Henry Nielsen

Hei, meitä kuunnellaan

Lähettänyt JariSavolainen

Maaliskuussa 1974 lensin Singaporeen Passad III laivaan. Lomalle lähtevä kipinä Eero kertoi muiden vinkkien joukossa, että kippari Heikkisen Eikka osaa sähkötystä ja hänellä on jonkinlainen radiovastaanotin hytissään. Sietää varoa mitä sähkötyksellä muiden suomalaisten laivojen kanssa turisee.

Ajoimme sitten yhden keikan Indonesiasta Japaniin ja tämän jälkeen alkoi pitkä Persianlahti-Kiina rupeama. Yksi lastauspaikka oli Irakin Fao, siinä Shatt-al-Arabin varrella. Rahtaussopimuksen mukaan meidän oli annettava ennakkoilmoitus saapumisesta Irakin Basrah Radion kautta. Kutsumerkki taisi olla YIR. Iltavahdin alussa kippari toi sanoman radiohyttiin. Yritin yhteyttä Basraan viidelläsataa (ja välillä HF:llä) melkein koko iltavahdin, turhaan.

Persianlahdella oli silloinkin varmaan useampi sata laivaa odottamassa satamaan pääsyä tai vain muuten kyttäämässä mahdollista lastia. Radiokuri viidelläsataa oli erinomainen, ei siellä paljon asiattomuuksia kuullut. Toisin oli VHF kanava 16, joka iltasella oli kuin sirkus. Naurua, laulua ja välillä itkuakin. No, siinä sähkötyksellä Basraa kutsuessani tuli joltain laivoilta jokunen ironinen kommentti aseman vastaamattomuudesta, ”sleeping”, ”dead”. Ihan asiallisia havaintoja.

Lopulta minunkin käämini alkoi lämmetä ja päätin lähettää sanoman Bahrain Radion A9M kautta vastoin rahtausmääräyksiä. Bahrainin päivystäjä oli varmaan vahingoniloisena kuunnellut toivotonta Irakin kutsumista ja vastasi kutsuuni välittömästi. Heitin sanoman sinne ja aloin naputtelemaan sanomalomaketta kirjoituskoneella puhtaaksi kipparia varten. Samalla kuulin kippari Eikan tulevan hytistään ja kiipeävän portaita ylös. Eikka pisti päänsä radiohytin ovesta ja totesi muina miehinä ”Ei tainnut Basra vastata, hyvä kun laitoit sanoman Bahrainin kautta”. Poistui sitten brygälle.

Isoveli valvoi.

Forums

Sotakirjailija seilasi Nielsenillä

Lähettänyt PekkaKarppanen

Reino Lehväslaiho tunnetaan laivoissakin lukuisista sotaromaaneistaan. Harva tietää, että mies on hankkinut leipänsä myös merimiehenä. Kirjailija ja sotakamreeri Lehväslaiho liittyi Merimiesunioniin vuonna 1939, kun palveli Aura -laivassa jungmannina. Sota keskeytti merimiesuran, ja vasta 17-vuotias nuorukainen meni jo mukaan talvisotaan. Hän osallistui myös jatko- ja Lapin sotaan haavoittuen kolmesti.

Sodan jälkeen Lehväslaiho työskenteli maissa jonkun aikaa, mutta kyllästyi. Sitten hän meni Unioniin ja maksoi rästit Wällärille. Seuraava jobi oli Nielsenin Kotkaan.  Eniten hän seilasi AL:llä (Suomi-Etelä-Amerikan linja). Reino Lehväslaiho kirjoitti merimieskokemuksistaan romaanin s/s Bombata, josta nyt on otettu uusintapainos.

Nimi Bombata viittaa AL:n s/s Navigatoriin, joka oli 1925 rakennetun aluksen ensimmäinen nimi. Lehväslaiho teki aluksella neljä Etelä-Amerikan matkaa.  Hän muistelee merimieselämää hienona aikana. Hyviä ystäviä ja värikkäitä persoonia on jäänyt mieleen. Kuuluisin lienee legendaarinen ”Whisky –Eklund”, joka oli tunnettu monessa satamassa. Mies kipparoi laivaa vielä yli 70 -vuotiaana.

Reino Lehväslaiho muisteli merimiesjuttuja Vapaavahdille puhelimitse syyskuun lopulla mökiltään:

”Niin se vain on, että kauppalaivaston matruusi pääsi puhumaan Linnan keltaisessa salissa Suomen 90 –vuotisjuhlissa presidentille ja muulle juhlaväelle. Olen sataprosenttinen sotainvalidi ja 90 vuotta mittarissa. Nyt on kirjat kirjoitettu.”

Reino Lehväslaiho on kirjoittanut yli 40 kirjaa. S/s Bombatan ensimmäinen painos oli loppuunmyyty, ja siitä pyydettiin divareissa kovaa hintaa. Nyt romaanista on ilmestynyt WSOY:n kustantama uusintapainos.

