Monenkin byssäpomon nimen etuliitteeksi oli lisätty rehu-alku. Eräs oli Rehuraikka. Ruuat laivassa olivat hyviä, ei nimi miestä pahentanut. Lisäksi juttua riitti aiheesta kuin aiheesta.

Tuolla Amerikan puolella tultiin satamaan ja kun sinne oli tehty laivamatkaa muutama viikko, lähtivät kaikki maihin, jossei ollut työesteitä.
Seuraavana aamuna töitään aloittavat ihmettelivät Rehuraikan otsassa olevaa syvää haavaa. Pienen houkuttelun jälkeen asianomainen suostui sitten kertomaan, missä oli kolaroinut.

Oli oltu illalla hienoimman hotellin baarissa cockteileja maistelemassa. Siellä oli ollut myös ryhmä amerikkalaisia yliopisto-opiskelijaneitoja, joitten kanssa oli seurusteltu. Sitten ryhmään oli tullut joku paikkakunnan juntti ahdistelemaan neitosia. Lopulta Raikan oli pitänyt neitoja suojellessaan mennä väliin ja poistaa ahdistelija kadulle. Siinä rysyssä oli otsaakin kolhaistu, olikohan ollut stiletti tai vastaava. Rehuraikka mainitsi saaneensa koko naisjoukolta hyvää hoitoa, mutta ei halunnut herrasmiehenä kertoa tarkempia yksityiskohtia.

Meille kuulijoille vielä erityisesti korostettiin, että tapana on hakeutua sivistyneitten ihmisten paikkoihin, eikä merimieskulmille, minne teillä muilla on tapana rynnätä.

Myöhemmin kuultiin muulta byssäborukalta lisätietoa. Keittiöjengi oli mennyt lähimpään rantasappiin. Siellä rehumestari oli innostunut tilaamaan muita ahkerammin juotavaa, minkä vaikutuksesta oli väsähtänyt, kolauttanut otsansa baaritiskin metallinurkkaan ja tipahtanut jakkaralta. Oli sitten kiskottu lepäämään baarin peränurkkaan. Sieltä oli jossain vaiheessa herännyt palaamaan laivaan.