukkaa pikkubussilla kirkolle ja kaupungille.  Taaskaan en voi taata, että oliko se juuri tämä laiva, johon otettiin Suomeen tuotavaksi ruumis. Muistaakseni ”sinkkiarkku” pantiin provianttiruumaan.

Omenapuitten kukkiessa saavuimme Ouluun. Minun pestini (21.3.1975 - 26.5.1975) päättyi. Kone ykkösen pesti jatkui vaan. Lupasimme kirjoitella. Koneykkönen oli Hagvindissä 24.9.1974 -24.7.1975 eli 304 päivää ja 13.11.1975 - 9.2.1976. En  tajua, miten toiset olivat jopa yli vuoden laivassa. Tapasin yhden perämiehen, joka oli ollut laivassa 18 kuukautta! 1980-luvulla taisi lopullisesti muuttua systeemit, ettei vastikkeita voinut kerätä mielettömästi ja lomat oli pidettävä.   Koneykköselläkään ei ollut omaa kämppää maissa. Kun sitten myöhemmin hänen lomallaan tapasimme, asuimme hotellissa. Kyllä siinä rahat loppuivat ja laivaa tuli ikävä.

Arja Makkonen (ei varmistettu)

To, 04.12.2014 - 12:33

Samat satamat kuin m/v Hangetessa, kun menin siihen 1979:) Vanha kunnon Hango Ship Owners!

Tuli tuosta parin valinnasta ja hyttiin muutosta mieleen. Edesmennyt Pekka Asunta piirsi aikoinaan Radiosähköttäjä-lehteen aika nasevia kuvia kommenteineen laivaelämästä. Eräässä kipinä kohtaa laakongin alapäässä hehkeän pimun kapsäkkien kera. Kipinä sanoo: Uusi messityttö vai, tervetuloa. Kannanko nämä kapsäkit jo suoraan omaan hyttiini? - Tv. Not so sovinist Jari