Henry Nielsen

Kultainen laiva

Lähettänyt TimoSylvänne

Joulunpyhinä soi kotona puhelin, että pitäisi lähteä Naantaliin TRAMONTANA miidsippitankkiin. Lyhyt vikaeerausjobi Rotterdamiin. Laivan salongissa mönsträysmiehen kirjoitellessa kontrahtia tiesi kippari Eerikki vikaeerauksen keston paremmin:"se on Rotterdam for orders". Eipä kumminkaan jouduttu maailmanympärysmatkalle, kun aikanaan orderit käskivät viedä öljykuorman Espanjan Bilbaosta Tukholmaan.

Ajeltiin lastissa tyynenä kirkkaana talviaamuna Pohjanmerta kohti Skagenia. Säätiedotukset ja sähkeet oli jo hoidettu ja istuskelin radiohytissä. Eerikki poikkesi ovella käskemässä brygälle. Aukesi uskomaton näky:

Laiva ikäänkuin leijaili tyynessä meressä kevyen sumun sisällä. Auringon kilossa koko fööri loisti kultaista hohdetta mikä kultasi sumunkin. Kauaa ei satuilmiö kestänyt, kun sumu hiipui pois ja taas ajettiin kauniissa tyynessä talvisäässä.

Miidsipithän olivat rauhallisia asuinpaikkoja. Ei tiennyt tärinöistä, ajettiinko vai oltiinko paikallaan. Takatuupparissa ei moista epätietoisuutta ollut. Koneen starttaus oli kuin pommin pamahdus ja koneen käynnin kuuli kilinöistä ja tärinän aiheuttamista resonansseista.

Moista satumaista luonnonilmiötä en ole sen koommin kokenut.

Hyvää pääsiäistä

TRAMONTANA

Bilbaossa lastaamassa 9.1.1974

 

Forums

Suhteita

Lähettänyt JariSavolainen

Tankkeri saapui Afrikassa lastaussataman redille. Parin päivän odottelun jälkeen päästiin laituriin lastaamaan. Illalla menin lähellä olevan laitakaupungin hotellin ravintolaan. Siellä jo laivatovereita istuskeli yönmustat kaunottaret kainalossaan. Pöydistä alkoi kuulua vaikerrus että tyttöjä oli muttei mihinkään päässyt armastelemaan. Resepsooni ei kuulemma antanut huoneita. Kipinältä vaadittiin toimenpiteitä. No, jotainhan piti asialle tehdä kun omaan hihaanikin oli takertunut pimu jo hotellin aulassa. Jätin porukat ravintolaan ja marssin resepsuuniin. Näytin passini virkailijalle ja sanoin tarvitsevani huoneen yöksi. Ei siinä paljon kyselty, maksoin vuokran etukäteen ja sain avaimen. Ravintolassa sitten sovittiin kaverien kanssa, että avainta säilytetään huoneen ulkopuolella olevan sulakekaapin päällä. Jos avain oli siellä, huone oli vapaana. Jos ei, piti puristella muniaan ja odotella vuoroaan. Homma toimi hyvin, paitsi välillä hätäisemmät jo kävivät koputtelemassa ovella ja huutamassa horioppia. Ravintolan pöydässä istui myös laivan nuori messipoika Koikkalainen, jobi oli hänelle ensimmäinen. Tottahan siinä illan mittaan jollekin juolahti päähän, että kaveri saa menettää poikuutensa täällä. Pöydässä istunut tumma kaunis Helena lupasi hoitaa asian jos rahaa löytyy. Poosun hattu pantiin kiertämään ja pian oli tarvittava rahasumma kasassa. Koikkalaista hieman hirvitti ajatus, mutta jos vielä tarjottaisiin iso viski runsailla jäillä, hän olisi valmis koitokseen. Tottahan tämä viimeinen toivomus toteutettiin ja viskin jälkeen nuoripari poistui hotellihuoneeseen. Myöhemmin sieltä palattuaan posket hehkuen he saivat asiaankuuluvat aplodit. Eka kerta, kukapa sen unhottais.

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Ti, 27.03.2012 - 18:26

Maracaibolahdella oli kaksi paikkaa toisiaan vastapäätä. Kun pääsiäinen oli, oli toisessa vain baari auki mutta tyttöset eivät olleet työssä. Kadun toisella puolella oli baari kiinni, mutta naisväki työssä. Kummia sääntöjä uskonnolla, katollisia siellä ovat. Olisikohan ollut Bajo Grande tai Lasalina.

Curacaon telakassa

Lähettänyt TimoSylvänne

Syksyllä 1973 ajoimme tankkipaatin telakalle Curacaoon. Kun ei joka ilta viitsitty lähteä maata tallaamaan, vietettiin iltaa kipinän kuistilla. Kipinä majaili pasiseerihytissä, mikä oli styyrpuurin puolella heti salongista ahteriin päin. Hytissä oli sopivalla hollilla venttiili, jonka kautta hyvin kuistilta ylettyi ottamaan jääkaapista juomista. Jääkaappejahan ei firman puolesta asuinhyteissä ollut, mutta moniin oli porukka ostanut itse käytettyjä laitteita. Ulkokuisti oli umpinainen fööriin päin, joten oli tuulensuojainen paikka.

Kipinän kuistilla

Kipinän kuistilla. Grilli-ilta merellä

Kylmät kaljapurkit kourassa oli hyvä nojata reelinkiin ja seurata telakan iltavuoron askareita. Erityinen suosikkimme oli suurikokoinen neekeri (siihen aikaan suomen kielen virallinen sana kuvaamaan tummaihoista ihmistä - myöhemminhän jenkit senkin pilasivat), joka teki isolla lekalla milloin mitäkin takomishommaa, että tuli leiskui ja kipinät sinkoilivat. Vähitellen keräännyttiinkin vain silloin iltakuistille, kun tämä musta mies oli hommissa. Kilvan kehuttiin miehen työtahtia, pidettiin melkein suomalaisen veroisena.

