Buraidahsuez_p.jpg Izmir, TurkkiEsikatselukuvatUima-allas
Saudi Arabia oli ainakin silloin tiukka uskontonsa suhteen, sen huomasi ramadan aikaan. Kaupungilla ei saanut polttaa tupakkaa eikä pahemmin saanut mitään juotavaa valoisaan aikaan ja vääräuskoinen oli kaikessa suhteessa väärässä sattui mitä tahansa. Vääräuskoiselta sai jopa varastaa eikä siitä rangaistu kättä katkaisemalla.
Kun tuli rukouksen aika kauppiaat lähtivät moskeijoihin rukoilemaan. Siihen jäi mm rahat katukauppojen tiskeille. Tosi hieno taskuvarkaus sattui kaverilleni kun olimme menossa ostamaan hänelle radiota. Kadulla tuli kaksi nuorta miestä ja toinen selittää samalla pyyhkien kaverini paidan selkää: "Sir, paidassanne on jotain likaa". Molemmat katsoimme paidan olkapäätä, ei siinä mitään ollut ja kaverit lähtivät tervehtien. Kaupassa paljastui totuus, hän oli pitänyt paidan rintataskussa rahojaan joita ei enää ollut. Radio jäi ostamatta.
Liikenne Jeddahissa oli hirveä kaaos. Saudeilla ei luultavasti ollut liikennesääntöjä, sormikieli sivuikkunasta hoiti asia. Autot olivat aika rusinoita vaikkakin olivat uusia.
Kuva: Jouni Saarenkylä