Eero Ojanen: Jaakko Juteini. Suomen ensimmäisen kirjailijan tarina. Into 2020. Sivuja 229. (Jaakko Juteini oli ensimmäinen suomen kielellä kirjoittanut kirjailija)

”Juutilan taloon, Hattulan pitäjän Rahkoilan kylässä, syntyi 14.7.1781 poika. Hän sai kirkonkirjoihin nimen Jacob… Hämeenlinan kouluun Jaakko lähti elokuussa 1793… koulukaupunki oli vain15 km päässä… suomenkieliselle oppilaalle annettiin koulussa sukunimi ja Juutilasta saatiin Judén… Jaakko jo koulaikana väänsi nimen koulukirjan kansiin suomalaisittain Juteini...Turun lukiossa 1800 täydensi valmistavia opintojaan… 15. syyskuuta kirjoittautui ylioppilaaksi Kuninkaalliseen Turun Akatemiaan.

Juteini oli Akatamian kirjoissa kymmenisen vuotta suorittamatta mitään tutkintoa. Opiskelujen välissä oli kotiopettajan paikkoja kartanoissa eri puolilla maata.

Viipurin porvaristo kutsui Jaakko Juteinin maistraatin sihteerin virkaan 2.12.1813 alkaen. Sihteerin toimenkuvaan kuuluivat lähes kaikki kaupungin velvollisuudet. Laivojen mittauskin uuden sihteerin oli opeteltava. Laivamittaus oli niin rahakasta puuhaa, että Juteini huolehti siitä vielä eläkkeellä ollessaan.

Viipuri oli asukasmäärältään Suomen suuriruhtinaskunnan 5. suurin kaupunki, joskin kasvoi voimakkaasti ollen kohta jo kolmas Turun ja Helsingin jälkeen. Viipurin koululaitos ja kulttuurielämä oli saksankielistä, kuten valtaapitävät porvarit. Kaupungin hallinnossa tarvittiin sekä suomen- että ruotsinkieltä. Muitakin kieliä kuuli, kuten englantia, hollantia, venäjää ja Venäjän eri kansallisuuksien kieliä. Viipurin väkiluku oli noin 2500. Lisäksi lähes toinen mokoma varuskunnan venäläistä sotaväkeä.

Kaikki suomalaiset varmaankin tuntevat Jaakko Juteinin runon ”Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa”. Ruunoon ympättiin kansanlaulun sävel, joka oli pidempi, kuin runon teksti. Niinpä värssyjen loppuihin lisättiin lallatusosuus.

Kirjan takakannessa valaistaan Jaakko Juteinin elämäntyötä ja saavutuksia kulttuurin alalla. Tuolloin 200 vuotta sitten Juteini murehti asioita, jotka ovat edelleen ajankohtaisia:”Kansaa vaivaa näköalattomuus ja ahneus sekä omanvoiton pyyntö… kansa itse oli oppinut vähättelemään omaa kieltään”. Parikymmentä vuotta myöhemmin on havaittavissa, että suomen kieltä ja kulttuuria kohtaan on noussut uudenlaista mielenkiintoa.

Ensimmäiset suomenkieliset näytelmät olivat Juteinin kirjoittamat ”Pila pahoista hengistä” ja ”Perhekunta”.

Jaakko Juteini oli ensimmäinen, joka suomen kielellä kirjoitti filosofista tekstiä ja käsitteli filosofian olennaisia kysymyksiä. Juteinin maailmankuvan keskipisteessä on usko ihmiseen. Juteini loi sanan ”hyvänsuonto”: ihmisen aktiivinen asenne, perussuhde maailmaan, ihminen haluaa toisille hyvää, suhtautuu ihmisiin lähtökohtaisen myönteisesti ja pyrkii omalla elämällään ja toiminnallaan edistämän yhteistä hyvää, ei vain omaa etuaan. Hyvänsuonto koituu yhteiseksi hyväksi, ja se on siten myös yksilön oma etu, sillä pelkkä itsekkyys, ahneus ja omanvoitonpyyntö tuhoavat onnen ja johtavat umpikujaan.

Jaakko Juteini oli eläinsuojelun edelläkävijä:”suhtautuminen eläimiin ja eläinten oikea kohtelu on ihmisen koko moraalisuuden keskeinen mittapuu ja perusta”. Juteini kampanjoi eläinrääkkäystä vastaan, paheksuu metsästystä huvin vuoksi ja tuomitsee ”hyötyeläinten, erityisesti hevosten kohtelun”.

Jos Jaakko Juteini eläisi keskuudessamme, hänellä olisi samat ongelmat murheenaan, kuin kaksisataa vuotta sitten. Lähes päivittäin julkaistaan uutisia eläinrääkkäyksestä, metsästäjien lainrikkomuksista, kotieläinten pitämisen kielloista.

”Politiikassa ei ole empatiaa” toteaa nykyinen Suomen hallituksen ministeri (itsekkäät narsistit eivät tunne empatiaa, myös psykopaatti ja sosiopaatti termejä käytetään). On voitu parin vuoden aikana todeta, että Juteinin hyvänsuonto näkemys on ollut oikea: ”pelkkä itsekkyys, ahneus ja omanvoitonpyyntö tuhoavat onnen ja johtavat umpikujaan”. 

Jos Jaakko Juteinin elinvuosina olisi vallinnut meidän aikamme henki, tuskin olisi Suomen kansaa ja suomalaisuutta syntynyt. Siinä määrin on leikattu ja hävitetty suomalaista kulttuuria ja suomalaisuutta. Parhaiten päättäjät ovat onnistuneet omanvointonpyynnössä: toistuvasti ovat leikanneet omia verojaan ja kasvattaneet suurituloisimpien etuja. Tilastokeskus kertoo, että Suomessa valtion tuet varakkaimmille ovat lähes tuplat pienituloisimpiin verrattuna.

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, he ovat määrätietoisesti tuhonneet kulttuurikohteita ja varastaneet museoiden kokoelmat. Venäläiset ymmärtävät, että kulttuuri on kansallisuuden perusta. Ehkei kulttuurin merkitystä Suomessa ymmärretä, koska oma hallintomme on ajanut mittavasti alas suomalaista kulttuuria. 

Aiemmin mainittu empatiakyvytön ministeri muotoili televisiossa: "Kulttuuri on sellainen luksuspalvelu, johon tällä hetkellä valitettavasti Suomessa menee liikaa rahaa".

Juteini uskoi ihmisen voivan oppia ja kehittyä. Toivokaamme tämänkin pitävän paikkansa. Uskokaamme, että jonakin päivänä empatia palaisi politiikkaan nykyisen  ahneuden ja omanvoitonpyynnön sijaan. Ja että perinteiset suomalaiset arvot palaisivat jälleen kunniaan.