Merimiesjutussani ulosvientiä muistelen mm. tätä laivaa, missä ulosviennin hoito oli kipinän kontolla. Ransuuni oli tiukka: pullo tai keissi viikossa. Ransuuni ei koskenut slabin hoitajaa, joten kulutus oli melkoinen, kun kyläilijöitä hytissä ja kuistilla riitti.

Kuivatelakassa ei laivan vesijohdot eikä vessat toimineet, joten asiolle piti tallustaa maihin. Telakan rakennuksessa oli erikseen päällystön ja miehistön vessat. Toinen päällystön kopeista oli sellainen, että kun oli sieltä valmis poistumaan ja veti pöntön huuhteluketjusta, kaikki viemäriin tarkoitettu levisi lattialle. Kopissa oli betoninen lattia ja reunat vähän korkeammalla. Aika nopeasti ensimmäisellä kerralla siirteli kenkänsä näille reunoille. Toisella kertaa osasi käyttää viereistä koppia. Jäi vähän mysteeriksi, oliko telakalla joku siivoja stby puhdistamaan lattian, kun aika moni oli kokenut saman hämmästyksen siistiin koppiin ensimmäistä kertaa mentyään.

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 23.03.2012 - 13:46

Eipä ollut kiva Kielin HW-telakankaan vessan pytyille istahtaa. Telakassa samaan aikaan huollettavana olleen turkkilaisaluksen porukka suoritti pytyillä ns. kyykkypaskat. Istuinrengas oli jalanjäljistä ja jätöksistä sellaisessa kunnossa, että päätimme jo ottaa omat istuinrenkaat mukaan. Asia korjaantui telakan toimesta siten, että koppiin ilmestyi ohje miten toimitus pytyllä suoritetaan. K.H.

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 23.03.2012 - 14:08

Iltaa istuttiin Campo alegrella minne ei ollut pitkä taksimatka telakalta. Yksi porukasta lähti hoitoa saamaan. Kohta juoksee takaisin ja pihalla huutaa että äkiä kaikki taksiin. Etelän maissa oli totuttu että parempi tehdä eikä kysellä. Taksissa tämä huutaja sitten alkaa nauraa että kun tyttö meni pesulle hän tempaisi housunsa ja muut tavaransa ja livahti ulos maksamatta. Kuvitteli tehneensä oikein hyvän pilan. Minua on tämä jäänyt vielä vuosien taakse hävettämään, ettei ollut silloin kanttia käskeä taksia ajamaan takaisin ja maksattaa saadusta palvelusta,

Hämmästyttävää ja ihailtavaa, että kun nykyisin kaikki on pelkkää waalroosia, joku pystyy häpeämään vääryyttä. Vääryyttä, mikä on tapahtunut kauan sitten ja minkä joku muu on tehnyt.

Joskus aikanaan laivaväen tärkein arvo oli rehellisyys. Ei varastettu eikä lukkoja suvaittu. Jo 70 - 80 luvulla oli laivoja, missä oli parempi pitää arvoesineensä lukon takana. Ehkäpä jos varastaa maissa jättämällä saamansa palvelun maksamatta, varastaa myös laivassa.

Tuo waalroosimaisuus on levinnyt kirkkoonkin: seurakunta pelasi pörssissä ja hävisi haltuunsa uskotun testamentin varoja. Testamentin tuotto oli tarkoitettu vähävaraisille vanhuksille, jotka jäivät pörssikeinottelun vuoksi avustuksetta. Keinottelijat kylläkin nostivat vuosittain tuhansien eurojen "testamentinhoitopalkkiot".

Erosin kirkosta, kunen arvosta seurakunnan edustamia waalroos-arvoja. Liityin Merimieskirkon tukijaksi. Veppiosoite www.merimieskirkko.fi

Ei kai tuossa ole mitään häpeämistä, asiassa on sellainenkin kääntöpuoli että jos maksu olis suoritettu etukäteen niin luultavasti asiakas olis tullut vastaanotolta korkokengän kuva ahterissa
ja housut perässä, silloin hävettäis vielä enemmän.
Nimimimerkki "kokemusta on "

Olimme Tramontanan kanssa Valparaisossa. Läksin messityttö Raijan kanssa olusille johonkin rantasappiin. Jossain vaiheessa hänelle tuli asiaa veskiin. Kyyppari näytti erästä ovea. Pienen hetken kuluttua tyttö tuli silmät pyöreinä takaisin pöytään. Komerossa ei kuulemma ollut muuta kuin reikä betonilattiassa ja sen molemmin puolin maalattu jalankuvat osoittamaan mihin asettua kyykistelemään. Hätä oli mennyt sen sileän tien ohi, kuulemma jaksaisi kyllä odottaa, että pääsee laivalla kunnon toilettiin. Toinen huussijuttu tulee mieleen Koreasta. Busanin Texas Streetillä asuskelin vapaa-ajat yhden pimun yksiössä baarin yläpuolella. Muistan vielä kapakan nimenkin, Town House. Siellä joutui käyttämään baarin yleistä vessaa. Pönttö oli jo keksitty ja huuhtomasäiliö. Viemäröinti taisi puuttua, koska pönttö oli aina piripintaa myöten täynnä. Siellä isomman asian toimittaminen vaati jo jonglöörin taitoja, seisaallaan piti homma toteuttaa. Kun huomautin tytölle asiasta, hän sanoi systeemin olleen aina tuollainen, "kyllä siihen tottuu".

