Lukeminen oli merenkulkijoilla arvossaan 1970-80-luvuilla, kun maailmalla työskentelin tienaamassa elantoani. Kun merimatkoja taitettiin viikkoja ja kuukausiakin, kasvoi uutta jutun juurta kirjojen tarinoista. Kauppalaivaston huoltoneuvosto ja sittemmin Merimiespalvelutoimisto ylläpitivät laivakirjastotoimintaa. Vaihtomiehistöjen mukana kulkivat kirjastokassit. Joskus omatoimisestikin järjestettiin kirjastovaihtoja samoille vesille sattuneiden suomalaisten laivojen kanssa. Joskus jopa satamavaltion direktiivejä venytellen.

Äänimeren sivustoilta löytyy palsta ”Merikirjoja” sekä foorumi ”Muita kirjoja”. Palstojen seuraajat laventavat lukemisen aihepiiriä omilla kirjavinkeillään. Kuten oheinenkin.

Shaun Walker: Soluttautumisen mestarit. Bazar 2025. Sivuja 505.

Venäjällä 1917 syksyllä vallan kaapanneet bolsevikit olivat harjoitelleet vuosikymmeniä maanalaista sabotaasia, salamurhia ja soluttautumista vastustaessaan tsaarin hallintoa. Mm. tsaari Aleksanteri III tapettiin pommilla.

Neuvostohallintoa ei maailmalla kovin kerkeästi kiiruhdettu tunnustamaan. Niinpä lähetystöjen ja diplomaattien puutteesta johtuen oli hankittava tietoa epävirallisin ja laittomin keinoin.

Siviilien käyttö vakoilussa oli uutta. Britit olivat luoneet vakoilujärjestönsä MI6 vuonna 1909. Jenkit vastaavan vasta toisen maailmansodan jälkeen. 

Neuvostoliiton alkuvuosina tsaarin vallan kannattajat olivat vakava uhka uudelle hallinnolle. Kirjassa ei mainita ”Trusti”-operaatiota, joka oli riemuvoitto kommunisteille. Lähes koko 1920-luvun maailmalla uskottiin Trusti-järjestelmän kannattavan tsaaria ja pyrkivän kaatamaan neuvostohallinnon. Systeemi oli Moskovassa kehitelty ja hyväuskoiset tsaarin kannattajat saatiin houkuteltua tapettaviksi.

Kirja kertoo elämäntarinoita monista muista menestyksellisistä vakoilijoista eri puolilla Eurooppaa ja Japanissa. Ongelmaksi nousi luottamus: kun vakoojat asemamaissaan esiintyivät keksittyinä henkilöinä, keskus Moskovassa joutui myöskin epäilemään, huijaavatko agentit heitäkin. Stalinin vainovuosina 1930-luvun lopulla monet vakaumukselliset vakoojat kutsuttiin kotimaahan ja tapettiin keksityillä syytteillä kansanvihollisina. Kokeneiden toimijoiden tilalle organisaatioihin nimitettiin ummikkoja vasta-alkajia, joilla ei ollut kielitaitoa eikä omakohtaista kokemusta ulkomaista.

Kuten nyt vuonna 2026 presidentit Putin ja Trump tekevät pisnestä muiden kansojen ja valtioiden omaisuudella, jakoivat liittolaiset Hitler ja Stalin elokuussa 1939 naapurivaltioitaan ja yhdessä aloittivat toisen maailmansodan syyskuussa 1939.

Stalin oli vakuuttunut, ettei hänen sotatoverinsa Hitler ryhdy kahden rintaman sotaan, ennenkuin olisi saanut rauhan brittien kanssa. Samalla Stalin uskoi, että Hitler ja britit rusikoisivat toisensa henkihieveriin, jolloin Neuvostoliiton olisi helppoa valloittaa Eurooppaa.Vähäisinkin vakoilijavoimin eri maista Moskovaan tulvi varoituksia Hitlerin hyökkäysvalmisteluista Neuvostoliittoon. Yhä vainoharhaisemmaksi muuttunut Stalin tyrmäsi kaiken.

”Jos ruohonjuuritasolta tulevat raportit eivät istuneet siihen, millaiseksi maailman tulisi kehittyä Leninin kirjoitusten mukaan, ne hylättiin virheellisinä… Berija (ylin vakoilupäällikkö) määräsi neljä NKVD:n upseeria, jotka edelleen lähettivät raporteja Saksan hyökkäysvalmisteluista, ”murskattavaksi työleirille hiekaksi” (Berijan kuvaus venäläisistä oli ”vankileirien tomua”. Tämän ajan valtaapitävien kuvaus venäläisistä on ”planktonia”). Samana päivänä hän kirjoitti viestin Stalinille tavanomaiseen imartelevaan sävyynsä:”Minä ja minun alaiseni, me olemme painaneet tiukasti mieleemme viisaan loppuäätelmänne: Hitler ei aio hyökätä kimppuumme vuonna 1941”. Samana yönä historian suurin sotajoukko aloitti hyökkäyksensä Neuvostoliittoon.”

”Sota tappoi kaksikymentäseitsemän miljoonaa Neuvostoliiton kansalaista. Kolmasosa maan sotaa edeltävästä varakkuudesta tuhoutui, mukaan lukien 32 000 tehdasta ja 70 000 kilometriä rautateitä. Vuoden 1945 toukokuun vapauttavaa juhlintaa seurasi nälänhätä, joka pyyhkäisi maan suurimman osan yli.”

Sodan jälkeen illegaalien käyttö jatkui tuloksekkaasti. Neuvostoliitto puolusti voimakkaasti julkisuudessa rauhaa, mutta salaisesti lietsoi eripuraa, väkivaltaa ja sotaa. Kirjan takakannen kuvassa kerrottu kymmenen venäläisen vakoilija pidätys meinasi tyssätä siihen, että Venäjän presidentti Medvedev oli tulossa vieralulle Yhdysvaltioihin. Vielä Obaman aikaan oli yleinen uskomus, että Venäjä olisi muuttumassa länsimaiseksi demokratiaksi ja hyviä suhteita piti vahvistaa kaikin keinoin.

Eräs toinen historiateos valottaa 80-luvun neuvostoliittolaisen loikkarin kuulusteluja Yhdysvalloissa. Suurin osa maahan lähetetyistä vakoojista oli illegaaleja, tavalliseksi amerikkalaisiksi naamioituja. Heidän tehtävänsä oli ja on lietsoa polarisaatiota, eripuraa, väkivaltaa ja heikentää luottamusta esivaltaa ja lainsäädäntöä kohtaan. Tätä tavoitetta on vahvasti edistänyt internet. Myöskin presidentti Reaganin masinoima uusliberalismi: useimmat eivät ole hyvillään, että heidän kovan työnsä tulokset kasvattavat vain yritysjohtajien ja omistajien varallisuutta. Viime vuosien uutiset kertovat, että illegaalit ovat saavuttaneet tavoitteensa.

Jos ei Stalinille tosiasioilla ollut merkitystä, on sama jatkunut nykyisenkin presidentin aikaan. Hyökkäys Ukrainaan on perustunut luuloille ja toiveajattelulle. Presidentin avustajat ovat Berijan lailla ”painaneet tiukasti mieleensä presidentin viisaan loppupäätelmän”. 

Stalin on nykyisin venäläisten suurimpia idoleita. Tosin Venäjän nykylakien mukaan hän olisi vankilassa. Stalin totesi sodan aikana, että Venäjä olisi hävinnyt sodan Saksalle ilman länsimaiden massiivista apua.