Forums

Luin kirjan viime syksynä ja pidin kovasti. Kirjailija oli tavoittanut jotakin siitä, miksi enemmistö merenkulkijoista ainakin ennen viihtyi ammatissaan. Merimiesammatin tunnelmaa.

Menneiltä vuosilta muistan useidenkin kollegoiden noituneen joitakin muutaman reissun kirjailijoita, joiden merimieselämän kuvaus oli pelkästään häiriköintiä, humalaa ja huoruutta.

Kohtaus Tyynellä merellä

Lähettänyt KariHovi

VL:n rahtaus Solanossa päättyi Puerto Capellossa 28.09.1976. Uudet orderit tulivat pikaisesti, kuparimalmilasti Perun Callaosta Eurooppaan.

No, eipä muuta kuin nokka kohti Panaman kanavaa ja uusia seikkailuja.

Yhtiön Tornado-laiva oli Tyynen meren puolella menossa myöskin Callaoon. Aluksesta olivat mm. hitsauskaasut loppuneet, ja koska tulisimme kanavan kautta, niin Tornadosta kyseltiin mahdollisuutta toimittaa heille näitä kaasuja  ja muutama koppa virvoikkeita.

No, tottahan me saman firman alusta autoimme.

Tavarat otettini San Cristobalissa, kanava ajettiin läpi ja suunniteltiin kohtauspaikka. Callaon satamassa tullimuodollisuudet ja kuljetukset olisivat aiheuttaneet ylimääräisiä ongelmia, joten Tornado hidasteli vauhtiaan ja tapasimme merellä vuorokausi ennen satamaan tuloa.

Tornadosta tultiin kahdella pelastusveneellä hakemaan tarvikkeita, jotka laskettiin "pasketilla" veneisiin. Homma sujui yllättävän hyvin kohtalaisesta mainingista huolimatta ja koko operaatio kesti puolisen tuntia.

Laivaliikennettä ei kohtauspaikalla kovasti ollut. Ohitsemme lipui ainoastaan yksi kreikku, jossa varmasti ihmeteltiin erikoista tapahtumaa, sillä Suomen liput ahterissa hulmuten ja korsteenimerkit selvästi eroittuen laivan oli helppo tunnistaa keitä nämä laivastovierailun osanottajat olivat.

Tornado-albummissa on tapahtumasta pari kuvaa. 

Katso kuvia

Forums

Anonymous (ei varmistettu)

To, 29.09.2011 - 19:31

Muistuu mieleen yksi Nilsun laivojen kohtaaminen. Oli 70-lukua, en muista oliko laivani Matai vai Pamela. Olimme kuitenkin tulleet Suezista läpi Punaiselle Merelle. Tuolloin oli Nielsenin kipinöiden välillä radioteitse melko tiivistä kommunikointia ja varustamon alusten positiot ja kulloisetkin reitit olivat tarkkaan kaikkien tiedossa. Meitä vastaan oli tulossa varustamon eräs Sevillan bulkkeri (senkin nimi on livahtanut mielestä). Siinä sitten turistiin ajoittain ja brygältä saatuja positioita vertaillen todettiin kohtauspaikan olevan se ja se klo xxxx. Jotainhan piti kohtaamisen kunniaksi järjestää. Kummaltakaan paatilta ei tuolloin onneksi tainnut puuttua ruokaa eikä juomaa. No, jollekin välähti päähän, että vaihdetaan vaikka laivojen MEPA-kirjastot. Tarkkaa oli ollut navigointi kummankin laivan brygällä. Sovittuun aikaan killui kaksi Nielsenin bulkkeria rinnan muuten aavalla merellä. Toisesta laskettiin pelastusvene, jolla tuo tärkeä kirjojen vaihto suoritettiin. Sen jälkeen taas rusetit pyörimään ja etiäpäin. Pientä vaihtelua rutiiniin. Luin jostain tarinan kahdesta veljeksestä, jotka olivat kumpikin laivan päälliköitä. Kohtasivat kerran toisensa jossain Etelä-Afrikan kustilla. Iloissaan ohjastivat valtameripaattinsa kohtaamisen kunniaksi niin lähelle toisiaan, että kahteentörmäys siitä tuli. Muistelen, että jälki ei ollut kaunista katseltavaa. Kohtuus kaikessa. Onkos kellään mielikuvaa tuosta veljesten kolarista, taisivat olla kreikkuja? Jari Savolainen

Anonymous (ei varmistettu)

Pe, 30.09.2011 - 09:35

SOLANO saapui Callaoon 6.10.1976 klo 1640. TORNADO tuli perässä samaan satamaan seuraavana päivänä. Ainakin illalla tavattiin porukkaa maakaljoilla.

 

TORNADOn kippari Rainer Uosukainen ja siiffi Georgij Solastie poikkesivat SOLANOSSA kiittelemässä avustuksesta. Erityisen tärkeitä olivat olleet Ecuadorin rannikon merikortit. TORNADOSSA koneykkösenä oli Martti Maunula. Kipinä, jonka kanssa manööveri hoideltiin oli Timo Ojaniemi - muistelen.