Altaano lossasi viljalastia Inchonissa Etelä Koreassa alkuvuonna 1978. Maan tavan mukaan lastin lossaaminen kesti pitkähkön rupeaman. Lisäksi henkilökunnan hyvinvointiin vaikutti alueelle määrätty ulkonaliikkumiskielto, joka alkoi puoliltaöin jatkuen aamu kuuteen. Useaammallakin henkilökunnan jäsenellä yökortteeripaikaksi valikoitui huoneisto paikallisen vihannaskaupan yläkerrasta. Vihanneskauppa oli laajentanut liiketoimiontaansa myös jalkakäytävälle ja myyntipöydät oli katettu aaltopellistä tehdyllä lipalla. Yläkerran huoneistoissa ei ollut vessoja ja alakerran kauppa oli öisin kiinni, joten kostean illan jälkeen öiseen hätään oli keksittävä muita ratkaisuja. Tyttöystävien mielestä asiassa ei ollut mitään ongelmaa. Jos oli pienempi hätä, niin tarpeet suoritettiin suoraan ulos yläkerran ikkunasta, tosin alapuolen aaltopelti piti pirunmoista meteliä. Isompaan hätään ratkaisu oli jo hieman monimutkaisempi. Tyttö toi keskelle lattiaa toisesta päästään kokonaan avatun KokaKola purkin ja kehoitti kyykistymään sen päälle itse siirtyen lattialla maaten ohjaamaan purkkia oikealle hollille. Hätä keinot keksii ja kaikki onnistuu. Tosinn muistelen, että eräällä isokokoisella matruusilla oli hieman vaikeuksia.

Jos sinä et sukella, sukellamme kaikki...

Lähettänyt TimoSylvänne

Oheisen sähköpostiviestin on lähettänyt Eija Oraviita-Kaiku, Jaakko Oraviidan tytär:




Isäni seilasi Henry Nielsenin varustamon laivoilla 70- ja 80-luvuilla, kone 3/2/... Varmuudella ainakin sellaisissa laivoissa kuin Tornado, Sirocco, Mistral, Tebostar...

Erittäin vahvana hänellä on muisto tapauksesta, kun pumppuruuma tuli täyteen vettä. Koska hän oli vapaa-aikana harrastanut sukeltamista, tuli kapteeni pyytämään häntä sukeltamaan sinne pilssivesien joukkoon (tarkistamaan tilanneta?). Sukellus- tms. pukua ei ollut, vain työhaalari. Isän kertoman mukaan laiva Ghanasta lähdettyään törmäsi kallioon ja kyljestä pyyhkiytyi niittejä pois kolmen niitinpätkän pituudelta, minkä seurauksena vesi tuli sisään. Alusta jouduttiin kallistamaan siten, että reiät päästiin hitsaamaan umpeen. Oletteko mahdollisesti törmänneet tällaiseen tapahtumaan? Kaipaisin laivan nimeä ja tapahtuma-aikaa, joita isä ei enää muista.

Isä on myös puhunut myrskystä Atlantilla, jolloin joku noista laivoista oli vähällä katketa hänen ollessa mukana, mutta luulen, että se on toinen tapaus. Laiva makasi sitten korjattavana muistaakseni Azoreilla. Tästä tapauksesta on ollut ilmeisesti Hesarissakin juttu. Oletteko törmänneet tähän?
Terveisin, Eija Oraviita-Kaiku

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 22.02.2012 - 11:47

Itse mitenkään sen kummemmin asiaan liittymättä.
Tiedän, että Suomen Tankkilaiva Oy:n (Wihuri) M/t Winha otti Azoreilla lastin jostain Nielsenin tankista, laiva oli vaurioitunut myrskyssä. Lienee juuri se laiva jossa isäsi työskenteli.
Lastin M/t Winha vei Mancasteriin, oli jotain kovasti paksua tatinaa, purkaus oli kestänyt todella pitkään. Lastia käytettiin kai autonrenkaiden valmistuksessa.

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 22.02.2012 - 14:19

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Se oli kaiketi "Carbon Black-nimistä mustaa möhnää, jota käytettiin todellakin mm. autonrenkaiden valmistuksessa. Taitaa olla suomeksi ihan nokea.
Saattaa olla, että kyseessä oleva laiva olisi ollut Mistral, sillä mulla on hämärä muisto sellaisesta tapauksesta. Oraviidan Jaakon kanssa olen seilannut ja minulla taitaa olla ko. herrasta jokunen kuvakin.

Jaakko Oraviidasta löytyy puolenkymmentä kuvaa TORNADO-albumista. Tässä selkein:

https://www.aanimeri.fi/piwigo/picture.php?/8789/search/6185

Jaskalla oli TORNADOssa snorkkeli ja käytiin sukeltelemassa Karibian vesillä. St. Croixin Christianstedissä sukelleltiin hoteliin rannalla ja poislähtiessä iso musta mies kävi varoittelemassa, että pari viikkoa aiemmin hai oli syönyt puolikkaan jostakin amerikkalaisesta.

Jaska oli TORNADOn aikoihin vakaumuksellinen työväenaatteen mies. Sellaista väkeä tarvittaisiin taas tänä pankkihirmuvallan aikana. Nykyisin Jaakko asuu vähän Hgin pohjoispuolella.

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 22.02.2012 - 19:50

In reply to by TimoSylvänne

Toimme sitä Tornadon kanssa Eurooppaan Englantiin ja muistaakseni Hollantiin joko Pohjois-Amerikasta tai Kanadasta. Se oli muistamani mukaan Phillips Petroleumin kamaa. Suomeksi se on jotain noen synteettistä jalostetta ja specific gravity oli yli yhden eli Nielsenin vanhan tankin yliperämiehelle se oli "hyvää kamaa." Ei jäänyt öljyläikkiä kaija-alueelle.

