SOLANOn Vaasa Line rahtaus alkoi keväällä 1976. Kun oltiin linjalaiva, ei jääty ankkuriin ketkuttelemaan, vaan päästiin suoraan kaijaan, missä toisin jouduttiin olemaan puolitoista viikkoa.
Kari Hovin kanssa kuljeskeltiin pyhäpäivänä Nevski Prospektilla ja poikettiin johonkin matalaan kivijalkakuppilaan. Muutama paikallinen siellä oli asiakkaana ja olutta tilattiin. Yksin istuskeleva mies kävi hakemassa itselleen tiskiltä lasintäytettä ja istuessaan takaisin pöytäänsä nosti meille lasiaan. Kohta tuotiin pöytäämme kaksi suurta konjakkilasin mutoista astiaa täynnä nestetta. Kippistäjämies oli ne meille tilannut ja olihan meidän kiitokseksi kippistettävä takaisin. Oluiden jälkeen piti alkaa tyhjentämään pöytääntuotuja astioita. Päästiin käsitykseen, että siinä oli kuohuviiniä ja konjakkia sekoitettuna, ei mitenkään kovin maistuvaa.
Oli saatu nestettä vajutetuksi yli puolet, kun mies kävi jälleen tiskillä ja kohta meillä oli pöydässä uudet täydet lasit samanlaista nestettä. Taas nostettiin laseja tilaajalle.
Kun samainen mies oli menossa kolmatta kertaa tiskille, vedettiin henkeä, kaadettiin silmät kiinni lasit tyhjiksi kurkkuihimme, nousimme ylös ja moneen kertaan huutelimme tiskille spasiibaa ja kiiruhdimme kadulle.
Vanhan liiton aikaan maissa tapasi erittäin ystävällisiä ihmisiä. Miten lie nykyään?