Malmikuorman lastauksen jälkeen lähtö oli perjantaina 8.10 klo 1750. Kokkolassa oltiin 4.11 klo 1240.

TORNADO lähti Callaosta varmaankin lauantaina ja ajeli perässä kohti pohjoista. T.S.

PS. pari kuvaa kohtaamisesta: http://www.aanimeri.fi/gallery2/10?g2_itemId=8231

Tornado jäi redille poijusta lossaamaan, mutta tulin laivastovierailulle. Maissa tuli jotain
"väärinkäsityksiä" ja kolleega joutui yöksi viranomaismajotukseen. Yövyin Solanossa ja aamulla lunastin
jallupullolla kaverin vapaaksi.

73`s Timo Ojaniemi

Anonymous (ei varmistettu)

Ma, 31.12.2012 - 14:22

In reply to by Anonymous (ei varmistettu)

Kaima terve, mukava että olet ehtinyt palstoille.

SOLANOn porukalle otettiin rahat Callaota varten Panamasta Amerikan paperina. Callaossa illanviettopaikassa tuli sotapoliisijoukko pitämään taskutarkastusta. Toisesta taskustani löysin viiden taalan rahan, minkä tarkastajat hyväksyivät. Tunnollisesti sitten kaivoin toisesta taskusta viitisenkymmentä dollaria, mikä jo oikeuttikin valtion täysihoitoon.

Jollain sotilasjeepillä yön kähmyssä ajettiin autioita katuja, kun oli ulkonaliikkumiskielto. Tämän tästä toiset soltut pysäyttivät matkan ja välillä vaikutti että alkavat ampua toisiaan ja ehkä vankiakin.

Vankilassa ei majoituksen lisäksi ollut muuta ylöspitoa, paitsi vartijat kävivät pummaamassa tupakkaa. Seuraavana iltapäivänä kun olivat päästäneet pois kävin kipparin pakeilla. Tietysti haukuin meklarin, joka ei ollut kertonut, että amerikkalaista rahaa sai olla vain jokunen taala. Kipparin luona oli paikkakuntalainen, joka kovasti nyökytteli samaa mieltä. Myöhemmin kuulin, että se oli juuri tämä meklari.

Senpä jälkeen pidettiin sitten nokkakusoa maissa iltamyöhään. Tuota jallupulloa en ole muistanut. Kiitos vielä näin jälkeenpäin. Historian salat selviävät. T.S.

SOLANO - Viihdettä Salvadorissa

Lähettänyt KariHovi

Panaman kanavan läpiajon jälkeen kesäkuussa 1976 ensimmäinen satamapaikkamme oli Acajutla Salvadorissa. Kaupunki oli pienehkö, kadut päällystämättömät kuin maalaiskylässä, tosin neonvalot vilkkuivat pienimmässäkin kuppilassa.

Aluksen "kielitaitoisimmat" kaverit olivat saaneet selville, että kaupungissa jossain rantakulmilla on yökerho, jossa illalla esiintyisi kuuluisa strippari. Tämähän tietysti kiinnosti meitä.

Olimme viettäneet alkuiltaa "main streetillä" eli satamakaupungin pääkadun terasseilla. Iltakymmeneltä otimme "lennosta" taksin, jo parhaat päivänsä nähneen jenkkiraudan. Sullouduimme pirssiin ja seurassamme olleet pari messityttöäkin halusivat lähteä katsastamaan paikallista "korkeakulttuuria". Meitä takapenkkimatkustajia jonkin verran hirvitti auton lattiassa olevat rosoiset aukot. Maantie vilkkui rei´istä ja tytöt joutuivat pitämään jalkojaan koukussa, muuten kenkien korot olisivat matkan aikana lyhentyneet. Suhari väisteli taitavasti hanhet, vuohet ja tumman sikalauman. Perille päästiin, eikä maksukaan ollut montaa colonia eli paikallista "ränkylää".

"Yökerho" oli betoninen bunkkeri jonkinlainen pelisali, pöydät ja tuolit suorassa kohti esiintymislavaa. Juomat tilattiin ja jäätiin odottamaan esitystä, joka melko pian alkoikin. Musiikki rävähti soimaan, joka betonibunkkerissa antoi inhottavan kaiun. Kohta saapuikin "miss Elena" lavalle. Tyttö oli tuhdinpuoleinen kreoli, jonkinverran elämä jo jälkiään jättänyt. Taivutukset kaikki menneet enää ihan nappiin, mutta taitavasti hän vei esitystä eteenpäin. Loppuvaiheessa hän tanssahteli alushousut päässään. Tätä kotkalainen motori ei meinannut uskoa, vaan väitti tytön käyttäneen hattua. Syynä taisi olla motorin likinäköisyys tai illanmittaan nautittu "mallaspirtelömäärä". 

