You are here

Oolannin sota - ensimmäinen vuosi

TimoSylvänne's picture

Krimin sota eli Itämainen sota masinoitiin liikkeelle Venäjän ja Osmaanien valtakunnan eli Turkin välille lokakuussa 1853. Silloinkin oikeutus murhatöihin löydettiin uskonnoista: kiivailijoina roomalaiskatoliset, ortodoksit ja muslimit. Seuraavana keväänä kunnian kentille kiirehtivät Britannia ja Ranska tukemaan Turkin sulttaania. Sota Venäjälle julistettiin 28.3.1854. Myös Sardinian kuningaskunta ilmoittautui saaliinjaolle.

Napoleonin kukistamisen jälkeen nelisenkymmentä vuotta olivat sotijoiden armeijat lähes rauhassa rappeutuneet. Nyt lähdettiin liput liehuen innokkaasti isänmaan kunniaa puolustamaan vanhojen sotapäälliköiden vanhoilla sotaopeilla.

Kuningatar Victorian laivasto oli seurannut tekniikan kehitystä ja testannut ja rakentanut höyrylaivoja, kuin myös laivatykistöä. Pula oli laivaporukoista: edellisen sodan loputtua laivaston väki oli maksettu ulos. Venäjän tsaarin veljen johtamassa Venäjän laivastossa riitti ukkoja. Vanhat laivat olivat lahonneet ja ruostuneet. Niin laivaston kuin vanhojen rannikkolinnakkeiden uudistusrahat olivat menneet uudistajien omiin kulukeihin.

Sodan suurimmat rähinät käytiin Krimin niemimaalla. Hyökkäämässä parina sotavuotena oli lähes puoli miljoona miestä. Britannia ja Ranska laajensivat väkivallan Venäjää vastaan kaikille maailman merille.

Oolannin sota alkoi, kun Brittien laivasto-osasto ilmaantui Itämerelle huhtikuussa 1854. Seilaamaan oli lähdetty jo pari viikkoa ennen sodanjulistusta. Armaadaan haalitut nelisenkymmentä laivaa olivat enimmäkseen purjein varustettuja siipiratashöyryjä tai ruuvi- eli potkurilaivoja. Varsin uusia, tai uusittuja. Pelkästään purjein kulkeviakin sinnitteli matkassa. Kun oli Suomenlahdella kierrelty ja kaarreltu, löydettiin Barösundin viereinen merenselkä ankkuripaikaksi. Jokunen ranskalainenkin purjelaiva liittyi joukkoon ja pitkin kesää ranskalaisia ilmaantui lisää. Heillä oli reissussa vain yksi höyrylaiva.

Hyökkäävän laivaston tarkoituksena oli sitoa Venäjän sotaväkeä Suomen ja Viron rannoille pois Krimin niemimaalta. Mahdoton tehtävä oli tuhota tsaarin laivasto. Venäläiset lymyilivät Kronstadtin kivimuurien ja tykkien suojissa. Osin myös Viaporissa, eli Suomenlinnassa. Kivimuureja eli linnakkeita vastaan ei ohjeiden mukaan saanut hyökätä. Venäjän kruunun omaisuus piti tuhota, muttei yksityiseen omistukseen saanut koskea. Hyökkääviä maihinnousujoukkoja johtaneet luutnantit eivät omistussuhteita kyselleet, vaan kaikki tuhottiin. Poltettiin kaupunkeja, yrittäjien ja talonpoikien kauppalaivoja ja telakoita sekä ulkomaankaupan varastoja. Oulussa britit polttivat suuria englantilaisten kauppiaiden ostamia lauta-, piki ja tervavarastoja. Yksityistä omaisuutta ryöstettiin laivaston käyttöön. Perunoitakin kaivettiin pelloista.

