Henry Nielsen

Mizushima

Saavuimme maaliskuussa Port of Mizushimaan Kurashiki cityssä. Tokio Steelin tehtaalle purettiin autoromulasti USA:sta. Laivalle tuli terveysviranomaisia (”rottapoliiseja”) loukkujen kanssa. He tarkastivat byssan ja proviantin. Selvisimme puhtain paperein eli hygieniapassi nykytermein oli OK. Liberty Boat-niminen ferry kuljetti tehdasalueelta rantaan ja sitten takaisin laivalle.

Koko ajan tällä matkalla minulle tapahtui asioita ”ensimmäisen kerran elämässä”. Joku tapaus jäi ainoaksi kerraksi elämässäni. Nyt sain syödä mustekalaa, sillä Reiman ruokalistalla oli meren herkkuja. Maissa ravintolassa söin sushia, mutta en silloin kuullut tuota nimitystä. Söimme vain ”raakaa kalaa” japanilaiseen tapaan. Merimiesbaarissa maisteltu sake oli vähän kuin maalaispoikien kiljua tai riisiviinaksi kutsuttua kotitekoista litkua. Myöhemmin olen huomannut, että sake on paljon hienostuneempaa kuin kotitekoiset sotkut.

Discon reipas meno muistutti suomalaisten juhlimista. Japanilaiset tuntuivat ottavan viinaa samaan tyyliin kuin Suomessa ja tanssivat kuin me suomalaiset känniset. Kävimme useampana iltana samassa paikassa. Baarimikko lähetti Suomeen kortin, jossa sanoi muistavansa aina meidät suomalaiset. Kyllä varmaan olikin aihetta. Eräänä iltana myöhästyimme viimeisestä lautasta. Oli pakko mennä hotelliin yöksi. Vieläkin ihmettelen, miten ne ottivat meidät humalaiset sisään. Oli vaan sen verran hieno paikka. Aamulautalla ehdin juuri ja juuri töihin.

Japanilainen paikallisjuna vei meidät Kurashiki cityyn, jossa oli isoja tavarataloja. Ostin tuliaisiksi arkikimonot siskolle ja äidille. Oikea juhlakimono maksoi saman verran kuin suomalainen kansallispuku eli oli kallis. Temppelialueella oli riisikuppeja haudoilla vainajien hengille. Puihin oli sidottu kangassuikaleita, joissa oli kuulemma rukouksia. Temppelialueella ja puistoissa kirsikkapuut olivat maalis – huhtikuussa täydessä kukassa. Talojen pihat olivat viimeisen päälle laitettuja. Onkohan muillakin kuin japanilaisilla ja suomalaisilla tapana jättää ulkokengät oven pieleen? Kuistilla odottivat sisäkengät, puiset varvastossut. Ostin itselleni sellaiset matkamuistoksi, mutta kovin olivat epämukavat. Olin aloittanut judon opiskeluaikana, joten tietysti menin kurkistamaan salille. Tatamilla oli vain miehiä. Satamatyöläisillä oli aamuvoimistelu laiturilla. Se muistutti taichia, johon olen vanhoilla päivilläni tutustunut.

Hakata Fukuoka city

Lastasimme teräsputkia. Baarissa tunsivat Lasse Virenin, joka oli osallistunut Fukuoka-maratoniin. Hakata on kuuluisa perinteisistä, keraamisista nukeista. Sain sellaisen lahjaksi supercargolta, joka asui omistajan hytissä lastauksen ajan. Sipsulta tuli ostettua japanilaista elektroniikkaa, jota varten tarvittiin lisämatkalaukku. Olihan minulla myös New Yorkista hankittuja vaatteita.

Matkaan taas

Purjehdimme Etelä-Kiinan merta Singaporen editse Intian valtamerelle. 70-luvulla ei tiedetty näistä uuden aallon merirosvoista. Äitienpäivänä soitin onnittelut kotiin. Äiti oli helpottunut kuullessaan ääneni. Otimme bunkkeria Etelä-Jemenin Adenista. Bunkrauskaijalla näkyi venäläisiä sotilaita. Etelä-Jemenhän oli kai silloin kimpassa Neuvostoliiton kanssa. 