Yökerhon toiletti oli varsin eksoottinen. Olin turvamiehenä aluksen messitytölle hänen lähtiessään tarpeilleen. Wc-koppi sijaitsi vesirajassa  ja kopin lattiassa oli lauta, joka irroitettiin tarpeiden ajaksi eli lauta sivuun ja jätökset rakoon. Alapuolella velloi Tyyni Valtameri, joka huuhteli jätökset joko ulapalle tai rantahietikolle. Olihan tuo ekologinen, mutta ei kovinkaan turvallinen tai hygieeninen laitos.

Ohjelma päättyi ja taksikyydin saatuamme nautimme vielä tuliset "hot-dogit" main streetin kärry-grilleistä. Näin kulttuuri-ilta sai "pirtsakkaan" lopun.

Forums

Viemärihommissa - paskaduunissa

Lähettänyt KariHovi

"Kun me kerran oltiin", näinhän merimiesjutut yleensä alkavat, mutta tämän jutun ajankohta on hyvinkin muistissa.

Niin, olimme Solano-laivan kanssa toukokuun puolivälissä 1976 Bilbaossa. Wc-putkisto oli tukkeutunut. Epäilimme, että laitaventtiilin läppä, joka oli juuri vesirajassa, on jumittunut. Tälläistä oli ilmeisesti tapahtunut aiemminkin, koska putkistoon oli hitsattu "käsnä" venttiileineen ilmanpaineen liittämistä varten. Aluksessa ei siis ollut erillistä septi-tankkia tai viemärilaitosta, vaan jätökset menivät suoraan ulkosivusta mereen.

Olimme tulpanneet kaikki bb:n linjan keulakantin viemärit ja wc-pöntöt, yhdistimme konehuoneessa ilmaletkun viemäriputkistoon ja aloimme laskea ilmaa sisään. Mittarissa paine alkoi nousta ja jonkin ajan kuluttua kuului "krohaus" ja paine laski välittömästi. Tunsimme putkessa virtaavan tavaraa, joten laitaventtiilin läppä oli ilmeisesti auennut.

Kun lähdimme ylös hytteihin poistamaan tulppauksia kuulimme laivan ulkosivulta espanjankielistä papatusta:" Santa Maria, mucho mierta"! Ulkosivulle oli juuri saapunut vesiproomu, josta kiinnitettiin letkua laivaan. Solanon torpparakenteessa, brygan siiven tasolla oli viemärien huohotusaukko, jota emme tienneet. Ilmanpaine oli työntänyt "sitä itteänsä" aukosta suoraan vesiproomun kannelle, joten vesimies oli syystäkin vihainen. Saimme lepyteltyä vesimiehen tupakkakartongilla ja muutamalla "rankiilo"-sanalla.  Kiitosta ei kartongista tullut, emme sitä odottaneetkaan.

Seuraavan kerroksen wc:t vetivät hyvin ja jatkoimme matkaa ylöspäin. Vaasa Linen palkkaama saksalainen supercargo tuli rappusissa vastaan pitäen nenästään kiinni ja mutisten jostakin "shitistä". No, tämähän selvisi pian. Brygan wc, jota kipinäkin käytti, oli karmea näky. Tulppaus oli pettänyt ja jätökset roiskuneet pitkin seiniä.

Henkeä haukkoen teimme koneporukalla mukavuuslaitoksessa todellisen paskaduunin, käytössämme oli pytsit ja kihvelit, lopputulos oli siedettävä, tosin messityttö hajuisteineen suoritti lopullisen silauksen. 

Forums

Laivakoira Tomin tarina

Lähettänyt KariHovi

Tammikuussa 1976 otimme webmaster-Timon kanssa jobit Solano-laivaan. Matkustimme Helsingistä Zurichin ja Bombayn kautta Hong Kongiin. Täällä jouduimme odottelemaan Shamrock-nimisessä hotellissa pari vuorokautta ennenkuin laiva saapui Hong Kongin redille.

Kolme vuorokautta kestäneen lastauksen jälkeen matkamme alkoi ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Thaimaan Bangkok. Jäimme aluksi Bangkokin edustalle ankkuriin, josta myöhemmin siirryimme laituriin. Lasti oli riisiä, kuten se oli ollut Hong Kongissakin.

Olin siihen aikaan seilannut jo kymmenkunta vuotta ja nähnyt esim. Meksikossa paikallista elämää, joten thaimaalainen elämänmeno ei olisi pitänyt hämmentää, mutta näin kyllä kävi. Emme ehtineet kunnolla tipauttaa "lekaa" pohjaan, kun kymmeniä kapeita ja nopeakulkuisia veneitä saapui aluksen vierelle ja joka puolelta laivaan nousi naispuolisia "kaupustelijoita".