Anonymous (ei varmistettu)

La, 25.02.2012 - 17:42

In reply to by TimoSylvänne

Korjaisin sen verran, että isä sukelsi pumppaamaan vettä pois, ei vain tarkistamaan tilennetta, kuten aikaisemmin kirjoitin. Isän mukaan konehuoneesa oli 5-7 m vettä. Hän aukaisi ensin ventiilit, pumppasi pääkoneen täyteen öljyä ja samalla pumpulla vettä pois. Tuosta sukelluksesta isälle jäi elinikäinen muisto ja vaiva. Jälkeenpäin isä muistaa törmänneensä jollain lentokentällä samalla laivalla olleeseen kaveriin, joka oli tullut kädestä pitäen kiittämään, ja sanonut, että "...ilman sinua, Jaska, emme olisi tässä...". Lienee turha mainita, että varustamon taholta isää ei koskaan kiitetty...
Äidin mukaan pyytäjä oli mahdollisesti konepäällikkö kapteenin sijaan.

Olin Jaskan kanssa KAUKO-laivassa syksyllä 1979. Jaska kertoi tästä pumppuruumaepisodista eli hän oli sukeltanut avaamaan pilssin tyhjennysventtiilin. Laiva kaiketi oli MISTRAL/TRAMONTANA/MONTANA. Tapahtuman ajankohtaa ja syytä vuotoon en muista Jaskan kertomuksesta.

Tuosta Eijan kertomasta "pääkoneen öljyntäytöstä" olen päätellyt, että laivassa olisi ollut dieselkäyttöinen tyhjennyspumppu. Vastaavanlainen kuin esim. hätäpalopumput. Jaska on ensin pumpannut koneeseen käsipumpulla öljynpaineet. Näinhän tehtiin monissa apukoneissakin, tällä estettiin laakerivauriot, eikä koneet yleensä edes startanneet ellei ollut tietty esipaine. Tämä tästä pähkäilystä.

Joissakin laivoissa pumppuruuman pilssit tyhjennettiin ejektorilla tai konehuoneen pilssipumpulla, riippuen missä pumppuruuma sijaitsi. Tosin konehuone-pumppuhuone yhteyttä ei kaikki luokituslaitokset hyväksy. K.H.

Anonymous (ei varmistettu)

La, 25.02.2012 - 18:53

In reply to by TimoSylvänne

Hei,
Unohdin mainita, että carbon black on myös painovärien raaka-aine (olen itse ollut mm. painoväriteollisuudessa töissä).
Pahoittelen mahdollisia epäjohdonmukaisuuksia kuvaillessani tuota isän muistelemaa tapausta; en itse ole ollut merenkulkualalla, ja seilaamaan pääsin isän mukana vain ennen koulunpenkille pääsyä. Laivanrakennuksen parissa vierähti 5 vuotta opintojen jälkeen (veri taisi vetää laivojen pariin ;-) , mutta eihän se ole sama kuin olla laivalla töissä....
t. Eija O-K

Eija Oraviita-Kaiku (ei varmistettu)

Su, 06.03.2016 - 18:58

In reply to by TimoSylvänne

Hei,

Siellä oli hienoja kuvia isästä, Tornadon kansiossa!

Snorkkeli täyttää 90 vuotta tänä vuonna, mutta eipä hänestä ole Nostalgia-risteilylle lähtijäksi... Köpöttelee kyllä tuossa edelleen kävelykepin kanssa.

Nostalgista risteilyä teille!

t. Eija Oraviita-Kaiku

Timo Sylvänne (ei varmistettu)

Ma, 07.03.2016 - 10:10

In reply to by Eija Oraviita-Kaiku (ei varmistettu)

Liimaanpa oheen Vapaavahdin juttuni, missä mm. muistellaan, kun Jaskan kanssa snorklattiin St. Croixin biitsillä

Jaskalle terveyttä ja terveisiä.

 

Sukeltelua

Tankkilaivan omistajalle vuosi 1973 oli hyvää aikaa. Ainakin jos laiva ajeli USA:n itäkustilla, kuten mekin. Päällikkömme vaihtui kesäkuussa ja uuden kipparin mukana tuli konttorista tieto, että seuraava lasti tienaa redarille laivan hinnan. Eikä siinä sitten mennyt kahta viikkoakaan, kun oli kuljetettu Grand Bahaman Freeportista öljykuorma Portlandiin, Bostonin yläpuolelle.

Kun oli tienattu laivallinen rahaa omistajalle, tulikin siitä kiitoksena konttorista orderisähke tiukkaan säästäväisyyteen ja kulujen karsintaan. Redarin rahojen pitäisi riittää uusien laivatilausten maksuun.Mitkä uudet laivat oikeasti maksoi suomalainen veronmaksaja.

Kanadaan tai USA:n iistkustille lastattiin öljyä Venezuelan Maracaibo-lahdella, Curacao-saarella tai St. Croixissa, mikä on yksi USA:n Neitsytsaarista. USA osti saaret noin sata vuotta sitten Tanskalta, joka oli isännöinyt siirtomaitaan lähes kaksi ja puolisataa vuotta. Orjuuden loppuminen ja sokerin hinnan romahdus antoivat tanskalaisille myynti-intoa. St. Croixilla entisistä herroista muistuttaa vaikkapa kaupungit Christiansted ja Frederiksted.

St. Croixilla toimi silloin eräs maailman suurimmista öljynjalostamoista Hess Oilin huomassa. Enimmäkseen Venezuelan raakaöljyä siellä muokattiin. Jokunen vuosi sitten jalostus on loppunut ja laitos toimii nykyisin öljyvarastona.

