Muuta muistelua

Asuessamme Suomenlinnassa olin kesäduunissa täkkärinä kuvassa olevassa puolustusvoimain Axel von Fersen laivassa 1961 ja 1962. Laiva liikennöi väliä Suomenlinna - Vallisaari. Meitä oli kaksi täkkäriä kesäduunissa: Juhani Kaskeala ja minä. Siitä meidän molempien lapsuuden- ja luokkakavereiden merimiesura oikeastaan alkoi. Juhanin hieman eri taholla kuin minun, mutta merimies mikä merimies.

AXEL VON FERSEN

Fersenin historiaan kuuluu siis sekin, että puolustusvoimien entinen komentaja amiraali Juhani Kaskeala (minusta tietenkin puhumattakaan) on aloittanut merimiesuransa Axel von Fersen laivalla.

Axel von Fersen liikennöi silloin 1961 Suomenlinnan ja Vallisaaren väliä ns. vuorolaivana joskin välillä myös kuljetti varusmiehiä Isosaareen. Koska laiva kuljetti myös siviilihenkilöitä niin säännösten mukaan päälliköllä oli oltava vastaava siviilipätevyyskirja voidakseen kipparoida sitä laivaa joten siinä oli siviilikipparit. Olihan siinä silloin kesällä myös välillä kipparina tuuraamassa joku intin kessu/ylikessukin. Siihen sitten pariksi kesäksi otettiin täkkäreiksi kesäduuniin pari koululaista  ja Kaskealan Juhani ja minä saimme sen duunin. Meidän tehtävämme oli heittää köydet kiinni laituriin tullessa joko perässä tai keulassa. Toisessa päässä töijauksen hoiti intissä oleva varusmies. Meillä Juhanin kanssa oli joka toinen päivä vapaata joten teimme sitä duunia vuoropäivinä kuten koko muukin sen laivan henkilökunta joka liikenteessä ollessa oli kaksi täkkäriä, yksi konemies ja kippari. Toisena täkkärinä oli aina asepalvelusta suorittava rannikkotykistön varusmies. Kaskealan Juhani täytti 15 v vasta joskus heinäkuussa 1961 mutta aloitti duunit Fersussa jo kesäkuun alussa siis ollessan 14v. Myöhemmin kun laivan kippari tämän huomasi samoin kuin rannikkotykistön laivatoimiston pomo niin olivat todella vihaisia kun olivat käyttäneet yli kuukauden verran lapsityövoimaa tietämättään. Minulla ei ollut tätä ongelmaa koska olin täyttänyt 15 jo helmikuussa.

Seison Fersenin kannella Suokissa huhtikuussa 1962. Samana päivänä olin päässyt ripille Suomenlinnan kirkossa. Olinhan ollut Fersussa täkkärinä Kaskealan Juhanin kanssa kesän 1961 ja sitten olimme vielä kesän 1962. Halusin ripille pääsyn jälkeen, että minut kuvataan Axel von Fersenin kannella.

Rannikkotykistölle rakennettiin 1915 Helsingissä neljän aluksen laivasarja: Axel von Fersen, Augustin Ehrensvärd, Fabian Wrede sekä Wilhelm Carpelan. Ehrensvärdin ja Fersenin kotisatama oli 50-60 luvuilla Suomenlinna.

Laivathan olivat hieman erikoisen ja jotenkin huvittavan näköisiä. Kipparit jotka niitä ajoivat pitivät kuitenkin yllätys yllätys niitä ihan hyvinä merilaivoina sillä ottivat aallokon tyylikkäästi vastaan. Kun Suokin lautta toi turisteja Suokkiin ja nämä kaksi kumppanusta tai vaikka vaan toinen oli siinä Suokin laiturissa niin ensimmäinen komentti yleensä turisteilta oli: "Hei katsokaa sukellusvene".

Axel von Fersen oli museoviraston omistuksessa vuodesta 1979, kuitenkin viimeisinä vuosinaan urheilusukeltajien käytössä Kuopiossa jonkinlaisena tukialuksena. Alus oli tarkoitus museoida, mutta valitettavasti niin ei koskaan kuitenkaan käynyt vaan keväällä luin Suomen Laivahistoriallisen yhdistyksen Laiva-lehdestä, että alus on romutettu Puumalassa. Mielestäni todella sääli. Hyvin olisi sopinut Kotkaan Merimuseon yhteyteen.