Suezilla

Odottaessamme pohjoisen saattuetta pidettiin pelastusveneharjoitukset. Soudeltuamme lenkin nousimme narutikkaita kannelle. Itse kanavasta jäi päällimmäisenä mieleen kasoiksi puskettu sotaromu rannoilla ja veneporukan jalkojen pesut rukoushetkineen.

Välimerellä

Tunisian Benghaziin purettiin öljyputkilasti. Seuraavaksi suunnattiin kohti Jugoslaviaa. Rijekassa lastattiin kaoliinia, mitä tarvitaan posliinin valmistuksessa. Valencian posliini ja keramiikka ovat tunnettuja maailmalla. Puerto Sagunto oli yhtä kaunis kaupunki kuin Rijeka. Varsinkin Adrianmeren rannikko on jäänyt mieleen. Vielä pari vuotta sitten Kristiina Katariina risteili näissä maisemissa. Harmi vaan, että he joutuivat lopettamaan.

Levante jäi vielä Saguntoon, kun sain lähteä ennen aikojaan Jyväkylään tenttiä varten. Koneykkönen jäi vielä laivaan.

Inkoo

Laiva tuli kesäkuussa Gdanskista hiililastissa Inkooseen. Sehän ajoi hetken aikaa Gdansk-Inkoo väliä. Kävin laivalla katsomassa koneykköstä. Tatjana ja Pirkko jäivät lomalle. Kokiksi tuli Ami, joka oli ollut yhtä aikaa Finlandialla. Tapasin ohimennen Pokkisen ja Soikkelin, jotka olivat seuraavassa laivassa Esthelissä samaan aikaan.

Panaman kanava

Saavuimme valoisaan aikaan suluille Coloniin. Illan pimetessä valopisteet välkkyivät Gatunin tekojärven rantarämeikössä ja malariaviidakossa. Olimme saaneet förstiltä täydennyspiikkejä rokotusohjelmaamme. Tuntui kuin olisi tropiikissa, koska ilma oli lämmintä ja kosteaa. Vuodessa saattaa olla yli parisataa sadepäivää. Culebran leikkauksen kanjonissa lämpötila voi kohota +50 asteeseen. Uima-altaan vesi oli +25 ja ilman lämpötila +35 ollessamme kanavavyöhykkeellä. Valitettavasti mielenkiintoisin osa, mannerten väliseen peruskallioon louhittu kanjoni, meni nukkuessa. Aamulla noin yhdeksän tunnin matkan jälkeen tulimme Panama Cityyn.

1900-luvun alussa ei arvattu tulevaisuuden laivoista osan olevan liian suuria mahtuakseen kanavaan (sulut lev. 33,5 m ja pit. 300 m). Yhdysvallat on vuosikymmeniä suunnitellut suuremman kanavan rakentamista, mikä saattaa pian toteutuakin. Televisiossa olleen dokumentin mukaan vanhojen rinnalle rakennettuihin sulkuihin mahtuvat uudet konttialukset. Uutisissa oli kuvaa Märskin maailman suurimmasta konttilaivasta Suezin kanavassa. Sehän oli kuin valtava kerrostalo aavikolla! Panaman kanavan uusien sulkujen piti olla valmiina tänä vuonna (2015), mutta avaamista juhlitaankin 2016 (ehkä).

Tyyni Valtameri

Noin ison meren ylitys on minusta jo hengellinen kokemus. Taivaan ja meren rannattomuus sekä täydellinen hiljaisuus toi mieleen Raamatun luomiskertomuksesta ”ja Jumalan henki liikkui vetten päällä”. Hiljaisuus korostui, kun Levantella oli konestoppi. Laiva keinui mainingeissa omia aikojaan, nitisi ja natisi, äänteli kuin suuri, esihistoriallinen merieläin. New Yorkista ostetut musiikkikasetit olivat vaihtelua hiljaisuuteen. Vieläkin pamahtaa mieleen hyvin elävänä muistot tuolta ajalta, jos kuulen samaa musiikkia. Joskus pistän kasetin nauhuriin ja suljen silmät. Olen taas Levantella Tyynellä Merellä.

