Singaporen merirosvo

ylavalikot

Siiffillä oli tapana ajankulukseen poiketa radiohytissä jutustelemassa ja kuuntelemassa Porin lyhytaaltoaseman uutislähteyksiä. Jos oli ollut hyvä radiokeli ja muutenkin mukava juttutuokio, siiffi saattoi lähtiessään kutsua vahdin jälkeen hyttiinsä:

Singaporen redillä

”Juodaan kaljapullo puoliksi!” Niinpä maltillisestä käytöstä johtuen siiffillä ei kaljat päässeet loppumaan pitkilläkään merimatkoilla.

Matkaa Pohjolasta Kiinaan oli tehty Afrikka kiertäen. Intian valtameri oli jo ylitetty ja olimme lähestymässä Singaporea. Tiedossa oli puolen vuorokauden pysähdys, minkä bunkraus kesti. Samalla tulisi makeaa vettä ja provianttia. Ehkäpä myös postia Suomesta, olihan tiedossa porukanvaihtoa.

Kuumassa ja kosteassa yössä istuimme siiffin kanssa miidsipin paattitäkillä juomassa kaljapulloa puoliksi. Yllättäen pimeydestä putkahti lähellemme pieni valoton alus kulkemaan laivamme rinnalle. Heti kohta alus ohjasi kiinni kylkeemme. Näytti olevan puinen dzonkki. Samalla hetkellä kuului paapuurin siiveltä kipparin hätäinen huuto:

”Satans märirosvo, älkkä bäästägö sitä buuriin”.

Dzonkista kurkotettiin keksiä laivamme reelingille ja saman tien kiipesi tumma hahmo kannelle.

Tuju oli nelosen luukulla juomassa omaa iltakaljaansa ja heitti saman tien pullolla tulijaa, kuitenkaan osumatta. Kauaa ei tuntemattoman visiitti kestänyt, kun hahmo loikkasi takaisin dzonkkiin. Kuului moottorin urahdus, kuohu nousi aluksen keulasta ja kohta se oli hävinnyt yön pimeyteen yhtä nopeasti, kuin oli ilmestynytkin. Mitään jälkeä käynnistä ei laivasta löydetty, joten suuresti ihmettelimme moisen akrobatian merkitystä.

Puolilta öin olimme ankkuroituneet Singaporen redille kymmenien muiden laivojen joukkoon. Jo ennen bunkkeripaatin tuloa ulkosivulle kiinnittyi useita puisia dzonkkeja, joista kiipesi väkeä kannelle. Paikkakuntalaiset pitivät jonkinlaista kokousta sillä paikalla, missä mystinen vierailija oli aiemmin laivaan tullut. Miidsipin skotissa näytti olevan sutattuna jonkinlainen kiinalainen kirjoitusmerkki. Aikansa merkkiä tutkailtuaan osa joukosta palasi dzonkkeihinsa ja irroittautui ulkosivulta. Vain yksi paatti jäi ja sieltä alettiin nostaa eri kokoisia pahvilaatikoita kannelle. Pahvilaatikoista purettiin miidsipin taakse nelosen luukun päälle radioita, pieniä telkkareita ja kaikenlaista elektroniikkaa, kameroita, vaatteita, Singaporen matkamuistoja.

Koska emme päässeet rediltä maihin, ei rahaa ollut tilattu. Kippari kävi radiohytissä sanomassa, että laivaväki voi tehdä ostoksia vastakirjalle. Siihen tarkoitukseen pitäisi tehdä miehistöluettelosta sopiva lomake, johon jokainen kuittaa ostamansa kauppiaalle. Kokemuksesta tunsin porukan taidon huolehtia omista rahoistaan. Pikaisesti laskin muutamille taitamattomimmille maksimisumman, minkä edestä heille sai myydä, ettei saldo päässyt miinukselle.

Kiinaan mentäessä vaadittiin kaikilta voimassaolevat keltakuume- ja kolerarokotukset, joita tökkkimään tuli maista lääkäri. Rokotustodistusten kirjoittaminen sujui rivakasti, mutta porukan etsimisessä piikitettäväksi kului aikaa. Kuka oli työmaallaan, kuka oli kaupanhieronnassa jossakin kannella tai kannen alla hytissään.

Samalla käynnillään lääkäri tutki petipotilaana olleen koneoppilaan ja päätyi lähettämään tämän sairaalaan. Niinpä siinä muun rientämisen ohessa piti laskea sairasulosmaksu ja mönsträtä potilas pois.

Aamu jo valkeni, kun konetta puhallettiin matkan jatkumisen merkiksi. Silmäilin radiohytin venttiilistä ahteriin päin ja siellä paikalliset vielä viirasivat viimeisiä laatikoitaan dzonkkiinsa.

Viedessäni aamun säätiedotusta brygälle oli kippari silmäilemässä kauppiaalta saamaansa laivaväen ostoslistaa. Kurkin selän takaa, että onneksi laskemiani saldoransuuneja oli noudatettu. Näköjään jotkut olivat käyttäneet lähes koko kuukausipalkkansa ostoksiin. Mikäpä siinä, kunhan ei tili mennyt miinukselle. Kipparin huomiota kiinnitti perämiehen ostos.

”Sinä olla maksa vaan viis dollars. Mikä olla niin halpa ostos?”

”Otin henkilökohtaisen hieronnan hytissä” kertoi perämies aurinkoisesti.

Siinä laivassa oli tapana, että tarvittaessa perämiehet skrapasivat ja maalasivat brygää ja standardibrygää avomerellä ajettaessa, kun kippari teki päiväkävelyään siiveltä toiselle. Niinpä kippari aloitti päiväkävelynsä kiukkuisesti tiuskaisten:

”Satans styyrman, redarin kirjanpito näyttä sinu hieronta. Kun sinä olla niin kovin hierottu ja vetreä sinä kiipeä standardibrygä ja maalata joulukuus.”