Suuret linjalaivat makailivat ankkurissa tai seilasivat Suomenlahdella. Ryöstöretkiä rannoille teki muutaman matalakulkuisen siipirastahöyryn osastot. Satamapaikkoja lähestyttiin väylää luotaavien veneiden takana. Kun oli päästy tykinkantaman päähän, lähetettiin parkasseilla eli suurilla veneillä valtausmiehistö rannalle sytyttämään tulipaloja. Useimmiten tuhotyöt onnistuivat ilman vastarintaa. Hyökkääjä kääntyi pakosalle, jos oli pelkoa omista tappioista.

Venäläisten tykistö ja ruutivarastot olivat pääasiassa Suomen sodan ajoilta vuosisadan alusta. Niinpä tykkien kantama saattoi olla puolet siitä, mitä hyökkäävien laivojen. Yleensä hyökkääjä ankkuroi venäläisen tykiston kantaman ulkopuolelle ja alkoi rauhassa rusikoida kohteita omilla kanuunoillaan.

Ensimmäinen ihmishenkiä vaatinut tulitaistelu sodittiin kahden englantilaisen höyrylaivan tunkeutuessa Tammisaareen 20. toukokuuta. Vitsandströmmenin salmea oli puolustamassa Turun krenatööritark’ampujapataloonasta puoli plutoonaa aseistuksenaan tykkipatteri ja musketit. Hyökkääjä sai saaliikseen suolalastissa olleen kuunarin. Tappioiksi ilmoitettiin kolme kaatunutta ja kahdeksan haavoittunutta merimiestä. Venäläisten tappiot olivat kolme kuollutta. Maailmalla lehdistö kertoi venäläisten menettäneen 500 miestä kuolleina ja haavoittuneina.

Kokkolan Halkokarin kahakka oli vastarinnassaan maineikkain: tykein ja tussarein paikallinen väestö sotaväen avustamana hätysti pakosalle yhdeksän hyökkäävää laivavenettä. Brittien tappiot olivat 16 kuollutta ja 38 haavoittunutta. Yli kolmekymmentä vangittiin. Kokkolassa on edelleen nähtävillä Hänen Majesteettinsa Kuningattaren laivaston sotasaaliksi menettämä hyökkäysparkassi. On ainoa säilynyt kuninkaallisen laivaston menettämä alus koko maailmassa.

Kokkolan Halkokarin muistomerkki

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ranskalaisten 31 aluksen pääjoukko liittyi sotaretkeen kesäkuun puolivälissä. Myöhemmin ranskalaiset laivasivat noin 10 000 miehen mahinnousuarmeijan Ahvenanmaalle vahvistamaan meriväkeä Bomarsundin linnakkeen valloituksessa. Yli kaksikymmentä vuotta olivat venäläiset puuhanneet Ahvenanmaalle linnoitusta. Edelleen työ oli kesken. Neljä päivää jatkuneella tykkitulella varuskunta antautui. Vangiksi joutui 2 236 puolustajaa, joista suomalaisia noin 400. Venäläiset sotavangit vietiin Ranskaan, suomalaiset Englantiin, Lewesin kaupunkiin. Bomarsund räjäytettiin ja raunioina se on edelleenkin.

Syksyn tullen hyökkääjien laivastot vetäytyivät talven alta Itämereltä. Viimeiset brittilaivat vasta joulukuussa. Suomalaisilla kauppaporvareilla oli kiire ennen meren jäätymistä rikata saaristoon piilotetut kauppalaivansa ulkomaankuljetuksiin.

Bomarsund

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

LÄHTEET:
Raoul Johnsson, Ilkka Malmberg: Kauhia Oolannin sota.

Navis Fennica I.

Erkki Riimala: Suomalaisia höyrylaivoja 150 vuotta.

Hannu Vartiainen: Rauman merenkulun historia.

R. E. Hughes: Kaksi purjehdusta Itämerelle 1854 – 1855.

Lisää kuvia Bomarsundista ja Ahvenanmaalta

Forums: