Jouluvikaeeraus

Joulupäivänä soi kotona puhelin:

"Ollako sina vietta rauhass joulu?” varustamon henkilöstöpäällikkö kyseli.

Olin ollut vasta yhdessä tämän redarin laivassa. Hämmästytti, että tässäpä puulaakissa huolehdittiin hyvin merenkulkijoitten jaksamisesta. Kuulumiset kyseltyään henkilöstöpäällikkö lopetteli puheluaan:

"Meillä olla laiva Tahkoluodos. Siellä kipinä kipee. Päästäkö sinä lähteä sinne täksi illaks. Olla ihan lyhyt vikaeeraus. Laiva mennä Rotterdam, sieltä sinä tulla pian takas jouluvietto.”

Olin tullut kotiin jokunen viikko ennen joulua lähes vuoden seilauksen jälkeen. Ei kovin kiinnostanut lähteä näin pian uudelleen. Toisaalta jos ei tarjottua jobia ottanut, sai varautua olemaan pitkäänkin kotosalla työttömänä. Toisaalta Poriin pääseminen illaksi edellytti lentokonekyytiä. Finnairin toimisto ilmoitti kyselyyni, ettei lentolippuja ole saatavilla. Jonotuslistallekaan ei oteta, kun se on jo ylen pitkä. Niinpä sitten soitin pahoitellen varustamoon, ettei meiltäpäin pääse tänään mitenkään laivalle Tahkoluotoon, kun ei saa lentolippua. Henkilöstöpäällikkökin oli ollut toimelias:

"Minä kysy kans Finnair konttuur ja siellä olla vielä mukavasti lippuja. Minä yhden varasin, jos sinä päästä lähtemään."

Niinpä samana iltana Tahkoluodossa laivan salongissa joulukuusen kynttilöitten loisteessa mönsträysmies täytteli rullaan tietojani. Vikaeerauksen kestosta kipparilla oli tarkempaa tietoa:

"Mehän lähdetään Rotterdam for orders, mutta tuskinpa sinne mennään. Eiköhän vuoden vaihteen jälkeen ala tulla tietoa, mistä seuraava lasti löytyy.”

Kipeän edeltäjäni edeltäjäkin oli ollut kipeä, joten hommia näytti riittävän. Laivaa vaikutti vainonneen jokin epidemia tai muuten vaan pitkän iän ongelmat, kun uutta porukkaa oli tullut kuin raitovaunulla ja lähtenyt melkein paluukyydillä taas pois. Kiireisimmät kävijät olivat unohtaneet paperinsakin radiohytin kaappiin.

Kipinälle vuodenvaihde oli aina erityisen työteliäs. Normaalin joulukuun palkanlaskennan lisäksi henkilöstön koko vuoden palkoista oli ynnäiltävä eritelty yhteenveto, koko työpöydän täyttävä ”lakana”. Nyt oli vielä keräiltävä tiedot Tahkoluodossa laivaan tulleista ja pois lähteneistä, laskettava heille ulosmaksut, hoidettava mönsträykset, tehtävä longsaalit, eli seilaustodistukset Merenkulkuhallitukselle. Osalle lähteneistä ei ollut pankkitilin numeroakaan tiedossa vetoseteliin merkattavaksi, vaan nepä saisi konttori selvittää.

Vuodenvaihde Itämerellä ja Pohjanmerellä on kuoppaista aikaa. Tietysti radiohytin pöytä oli laivan suuntaan pitkittäin ja talvimyrsky puhalsi idästä paapuurin puolelta. Reisilihakset saivat pitkäkestoista treenausta, kun pöydän ääressä pysyäkseen piti puristaa jalat pöydän reunoihin aina laivan rojahtaessa styyrpuuriin. Samalla oli harottava kirjoitus- ja laskukonetta sekä palkkapapereita pysymään järjestyksessä.

Paperitöihin toi onneksi taukoa aamusta iltamyöhään kahden tunnin välein toistuva radiovahti. Jalat sopivasti koukussa tuolin sai mukavasti surratuksi lähettimen ja autoalarmin väliin. Siitä ylettyi kätevästi vastaanottimen ja lähettimen namiskuukkeleihin. Sähkeet ja säätiedotukset oli hyvä naputella, kun kirjoituskone pysyi tukevasti reisien päällä.

Tanskan salmissa alkoi sää ja meno tasaantua. Paperityötkin vähitellen valmistuivat. Lastauspaikaksi ilmoitettiin Lissabon. Radiopuhelussa konttoriin oli henkilöstöpäälliköllä vikaeerauksen kestosta uutta kerrottavaa:

"Laiva tulla Lissabonista Göteborg. Me lähettä uusi kipinä sinne ja sinä päästä heti takas kotiin.”

Palkkapaperien sijaan pyöriteltäväksi tuli Lissabonin paperit: Rahalistaa, crewlistaa, tullilistaa. Sähkeitä tuli ja meni jatkuvasti. Lisäksi tässä laivassa porukan ulosviennit kuuluivat kipinän toimenkuvaan. Alkumatkan reisilihastreenit oli Lissabonissa hyödyksi, kun kanteli porukan tilaamia kaljoja, viinoja ja paperosseja kaijalta gängveitä ylös täkille.

Tammikuu oli jo pitkällä, kun lopulta töijättiin lastissa Göteborgiin hyisen lumimyrskyn riehuessa. Henkilöstöpäällikön mukaan edeltäjäni oli vielä sairaana, mutta uusi kipinä oli pestattu ja tulossa: ”Sinä päästä kotiin jatkaa jouluvietto”.

Uusi seuraajani oli tehnyt elämänuransa moderneissa autolautoissa Suomen ja Ruotsin välillä. Niinpä ikääntynyt villin linjan tankkipaatti edellisen sukupolven laitteistoineen herätti hämmennystä. Eikä odotettavissa oleva ulosviennin rahtauskaan tuntunut olevan mikään lisäetu.

Kollega alkoi aprikoida lähtevänsä saman tien takaisin ja vähän jo katseli matkalaukkujaan. Jouluna lyhyelle vikaeeraukselle lähtiessäni olin ottanut mukaani vain salkun, joka oli jo kädessäni. Toivottelin kollegalle työn iloa ja hyviä radiokelejä, jos sattuisi orderi ohjailemaan jonnekin kauemmaksi. Kipaisin miidsipin leidarit alas täkille ja saman tien kaijalle. Mikäpä oli pyryssä hölkätessä kohti öljysataman porttia, kun oli reisiä reenattu koko vuodenvaihde.