Saari oli jo tuohon aikaan vilkas turistikohde hienoine matkailuhotelleineen. Laivamme konemestarilla oli räpylät ja snorkkeli ja kävimme viettämässä vapaapäivää jonkin hotellin hiekkarannalla. Vesi oli lämmintä ja kirkasta ja näkymät upeat. Snorklatessa välillä tuli tunne, että joku tuijottaa. Olan yli vilkaistessa näkyi selän taakse kokoontuneen läpinäkymätön kalaparvi. Miljoonat pikkukalat kimaltelivat kaikissa väreissä.

Meren pohjaa ihastellessani hoksasin naisten uima-asun yläosan ja vähän matkaa polskuteltuani istuinosan. Ajattelin viedä uimarantatuliaisia laivan pyssäporukalle ja sukeltaa pohjaan. Vaikka kuinka sitkeästi räpylöitä läiskyttelin, ei pohja tuntunut lainkaan lähentyvän. Lopulta kipu korvissa käänsi suunnan takaisin pintaan. Ties kuinka arvokkaat jetsetin muotiasusteet piti jättää merenpohjaan.

Sukeltamisen tavoitteena voi olla muutakin kuin kalojen ihailu ja naisten uimapuvun saalistus. Lattakian sataman laiturissa aikanaan ihmettelimme, kun päivittäin laiva tärähteli ja kuopi naruissaan kuin villihevonen. Syyrialaiset pelkäsivät israelilaisten sukeltajien olevan satamassa miinoituspuuhissa ja syytivät vesiin syvyyspommejaan.

Jo ensimmäisen laivajobini alussa olin todennut, että merellä pinnan alapuolellakin on kulkijoita. Laivapojan vapaavahdissa istuskelin ahteritäkillä ja hämmästelin, kuinka Pohjanlahdella on reimari keskellä avomerta. Eipähän se sitten väylämerkki voinut mitenkään olla, kun kulki rinnallamme 12 solmua vajaan sadan metrin päässä paapuurin puolella. Melkein tyynessä vedessä kävi tolpan juurella melkoinen kuohu ja kuplinta kuin kuohuviinissä. Silmäilin ympärilleni, näkyisikö muualla periskooppeja ja silloin tämä ainoakin oli kadonnut.

Yhtä helpolla ei päässyt venäläisten omistama suomalainen tankkilaiva Gotlannin vesillä. Sähkömies muistelee, että tuntui kuin olisi tyynessä vedessä ajettu muutamaan isompaan aaltoon. Laiva pysäytettiin ja kohtapa katoavasta vanavedestä alkoi nousta sukellusveneen torni. Ruotsalaiseksi sitä arveltiin, kun ei lähtenyt pakoon törmäilyjään. Kolme kruunua näkyikin kolhiintuneen tornin kyljessä. Vetenalainen vehje pysähtyi reilusti selvittämään haveria. Pian laivalle tulikin oorderi ajaa Tukholmaan telakalle, missä pohjaan tulleet reiät ja painumat pikaisesti paikattiin.

Aina ei sukellusveneellä ole onnea onnettomuuden jälkeen päästä kotisatamaan takaisin. Neuvostoliittolainen ydinaseita kuljettanut K-129 katosi Tyynellämerellä maaliskuussa 1968. Mittavista itänaapurin laivaston etsinnöistä huolimatta alus 98 hengen miehistöinen pysyi kadoksissa.

Neuvostoliiton sotavoimien lopetettua tuloksettomat etsinnät aloittivat amerikkalaiset omansa. Valvontalaitteiden arkistoista löytyi sopiva räjähdysääni, jonka paikka pystyttyiin suuntimaan. Aluelle lähetetty sukellusvene aikansa etsittyään löysi hylyn ja teki ahkerasti kuvauksia. Uponnut sukellusvene oli lähes viiden kilometrin syvyydessä, Hawaijilta noin 3000 kilometriä luoteeseen.

Sittenpä hylyn tulevaisuus siirrettiin pitkin virkatietä korkeampiin käsiin. Amerikkalainen rahasäiliömiljardööri Howard Hughes suostui esiliinaksi CIA:n ehdotukseen rakentaa neuvostosukellusveneen nostoalus. Hanke naamioitiin siten, että rakennettavalla laivalla ruopataan malmia merenpohjasta. Presidentti Richard Nixon hyväksy salaisimmista salaisimman ”Project Azorian” ja telakalla Philadelphiassa alkoi laivanrakennus. Heinäkuussa 1974 GLOMAR EXPLORER pääsi aloittamaan sukellusvenehylyn nostoa. Yli kuukausi siinä aikaa vierähti.

Aluksi onni suosi amerikkalaisten ahkerointia. Viiden kilometrin syvyydestä saatiin toistakymmentä metriä sukellusveneen keulaa matkalle kohti GLOMAR EXPLORERin sisuksia. Nostolaitteen mekaanisesta viasta johtuen sukellusveneen pätkä katkesi matkalla ja vain jokunen metri hylyn keulaa saatiin perille. Ydinaseita kuului löytyneen. Löytyi myös kuolleita sukellusvenemiehiä, jotka haudattiin takaisin mereen perinteitä kunnioittaen. Lähes neljä miljardia dollaria tämän päivä rahassa tästä kaikesta arvellaan kustannuksia kertyneen

Näin K-129 tarinaa kerrotaan Internetin länsimaisissa lähteissä. Venäläisten tarina tiukasti väittää, että heidän sukellusveneensä upottaja oli amerikkalaisten vedenalainen. Eikä K-129 olisi ainoa upotettu. Savolaisilla on tähänkin viisas sananlasku:”suattaapa olla nuin vuan suattaapi olla olemattaki".

