- Oorderit sitten tulivat, totesi konekakkonen levitellessään sanomalehden sivuja messin samettituolille öljyisten haalariensa alle.

- Keneltä kuulit? kiinnostuin.

- Perämiehet semmoisia puhuvat. Kippari oli käynyt piirtämässä viivantyngän Aadenin ohi jonnekin Intian valtamerelle.

- Jaa, no minne ollaan menossa? kysyin ja haukkasin lämmintä karjalanpiirakkaa.

- Ei se niille kertonut. Sinä kai sen kipinänä tiedät ensimmäisenä koko laivanporukasta, korotti kakkonen ääntään ja hinkkasi kiihkeästi trasselilla öljyjä sormistaan.

- Minä en tiedä oordereista mitään, ennen kuin joku kertoo. Jos minä kertoisin edes sen, onko oorderi tullut vai eikö ole tullut, pitäisi kippari kuulustelun. Siinä menisi tämä jobi ja tulevatkin jobit sertifikaatin mukana.

Konekakkosen huoli oli ymmärrettävä. Aiemmin provianttisilmäisissä tervakeuloissa säännöllistä linjaa Suomesta Pohjanmerelle ajaneena hän oli oppinut siihen, että kalenterista pystyi laskemaan vuosien päähän, missä minäkin päivänä on. Kuukauden vikaeeraus villin linjan laivassa oli kestänyt jo yli kaksi kuukautta, eikä ollut edes tiedossa, minne ollaan matkalla.

Päällikkö oli laivaan tultuaan pitänyt tapanaan kertoa muutaman päivän viiveellä förstille, minne oorderien mukaan ollaan matkalla. Kun myöhemmin yhden matkan aikana tuli useita oordereita ja satamat vaihtuivat moneen kertaan, lopetti kippari kertomiset kokonaan. Naviskan kartalle ilmaantui vain viivanpätkä johonkin suuntaan, ja sitä kurssia ajettiin.

Kipinään kohdistuivat kovat paineet. Pykälien mukaanhan ei saanut kertoa edes radioviestin olemassaolosta sisällöstä puhumattakaan. Villin linjan laivoissa oli tapana, että määränpää oli kaikille yhteistä tietoa, mutta tässä laivassa poikkeus vahvisti säännön.

Erään aamuvahdin jälkeen kippari käski hyttiinsä:

- Olet kertonut uusista oordereista, että bunkrataan Singaporessa!

- En ole ilmaissut kenellekään, että oordereita on edes tullutkaan.

- Kuulin venttiilistä, kun kansimiehet suunnittelivat ostoksiaan Singaporessa. Mistä ne sen tietäisivät, kun eivät ole minulta kuulleet?

- Tietääkös supercargo Singaporesta?

Kysymykseni pisti kipparin mietteliääksi, ja tovin kuluttua hän huiski minut hytistään ulos. Tiesinhän toki, vaikken sitä sanonutkaan, että iltaisin hollantilainen supercargo pelasi miehistön messissä korttia ja tarjoili porukalle kipparilta saamiaan kaljoja.

Seuraavassa kuulustelussa ei ollut enää supercargoa ratkaisuna, koska hän oli jo jäänyt laivasta pois. Päällikkö syytti ja minä kiistin. Eikä siitä sen valmiimpaa tullut, kunnes seuraavan kuun alussa kippari ryntäsi radiohyttiin edellisen kuukauden radiotilityslomakkeet kourassaan:

- Mitäs nämä miehistön soittamat puhelut varustamoon ovat?

- En minä voi kertoa kenenkään puheluista. Tässä hommassa on muutenkin kehittynyt valikoiva kuulo, ettei edes tule kuunnelluksi kenenkään puheluita.

- Kenenkäs luvalla ne ovat konttoriin soitelleet?

- Ei siihen ole lupaa tarvinnut, kun ei semmoista kieltoa ole ollut.

- Nyt on! Laivan päällikkö on myös radioaseman päällikkö, eikä täältä soita konttoriin kukaan muu kuin minä!

Eihän tilanne tästä muuttunut. Kun taas ajettiin tuntematonta päämäärää kohti, tuli porukasta joku soittamaan kotiinsa. Ensimmäiset terveiset kotiväelle oli soittaa varustamon konttoriin ja kysyä, mihin laiva on menossa. Kun laivaväki tiesi, minne mennään, päällikkö tivasi minulta entistä tiukempaan, mistä tieto on vuotanut. Enhän voinut sitä kertoa, että omaiset soittelevat konttoriin ja kyselevät tulevia satamia.

Aikanaan vaihtui päällikkö. Meillä oli useita purkaussatamia Keski-Amerikassa lyhyitten matkojen päässä, eivätkä ne muuttuneet. Porukan ei tarvinnut kysellä omaisiltaan, kun satamat olivat tiedossa.

Laivan tyhjennyttyä teimme matkaa Tyyntämerta etelään. Piakkoin tuli varustamosta sähke, jossa käskettiin ajamaan Etelä-Amerikkaan.

Vein oorderin tuoreelle kipparille brygälle, missä hän oli förstin ja täkkikakkosen pakeilla. Kippari luki koko tekstin ääneen silmäillessämme hämmästyneinä perämiesten kanssa toisiamme. Ollessani poistumassa sillalta kuului kipparin ääni:

- Kipinä, viepäs tästä oorderisähkeestä kopio päällystön ja miehistön messeihin!

Ennen kuin brygän ovi kolahti kiinni, kuului vielä:

- Niin ja pyssäporukan messiin kanssa!