Horisontti ei ollutkaan vaakasuora viiva vaan kaareva. Lähestyvä laiva ”nousi” horisontista vähitellen näkyviin. Maapallo ON pyöreä! Lentokalaparvia liiteli laivan yli ja joitakin jäi kannelle. Niitä tuotiin byssaan paistettavaksi. Ihanimpia olivat delfiinit leikkiessään laivan keula-aalloissa.

Kelloa siirrettiin koko ajan taaksepäin. Aika hassulta tuntui, että päivämäärärajalla menetät elämästäsi tai saat lisää yhden päivän.

Levanten baaria varten aloitettiin päällystön saunan ja pukuhuoneen purkaminen. Kun lähdin laivasta toukokuussa 1977, baari ei muistaakseni ollut vielä valmis. Nyt olen katsonut Äänimerestä kuvia Levanten baarista. Jossain vaiheessa maalattiin korsteeniin taas Nielsenin tähti. Olavi Vuorisalon Japanissa ottamissa kuvissa se jo näkyy.

Saapuminen NYC:iin

Vapauden patsaan näkeminen ensimmäistä kertaa sai ihon kananlihalle ja silmät kyyneliin. Ukkini saapui samalla tavalla 70 vuotta ennen minua s/s ARABICILLA Liverpoolista, kun hän tuli Ellis Islandin kautta siirtolaiseksi 1907. Työskenneltyään seitsemän vuotta mainarina hän tuli sotimaan Suomen vapauden puolesta. Sodan seurauksena saksalaiset upottivat s/s Arabicin 1915.

Tammikuu

Lieneekö 1907 ollut yhtä kylmä tammikuu kuin 1977?  Pakkasta oli ja lunta hipsi Keskuspuistoon öisin. Kadut olivat sulat, kun siellä alla on lämmitys. Marilyn Monroen hulmuavat helmat tulivat mieleen, jos satuit seisomaan ritilän päällä. Satamassa ollessa työaika talouspuolella oli viikonloppuisin lyhyempi, koska silloin oli yleensä vain yksi ruokailu päivittäin. Messien jääkaappeihin ladattiin yösyömistä. Ehdimme käydä useamman kerran ”kaupungilla”. Agentti järjesti kiertoajeluja omalla autollaan; samoin jotkut siellä asuvat suomalaiset. He kertoivat suomalaissiirtolaisuuden alkuvaiheista New Yorkissa. Serkkuni on myöhemmin kertonut lisää. Hän on Brooklynin suomalaisen kirkon tilintarkastajana.

Merimiehet ja New York

Historian mukaan kaupungin suomalaisasutus on merimiesten alulle panema ja pitkälti heidän rakentamansa. New Yorkin satamaa pidettiin aikanaan maailman merkittävimpänä ja parhaana. Ankkuripaikkoja oli tuhansille aluksille.

Sananmukaisesti rakentajina ovat suomalaiset merimiehet kunnostautuneet 1900-luvulla. Moni valtameriä pitkään seilannut merimies sai merellä olosta tarpeekseen. Maissa heille oli työtä karpentereina rakennuksilla ja sataman rakennustöissä. Joku jatkoi seilausta amerikkalaisissa rannikkoaluksissa. Suomalaisten merimiesten elämä vakiintui, kun he tapasivat missionissa piikomaan tulleita suomalaistyttöjä.

Esko Tommolan (New Yorkin suomalaisten tarina; Otava 1988) mukaan Suomen Merimieslähetysseura lähetti 1887 papiksi Emil Paneliuksen. Hän vieraili Manhattanin kapakoissa, joiden hän sanoi ”kauheudessaan ylittävän mielikuvituksenkin rajat ja olevan todellisia ryövärinluolia”.

