Olimme vanhaan hyvään aikaan idän maan satamassa. Siihen aikaan, jolloin vielä aseistetut vartiomiehet seisoivat asennossa kaijalla ahterin ja föörin kohdilla. Vartijoiden nokkamies ojenteli leuhkana laakonkin juurella roopuskakaappeineen. Vaihtoi maihinmenijöiden passit roopuskoihin ja maista palaaville päin vastoin.

Kirjoittaja edessä, V.I. Lenin takana

Redillä oltaessa öisin valonheittimet valaisivat laivaa yllättäen milloin mistäkin suunnasta. Eräs temperamenttisempi perämies harmistui moiseen tuikutteluun ja alkoi osoittelemaan laivan valonheittimellä takaisin.Pitkät kuulustelut siitä seurasivat, mutta lopulta perämies pääsi mukaan laivan lähtiessä. Epäilyt olivat raskaat, että hän yritti auttaa jotakuta laivaväkeen kuuluvaa loikkaamaan maihin työväen paratiisiin.

Olimme olleet porukalla maissa. Osa merimiesklubilla, osa kauppahommissa. Toiset möivät, toiset ostivat, jotkut sekä että. Iltamyöhällä satamaan palaillessamme joitakuita vatteensa myyneita huoletti käryäminen tarkastuksessa portilla: myytyjen tilalle saadut housut ja kengät eivät oikein mahtuneet jalkaan. Ongelman ratkaisi yllättäen nurkan takaa kimppuumme hyökännyt sinksarijoukko. Jotain heillä oli selvästikin meitä vastaan. Emme jääneet syitä kyselemään vaan pyyhälsimme kohti sataman porttia, että irtokengät lentelivät ja housut repeilivät. Vartiomiehet pitelivät jo portteja auki ja rämäyttivät ne kiinni ensimmäisten sinksarien edessä. Yleisessä sekasorrossa jäi huomaamatta puuttuneet kengät ja ahtaat housut.

Laivalle astelimme helpottuneen tunnelman vallitessa. Viimeisenä kulkien seurasin huonokuntoisimpienkin pysyvän matkassa oikeaan suuntaan.

Hyvässä jonossa kuin Alkossa viinakortin aikaan vaihdettiin proopuskoita passeihin ja kiivettiin laakonkia pitkin täkille. Edelläni jonotti salonkiville tukevasti omilla jaloillaan seisten. Kun hänen vuoronsa tuli luopua proopuskasta, hän yllättäen otti puolenkymmentä sivuaskelta vasempaan ja katosi kaijan reunalta ja melkein saman tien kuului merestä molskahdus.

Proopuskavahti näpelöi hämmästyneenä pistoolikoteloaan. Minä nakkasin nahkatakin nupukivetykselle, potkin Teksasinsaappaat pois jaloista ja kurkistin kaijanreunalta alas. Ville kellui mereenjuntattujen puupölkkyjen vieressä elottoman näköisena. Juuri sillä kohtaa kaijaa laskeutui vesirajaan rautaiset leidarit.

Kiljuin täysin palkein ”apua, mies yli laidan” ja tiputtauduin leidareita vesirajaan. Yletyin alimmalla tangolla kyyhöttäen ottamaan villestä kiinni, että hän pysyi pinnalla. Vesi tuntui hyiseltä. Oli huhtikuu ja satamassa ajelehti vielä paljon jäälauttoja.

Kiljuin edelleen apua, mutten jaksanut kovin kauaa hankalassa asennossa kannatella villeä. Laskeuduin leidareilta veteen ja sain villestä toisella kädellä tukevan otteen vyötäröltä. Toisella kädellä yletyin pitämään kiinni leidareiden alimmasta tangosta.

Tilanne alkoi tuntua epätoivoiselta. Jäisessä vedessä voimat hupenivat. En tiennyt, oliko kukaan laivassa kuullut avunhuutojani. Oli sentään hyvä puoli, etteivät vartiomiehet alkaneet ampua. Näin vedestä ahterinpuolen vahtimiehen seisovan asennossa ase olalla.

Sitten pilkahti konekolmosen naama kaijanreunalta. Kohta jo muitakin. Kolmonen laski gasliinan päätä alaspäin, että köyttäisin sen villen ympärille. Jaksoin köhiä kolmoselle, ettei kädet riitä solmuharjoituksiin, eikä voimiakaan taida olla.

Kohta gasliinaa laskettiin uudelleen alas kuin cowboyn lassoa. Jaloin vettä polkien ujuttelin lenkin molemmin käsin villen ympärille ja yritin saada narun sopivan tiukaksi. Saman tien alkoi ville nousta vedestä ja tarrauduin molemmin käsin leidarin alatankoon. Konekolmosen kiskoessa apuna raahauduin ylös kaijalle.

Onneksi takkini vielä löytyi. Sen taskussa oli proopuska, eikä ilman sitä olisi ollut pääsyä laivaan. Vahtimieskin nyökkäili jo paljon suopeamman näköisenä, kuin mereen mennessäni.

Ville saatiin sairaalan, jossa hän toipui ja pääsi myöhemmin kotiin.

Laivassa oli sauna lämpimänä. Hyvän aikaa siellä sai makoilla, ennenkuin tärinä ja vapina alkoi hellittää. Jano ei tullut, kun aina välillä kippari kävi työntämässä konjakkilasin ovenraosta.

Kokki sai orderin pestä ylitöinään meressä öljyyntyneet vaatteeni.

Myöhemmin kuulin, että olisihan pelastutoimet tapahtuneet nopeamminkin. Ensimmäiset ryntäsivät laakonkia alas heti avunhuutojeni jälkeen. Roopuskavahti ei vaan päästänyt ketään kaijalle ilman passia. Laakongilla oli melkoinen kaaos toisten yrittäessä ylös hakemaan passiaan ja toisten yrittäessä alas ilman passia. Oli vartiomieskin sitten hädässä joustanut, ettei kovin tarkkaan ollut verrannut passikuvaa passin ojentajaan, kun jo vaihtoi sen roopuskaan.

Seuraavana päivänä oli salongissa kuulustelu loikkauksesta. Hyvin idän maan nykyisen pitkäaikaisen presidentin oloinen viranomainen selvitti tapahtunutta. Jos oli meressä ollut kylmä, oli kuulustelu vielä hyisempi. Siihen kuitenkin päädyttiin, että sain jäädä laivaan. Sen juhlimiseksi jouduin jo turvautumaan omaan konjakkipulloon.