Kuvassa alapuolella Axel von Fersen Kuopion matkustajasataman venelaiturissa

Wilhelm Carpelan makaa Helsingissä Nokian konttorin alapuolella Keilalahdessa poijuun kiinnitettynä ja on yksityisomistuksessa. Omistaja ilmeiseti kesäisin käyttää seilaavana kesämökkinä. Kuopion kuvassa Fersenin ohjaamoa on hieman muutettu alkuperäisestä kuten myös Carpelanin.

Fersun sisarlaiva Augustin Ehrensvärd. Ehrensvärd oli Suomenlinnan Rannikkotykistön komentajan käytössä ja hoiti myös liikennettä Suomenlinnan ja Isosaaren välillä.

Axel von Fersen Suomenlinnassa. Toimii Merisotakoulun koulutusaluksena kahden muun sisarensa Fabian Wrede ja Wilhelm Carpelan kanssa. Fersen on valmistunut 2008.

Jukka Vanhasen arkistoista oheinen merikansanlaulu:

Meripäivien yhteydessä oli perjantaina ohjelmaa myös suolaisten vesien miehille. Kotkalaisten kympin kahveja nautiskeltiin s/s Hyökyllä, jonka yläkansi oli täynnä ystäviä ja kylänmiehiä. Haitari soi ja juttu kulki.

Merikeskus Vellamossa oli merikapteeni Carl-Gustav Walldénin erittäin mielenkiintoinen  luento ”Tankkialus Palvan tarina 1964-1987”. Auditorio oli lähes täynnä entisiä ja nykyisiä merenkulkijoita.

Iltapäivän lopuksi porukka siftasi Merikoulun takilaan, jossa nautittiin aluksi Mepan tarjoama lohisoppa kyytipoikineen. Ohjelmassa oli mm Matti Pietikäisen esitelmä Thomeston Finnlines –laivoista. Sitten tarkasteltiin Effoan Ariel-alusta ja sen Välinmeren matkoilla kuvattuja filmejä. Lopuksi oli arvontaa ja laivantunnistuskisa, jossa nopein ja tietoviisain oli Risto Liekari.

Takilan tapahtumassa vieraili alun toistasataa henkilöä. Kotkassa oli aika lailla samoja skönöjä kuin Nielsen Nostalgia III:lla, joten ilmeisesti tällaisilla tapahtumilla on nyt kysyntää.

Kotkalaisten iskuryhmä oli hoitanut cateringin ja järjestelyt huippuhienosti, Kiitoksia!

Finnsailoria muistelivat Risto Nikula, Rami Lappalainen ja Hanski Timonen. Hyökyn lankongilla Atso Uusiaho.

Toisessa kuvassa porukkaa Merikoulun takilasta

Merimiesmuusikko Esa Honkanen esiintyi takilassa

M/t Pronto matkalla Eurooppa – Boston  (Braintree, Massachusetts ) helmikuussa 1977

