New Yorkissa East Riverin öljykaijassa lossatessamme vaihtui päällikkö. Uusi kippari toi tullessaan sellaisia terveisiä varustamon konttorilta, että seuraavalla kuormalla tienataan redarille laivan hinta. Vaikkei rahtitulot laivaporukan palkkoja nostaneetkaan, ilahduttivat uutiset meitäkin: Vanhan öljypurtilon romuksimyynti varmaan lykkääntyisi ja töitä riittäisi ainakin niin pitkäksi aikaa, kuin muutaman viikon rahtaus tuottaa omistajalle laivallisen rahaa. Kunhan työpaikkamme edelleenkin suostuisi pysymään pinnalla.

Lähdettiin painolastissa ajelemaan alaspäin East Riveriä. Jossain siinä YK:n rakennuksen huitteilla huomattiin vastaan tuleva jenkkien sotalaiva. Kippari komensi välittömästi vahtimiehen valmiiksi standardibrygälle lipputervehdystä varten. Suomen lippu lepatteli joulukuusen kahvelissa. Sotalaivan kohdatessamme kippari karjaisi lipputervehdyksen, ja puolikas alkoi viiraamaan lippua. Vaan kankaan nurkka oli takertunut kahvelin tukivaijereihin eikä halunnut tulla alas. Vahtimies tempoi naruista, ja kippari huusi paapuurin siivellä. Sotalaivassa musta mies tuijotti totisena meidän standarttibrygälle: Kun meidän lippumme olisi alhaalla, hän laskisi jenkkilipun. Lopulta kun puolikas roikkui melkein koko painollaan selkä alaspäin lippunaruissa, kahvelin nokkaan jumittunut kangas repesi ja lippu tulla lehahti alas. Isäntämaan sotalaiva oli jo kaukana ahterissa, mutta meidän uuden kipparimme ääni kuului vielä hyvän aikaa.

Kaikille merenkulkubisneksessä ei rahaa karttunut laivalasteittain: lähtiessämme omaamme tienaamaan ohitimme Verrazzanon sillan seutuvilla kaksi toisiinsa törmännyttä palavaa laivaa. Ilma oli sakeana sammutuslaivojen vesisuihkuja ja hylyistä nousevaa kitkerää katkua.

Seuraava lastauspaikkamme oli Bahamasaarten Freeport ja lossauspaikka jossakin Usan iistkustilla.

Koska Freeportissa oli Suomen konsuli, kävin rullaan leimauttamassa mönstränneiden ja ulosmaksaneitten tiedot ja jätin longsaalit eli seilaustodistukset. Yleensä Suomen konsulit tai kunniakonsulit olivat hupaisaa väkeä, joilla ei ollut aavistustakaan, että heidän hommiinsa saattaisi kuulua laivan henkilöstöasiakirjat. Neuvojeni mukaan konsuli läiski riemulla leimoja rullaan ja innokkaana kyseli, eikö keksittäisi vielä jotakin muuta leimattavaa.

Freeport oli jo silloin suosittu kasinokaupunki ja jenkkien turistipaikka. Hinnat olivat sen mukaisia. Eipä öljykuljetustyöläinen olisi rohjennut pyrkiä kasinoiden tuikeitten tampuurimarsalkoiden ohi, vaikka olisi vuoden ulosmaksukin ollut täyttämässä taskuja.

Lastauspaikassa saimme oorderin viedä lasti Portsmouthiin, USA:n New Hampshiren osavaltioon. Koska matka ei ollut pitkä, piti kiireesti laatia messeihin laivaväen rahalistat, jotta varustamon konttoriin ehdittäisiin ilmoittaa Portsmouthissa tarvittava rahamäärä. Tullilistat piti myös kirjoittaa ja viedä messeihin täytettäväksi ja proopuskat kerätä kaikilta pois ja lajitella passien väliin USA:n emigreisin naamatarkastusta varten.

Olin juuri saanut lähtösähkeet naputetuiksi sekä varustamoon, että lossaussataman meklarille, kun Chatham-radio Cape Codin niemeltä sähkötteli tietoa uudesta viestistä. Yleensä suosin kahdesta USA:n itärannikon lyhtyaaltoradiosasemasta Longin Islandin kärjessä sijaitsevaa Amagansett-asemaa. Ehkä vähäisemmästä radioliikennemäärästä johtuen heillä oli leppoisampi meininki.