Kauppaa käytiin, "kaikennäköistä", aluksen poosu osti koiran.  Oikeastaan koira tuli kylkiäisenä muun kaupanteon yhteydessä. Hurtta oli - tottakai sekarotuinen - narttu, jolle poosu-Jussi antoi miespuolisen nimen:Tomi. Hänellä oli kai nuoruudessaan ollut samanniminen lemmikki. Kippari Pelle, tätä koiran tuloa laivaan oikein hyväksynyt, mutta ei jyrkästi kieltänytkään, niin Tomi sai jäädä alukseen. Syynä taisi olla se, että väliperämies Masakin oli hankkinut koiran. Näin aluksessa oli kaksi piskiä.

Bangkokista lähdettiin aikanaan, kävimme vielä Ko Sichangin saaren lähettyvillä lastaamassa. Täältä matkasimme Intian valtamerelle ja saavuimme Jemenin Al Mukallaan, jossa osa riisilastista purettiin. Tomi touhusi päivät pitkät poosun mukana maalaustöissä, josta osoituksena oli mustaan karvaan tarttuneet vaaleat maaliläiskät. Joskus iltasella koira muistutti rodultaan dalmatialaista.

Saavuimme vihdoin Eurooppaan Hampuriin ja Rotterdamiin, jonka jälkeen oli West Ham, Lontoossa. Kippari joutui kirjoittelemaan virallisiin papereihin, että aluksessa ei ole eläimiä. Muussa tapauksessa koirat olisi viety karanteeniin ja tämän kaiken olisi varustamo joutunut maksamaan. Näin ollen terveysviranomaisten tullessa alukselle koirat piti pitää visusti hytissä ja äänettöminä. Tämä kaikki tuotti ylimääräistä hommaa, myöskään koirat eivät tarkastuksen jälkeenkään voineet juoksennella täkillä vapaana.

Euroopan kierros Lontoon jälkeen sujui ongelmitta ja Masa koiransa kanssa lähti Hampurista Suomeen. Kaiketi tässäkin tarvittiin jonkinlaisia lupia, jotka mahdollistivat matkan. Poosu-Jussi lähti myös Suomeen, hänen törninsä täyttyi. Tomin uudeksi kaitsijaksi lupautui matruusi Paavo.

Seuraava puoli vuotta kului seilatessa osin Euroopan ja Keski- sekä Pohjois-Amerikan länsikustin satamien välillä. Syksyllä matkasimme Euroopasta Karibian meren saaristoon Barbadokselle ja Trinidadiin, sieltä Venezuelan Puerto Capelloon. Puerto Capellossa Tomi livahti maihin. Luulimme jo, että hurtta vaihtoi kansallisuutta, mutta muutaman päivän päästä ennen uloslähtöä Tomi jolkutteli laakongia pitkin takaisin alukseen. Menimme vielä Panaman kanavan kautta Tyynen meren puolelle Perun Callaoon. Täällä lastasimme kuparimalmia, jota toimme Eurooppaan.

Paluumatkalla Tomi alkoi lihota. Näinhän siinä oli käynyt, että Puerto Capellon karkumatkalla Tomi oli tavannut venezuelalaisen gigolon ja saisimme kohta tietää minkälaista jälkikasvua on tulossa.

Kävimme Antwerpenissa, sieltä Suomeen ja Kokkolaan jossa purimme loppulastin. Kokkolasta siirryimme Uuteenkaupunkiin , jossa lastasimme lannoitetta.

Tomi synnytti Uudessakaupungissa kaksi pentua. Toinen pennuista oli huonokuntoinen, joten tämä jouduttiin lopettamaan jo senkin takia, että koiramäärä aluksessa olisi kasvanut liian suureksi.

Kolmen viikon päästä lähdimme Suomesta kohti Välimerta ja Suezin kanavaa, josta matkamme jatkui Kenian Mombasaan. Tänne purimme lannoitelastin. Tomi ja pentu voivat varsin hyvin. Pentu oli vahvistunut, ollen kuitenkin pikkuinen pallero.

Mombasasta matkamme jatkui Intian valtamerellä olevalle Reunionin saarelle, Pointe de Galets-nimiseen kaupunkiin, jossa lastasimme raakasokeria. Tomin pentu jäi saarelle, nimittäin eräs tummahipiäinen tyttö, heitähän ilmestyi myös alukselle "kaupantekoon", ihastui pentuun haluten sitä itselleen. Niinpä eräs konepuolen kaveri , jolla ei ollut paikallista valuuttaa antoi tytölle "ulosmaksun"koiranpennun muodossa. Saihan siinä tyttö lähtiessään vielä voipaketinkin toiseeen kainaloon.

Reunionilta matkamme jatkui Cape Townin kautta Atlantille kohti Eurooppaa ja Lontoota. Tultuamme Biscayan lahdelle, kipparin piti jälleen ilmoitella Englannin viranomaisille laivan mahdollisista eläimistä. Tällöin hän ilmoitti ykskantaan ettei enää väärennä papereita koiran takia, vaan hän jonka hallussa koira on tulee hoitamaan viranomaiskustannukset Lontoossa. Miehistön messissä porukan päätös oli luopua Tomista. Seuraavana yönä Tomin tarina päättyi Biscayan aaltoihin, tosin Tomi enää silloin ollut elossa.   