Atlantilla kovassa myrskyssä matkalla Euroopasta Bostoniin irtosi täkiltä lehmänsillalle johtava leidari eli rautaportaat, joka sitten valtoimenaan kannella  ajelehtiessaan merenkäynnin heittelemänä  katkaisi parista tai useammasta tankista, ylös muutaman metrin korkeuteen johtavat (ruostuneet)  ilmaputket.  Tapaus lienee sattunut yöaikaan, jolloin sitä ei heti havaittu.
Aamun valjettua  kuitenkin huomattiin, että laivan syväys oli kasvanut huolestuttavasti.  Katkenneista ilmaputkista oli mennyt vettä tankkeihin meren vyöryessä yli täkin kaiken aikaa.  Merihän käy  kannen yli täydesssä lastissa olevassa tankkerissa huonolla säällä aivan normaalistikin.
Aamulla kapteeni Mauno Veijalainen kutsui sitten brygälle päällystön koolle tilaisuuteen, jota hän kutsui "laivakokoukseksi". En tiedä vieläkäään, onko tämmöinen menettely jotenkin virallinen tapa, mutta näin tehtin.
Olimme suunnilleen keskellä Atlanttia ja laivan syväys alkoi olla vähän turhan suuri ja ilmeisesti vettä tuli lastitankkeihin lisää kannelta koko ajan.  Yhdessä siinä sitten mietittiin, mitä tulisi tehdä, että tilanne paranisi. Itse tietysti kipinänä en voinut juurikaan mitään rakentavia ehdotuksia tehdä, vaan olin lähinnä kuunteluoppilaana tilanteessa.
Hyvin pian päädyttiin siihen, että tankkeihin johtavat reiät on aivan vältttämätöntä sulkea, keinolla millä hyvänsä, jotta matka jatkuisi turvallisesti.   Ainoaksi keinoksi keksittiin puutulpat.  Ilmeisesti jostain tankkillaivankin varastoista löydettiin sitten sen verran puutavaraa, että niistä voitiin veistää sopivat puukappaleet tulpiksi tukkimaan katkenneiden putkien jättämät aukot kannella ja tällaiset sitten valmistettiin pikapikaa.
Kuka sitten lähtisi ne hakkaamaan paikoilleen vellovalle kannelle?  Yliperämies Haltia sanoi lähtevänsä itse, koska hän ei voisi ketään muutakaan tällaiseen tehtävään lähettää.   Myrsky jatkui edelleen voimakkaana ja meri  kävi täkin yli voimalla edelleenkin.
Laivaa käännettiin niin, että mahdollisimman vähän aaltoja löisi täkille.  Eräs matruusi lähti Haltian kanssa kannelle turvaköysi  mukanaan.  Vettä tuli taivaan täydeltä ja myrsky pauhasi, laiva keinui aallokossa rajusti.  He etenivät lehmänsiltaa kohtaan, jossa irtonainen leidari silloin oli.  Haltia sitoi köyden vyötäisilleeen ja kapusi alas täkille, matruusin jäädessä pitelemään turvaköyttä lehmänsillalle.  Useamman yrityksen jälkeen, hän onnistui jollain keksillä tai muulla koukulla saamaan otteen irtonaisista portaista ja kiinnittämään ne köyden pätkällä joihinkin kansirakenteisiin.  Näin oli suuremmat tuhot vältetty.
Vielä oli tukittava reiät, joista vesi valui tankkeihin edelleen yhä edelleen.  Tehtävä ei ollut toki helppo, koska juuri puuttuvien leidareiden kohdalla  oli eniten reikiä.  Päälle vyöryvien  aaltojen välissä taiteillen,  matruusin pitelemässä turvaköydessä roikkuen ja aina välillä ylös lehmänsillalle paeten, hän lopulta onnistui nuo reiät puutulpat aukkoihin hakkaamalla tukkimaan.
Myrsky jatkui vielä pari päivää, mutta pulikat pitivät.
Perillä osa lastista oli tietysti pilalla veden vuoksi, lastintarkastajat motkottivat, mutta olimmepahan päässeet perille kuitenkin.
Ylipm. Haltia oli siihen aikaan jo vanhempi mies ja ehkä koettu miehistön keskuudessa vähän kurinpitäjänä.  Mutta kyllä hän tässä tapauksessa  osoitti sellaista toimintakykyä ja rohkeutta, mitä moni nuorempi sai silloin vapaasti ihmetellä.
Kurt Ståhle, kipinä 1975-1988

Meri-HF on muuttanut muotoaan rajusti. Olen monitoroinut usein noita bandeja aivan viime päiviin asti. CW (radisähkötys) on melkein totaalisesti loppu. Vielä joku vuosi sitten kiinalaiset rannikkoasemat XSG (Shanghairadio) ym. pyörittivät qra-narujaan, mutta nyt nekin  näytävät lopettaneen. Ainoa bandeilla kuuluva viimeinen kuranarumohikaani näyttää olevan korealainen Seoulradio, HLG, titauksella. Myös joitain Ukrainan asemia kuuluu silloin tällöin tfc-listoineen. Joissain ukrainalaisissa laivoissa tuntuu olevan vielä kipinä (onko sitten joku kokki-yt) ja sanomia lähetetään tutulla hirmuisella nopeudella. Myös Pakistanin ja Intian laivaston rannikkoasemat tahkoavat pitkiä säätiedotuksia sähkötyksellä.