Jos on sotaväen vedenalaiset puuhat vaaraksi ihmishengelle, on myös vaaransa sukellella hotellin uimarannalla naisten asusteita pohjasta. St. Croixin biitsillä teimme konemestarin kanssa lähtöä laivalle ja keräiltiin räpylöitä ja snorkkelia – toki mestari jo oli saanut laivalla lempinimen snorkkeli – kun paikallinen musta mies mies lähestyi huolestuneena kuin pankinjohtaja velallista:

”HeyMään, it ain't no good swimmin' 'ere.” Muutama viikko sitten amerikkalainen oli tuolla uimassa ja miehestä puolet haukkasi hai!

Anonymous (ei varmistettu)

Ke, 22.02.2012 - 21:51

Tuossa kun mietiskelin Nielsenin vanhoja tankkeja, niitattuja oli ollut ennen tuloani taloon, kai Monsun ja vanha Mistral. Siroccosta en ole aivan varma, mutta Ruotsissa rakennetut Tramontana, uusi Mistral, Tornado ja Passad III olivat kyllä hitsattuja kokonaan, eli niiltä osin voi kyseistä laivaa rajoittaa.
Oraviidan Jaska,lempinimeltään "snorkkeli",oli kova poika snorklailemaan jopa Tornadon uima-altaassa.

Anonymous (ei varmistettu)

To, 22.03.2012 - 11:55

MISTRAL (2) albumiin lisäsin Erkki Heijarin tekstin ja kuvan käynnistä Azoreilla korjaamassa kantta. Tämä on varmaankin ollut Jaakko Oraviidan tapaus myrskystä Atlantilla. On tapahtunut ennen joulukuuta 1977, jolloin nimeksi vaihtui TRAMONTANA.

Omaa muistiani haalaten ehdottaisin ajankohdaksi syksyä 1976. Edelleen muistan, kuinka juorutunnilla päivittäin sain tietoa matkan edistymisestä - itse olin Karibialla ja vuonna 1976 SOLANOssa. Kipinänä MISTRALissa oli joku tätä Henry Nielsenin vakioporukkaa, joka piti tapanaan olla päivittäisellä juorutunnilla antamassa ja saamassa sanomille välitysapua. Syyskuun alussa 1976 MISTRALiin on pestattu Mikko Moilanen ja Mikko tuli tutuksi juorutunnilta, vaikken ole koskaan tavannut. T.S.

Kotka Rosen kuulumisia 1983

Lähettänyt TimoSylvänne

Martti Heiton terveiset skannattu Nielsen Uutisista kesäkuulta 1983:

 

Forums

Jari Savolainen (ei varmistettu)

Ma, 13.02.2012 - 21:42

Heh, joo. Kyllä Singaporessa kadulla kävellessä kannatti nielaista tupakan natsansa ja purkkapaperinsa. Kadulle heittämisestä roskapoliisin silmien alla seurasi sakko. 1974 lensin Passad kolmoseen Singaporeen pitkätukkaisena hippinä. Lentokentän tukkapoliisi oli kai kahvilla saapuessani maahan ja säästyin kynimiseltä. Laivalla sitten samaa reittiä aiemmin saapunut, kentällä tukkavilloistaan päässyt perämies Heinosen Esko kateellisena totesi "Vittu, pääsit sä läpi tolla letillä".

MIKA HEINONEN (ei varmistettu)

Pe, 11.10.2019 - 22:17

In reply to by Jari Savolainen (ei varmistettu)

Varnaan sama Heinosen Esko joka oli. Mm. Nielsenillä ja Kotka Linellä tosin toimistossa?

Menehtyi Nigeriassa 2005.

Edesmennyt isäni. 

 

SOLANO - maalausta,grillausta ja rullausta

Lähettänyt KariHovi

Lähdimme sokerilastin kanssa Reunionin Pointe de Galetsista 21.1.1977. Tällöin tuli ilmoitus, että alus on myyty intialaisille. Tämä olisi viimeinen matka ja purettuamme lastin Lontoossa laiva luovutetaan Thamesilla uudelle omistajalle.

Otimme vielä Cape Townissa bunkkerin ja täydensimme provianttia.Varustamosta myös ilmoitettiin, että laiva on ylimaalattava eikä bläkkäyksiä, siis ruostekorjauksia, tarvitse tehdä. Laivan pitäisi hohtaa, kun tulemme Lontooseen. Täkkärit vetelivät maaleja surutta ruosteen päälle, mikäs siinä kun kelitkin olivat mainiot. Laivahan näytti tämän jälkeen komealta.

Olimme kuitenkin ottaneet Cape Townissa kunnon proviantin ja kun lihaa oli yllin kyllin, pidimme grillijuhlia harva se ilta. Pentterien jääkaapitkin pullottivat iltasella leikkeleistä ja säilykepurkeista, joita emme olleet ennen nähneet. Niinhän siinä kolme viikkoa vierähti eläesssämme kuin viimeistä päivää.

Saavuimme Lontooseen ja purimme lastin Sucar Refiner-terminaalissa  Silver Townissa. Lastin purkaus kesti muutaman päivän, jonka jälkeen siirryimme "ventta-kaijaan" ja myöhemmin Thamesille odottelemaan uusia omistajia. Jo silloin laivassa liikkui huhuja, että laivaa ei myytäisikään.  Odoteltuamme pari päivää tulikin tieto, että intialaiset eivät olleetkaan saaneet rahoitusta kuntoon ja näin myynti peruuntui. Samalla tuli ilmoitus uudesta matkasta, se olisi tyhjänä Pohjois-Atlantille kohti Kanadaa ja St.Lawrence-lahden pohjukassa olevaan Baie Comeau-nimiseen kaupunkiin lastaamaan voima-paperia.

Nyt tulikin kiire, proviantti käytännöllisesti katsoen tyhjä, eikä bunkkeriakaan tarpeeksi ja osa porukasta halusi vaihtoon. Vuorokauden sisällä saatiin bunkkeri, jonkinverran provianttia ja porukkakin kutakuinkin vaihdettua. Tämän jälkeen lähdimmekin kuoppaiselle Atlantille kohti Kanadaa.

Lähtö Thamesin ankkuripaikalta tapahtui 27.2.1977. Porukan vaihto suoritettiin samalla paatilla, joka toi meille luotsin. Thames ja Englannin kanaali kuljettiin vielä myötäisissä tuulissa, mutta ohitettuamme Land´s Endin, alkoikin kolmiviikkoinen rankka merimatka.

Pohjois-Atlantti näytti voimiaan, myrskykeskuksia syntyi tiheään ja niitä kierrellen yritimme hakea sopivia suuntia, jotta matkamme jotenkuten edistyisi. Tapahtuipa niinkin, että neljän tunnin vahdin jälkeen olimme liikkuneet muutaman mailin takaperin eli matka ei ollut edistynyt laisinkaan.

Ollessamme pahimmassa rynkytyksessä, brygän siivellä ollut puolikas kertoi myöhemmin, että jotakin tavaraa lensi hänen päänsä yli paattitäkille pelastusveneen viereen. Sieltähän se aamulla löytyi, tutkan skanneri. Päivisin brygältä näki kuinka laivan kansiosa eli kuin mato ja myöhemmin todettiin pahat murtumat ja hitsisaumojen repeämät torpan ja täkin yhtymäkohdissa.

Teimme siksakkia ja muutimme suuntia moneen kertaan. Pääsimme viimein Nova Scotian suojaan, josta puolestaan alkoi jäävyöhyke. Solano ei ollut parhaimpia aluksia kulkemaan jäissä, joten jouduimme jäävyöhykkeellä haeskelemaan sopivia railoja ja aukkoja. Seurasimme aluksi venäläitä alusta, joka edessämme avasi väylää. Kävi kuitenkin niin että alukseen tuli konestoppi tai "tavaritsit" tekivät sen tahallaan, joten jouduimme avaajaksi.

Ei kestänyt kauaakaan, kun meillekin tuli konestoppi. Pääkoneen yhden sylinterin pakokaasut nousivat hälyttävän korkealle, huuhteluilmakanaalissa oli tulipalo, joten kone oli pysäytettävä. Odottelimme pysäytyksen jälkeen jonkin aikaa ja avasimme varovasti kuumat kanaalin luukut. Ilmiliekkejä ei ollut, mutta kytevää polttoaine- ja öljyjätettä jota normaalioloissakin kanaaliin kertyy. Suihkutimme vettä ja skrapasimme jätteen pois. Homma kesti aikansa ja operaation jälkeen luukut kiinni ja uudestaan menoksi. Loppumatka Baie Comeauhun sujui ongelmitta, jossa olimme 19.3.1977.

Baie Comeaussa oli kaunis talvisää, pikku pakkasta ja aurinko paistoi. Solano-aluksemme oli ikävä näky, ruosteinen romu. Etelä-Atlantilla suoritetut ruosteiden ylimaalaukset olivat tulleet näkyviin. Joka puolella kellertävää torppaa sekä mastoja ja aluksen tummia kylkiä valuivat valtavat ruosteiset vanat. Maalit oli jo käytetty loppuun, joten minkäänlaisia ehostuksia voitu suorittaa.

Tutka korjattiin, lastaus kesti viikon ja 26.3.1977 lähdimme takaisin kohti Eurooppaa ja Skotlannin Grangemounthia. Säätiedoitukset kertoivat myrskystä, joka puhalsi north-westistä. Tämähän sopi meille, saisimme kunnon "perstuulen". Matkamme yläkautta Skotlantiin kesti vain kahdeksan vuorokautta, kun menomatkamme oli kestänyt kolme viikkoa.

Pentlannin salmessa meiltä rikkoontui toinen ilmakompressori, joka aiheutti pienimuotoista hässäkkää konehuoneessa. Saimme kuitenkin pidettyä ilmapulloissa paineet toisella kompressorilla, sitä jonkinverran ylikuormittamalla. Näin selvitimme kunnialla tämän vaarallisen salmen.

Grangemouthiin saavuimme 3.4.1977, olin jo kypsä lähtemään Suomeen. Parin päivän odotuksen jälkeen lähdin repari Jarmo Elovaaran kanssa taksilla Glasgown lentokentälle. Glasgowsta lensimme Icelander Airin koneella Köpikseen ja sieltä Finnairilla Helsinkiin. Näin yli 14 kuukauden törni Solanossa päättyi.

Forums

Päästäkää mut irti

Lähettänyt TimoSylvänne

ESTHEL oli rahdattu melkein koko Suomen lipun aikansa ajamaan Libyasta öljyä Karibialle, Meksikonlahdelle ja Mississippijoelle Occidental oilin laskuun. Firman nokkamiehiä oli Armand Hammer, Leninin, Stalinin ja kaikkien muidenkin naapurin johtajien kaveri. Merimiesjuttu kertoi, että sopimus öljynkuljetuksesta olisi tehty 1970-luvun alussa hintaan 6 taalaa/tonni. Vuosien mittaan sopimusta oli kaupiteltu eteenpäin ja kun ESTHEL aloitti työnsä, laivalle olisi maksettu taala per tonni.