Harlemin kiertoajelu

Vähitellen suomalaiset ovat joutuneet luovuttamaan siirtolaiskorttelinsa ympäristön mustaihoisille. Suomalaisilta jääneisiin tyhjiin asuntoihin muutti omavaltaisesti värillisiä. Talojen omistajat sytyttivät asuntonsa tuleen ja savustivat näin luvattomat asukkaat pois. Näimme kerrostaloja rikkonaisine, nokisine ikkunoineen; aivan kuin tyhjiä silmiä mustassa meikissä.

Brooklynin vierailut

Entisajan satama oli pääasiassa Brooklynin puolella, jonne merimieslähetys perusti missioninsa. Sunset-puiston Finntowniin alkoi muuttaa asukkaita Karibian meren saarilta. Alussa suomalaiset kuvittelivat, että ”ei ne tänne pääse; me työnnämme puertot takaisin mereen”. Niin ei käynyt. Ihmiset vanhenivat ja muuttivat Floridaan tai kuolivat pois. Imatra Hallilla tapasimme ikääntyneitä, sitkeitä siirtolaisia, joita oli jäljellä ehkä kolmisensataa. Tuskin nämä puertoricolaisetkaan ovat alueen lopullisia haltijoita, sillä kiertoajelulla 2010 korealaiset, vietnamilaiset ja kiinalaiset näyttivät olevan tulossa. Imatra Hallin reissulla pistäydyimme Brooklynin kapakassa, jossa maistettiin rommia karibialaisen musiikin tahdissa. Olihan siellä pojille myös kauniita tyttöjä!

Manhattan

Yksi must-paikka oli tietysti Little Finland Manhattanin 86.kadulla. Vanha rouva Tyyni Kalervo oli New Yorkin suomalaisten parissa menestynein ravintolan pitäjä. Vielä 1988 Tyyni itse on ollut pääbaarimestarina 87-vuotiaana. Little Finland on lopetettu 1988 loppuvuodesta. Toisenlainen kokemus oli, kun menin miesten mukana Manhattanin tissibaariin.

Syömässäkin tuli käytyä. Agentti oli varannut dinnerin oikein kunnon texaspihviravintolasta. Sen suurempaa pihviä en ole vieläkään saanut. Taisi olla puoli kiloa. Ja tietysti elämäni ensimmäinen kerta McDonaldsissa! Vaateostoksilla kävin Macy’s-tavaratalossa ja Lee-farkkupuodissa, joista sai sellaista, mitä ei vielä ollut Suomessa. Musiikkikaupoista ostettiin Johnny Cashin, Neil Youngin, Loretta Lynnin ja Patsy Clinen kasetteja laivalla kuunneltavaksi. Torontossa ollessani tykästyin kantriin ja bluesiin.

Rockefeller Centerissä oli vielä iso joulukuusi uskomattomine amerikanvaloineen. Haaveissa on, että pääsisin vielä joskus matkustamaan Southamptonista Queen Mary 2:lla New Yorkiin juuri joulun alla ja näkisin jouluvalot kaikessa loistossaan. Rockefeller Centerin suihkulähdeallas oli muutettu luistinradaksi. Kiertoajelulla meille näytettiin YK-taloa ja silloista WTC-rakennusta. Lääkärissäkin kävin, mutta tulkkina. Säkätyttö halusi naispuolisen mukaansa, niinpä minä alkeellisella kouluenglannilla avitin. Asia selvisi.

Taksimatkat

Laivalta oli helppo lähteä Manhattanille, mutta yöllä oli joskus vaikea saada taksia laivalle asti. Joku kieltäytyi, toinen vaati ylimääräistä. Taksissa paloi valo TAXI, jos se oli vapaa. Jos se oli matkalla talleille, paloi OFF DUTY-valo. Silloin saattoi saada kyydin, jos matka oli samaan suuntaan. Kuski sitten pisti rahat omaan taskuunsa! Kaupungissa oli kuulemma lukematon määrä kuskeja, joilla oli rikosrekisteri. Siitä huolimatta agentin ja Brooklynin suomalaisten mielestä taksi oli turvallisempi vaihtoehto kuin metro.

