TORNADOn jobi (10) - uusia satamia

Lähettänyt TimoSylvänne Ma, 14.11.2022 - 06:53

Helmikuun alusta alkaen yli puoli vuotta oli kuljetettu öljykuormia Maracaibolahdelta tai Curacao-saarelta Quebeciin ja USAn itäkustille. Kun Kaitselmus jäi taaksemme (Providence, Rhode Island) elokuun ensimmäisenä päivänä, navigeerattiin uuteen lastaussatamaan. Trinidadin lounaisen niemimaan tyvestä löytyi öljysatama Point Fortin.

Trinidad on ollut tuhansia vuosia sitten portti Karibian saarten asutukselle. On löytynyt ihmiselon merkkejä jo 7 000 vuoden takaan. Etelä-Amerikasta karibit ja arawakit ovat ylittäneet kymmenisen kilometriä leveän salmen Trinidadin saarelle ja jatkaneet pohjoiseen muille Karibianmeren saarille.

Kolumbuksen kerrotaan nimenneen Trinidadin kolmen vuorenhuipun mukaan. Naapurisaari Tobago kuuluu olleen Kolumbuksen mielestä tupakkapiipun muotoinen. Kolumbus oli oppinut tupakoinnin alkuperäisiltä asukkailta

Kuten muillakin Karibian saarilla, eurooppalaiset maahanmuuttajat hävittivät paikallisen asujaimiston, jos ei tappamalla niin taudeilla. Ranskasta muuttaneet tilalliset aloittivat afrikkalaisten orjien tuonnin sokeriviljelmilleen. Sittemmin britit valtasivat Trinidadin ja Tobagon. Kun laillinen orjakauppa loppui, alettiin työvoimaa kuljettaa Intiasta. Niinpä 2/3 väestöstä on peräisin Afrikasta ja Intiasta.

Viime vuosisadan alussa Point Fortinin seuduilta löytyi öljyä. Öljyntuotanto hiipui vuosisadan lopulla, mutta korvaavaksi tuotteeksi kehittyi kaasu. Trinidad on maailman johtavia nestekaasun tuottajia. Wikipedia myös tietää, että kiroilusta tuomitaan sakkoa 200 dollaria, tai kuukausi linnaa. Olisi suotuisa sääntö somessa riehujille ja äärilaitojen poliitikoille.

Point Fortinin öljysatama oli kylän keskustassa, missä nykyisin näkyy olevan LNG-satama. Kävelymatkan päästä löytyi mukava ulkoilmabaari, jossa trio sähköurut, basso, rummut soitteli reggaen tapaista ohjelmistoa. Erityisesti jäi mieleen ”I shot the sheriff”, mistä bändillä oli parikymmenminuuttinen versio. Muutama muukin kappale pitkänä sovituksena oli ohjelmistossa, kunnes taas alkoi I shot the sheriff.

Toisen maailmansodan aikoihin Trinidadilla kehiteltiin ”steel pan” orkesterit. Tyhjiin öljytynnyreihin viritettiin soimaan tiettyjä ääniä. Täysimittaisesta öljytynnyristä kumisi matalia säveliä. Jos tynnyrin korkeudesta oli sahattu pois suurin osa, saatiin korkeita ääniä. Ostin LP-levyn, missä öljytynnyriorkesteri soittaa Finlandian. Myös Bachin Toccata ja Fuuga soivat levyllä kirkkaana ja kuulaana.

San Fernandon kaupungissa oli norjalaisten merimieskirkko. Kirkon auto tuli porukkaamme hakemaan illansuussa. Paluukyydinkin merimieskirkko hoiti. Muutama kymmenen kilometriä ajeltiin keskellä viidakkoa, minkä sysismustassa yössä ei valon tuikahdustakaan pilkistänyt.

Tuohon aikaan viitisenkymmentä vuotta sitten öljylaiturissakin oli vesi kirkasta ja näkyi pohjaan saakka. Helppoa oli onkia imukaloja, kun näki niiden hyökkäävän laivan pohjan alta syötin kimppuun. Ei imukalansaalis kelvannut laivan byssaan. Paikalliset satamamiehet niitä mielellään mukanaan veivät.

Sylvian päivänä oli laiva lastissa ja suunnattiin pohjoiseen kohti Montrealia. Nyt oli poikkeuksellinen matka, koska määränpää matkalla ei kertaakaan muuttunut. St. Lawrence-joki oli tuttu aiemmilta matkoilta Quebeciin asti, mutta nyt jatkettiin toistasataa mailia pidemmälle lounaaseen kesäisissä maisemissa.

Aikoinaan Montrealin kohdalla olevalla saarella eleli maata viljellen, kalastaen ja metsästäen St. Lawrence irokeesit. Ranskalaiset saapuivat alueelle 1500-luvun alkupuolella. Saaren keskellä ollut kukkula sai nimekseen Mount Royal, minkä mukaan nimettiin koko saari ja sittemmin rannatkin.

Ei ollut Montrealin öljysatama kirkon rannassa keskustassa. Taksia tarvittiin. Sattumoisin katuja kulkiessa löytyi soittoravintola, jossa orkesteri paukutti antaumuksella New Orleansin dixielandia. Niin kuumaksi ja hikiseksi äityi meno, että oma janonhallinta ja nesteytys epäonnistui siinä määrin, että oli keikan kuuntelu jätettävä kesken.