Rahtauksen viimeisin kuorma 155000 tonnia lastattiin Zueitinan poijussa ja lähdettiin 3.11.1979 määränpäänä Cayman Brac. Matkalla tuli ohjeet ajaa Galvestoniin ja myöhemmin purkauspaikaksi ilmoitettiin 28 45 pohjoista, 95 03 läntistä Meksikonlahdella. Tuossa paikassa kuormaa purettiin proomuihin ajalla  21.11 - 9.12. Bunkrauksen jälkeen lähdettiin kohti Gibraltaria ja myöhemmin tuli orderi, että lastauspaikka olisi Nigerian Forcados. Matkalla poikettiin Dakarissa bunkraamassa ja päällikkökin vaihtui. Dakarissa ankkuroiduttiin illalla 23.12 ja jatkettiin matkaa jouluaattona  klo 1545. Vaikka läpi yön täkki oli valaistu ja vahti kiersi, onnistuivat paikalliset varastamaan 200 metriä polypropyleeniköyttä. Köysi oli kokonaisuudessaan 400 metriä, ehkei varkaitteen kanoottiin kaikki mahtunut, kun piti katkaista. No, olihan se niin paksua narua, ettei sormet ympäri ylttäneet.

Forcadosissa ankkuroitiin 30.12. ja poijussa lastattiin 25 tuntia 1 - 2.1.1980. Göteborg oli ilmoitettu purkaussatamaksi ja ilman muutoksia sinne mentiinkin. Jonkinmoinen porukka oli maksamassa ulos ja koska lennot Göteborgista Helsinkiin olivat jo tiedossa, aloitin ulosmaksujen laskemisen, kun ajettiin Englannin kanaalissa.

ESTHEL oli valmistunut 1977 vuoden alussa ja siinä oli keskusradiosysteemi hytteihin, messeihin ja käytäville. Keskusradioon pystyi kuulutusten lisäksi soittamaan kelanauhuria, kasettinauhuria ja lyhytaalto/ULA-radiota. Kun Porin lyhytaaltoaseman ohjelmat kuuluivat, laitoin ne keskusradioon, vaikka kuuluvuus oli usein epäselvä. Nyt kun oltiin jo Englannin kanaalissa, kuului hyvin BBC:n ULA-lähetys, mikä näin yömyöhällä soitti pelkkää musiikkia.

Ulosmaksuja laskiessani yön kähmyssä poikkesin messissä haukkaamassa. Sen kunniaksi alkoi BBC soittamaan jotain punk meteliä, mistä korvat poimivat sanat "päästäkää mut irti". Kipinän korvat osaavat kuunnella tarpeellista informaatiota ja jättää kuulematta tarpeettoman. Keskusradion soittoon korvat ottautuivat ja niinhän siellä laulettiin koko esitys suomeksi, vaikkei särökitaroiden alta paljon laulun sanoja erottanut.  Myöhemmin opin tietämään, että kyseinen bändi oli Pihtiputaalta nimeltään Ratsia ja kappaleen nimi oli Päästäkää mut irti. Varsin sopiva ulosmaksavalle porukalle, vaikka tuskin laivassa kukaan muu esitystä kuuli, koska olivat nukkumassa tai töissään.

 

 

Forums

PICCOLO

Lähettänyt TimoHärmälä

Palvelin Piccolossa kesällä 1963 ja ajelimme vain Suomen rannikolla.

Etholen oli kipparina muiden nimiä en muista. Olisko Björkroth ollut siifinä tai ykkösenä. Vaikka perämiehet jotenkin ulkonäöltä muistan niin en muista heidän nimiä. Meitä oli täkkäreinä 3 junkkia ja sitten pumppumies. Kaikki junkit olivat melko vihreitä eli ekaa kertaa laivassa täkkärinä. No minä olin ollut kesät 1961 ja 62 Axel von Fersenin kansipoikana ja sitten olin myös ennen Piccoloa ollut messikallena Somerissa, että kyllä praktiikkaa ja merimiesjuttuja oli vaikka muille jakaa. Olin aika ylpeä kun ekan ruoritörnin jälkeen Etholen määräsi minut vakituiseksi satamaruoriksi joskin toiset junkit hieman irvailivat, että satamaruoriksi otetaan sellainen josta ei ole mitään apua töijauksessä. Niin tai näin, nokka pystyssä silti kuljin kun olin saanut niin vastuullisen tehtävän.

PICCOLO

Suomenlinnan Telakalla. Takana näkyy Pikku-Itä-Mustasaari (Sairaalasaari eli Sairis, meidän suokkilaisten kielenkäytössä) jossa korkea rakennus on Merisotakoulu. Teksti ja kuva: Timo Härmälä

Syksyllä maksoin ulos ja jatkoin edellisenä talvena kesken jäänyttä Kauppakoulua jonka jouduin keskyttämään kun jäin lunttauksesta kiiinni maantiedon kokeissa koskien kysymystä jossa kysyttiin Yhdysvaltain itärannikon satamakaupunkeja. Tulisivat nyt kysymään sillä olihan ne satamat tästä johtuen pakko käydä paikan päällä opettelemassa. Kauppakoulun keskeytyksen myötä silloin talvella 1963 sitten pestauduin Someriin messikalleksi muutamaksi kuukaudeksi ja sitten kesällä Piccoloon junkiksi. Siis syksyllä 1963 takaisin kauppakouluun jonka sitten nipin napin sain hyväksyttäväksi suoritettua keväällä 1964 ja sitten olikin vuorossa ARIANA. 

Forums

Syyskuussa 1962 näyttää Piccolo törmänneen Airistolla Turun Rannikkotykistörykmentin yhteysveneen K-21 kanssa. K-21 upposi, mutta henkilövahingoilta säästyttiin. Lähde: Rannikon Puolustaja 3/1962.