Sanottiin, että metro oli vastenmielisen likainen ja tungos oli ahdistava, kesällä kuuma ja talvella vetoisen kylmä, asemat sokkeloisia ja pimeitä, ryöstöjä ja huumeitten myyntiä. Kuukauden aikana murhattiin yhdeksän ihmistä metrossa.

Newarkissa

Levanten keulassa oli venäläinen laiva, jonka siivellä pasteeraili koko ajan mies manttelissa ja karvalakissa. Joku väitti nähneensä vahdilla torrakonkin. Kai vartiointi olikin tarpeen, sillä yhtenä yönä oli murhattu mies laiturilla. Ei onneksi meikäläisiä. LEVANTEEN lastattiin paaleiksi puristettua autoromua vietäväksi Japaniin. Kohta lähtisimme kohti uusia kokemuksia…

Siirtolaisena

Maahanmuuttajan elämä alkoi heikosti. Olin työtön, koska suomenkielen kurssille ei tullut tarpeeksi oppilaita. Toronton kansainvälinen kielikoulu ei tarjonnutkaan minulle työtä. Jonkun verran olin baby sitterinä. Paikalliseen lastentarhaan kielitaitoni oli riittämätön.  Opiskelin kommunikaatiokurssilla kieltä ja itseilmaisua. Punkkasin veljeni sohvalla ja mietin, mitä oikein halusin. Koneykkönen oli uudelleen HANGVINDISSÄ ja myöhemmin ESSO NORDICASSA. Sain kortteja tasaiseen tahtiin. Sekin vaikeutti päätösten tekemistä. Keväällä 1976 lähetin hakupaperit Jyväskylän Yliopiston erityisopettajakoulutukseen. Ehkä minun ei ollut tarkoitettukaan asuvan Kanadassa… Aloitin syksyllä koulukoti-ja tarkkailuluokanopettajan opinnot.

Laivaan sittenkin

Koneykkönen tuli marraskuun alussa ALCASTA käymään Jyväskylässä. Jo yhdessä hotelliyössä hän sai puhuttua minut mukaansa.  Joulukuun alussa meillä oli jobit LEVANTEEN.  Syyslukukausi oli sopivasti suoritettu yhtä tenttiä vaille. Sen tekisin Levanten jälkeen. Lensimme Hampuriin 3.12.1976.  Merimieskirkon väki toi laivalle joululahjat. Lisää joulua saimme Tanskan Ålborgissa, kun rekka toi Suomesta jouluprovianttia, jopa joulukuusetkin. Eräänä aamuna miehistön messissä oli laivatyttöjä, joista pojat puhuivat rumasti suomeksi keskenään ja naureskelivat tytöille. Menetin malttini ja aloin rähjätä. Minusta ihmisarvoinen kohtelu kuului myös huorille.

Atlantilla

Matkasimme pohjoista reittiä kohti Amerikkaa. Näin biojäteämpäriä tyhjentäessäni valaitten suihkuja ihan livenä. Olin niin täpinöissäni, etten osannut varoa, kun laiva meni ylös ja alas. Ahterissa vesi ryöpsähti kannelle. Ämpäri meni, mutta minä jäin reelinkiin. Jäävuoria ei näkynyt. Keikutuskin oli vain jännittävää, kun en tullut merisairaaksi.  Joulu laivalla oli vaikuttava kaikkine joulukoristeineen ja -ruokineen. Stuertti Reima Järvinen todella osasi luoda tunnelman jouluaterioilla miehistön ja päällystön messissä. Jos Hangvind oli messitytön alkeiskurssi, niin Levante Järvisen Reiman ohjauksessa oli jatkokurssi. Alussa olin hidas enkä ehtinyt pitää päivävapaata. Vähitellen opin tekemään työt järkevästi. Myöhemmin maissa hankin lisätienestiä Reiman opeilla siivoojana. Nyt minä olin ”oikea” merenkulkija. Minulla oli merimiespassi ja olin unionin jäsen. Levantessa oli päällikkönä Ali Sario ja yliperämiehenä Jarkko ”Jasu” Lindroos, joka oli ollut Suomen Joutsenella samalla kansimieskurssilla kuin koneykkönen. Olimme menossa New Yorkiin. Siinäpä oli jotain, mitä odottaa!