Forums

Hess port control

Lähettänyt TimoSylvänne

Oltiin ajeltu öljykuormia USA:n Neitsytsaarten St. Croixista Meksikonlahdelle, iistkustille ja St. Lawrence-joelle Kanadaan. Saaret kuuluu aikanaan Kolumbus löytäneen. Herroina siellä oli pari sataa vuotta tanskalaiset, ennenkuin myivät siirtomaansa USA:lle 1917. USA:n Neitsytsaariin kuuluu 68 tuliperäistä saarta ja Saint Croix on niistä suurimpia. Jokin tilasto väittää siellä olevan erään maailman suurimman öljynjalostamon.

Perjantai iltapäivä oli jo pitkällä. Lasti alkoi olla päällä ja toimitusosoite oli New York tai ainakin sinne suunnalle. Kerrankos matkan aikana orderit muuttuivat, joskus montakin kertaa. Nyt muuttui jo ennen lähtöä. New York vaihtui Argentiinaan ja siellä Buenos Aires.

Koska matka reilusti tuplaantui, tarvittiin maista koneille bunkkeria ja porukalle provianttia ja vettä. Lisäksi yhtä sun toista muutakin, minkä oli laskettu riittävän New Yorkiin, muttei Bairesiin.

Laivassa kipinällä oli erillinen toimisto konttorihommia varten. Olin kirjoittamassa rahalistaa ja tullilistaa USAa varten. Konttoriin kuului selkeästi, kun brygällä kippari kutsui ULA-puhelimella:

"Hess port control, Hess port control, this is meidän laiva coolling."

Tätä kerta toisensa jälkeen tuloksetta. Alkoihan olla jo perjantai-ilta käsillä, ehkäpä maissa oli siirrytty viikonlopun valmisteluun.

Yht' äkkiä brygältä kuului melkoinen rämähdys ja sen jälkeen helvetillistä noitumista ja kiroomista suomeksi. Ja tovin jälkeen taas tasaisella äänellä:

"Hess port control, Hess port control, this is meidän laiva coolling."

Aikaa ei tullut kellosta katsotuksi, mutta radiokutsu ja noituminen vuorottelivat varmaankin puoli tuntia, ennenkuin joku maissa arveli aiheelliseksi vastata. Saatiin sitten meklarit ja sipsut kiinni ja vielä saman iltana päästiin etelänreissulle.

 

Forums

TORNADO viimeiselle rannalle

Lähettänyt JukkaHeinonen

Oy Henry Nielsen AB oli myymässä M.T."TORNADO"a romuksi Taiwanille. Olimme tehneet kaksi matkaa raskasöljylastissa Persianlahdelta Taiwanin Keelungiin ja konttorin rahtausosasto löysi vielä yhden rahtauksen ennen romutusta, jonka mukaan meidän piti mennä Guamin saarelle Mariaaneille lastaamaan raskasta öljya Etela-Koreaan vietäväksi. Seilasimme siis Keelungista Guam-saarelle tankkijobeja yötä myöten tehden joulu- ja uudenvuodenpyhien yli.

Saavuimme Guamille ja ankkuroimme laguunin sisäpuolelle odottamaan kaijapaikkaa vähäksi aikaa. Guam on USA:n protektoraatti, jossa oli myös isohko ydinsukellusvenetukikohta. Yhdysvaltain protektoraattina siellä myös piti US Coast Guard omaa toimipaikkaansa.

Guamin öljykaijassa

Saimme kaijapaikkamme, joka oli siellä ainut öljykaija ja aamulla astui laivaan tankkitarkastaja, jonka kanssa sitten vahtiperämiehen ominaisuudessa olin tankkien lastauskelpoisuutta esittelemässä. Tälle tarkastajalle tuntui koko homma olevan vain muodollisuus, eikä paljon muusta välittanyt kuin paperiensa tyttämisestä eika ollut kovin huolissaan tankkeihin kurkistelemisesta. Hän sitten lopussa totesikin, etta hänen puolestaan tankit ovat kunnossa, mutta hän on sitä mieltä ettemme laivan kunnon puolesta saa lupaa lastata Guamilla mitään lastia ja että Cost Guard on jo matkalla laivalle.