Rannikkoasemia puheella kuulee todella harvoin. Kreikan Olympiaradio SVO (entinen Athinai SVA) tuntuu vielä joskus pyörittelevän kutsunauhaansa englanniksi ja kreikaksi. Myös Monacoradio lähettää säätiedotuksia HF:llä. Joillain kiinalaisilla asemilla on myös ajoittain melkoisesti laivapuheluja menossa.

Telexillä on äänessä vielä useita rannikkoasemia ympäri maailman. Monet niistä antavat teleksin kurnutuksen lomassa myös kutsunsa sähkötyksellä.

Kalliiden sateliittinetti -yhteyksien vaihtoehtona jotkut yhtiöt tarjoavat aluksille e-mail palveluja HF radion kautta. Nämä käyttävät pactor tai muuta vastaavaa modea. Jotkut e-mail rannikkoasemat antavat oman kutsunsa sähkötyksellä digitaalisen kutsunsa lisäksi. Yksi tällainen ryhmittymä on Global Link Network http://www.global-link-network.net/GB/Start_GB.htm T

Tuolla parin megan MF alueella kuuluu lähinnä eurooppalaisten rannikkoasemien säätiedotuksia ja merivaroituksia. Laivaradiopuhelut alkavat olla sielläkin historiaa.

500 kHz meriliikenne päättyi jo vuosia sitten. Alue 500-510 on monissa maissa luovutettu radioamatööreille ja siellä kuuluu ajoittain hamssimajakoita. Jotain merellistä tuoltakin alueelta vielä löytyy. Laaja verkosto rannikkoasemia ympäri maailman lähettä digimodella varoituksia Navtex jaksoilla 490 ja 518.

Tällä sivulla on kaikki tiedot asemasta KSM (ex-KPH, Los Angelesin seutuvilla):

http://www.radiomarine.org/gallery/show?keyword=ksmstation&panel=pab1_2#pab1_2

Näyttää saaneen virallisen rannikkoaseman luvan, vaikka toimii harrastajapohjalta ja yleensä vain lauantaisin hetken. Taitaa olla vähissä laivat, joilla vielä joku on titaustaitoinen :-)

Toinen Amerikan asema, itäkustilta Chatham radio / WCC näkyy youtube videossa osoitteessa:

http://countyma.net/video/barnstable/chatham/V-ZZLhFJ7zM/WCC_Radio_Mari…

Näin se maailma muuttuu. Terv. Jari

Lomamatkalla Las Palmasissa 15.12.2010 kuvatut pasiseerit BOUDICCA, AIDAdiva ja INDEPENDENCE OF THE SEAS. AIDAdiva on rakennettu Saksassa 2007.4.16, Meyer Werft GmbH / Papenburg , muut kaksi Suomessa.

INDEPENDENCE OF THE SEAS. Katso Wikipedia-sivu

BOUDICCA. Valmistui Helsingissä Wärtsilän telakalla Hietalahdessa 5.6.1973 nimellä ROYAL VIKING SKY, Norjan lippu. Pidennetty kolmisenkymmentä metriä 1983. Myöhempiä nimiä:
1990 SUNWARD, 1992 BIRKA QUEEN, 1992 SUNWARD, 1993 GOLDEN PRINCESS, 1996 SUPERSTAR CAPRICORN, 1998 HYUNDAI KUMGANG, 2001 SUPERSTAR CAPRICORN, 2004 GRAND LATINO. Voi olla ehtinyt olla muitakin nimiä ennen nykyistä.

Nykyisin tekee kolmen kuukauden maailmanympärimatkoja

Nimimerkki "Tulitikkupuntin kirjaaja" merkinnyt muistiin oheisen:

Vanhanajan siiffien kielitaito on aluksissa ollut yleisenä naurun aiheena. Kerrotaan juttua, että siiffi tilasi 200 litraa öljyä, niin tulikin 200 metriä kettinkiä.

Mutta tämä juttu on tosi. Aluksessa oli roskanpolttouuni eli krematorio. Uunin kyljessä ollut öljypoltin oli ajat sitten siirretty syrjään ja roskat sytytettiin tulitikuilla. Tikut olivat loppumassa, niinpä kirjoitimme tilausvihkoon "puntti tulitikkuja". Laiva oli menossa Rotterdamiin, joten siiffin piti tehdä tilaukset englanniksi.