Tänään,18. onjuttu "lemppu Erik Aitasalosta" Turun Sanomissa.

Tapaaminen Houstonin Skandinaavisessa merimieskeskuksessa

Olimme jauholaivan kanssa lastaamassa viljaa Naantaliin. Piipahdimme merimies- keskuksessa syömässä hampurilaisia. Ne valmistettiin siellä paikan päällä, eikä missään St. Louis´n keskuskeittiössä ja ne olivat todella hyviä.

Siellä meidät huomasi Onni-Klounin näköinen ukkeli ruutuhousuineen ja sarvisankaisine silmälaseineen sekä normistetsoneineen. Hän oli Glen Nykaenen, joka oli muuttanut Pohjanmaalta ”moinariksi” Minnesotaan joskus vuosisadan alkupuolella.

Tervaskanto-Glen oli pärjäillyt Rapakon takana hyvin, kuten niin moni muukin suomalainen. Niinpä Glen vietti eläkepäiviään Syvässä Etelässä, Texasissa.

Hänellä oli komea talo uima-altaineen. Sitä piti mennä ihailemaan pakollisen letukkakierroksen jälkeen. Pohdiskelimme Budweiserin äärellä tyyliin” joko Suomessa oli pärevaloista siirrytty öljylyhtyihin”. Glen oli hieman epäileväinen asian suhteen. Puhuessamme Imatran Voimasta Glen oli tosi epäileväinen: ”Eikö Imatran koski vapaana virtaa – kävihän Venäjän tsaari Nikolai II:nenkin sitä katsomassa” ihmetteli Glen.

Olimme myös siirtyneet venäläisperäiseen juomaan, Smirnoffiiin. Pohtiessamme suomalaisen ja amerikkalaisen yhteiskunnan eroavaisuuksia, Glen hehkutti: ” Well, well katsokaa kuinka meillä täällä Walloissa on asiat hyvin. Lapset viedään bussilla kouluun”. Itse totesin tähän: ”Meillä Suomessa lapset viedään taksilla kouluun”.

Glen: ”Älä saatana vittuile vanhalle miehelle”. Ainakaan suomen kieli ei ollut Gleniltä unohtunut!

Hank

                         Olimme erään laivan kanssa Lime Tree Bayssa Caribialla.Matkalla sinne oli eräs motori seonnut,konemihistö solidariudessaan ei ollut ilmoittanut siitä kenellekään,mutta siellä täytyi tulla ulos kaapista.Kippari tilasi laivaan lääkärin ja vaikka asia ei kuulunut minulle mitenkään mutta ylhäältä tulleella mahtikäskyllä minut määrättiin eskorteeraamaan tohtoria.

                 Aikanaan tämä tuli,kasvonpiirteistä päätellen juuret olivat jossin kauko-idässä.Lähdimme siitä konemiesten kongille hakemaan oikeaa hyttiä,kongille kuuluikin iloinen pulina kun kaveri viihdytti vieraitaan,joita me emme nähneet.Lääkäri katsoi kynnykseltä miestä hetken aikaa ja kysyi sitten minulta:"Onko laivassa viinaa?" no olihan sitä hän käski tuoda motorille pullon,hän menisi hommaamaan sairaalapaikan.Tällaisen lääkemääräyksen kuullessaan meidän hyvät lääkärimme paskantaisivat housuunsa,täällähän erotetetan potilas heti viinasta,ja saen takia on moni hyvä mies kuollut krapulaan.No,valkotakkiset tulivat aikanaan hakemaan miehen,toivottavasti hän sai järkensä valon aikanaan takaisin

White Roseen tuli tuttu matruusi,kutsutaan häntä vaikka Matiksi,olimme seilanneet Matin kanssa jo Rettigin Hansassa.Koska oltiin vanhoja tuttuja juteltiin joskus töitten lomassa niitä näitä,Matti kyseli stailista ja minä koitin vastata,varoittelin Mattia WR:n alkoholipolitiikasta joka poikkesi suuresti Hansan vastaavasta,oli paljon vapaampaa,Matti sanoi olevansa tarkkana.

