Puuvillaa Hsingkangiin

ylavalikot

Sevillan huhtikuun koleat räntäsateet jäivät taakse päästyämme eroon törkyisestä vuositelakoinnista. Markkinavoimat olivat suopeita ohjatessaan laivamme etelän aurinkoon uittamaan puuvillaa Brasiliasta Kiinaan.

 

Santosin redille ankkuroiduttuamme tuli tieto, että osa puuvillakuormastamme oli jossain päin Etelä-Amerikkaa vielä tulossa junakyydillä kohti satamaa. Laituriin päästäisiin koko lastin saavuttua perille. Villin linjan laivoilla oli opittu ankkurissa odottelemaan kaijapaikkaa viikkokaupalla. Yleisintä ajanvietettä oli seurata linjalaivojen tuloa ja lähtöä ja arvailla, mikä redillä makailevista trampeista pääsisi seuraavaksi sisään. Niinpä olikin yllätys, kun jo vajaan viikon kuluttua päästiin föörpakalla hiivaamaan lekaa ja nuori paikkakunnan poika luotsasi laivamme laituriin.

Kerrankin laivaväki oli terveenä, eikä ketään tarvinnut paimentaa lääkäriin. Ulosmaksuja ei ollut ja rullassakin oli mönsträykset kunnossa, joten klaarauksen ja rahanjaon jälkeen oli aikaa tutustua kaupungin nähtävyyksiin.

Kipinän hommiin kuului laivassa kaikki työ, mikä ei kuulunut jollekin muulle. Niinpä seuraavana aamuna kippari antoi oorderin käydä valokuvaamassa kamerallani muutamassa junanvaunussa lastausta odottavia puuvillapaaleja. Olivat kuulemma homehtuneita, eikä niitä huolittaisi kyytiin. Päällikön tekemän protestin tueksi ottamiani valokuvia lienee ajan kanssa tutkittu Kiinaa myöten. Meillä lastaus keskeytettiin ja pian lekotettiin ankkuria redillä samassa paikassa, missä sitä edellisenä aamuna oli hiivattu.

Säät suosivat ja viikot kuluivat leppoisasti. Santoksen keskusta heti hiekkarantojen takana oli rakennettu täyteen korkeita kerrostaloja. Näytti, ettei Brasilian pojilla ollut rakennushommissa vatupasseja: rakennukset sojottivat niin eri suuntiin. Agentti saapui eräänä aamuna moottoriveneellä ja toi mukanaan paikallisen sanomalehden. Laivamme oli päässyt kuvaan etusivulle. Portugalinkielisestä jutusta ei paljoa ymmärretty, mutta isoja rahasummia sinne oli painettu. Tokihan laivan makuuttaminen jouten maksaa jollekin paljon rahaa.

Aikanaan kävi käsky ajaa takaisin tuttuun laituriin. Samojen puuvillojen lastaus jatkui. Kyytiin tuli niin homeiset kuin homeettomatkin paalit. Kun ruumat olivat karveleita myöten täynnä, päästiin lähtemään kohti Kiinaa. Purkaussatamaksi oli ilmoitettu Hsingkang.

Uteliaina aloitimme matkan. Ajettaisiinhan nyt purjelaivakirjojen myrskyistä kuuluilla ”roaring fortiesilla”. Purjelaivaromantiikkaan ei saatu tuntua: niin oli tyyntä, ettei purjeilla olisi matka joutunut. Myöskään ei nälkä, eikä keripukki vaivannut runsaiden aterioiden ääressä lämpöisissä messeissä. Tosin makea vesi oli ransuunilla, mutta alkumatkassa saunat ja suihkutkin olivat päivittäin käytössä.

Sunda-salmesta ajoimme Jaavan merelle ja pohjoiseen Singaporeen. Ankkuripaikalla otettiin bunkkeria ja provianttia. Privaatipostiakin saatiin muutaman vaihtomiehen mukana. Fresh water pysyi edelleen ransuunilla, koska vesiproomua olisi pitänyt odottaa liian kauan.

Jos nelikymppiset latitudit eivät möyrynneetkän, kävi huju Etelä-Kiinan merellä. Jo Intian valtamerellä olin kirjoittanut eri rannikkoradioasemien säätiedotuksia Dinah taifuunin vaeltelusta jossain Australian takana. Arvelimme sen ehtivän pois reitiltämme poiketessamme Singaporessa. Taifuuni kierteli ja kaarteli kulkiessaan ja oli laittautunut suoraan eteemme suunnatessamme kohti Hsingkangia.

Perinteisestä merimiestavasta poiketen nyt ei ajettu suorinta reittiä kohti myrskykeskusta, vaan pyrittiin kiertämään taifuunin takaa. Silti taifuunin liepeilläkin riitti keinumista. Joutuessamme ajamaan sivuaaltoon oli brygä välillä aallonharjojen tasalla, välillä melkein pilvissä. Pentteristä lähti luistelemaan jääkaappi kiinnityksistään, samoin innostui ryskimään päivähuoneen sohva. Vietnamin sota myös muistutti itsestään: Amerikan pojat kävivät hävittäjillään lentelemässä ympärillämme ja melkein veivät lähetinantennin mennessään.

Hyvässä kunnossa, mutta makea vesi melkein lopussa ankkuroimme Hsingkangin redille kymmenien laivojen joukkoon. Vesitilannetta helpotti muutamat kaatosateet, jolloin saatiin pyykkiä puhtaaksi. Saunaa lämmitettiin ja pesulle saippuan kera kipaistiin Luojan suihkuun täkille. Eräänä kauniina iltapäivänä luotsiasema vilkutteli morse-lampulla luotsin olevan tulossa. Illansuussa puinen dzonkki ohjasi ulkosivulle ja joukko kiinalaisia kapusi kannelle. Kaijaan päästyämme heti töijäyksen jälkeen timppa koplasi letkun valmiiksi vedenottoa varten.

Vettä ei kuitenkaan päästy ottamaan, koska aamuvarhaisella laivalle ilmaantui joukko kiinalaisia viemään meitä takaisin redille. Brasiliassa lastattaviksi kelpuutetut homehtuneet puuvillapaalit eivät kelvanneet Kiinassa purettaviksi. Jälleen olimme luonnon armoilla veden suhteen. Sadetta ei saatu tarpeeksi ja niinpä byssään haettiin vettä pelastusveneitten säiliöistä. Kukaan ei koskaan ollut juonut niin pahaa kahvia, kuin oli pelastusveneveteen keitetty kahvi. Ruuassa ei makua huomannut, kiitos stujun ja kokin taidon käyttää mausteita.

Pelastusvenevesikahvi runsaan sokerin ja purkkimilkin kera ei maistunut kiinalaisille luotseillekaan, kun sitten joskus ajettiin sisään uudemman kerran. Kun timppa oli saanut täytetyksi laivan kaikki vesitankit, oli täkkäreitten ensimmäinen homma torpata molempien pelastusveneitten vesiastiat ja täyttää ne huolellisesti. Perämiehet olivat yksimielisiä siitä, että vastedes vesi vaihdetaan kuukausittain pelastusveneharjoitusten yhteydessä.

Iita viihtyi taifuunissa paapuurin siiven lamppukaapin päällä