Villin linjan tankkilaivojen oorderit tulivat pitkinä, satojen sanojen sähkeinä. Sellaisen vastaanotettuaan joutui aina laskemaan sanamäärän ennen vastaanottokuittausta. Amagansettin lähettämien oordereitten sanaluvut sai rauhassa laskea vaikka kahteen kertaan. Chathamin sanomissa pääsi vasta alkuun, kun operaattori jo hätisteli kuittaamaan viestiä.

Nyt sanat ehti hyvin laskemaan: Sanoma oli lyhyt. Uusi purkaussatamamme olisi Halifax Kanadan Nova Scotiassa.

Brygällä kakkonen piirteli uuden kurssin, jonka väänsi automaattiohjaukseen. Kone- ja pyssäpuolelle ei muutoksesta ollut mitään vaikutusta. Minä sain kirjoitella uudet rahalistat ja kanadalaiset tullilistat messeihin, palauttaa jenkkiproopuskat porukalle ja lähettää tujun pitkän provianttitilauksen sähkeenä sipsulle Halifaxiin. Uudet sähkeet uudesta määränpäästä myös konttoriin, Halifaxin meklarille ja USA:n kustikaartin Amver järjestelmään.

Henkilöstön uusi rahatilaus Halifaxia varten oli tehty nopeutetulla aikataululla ja oli lähdössä sähkeenä varustamon konttoriin. Odottelin vuoroani Helsinkiradion jonossa, kun Chatham-radio kaipaili taas yhteyttä uuden sähkeen merkeissä. Koska lähetin oli valmiiksi lämmin, viritin oikeat taajuudet ja sain tulevan sähkeen saman tien. Uusi purkaussatamamme olisi Portland, Maine.

Ensimmäiseksi kurkistin roskakoriin. Tietysti oli se viikonpäivä, jolloin ville oli päättänyt tyhjentää radiohytin roskakorin ja aiemmin täytetyt jenkkitullilistat ja rahalistat ajelehtivat jo aavoilla ulapoilla. Jälleen siis messeihin uudet rahalistat ja tullilistat ja jenkkiproopuskoitten kerääminen. Tujun pitkä provianttitilaus sähkeenä sipsulle Portlantiin. Ja sähkeet varustamoon ja USA:n kustikaartille.

Ei meistä onneksi ”Lentävää hollantilaista” tullut. Lopultakin viides kerta toden sanoi ja purkaussatama, jonka laituriin töijäsimme, oli Holyrood Kanadan New Foundlandissa. Paikka oli niin outo, että meklarilta piti kysyä koordinaatit, mistäpäin semmoinen löytyisi. Kylä oli niin pieni, ettei siitä ole edes tässä jutussa mitään kertomista.

Mutta lossauksen jälkeen lähdön hetkellä kurvasi sataman öljysäilöiden takaa taksi vinhaa vauhtia laivalle. Pari täkkäriä ja koneoppilas kömpivät kaijalle. Laakonki oli jo hiivattu, joten täkille piti nousta luotsileidareilla. Erityisen suurta huolta tulijat kohdistivat valkoiseen pahvilaatikkoon, jonka kyljessä luki punaisella ”Smirnoff” ja jota täkkärit varovasti endalla hiivasivat täkille.

Kippari huusi tulijoille brygältä huutotorvella ja käski viemään viinakopan salonkiin.

Myöhemmin siiffi naureskeli, että siellä se Smirnohvikeissi oli salongin pöydällä. Muttei siinä ollut yhtään pulloa sisällä.

Villen torppaukset olivat seuraavina viikkoina nimellistäkin vähäisempiä. Lopulta selvisi syykin: Ville oli piilotellut Holyroodin Smirnoff-pullot salongin sohvan alle. Vähitellen hän niitä toimitti oikeille omistajilleen. Niin hyvällä provisiolla, että meinasivat vähäisemmät, varsinaiseen työhön liittyvät velvollisuudet unohtua.