Aikaa kului,eräänä yövahtina huomasin että joku tuli naviskaan,menin katsomaan ja siellä seisoi Matti,"kuule perämies toi ruorikone puhuu niin paskamaisia ettei saa nukuttua,pääsiskö sairashyttiin makaamaan?" No mikäs siinä,kahdenmiehen vahti päälle,Matti sairashyttiin,ja kun försti tuli vahtiin päätettiin lisätä vahtia niin että koko ajan kaksi miestä oli Matin seurana,ei Matti ollut pahapäinen mutta näiden delirium-kavereiden kanssa täytyi olla tarkkana etteivät ne menisi mereen.Päätettiin myös ettei laivan lääkkeillä edes yritetä saada miestä nukkumaan koska se ei kuitenkaan onnistuisi,suurin syy näihin kohtauksiin oli juuri unettomuus tai äkillinen viinan loppuminen.

Ei Matti täysin sekaisin ollut,pojat pelasivat usein marjapussia,välillä Matti otti tuolin ja kiipesi niiden ihmeellisten pallojen luo jotka joskus olivat toimineet ilmastoinlaitteina,Matti kiipesi tuolille,pani käden korvan taakse ja kuunteli ohjeita ja myönteli nyökytellen.Koska en koskaan kuvitellut joskus kirjoittavani näitä juttuja minulla ei koskaan ollut muistivihkoa mukana ja sen tähden en koskaan muista tapauksia kovin tarkasti en myöskään sitä kauanko Matti oli sekaisin,varmasti viikon verran,Kerran oli vain yksi mies vahtimassa Matti,toinen oli kai purraamassa tai kahvia keittämässä tämä junkki oli erikoisen iso kaveri,hänen piti käydä vessassa,joka oli sairashytissä,hän tarkasteli tilannetta,Matti näytti rauhalliselta koijassa ja junkki meni vessaan,kun hän hetken kuluttua tuli takaisin Matista ei näkynyt kuin jalat venttiilissä,joka oli ollut auki kuumuuden takia Valtavalla loikalla hän pääsi venttiilin luo ja sai karkulaista kiinni toisesta jalasta.Mutta ei vahvakaan mies pystynyt äijää vetämään takaisin venttiilistä yhdestä jalasta hän hätääntyi kun luuli miehen menevän mereen,mutta WR:sä ei niin voinut käydä,hän olisi mätkähtänyt täkille.Hätäännyksissään junkki ei tätä muistanut,vaan alkoi huutaa apua,stuju kuuli huudot ja riensi hätiin ja Matti saatiin takaisin lasarettiin.Vähitelle Matti sai unen päästä kiinni,ensin pieniä torkkuja ja sitten melkein parin päivän unet,tilanne alkoi rauhoittua ja vähitellen Matti oli taas tykykyinen.Loppu hyvin,kaikki hyvin!

Useasti lääkekaapin hoitajalla oli asiakkaina,jollei oteta huomioon pikku haavoja tai särkyjä,kaveri jolla oli joko joku veneerinen tauti taiDelirium.Kerran tulimme White Rosen kanssa Meksikonlahdelta,Mobile Ala.erääseen jumalan hylkäämään paikkaan Ranskaan,Marseillessa  päin.Siellä ei ollut paljoa yöelämää,oli kuitenkin yksi.

Tästä paikasta lähdimme Odessaan lastaamaan rottia ja viljaa.Vajaan viikon kuluttua tuli ensimmäinen potilas hoidattamaan lemmenöiden jälkimaksuja,sen jälkeen toinen ja sitten alkoi tasainen virta käydä näyttämässä terskaansa.Otempore o mores! minulle selveni hyvin pian ettei kaikkea ole vielä nähty,ja penicilliini ei tulisi riittämään,silloin ei meillä ollut mysiinejä sun muita uudenajan kotkotuksia.Juttelin murheistani kipparille ja päätimme että alkupään porukka hoidetaan kunnolla niinkauan kun lääkettä riittää,loput saavat odottaa Odessaa potilaita tuli kaikkiaan kymmenkunta.Ruusussa ei tavallisesti ollut oikein kovaa kysyntää tälle lääkkeelle jolla puolustelen varaston loppumista pyysin muutamalta potilaalta kärsivällisyyttä enkä voinut sanomatta että kun muistelet miten hauskaa oli ollut ,niin se helpottaa.