Niin Coast Guard sitten saapuikin melko pian samoina aamutunteina isohkona seurueena komentajan arvoisen upseerin johdolla. Nämä miehet, etenkin komentaja, olivat lievästi sanottuna ällistyineitä nähtyään aluksemme ulkoisen kunnon. Tiesin jo ettei tästä hyvä seuraa ja tietenkin vahtiperämiehen ominaisuudessa jouduin esittelemään heille alustamme täkkipuolelta. Sen verran laivan menneisyydestä haluaisin kertoa, etta laiva oli alunperin OBO ja muutettu sitten myöhemmin pelkäksi tankkilaivaksi. Centteritankit olivat siis alunperin lastiruumia, joiden kattena olivat vieläkin karvelit ja lastiluukut, jotka oli hitsattu umpeen. Niitä tukemaan oli rakennettu poikkilaivan palkkeja, joiden päällä kävellen yleensä liikuimme, kun oli asiaa luukun päälle ullagea ottamaan yms. Ei nimittäin ollut oikein turvallista astua luukkuplootun päälle sen ruosteisuuden ja ohuuden takia. Tietooni oli tullut, että ennen omaa pestiani oli eräs perämies tipahtanut kainaloitaan myöten tankin puolelle uskallettuaan läpiruostuneen luukkupaneelin päällä seisomaan. Ja myöskin Persianlahdelta Taiwanille tekemillämme matkoilla aiheutti minulle suurta hilpeyttä, kun luukkujen päällä vellova vesi aluksen rullatessa muodosti näyttäviä vesisuihkuja, kun lukemattomista ruosteen puhkomista reijistä puhaltui ilmaa lastin tankkien sisällä liikkuessa. Näin olen olin kauhusta jäykkänä, kun edellämainittu komentajan arvoinen ja kaksimetrinen sekä noin satakiloinen jätti kiipesi luukun päälle ja alkoi sita painollaan hytkyttää. Taisi olla siltä kohtaa luukku tavallista paremmassa kunnossa kun ei antanut periksi. Hän kyllä ihmetteli, etta mitä nuo kauniisti maalatut lukuisat kakkarat luukkujen päällä tekevat; niitä oli timppa kiireen kaupalla tehnyt sementistä isompia reikiä peittämään. Ja löytyihän niitä sementtiarkkuja muualtakin ympäri laivan, kun aikansa tutkivat. Ja ankkureistakin vain toinen oli käyttökelpoisessa kunnossa. Itselläni ei ole edes mitään aavistusta mitähän vikoja olivat konehuoneen puolelta löytäneet, mutta päitään pyörittelivät kun laivalta poistuivat.

Kului sitten jonkin aikaa kaijassa lojuessa kunnes kipparimme Aitasalon Erik vastaanotti Coast Guardilta pitkän listan korjausta vaativista kohteista ennenkuin Coast Guard voi myöntää meille lastauslupaa. Tietenkin korjaukset oli mahdotonta toteuttaa, joten konttorista lähettivat Heijarin Epon tilannettamme tutkimaan ja päätöksenteossa auttamaan. Siirryimme siis ankkuripaikallemme laguuniin odottamaan Heijarin Epon saapumista.

Saman aikaan tapahtui seuraavaa: Guamin liepeille saapui toinenkin tankkilaiva, täydessä lastissa oleva noin 100 000 dwt kreikku, joka oli suurissa vaikeuksissa potkuriakselinsa ja stern tube ongelmiensa kanssa, eivät pystyneet käyttämään konettaan enemmin kuin dead slow ja etsivat Guamilta apua. He ajelehtivat saaren edustalla, jossa vesi oli niin syvää ettei siellä voi ankkuroida, eivätkä päässeet sisään laguuniin meidän takia. Asian erikoiseksi tekee se, etta kreikkulaivan nimi oli myöskin "TORNADO", ja Lloyds listasta tutkittuamme havaitsimme, että maailmassa oli sillä hetkella vain nämä kaksi "TORNADO" nimistä laivaa.

Heijarin Epon sitten saavuttua Guamin lentokentälle hänen huomionsa kiinnittyi lentokentän sanomalehtikioskissa paikallisen sanomalehden etusivuun, jossa suurin kirjaimin selitettiin kahden tornadon iskeneen samanaikaisesti Guamin saarelle; toisen tornadon sanottiin olevan kreikkalainen romulaiva ja toisen suomalainen muinaismuisto.

Edellämainittu artkkeli herätti eräänlaista hilpeyttä, kaikissa muissa paitsi kipparissa, Aitasalon Erikissa.

 

Tähän jätimme laivamme Kaohsiungin romuttajille. Kuva otettu veneestä, jolla meidät vietiin laivalta kaupungille hotelliin

Päätöksenä oli seilata Etelä-Korean Pusaniin mukkaamaan tankit puhtaiksi ja romutus-serttifikaatin saamista varten olettaenkin että mukkauksesta oli jo siellä tapahtuvaksi sovittu syystä että lastimme oli pitänyt purkaa siellä. Eihän olisi ollut mitään mieltä rakentaa laivaa uudelleen romutuksen edellä vain yhtä lastia varten. Vahinkoa tämä reissu kyllä varmasti varustamollemme tuotti turhien matkojen, satamamaksujen, mahdollisten sakkojen ja rahtaajalle maksettavien korvauksien muodossa.