Montrealissa vaihtui väkeä. Poistuvan päällikön puoliso oli ollut laivalla muutaman viikon. Uudenkin kipparin vaimo oli matkassa. Yleensä rouvat pestattiin rullaan sihteerin nimikkeellä. Varustamo peri matkustajilta ruokarahaa, ellei ollut muuta sovittu.

St. Lawrence jokea lähdettiin painolastissa koilliseen myötävirtaan päämääränä Aruba for orders. Uusi kippari valitteli, ettei hänen hytissään telkkari toimi, pelkkää häivähtelevää valkoista. Sen verran tiesin telkkareista, ettei niiden sisälle pidä mennä sorkkimaan. Kulkee semmoiset sähköt siellä, että henki pois. Kippari naksautti koneen käyntiin ja kääntyi selostamaan toteamiaan vikoja. Siinäpä mööpelin putket aikansa lämpenivät ja kohta ruudulle ilmaantui viimeisen päälle priima kuva. Joskus voi kokea ansiotonta arvonnousua mitään tekemättä.

Iltana muutamana kippari koputteli ovelle. Voisinko poiketa heidän luonaan iltaa istumassa, ”kun pruukaa kahdestaan tulla erimielisyyksiä”. Rouva kapteenikin toivotteli iloisesti tervetulleeksi:”Hei hei, otetaas taas”, oli kehoitus kippistää laseja. Niin tiukka oli tahti, etten aina kerinnyt laskea omaa lasiani pöydälle, kun olisi taas pitänyt ottaa. Mutta höveli henki vallitsi, kun poistuin lepäämään kerrosta alemmaksi omaan asuntooni.

Itäkustilla etelään matkatessa juttelin niitä näitä erään ahvenanmaalaisen tankkilaivan radiosähköttäjän kanssa. Viimeisenä puheenaiheena ennen vahdin päättymistä oli ”pyssän teleksi” tai millä nimellä haluttiin mainita kaikenlaisia laivalla kulkevia huhuja ja uutisia. Myöhemmin pyöriteltiin aihetta täkkikakkosen kanssa päivävahdissa. Päätettiin ihan tutkia.

Aamuvahdissa kirjoittelin ( = keksin omasta päästäni) virallisen näköisen sähkösanoman uusista oordereista. Seuraava lasti olisi lampaita Alaskasta Islantiin. Kun vahti loppui, jätin sähkelomakkeen radiohyttiin kirjoituskoneen päälle. Arveltiin, että ville tulee kohta tyhjentämään paperikorin ja pyyhkimään pölyjä, joten ehkäpä hän ymmärtää englantia niin paljon, että tieto leviää.

Kerkesin hytissäni aikani makoilla, kun ovelle koputeltiin. Päällikkö tulee sisälle paperilapun kanssa. Haluaa tietää, miksen ole tuonut hänelle varustamon lähettämää sähkettä. Hämmennyksestä selvittyäni kysyin, josko hän oli lukenut uudet oorderit. Selostin kyseessä olevan tutkimus byssan teleksin toiminnasta. Hivenen kipparia olikin oudoksuttanut lampaiden lastaaminen öljysäiliöihin. Vaikka asian selvittyä häntä vähän vaisusti naurattikin, käski olemaan viimeinen kerta tämmöisille tutkimuksille.

Tulihan sitten oikeakin oorderi. Olisi lastaussatama Yhdysvaltain Neitsytsaaret, St. Croix, Hessin jalostamo.

Useissa laivoissa pruukasin järjestää ennen satamaantuloa luotsiveikkauksen. Messeissä kiersi kuudenkymmenen minuutin lista ja dollarin hintaan sai veikata, millä minuutilla luotsi tömäyttää jalkansa kannella. Vastaanottava perämies otti ajan sekunttikellon kanssa ja aika verrattiin laivan kronometriin. Jos laivassa oli vapaa-ajan kassa, puolet veikkaustuotosta talletettiin kassaan ja voittaja sai puolet. Jos vapaa-ajan kassaa ei ollut, voittaja sai kaiken.

Kokeilin joskus sellaista luotsiveikkausta, missä on tiedettävä allakan aika, eli päivä, tunti ja minuutti. Ei saanut suosiota sellainen versio. Ainakin jotkut epäilivät, että perämiehet muuttavat kurssia tai mestarit pääkoneen kierroksia saadakseen voiton itselleen.

Laivaan oli tullut Trinidadissa konekorjausmies remonttihommiin. Hänellä ei ollut ulkomaanrahaa, joten messilikka lainasi hänelle kaksi dollaria Montrealin luotsiveikkaukseen. Montrealin jälkeen uusi kippari oli kierrellyt perehtymässä laivan asuintiloihin. Messilikkojen kongia kulkiessaan oli havainnut ison haalaripukuisen miehen koputtelemassa erään hytin ovella. Messilikka oli hytistä avannut oven. Haalarimies oli heilutellut kahta dollarin seteliä ja mennyt sisälle.

TORNADO historiaa ja kuvia.

Forums