Tultiin sitten Odessaan ja tavanomaiset muodollisuudet alkoivat,kippari pyysi minua salonkiin siellä istui mm.toveritar tohtori hän valisti minua ettei Neuvostoliitossa ollut sukupuolitauteja,eikä niihin siten tuhlattaisi lääkkeitä.Vetosin kansainvälisiin sopimuksiin,en tiedä onko sellaisia olemassakaan, ja inhimillisyyten,lopuksi tein pienen hyökkäyksen sanomalla että jos ei ole vielä ollut tippuria niin jonkun ajan kuluttua saattaa olla jollei kaverit saa lääkitystä.Erittäin tyhmästi sanottu,se olisi voinut johtaa jopa poikien maihinmeno kieltoon.Mutta ajattelin että hyökkäys on paras puolustus.

Ihme ja kumma,muistaakseni melko pian tuli iso laatikko penicilliiniä.Mutta ei se minua kovin iloiseksi tehnyt,normaali kuuri oli 3xmiljoona yksikköä ja nämä oli pakattu 100000-yksikön pulloihin,siis 30-piikkiä per potilas.Hoitamattomia oli muistaakseni neljä,120 pistosta ,ei kun sekoittelemaan vähän järkevämpiä annoksia oli siinäkin oma hommansa sekoittelun lomassa kirosin sen Ranskalaisen "yöelämän" ja koko hänen sukunsa alimpaan helvettiin ,mutta tuli sekin souvi hoidettua ja pojat olivat terveitä,odottaen uusia seikkailuja seuraavassa satamassa.

Armas Aallontie

Erääseen laivaan jonka nimen alkukirjaimet olivat W R tuli vaihtoporukka,joukosta erottui heti eräs mestari,joka ensitöikseen haetutti ​luokseen moottorioppilaan (oliko WR:ssä moottorioppilas?) Niin tai näin joku konepuolen mies sieltä tuli ja määräyksen alkaa maalaamaan kyseisen ​mestarin hyttiä,kello oli 2200-2300! poika maalasi hyttiä koko yön,ja aamulla kun työ oli valmis mestari pudotti venttiilien sokealaipat alas ja hyttiin lankesi ikuinen hämärä.

Mestari oli jutellut pojille jotain käärmeistä ja lepakoista,ja sai nimen! Hän oli oleva Käärmekustu sen ajan kun laivassa oli.

Kustulla oli "henkiläkohtainen probleema" ei hän "käsi maassa" kulkenut koko ajan mutta auton rattiin olisi ollut riskaapelia mennä.Kerran touhusin ​jotain lääkekaapilla kun Kustu tuli siihen ja tokaisi "anna matolääkettä" hänellä oli tällainen vähän töksäytteleva puhetapa. Sanoin niinkuin totuus oli että ei ole(laivoissa oli joskus ollut matolääkettä mutta siinä tapahtui välillä vaaratilanteita kun monimetrinen lapamato oli alkanut ​tunkea väärästä reiästä ulos)  Sanoin vielä:"jollei mato ole tähän mennessä kuollut niin ei se sitte kuole millään" Kustu vähän suutahti ja painui ulos,minä jonkun ajan kuluttua perässä.

Oli valkovärin pesupäivät ja poosu blandannut kaksi tynnyriä caustic soodaliuosta ettei tarvinnut joka kaverin pytsiä erikseen täyttää.Nyt hän  seisoi hölmön näköisenä tynnyrin vieressä"Kustu otti kuupalla lipeää" Kovat oli lääkkeet mutta ei Kustu tullut jälkeenpäin valittamaan,kai mato ​sitten kuoli.

Armas Aallontie