Vaalit
Persianlahdella oli kuuma. Auringon tulisesti kärventäessä standardibrygän pelti kupruili kuin rospuuttoaikainen kylätie. Kuumuutta riitti alapuolella olevaan asuinhyttiin: Punkan päädyn lämpömittari pysytteli 45 asteessa. Radiohytissä sirisevä seinän kokoinen päälähetin pisti vielä paremmaksi ja nosti lämpötilaa kymmenellä asteella. Rannikkoradioaseman trafiikkijonossa omaa vuoroa odotellessa ja liikkumatta kirjaa lukiessa iho oli kosteannihkeä. Kun käänsi kirjasta sivua, liike iski hien hyökymään pintaan kuin huippu-urheilijalla lehdistötentissä dopingkäryn jälkeen.
Pitkin Persianlahtea oli sadoittain tankkilaivoja ankkurissa odottamassa lastausmääräyksiään. Jotkin olivat siellä manneet jo vuosia, me onneksi vasta muutaman viikon. Ainoa ajankulu pitkästyneillä perämiehillä tuntui olevan vhf-radion kutsu- ja hätäkanavalla elämöinti. Erikoisista ilmakehän kerrostumista johtuen radioliikenne kuului koko lahden päästä päähän. Oli säännöllisin kellonajoin kuuluvaa hullun huutoa, erilaisten eläinten ääntelyä, koneen ääniä, musiikkia. Erään pitkään kestäneen sinfonian jälkeen joku hermostunut koitti oxfordilaisittain huudella, kuka siellä soittaa. Toinen vastasi: ”Mantovani!”.
Takuuvarma bisnesidea olisi perustaa Persianlahdelle painonpudotuskeskus. Halvalla saisi ostetuksi jonkin siellä ylösmakaavan laivan. Ruokana silliä ja perunaa, juomaksi öljynkatkuista vettä. Kyllä paino putoaa, minullakin kuukaudessa kymmenen kiloa.
Helpotukseksemme emme joutuneet pidenpään kuuntelemaan konsertteja emmekä pudottamaan painoa. Orderisähkeen koordinaattien mukaan löytyi hiekka-aavikon rannasta poiju ja sieltä öljyputken pää, mistä saatiin lasti vietäväksi Karachiin.
Laivaporukasta puolet oli ollut jo yli puoli vuotta mönsträttynä, joten heille oli iloinen uutinen päästä lähtemään kotimaahan ehkä jo muutaman päivän kuluttua. Yleensä villin linjan tankkipaatit eivät joutuneet viikkokaupalla odottelemaan ankkurissa laituripaikkaa, vaan pääsivät varsin pian purkamaan lastia.
Karachiin saavuttuamme poislähtevää porukkaa poikkeili radiohytissä hoitamassa ulosmaksujaan. Jaoin vastakirjoja, seilauskirjoja ja passeja. Signeerattiin rullaa ja kirjoitettiin vetoseteleitä. Paikallista rahaa tilanneille oli meklari tuonut laivaan pinoittain repaleisia rupia ja paiseita.
Sorvari tutkaili vastakirjastaan ulosmaksuaan pitkään ja kyseli sitten, missäs näkyy lomaraha. Unionin lehdessä kun oli kirjoitettu, että saman kuun alusta olisi tullut voimaan uusi vuosilomalaki ja sen mukaan kuuluu maksaa lomapalkan päälle lomarahaa.
Poikkesin kerrosta alemmaksi kipparin toimistoon kyselemään, olisiko siellä tietoa tämmöisestä uudesta laista lomarahoineen.
"Jaa, tässä olla tämmöinen paksu kirje. Mine ei olla ehtiä sitä avata. Sinä otta ja katso, ollako där mitä. Sinä ottaa myös tämä toine paksu kirje, oleko där joku meille tärkeä.”
Ensimmäisestä kirjeestä löytyi vuosilomalaki, joka oli tullut voimaan pari viikkoa aiemmin. Onneksi poispestanneet olivat lähdössä vasta seuraavana päivä, joten oli yö aikaa perehtyä lomarahan saloihin ja laskea ulosmaksut uudelleen uusien pykälien mukaisesti.
Kipparin mainitsema ”tämä toine paksu kirje” sisälsi vaaliasiakirjat. Suomessa olisi syksyllä vaalit ja ”laivassa ja laitoksessa” elävillekin oli annettu oikeus äänestää.
Karachista suuntaisimme Punaisenmeren kautta kohti Eurooppaa, joten vaaleja ei tarvitsisi kiireessä yön kähmyssä ennen lähtöä järjestää. Matkan aikana merellä voisi jokainen antaa äänensä ja Adenissa saataisiin äänet postiin bunkrauksen yhteydessä.
"Sinä viedä nämä äänistysreklam ahteri messit. Sano där kaikki, joka ei tulla äänestää, se ole viinakielto”, oli kipparin evästys äänestyksen esivalmisteluiksi ja äänioikeutettujen aktivoimiseksi.
Äänestysajankohtana sitten poikkeili laivaporukkaa radiohytissä hakemassa passiaan ja suuntasi kerrosta alemmaksi salongin oven taakse. Aamupäivän radiovahdin päätyttyä selasin passipinosta omani, ja laskeuduin salongin eteen jonoon.
"Te antta henkilötodistus”, oli vaalivirkailija päällikön ensimmäinen ohje. Tarkkaan sitten verrattiin passikuvaa äänestäjätarjokkaan naamaan ja tarkastus meni läpi:”Te olla sama mees”.
"Te mene äänestysboxi anta ääni” oli seuraava ohje äänestyslipun kera. Timppa oli jätelaudoista rakennellut yhdeltä sivulta auki olevan kehikon ja sinne tason, mihin oli kiinnitetty narulla kynä.
Äänen piirtämisen jälkeen tarvittiin leimaa ja kirjekuoria, jotta arvokas ääni aikanaan löytäisi oikeaan vaalipiiriin oikean ehdokkaan hyväksi.
"Te käske seuraava sisälle”, oli ohje äänestysprosessin loppuessa ja viinakiellon uhan väistyessä.
Uusien orderien mukaan ei sitten poikettukaan Adenissa, koska määränpää oli Punaisellamerellä Port Sudan. Jos Jemenin posti jäi paitsi vaalikirjettämme, tasoittui tilanne sillä, että varustamon Adeniin lähettämä laivaposti jäi noutamatta ja lienee siellä vieläkin. Sudanissa äänestysasiakirjamme annettiin meklarille postin kautta kotimaahan toimitettavaksi.
Olimme jo menossa Suezin kanavassa kohti pohjoista ja valokuvailin brygän siivellä rannan sotaromuja. Kippari tuli viereeni nojailemaan reelinkiin:
"Kun olla Port Sudan ulosklaaraus, meklari kysyä, captain, mikä olla se suur kirjekuor, missa ole där moni pienempi kirjekuor sisalla ja niissa taas ole där pienempi kirjekuor ja där olla valkoisi lappuja”.
