Esko Heino

24.11.2015

VAPAA-AIKA LAIVALLA

Vaikka vahtihenkilöstö oli töissä joka päivä, vapaa-aikaa riitti aika paljon, työmatkaanhan ei tarvinnut paljon vaivaa nähdä.

”Kodin” ylläpitoon ei tarvinnut paljon aikaa käyttää, sillä taloushenkilökunta siivosi hytit. Omat pyykit oli sentään pestävä, sitä varten laivassa oli kaksi isoa pesukonetta. Kipinän hommissa pyykkiä kertyi vähän, koska paljolti liikuttiin T-paitakeleissä.

Laivassa oli hyvä kirjasto, varustamo osti laivaan kirjoja ja Suomessa vaihdettiin merimiespalvelu Mepa:n kirjastot. Aikamoinen määrä kirjoja silloin tulikin luettua.

Kipinällä oli osuutensa myös vapaa-ajassa. Itse ajattelin sitä työhön kuuluvana, mutta palkattomana työnä, jota tein mielelläni. Eräs tärkeäksi koettu aktiviteetti oli ”merirosvoradio”. Laivassa oli kuulutus- ja musiikkijärjestelmä, johon liittyi keskusradio kelanauhureineen. Radiosähköttäjäkaverini Jarmo Tuuva teki minulle ensimmäisen yhden transistorin ULA-lähettimen Enskeriin, jonka sitten myöhemmin kopioin Tiiskeriin. Sen kytkin keskusradioon pisteeseen, jossa olivat myös laivalla tehdyt kuulutukset. Lopputuloksena koko laivalla kuului ULA-alueella musiikki, joka katkesi kuulutusten ajaksi. Silloin tällöin kytkin myös laivan liikennevastaanottimen lähettimeen, jolloin ULA:lla kuuluivat vaikkapa eteläisellä pallonpuoliskolla Suomen uutiset aurinkoa ottavalle merimiehelle.

Tärkeä merirosvoradion anti olivat jokaviikkoiset lottorivit. Niiden tarve oli niin suuri, että Helsinkiradio antoi yleensä ne extrapalveluna liikenneluettelon yhteydessä ja säästyi näin kyselyistä.

Kelanauhuri oli hyvä siinä, että sen nauha kesti pitempään. Perämies kävi usein yöllä kääntämässä tai vaihtamassa nauhaa, joten joskus elvistelimme, että meillä ohjelmaa on 25 tuntia vuorokaudessa (kellonsiirron ansiosta). Päivällä soittelin yleensä kasetteja, rakentelin itse aika nipun kasetteja, joihin miksasin fiiliksen mukaan omista ja kaverien kaseteista kappaleita. Joskus pidin myös puhelintoivekonsertteja. Se tapahtui niin, että puhelimen soidessa tartuin nopeasti ns kielinauhuriin ja laitoin sen äänitykselle ja mikrofonin luurin. Tästä sain sitten soittajan melkein livenä eetteriin.

Joskus teimme myös radio-ohjelmia. Eräällä matkalla salonkivillenä oli Ylioppilasteatterissakin mukana ollut nuori nainen, jonka kanssa teimme mm. kuunnelman ”Ahmed Ahne”. Siinä vähän heitimme herjaa eräistä miehistön jäsenistä, kritiikkiä ehkäisi se, että kipparimme Pertti Sakkelin saatiin suostumaan Ahmed Ahneeksi – tai ehkä kalifiksi, pääosaan joka tapauksessa.

Laivalla myös urheiltiin. Enskerin helikopterikannella hyppäsimme korkeutta, sainpa jollain vähän yli 150 sentin tuloksella kauppalaivaston mitalinkin, ehdin jo vanheta yli kolmekymppisten sarjaan, josta ketterät nuoret puuttuivat. Kuulaa työnnettin kumipäällysteisellä kuulalla, siinä kippari Alvar Backman oli erityisen hyvä. Kuulan ennätys tosin oli legendan mukaan eräällä salonkivillellä, joka työnsi kuulan reelingin yli 3000 metrin syvyyteen.

Laiva oli 274 metriä pitkä, joten ”föörpakan ahterikanttiin” oli neljännes kilometriä, ja molemmat sivut juosten kertyi kasaan kilometri. Perämies Jouko Miettisen kanssa juoksimme iltapäivävahdin päälle klo 16 3000m, sitten saunaan ja kello 17 syömään. Ei se mikään ihanteellinen juoksurata ollut, varsinkin jos laiva oli vähänkään kallellaan tai kallisteli, vino kova täkki ei ollut jalalle hyvä.

Vapaa-ajan viettoon kuuluivat myös sukkatanssit. Taloushenkilökunnassa oli tavallisesti 7 naista, joten yksikseen tai miesparissa ei tarvinnut pyörähdellä. Pitoja pidettiin niin päivähuoneissa kuin pienemmällä porukalla omassa hytissäkin. Jenkka pienessä hytissä vaati jo omat kuvionsa.

Laivassa oli myös elokuvateatteri. Filmit saatiin Walport-nimiseltä yritykseltä, joka toimitti kolmen elokuvan settejä tukevassa laatikossa. Niitä vaihdettiin satamassa ja joskus redillä laivojen kesken. Elokuvan katsomista haittasi se, että teatterin seinät olivat kovaa levyä ja äänentoisto kaikui ja se, että filmeissä ei ollut tekstejä. Tiiskerissä vein projektorin radioasemalle huoltoa varten ja sattumalta meillä oli valikoimassa ”Grease”. Se sitten katsottiin hytissäni moneen kertaan, projektori vain makuuhytin puolelle ja sohva nostettiin toiselle seinälle. Kun vieraat saapuivat tarjoilu mukanaan ehdottaen, että jos katsottaisiin taas se Grease, niin mukavahan siihen oli suostua.

Osaksi työaikaan, osaksi vapaa-aikaan liittyi myös ”paikallinen media”. Tiedon palasia edessä olevasta satamasta tai ohitetusta paikasta, kotimaan uutisia, lottorivi, mitä milloinkin. Kopiokoneista laivoissa ei oltu kuultukaan, mutta löytyi sprii-monistuskone. Erityiselle paperille kirjoitettiin koneella, joskus telexin printterillä tarinat, sitten pirtua koneeseen ja veivaamaan kymmenkunta kopiota messeihin ja kipparille. Erityisen kiinnostavia olivat tiedot sisarlaivan, muiden varustamon laivojen ja muiden suomalaisten laivojen liikkeet ja niiden miehistö. Pidimme yhteyttä laivat keskenään lyhytaalloilla ja vaihdoimme informaatiota. Yhdessä vaiheessa muutama Helsinkiradion sähköttäjä, legendaarinen Harri ”Mikan isä” Häkkinen kärjessä, kokoamaan uutisia telexnauhaksi, jonka sitten yövuorossa välittivät yhdelle tai useammalle telexillä varustetulle laivalle. Riippuen senhetkisestä sijainnista niitä sitten minäkin heräsin yöllä vastaanottamaan ja sitten edelleen lähettämään muille laivoille.

ENSKERI, historiaa ja kuvia (klikkaa sinistä riviä alla)

https://www.aanimeri.fi/piwigo/index.php?/category/933

Kuva: Lauri Vuorinen kokoelma