 

 

Katso TORNADO albumin kuvia

Forums

Voiteluöljynäyte

Lähettänyt KariHovi

Olin Levante-laivassa kahteen otteeseen 1.mestarina ja konepäällikkönä vuosina 1977 ja 1978. Laiva oli varsin tuore, valmistunut 1976 Sevillassa Espanjassa. Koneiden luokitukset aloitettiin 1977 vuoden puolella, jotta viiden vuoden periodille saataisiin vuositasolla tasainen määrä luokitettavia kohteita. Voiteluöljynäytteet sensijaan otettiin käyntituntien perusteella.

Olimme Inkoossa purkamassa Puolan Gdanskista tuotua hiililastia ja yhtiön konetarkastaja vieraili aluksella. Olimme käyneet läpi Lloydsin luokituslistan ja tehneet suunnitelman luokitusrullauksen aloittamiseksi, eli koska haalattaisiin ensimmäinen pääkoneen mäntä j.n.e.

Ennen lähtöään laivasta konetarkastaja sanoi, että hän veisi mielellään mukanaan pääkoneen systeemiöljynäytteen. Näytemäärä pitäisi olla vähintään puoli litraa , mieluimmin koko litra. Aluksessa ei ollut tyhjiä näytepulloja, joten ilmoitin ykkösmestarille, ensinnäkin kohteen josta näyte pitäisi ottaa eli linjasta ennen separaattoria ja jos sopivaa pulloa ei löydy, niin tyhjä ja puhdas viinapullokin käy. "Okay", sanoi ykkösmestari, "näyte tulee pikapuoliin". 

Juttelimme konetarkastajan kanssa niitä näitä reilun puolituntia, mutta öljynäytettä ei kuulunut. Lähdin katsastamaan konehuoneeseen mikä mättää, sillä kohde piti olla selvä ja kai nyt laivasta tyhjiä viinapulloja pitäisi löytyä. Valvontahuoneessa ei ollut ketään, eikä konehuoneen puolellakaan, tosin työaika oli jo päättynyt, joten töissä ei ketään pitäisikään olla.

Nousin ylös "montusta" ja koputtelin ykkösmestarin hytin oveen, jonka takaa kuulin kohteliaan "sisään" kutsun. Avasin oven ja kyselin näytettä. Samalla havaitsin , että ykkönen ja kakkonen istuskelivat nojatuoleissa  aika "jurrissa" puoliksi juotu vodka-pullo pöydällä, jota ei mitenkään piiloteltu. Arvasin välittömästi selityksen, joka tuli ykkösen suusta:" Kato, ei ollut yhtään tyhjää viinapulloa, joten ajattelimme hommata sellaisen". "No, okei jääköön näyte seuraavaan kertaan, yritän setviä asian konetarkastajan kanssa", sanoin kavereille ja suljin oven.

Konetarkastaja tuli jo kongilla vastaan. En tiedä oliko hän kuullut keskustelun, mutta minun ei tarvinnut selitellä eikä valehdella hänelle, koska hän kiireeseensä vedoten sanoi tulevan ensikerralla hakemaan näytteen.

Tämä kuitenkin opetti sen, että enpähän enää ehdottele voiteluöljynäytteiden ottoa tyhjään viinapulloon, jollei sitä ole jo valmiiksi tyhjennetty.

Forums

Vain yksi toivomus

Lähettänyt KariHovi

Iltaa oli vietetty pidemmän kaavan mukaan, joten olotila aamulla oli "tuuhea". Tosiasiassa näitä iltoja oli kerääntynyt jo useampiakin, koska joulu, uusivuosi ja vielä loppiainenkin olivat vaatineet omat viettonsa.

Kympin kahviajan lähestyessä esitin konevalvomossa huokailleille kakkos- ja kolmosmestarille varovaisen tarjouksen siirtymisestä hyttiini ja nauttimaan viileät virvokkeet. Tämähän sopi kolleegoille mainiosti.

Hyttiin siirryttiin, pullot korkattiin ja nautittiin ensimmäiset siemaukset. Kuinka ollakaan, käytävältä kuuluivat kuivat yskähdykset, oveen koputettiin, vastausta odottamatta ovi avattiin ja sisään astui kuivankalpea Osmo-siiffi.

Ensivaikutelma oli hämmästyneet ilmeet, molemminpuolin. Hytin omistajana tarjosin siiffille istumapaikkaa ja ehdotin kohteliaasti kylmää virvoketta. Käsiään hermostuneena hieroen sekä silmiään räpytellen siiffi, kumma kyllä, suostui tarjoukseen.

Istuuduttuaan paikalleen siiffi kuitenkin aloitti pienimuotoisen ripityksen:"Eihän näin saa tehdä maissakaan, että työpäivän aikana juopotellaan" ja jatkoi "minulla ei ole kuin yksi toivomus ja se on, että laivassa olisi selviä mestareita".

Tähän kakkosmestari, savolaisvääräleuka, otettuaan pullosta kunnon kulauksen lausahti verkkaisesti:" Elä ny Ohmo mahottomia toivo".

Forums