Rotiksessa käytiin ja proviantti sekä konetarvikkeet toimitettiin laivaan. Konetarvikkeiden joukosta tulitikkupunttia ei kuitenkaan löytynyt. Laiva lähti ulos ja jäimme ilman tulitikkuja, niin luulimme. Laivan stuju ilmoitteli, että kuivaproviantin turkilla on kaksi laatikkoa, jotka eivät kuulu heille. No, eipä muuta kuin tarkastamaan paketit. Ensimmäinen paketti avattiin ja kas kummaa sieltä tulitikut löytyivät, peräti 50 punttia ja toisessa paketissa samanverran.

Siiffi ei ollut tiennyt, mikä puntti on englanniksi, joten hän pisti "case" ja oli kerrankin reilulla päällä ajatellen kylläkai me nyt kaksi punttia voidaan tilata.

Tulitikkupuntin kirjaaja

Koulusta suoraan täkkikolmoseksi tuli nuorimies. Oli kotoisin Pohjoiskarjalan suunnalta oli kai aiemmin ollut vaan Effoaan aluksissa. Meksikossa Manzanillossa tai Mazatlanissa istuttiin iltaa ravintolassa, missä oli ruokaakin tarjolla. Täkkikolmonen katsoi yökötellen, kun kipinä sai eteensä sammakonreisiä. Kuulema maistuivat ihan kanankoivilta.

Kun oli syöty ja juotiin lisää, kolmosella alkoi rohkeus kasvaa ja pian hän jo uhosi, että käy se häneltäkin sammakonreisien syöminen. Lupaili useaan kertaan, että kunhan tarjoilija tulee seuraavan kerran niin hänpä tilaa sammakonreisiä ja syö ne kanssa. Tarjoilija kävi moneen otteeseen tuomassa täydennystä pöytäämme, mutta aina kolmonen ehti vessaan tai sitoi kengännauhojaan tai kääntyi selin tuijottamaan muita pöytiä. Loppuillasta oli jo syöntikunto niin hiipunut, ettei sammakkotilaus olisi onnistunut syömisestä puhumattakaan.

Stujulla oli jonkinmoinen kirjoituskoneen näppäimistöhäiriö. Aina ei olleet kirjaimet kohdallaan.

Stuju piti slabia ja oli sinne jostain saanut True-merkkisiä savukkeita, mitä ei kukaan ostanut sen jälkeen, kun joku oli sitä kokeillut. Stuju teki mainokset messeihin: Alennuksessa "Ture-tupakkaa".

Ei kai se alennushinnallakaan sen paremmin kaupaksi mennyt, kun muutenkin ulosvientihinnat oli mitättömiä.

Kun alettiin lähestyä Karibian vesiä, ruokalistalle ilmestyi Cabrian-kiusaus tms. Toinen paikallinen ruoka oli Mexciolainen kanapata.

Karibian säätiedotuksia kirjoitellessani vaihtelin joskus Mexicon tilalle tuon Mexcion. Se tarttui näppäimistöön sitten niin tiukasti, että piti tosissaan keskittyä ja yrittää päästä Mexciosta eroon.

Vaikka tämä näyttää olevankin "villin linjan" seiloreitten sivu, niin mahtunen joukkoon; jossain vaiheessa olimme FÅAn Inhan kanssa Fred Olsenin rahtauksessa Välimerelle ja SuMa-linella Länsi-Afrikan kustilla. Muutoin seilaukseni jäivät Pohjois-Amerikan linjalle Finntraderillä junkkina ja sitten puolikkaana, matruusina ja sitten styyrinä tervakeuloissa Euroopan liikenteessä, Rollikoilla Sirius ja Orion ja Arielilla appelsiinikuskina.

Palaan joihinkin sattumuksiin tuonnenpana. Muistelua tietty löytyy jonkin verran maavirkamiehen töistä laivoilla, mm. tarkastusmatka Villagarcia di Arosaan, Galiciaan, Kallsö tuli sinne Venezuelasta, R. Montosen kanssa teimme aika pitkiä pöytäkirjoja.

t. RRe