Vikaeerausjobeja osa 1

Lähettänyt TimoSylvänne Pe, 20.01.2023 - 16:15

Tapahtui laivaradiosähköttäjän hommien aikoina silloin tällöin, että lomalla kotona soi puhelin ja olisi ollut tarvis heti lähteä töihin. Soittoja tuli eri varustamoista, kuin myös rannikkoradioasemilta. Yleensä oli kollegalle tapahtunut jotakin äkkinäistä ja laivaan piti saada kipinä, jotta päästäisiin matkaan.

Olen koonnut muutamasta äkkilähdöstä ainekset oheiseen tarinaan.

Joulupäivänä soi kotona puhelin:

Ollako sina vietta rauhass joulu?” ahvenanmaalaisen varustamon henkilöstöpäällikkö kyseli.

Hämmästytti, että tässäpä puulaakissa huolehdittiin hyvin merenkulkijoitten jaksamisesta. Kuulumiset kyseltyään henkilöstöpäällikkö lopetteli puheluaan:

Meillä olla laiva öljysatamassa Suomessa. Siellä kipinä kipee. Päästäkö sinä lähteä sinne tämä ilta. Olla ihan lyhyt vikaeeraus. Laiva mennä Rotterdam, sieltä sinä tulla pian takas jouluvietto.”

Olin tullut kotiin jokunen viikko ennen joulua lähes vuoden seilauksen jälkeen. Ei kovin kiinnostanut lähteä näin pian uudelleen. Toisaalta jos ei tarjottua jobia ottanut, sai varautua olemaan pitkäänkin kotosalla työttömänä. Toisaalta tuohon öljysatamaan pääseminen illaksi edellytti lentokonekyytiä.

Finnairin toimisto ilmoitti kyselyyni, ettei lentolippuja ole saatavilla. Jonotuslistallekaan ei oteta, kun se on jo ylen pitkä. Niinpä sitten hyvilläni soitin pahoitellen varustamoon, ettei meiltäpäin pääse tänään - eikä huomennakaan - mitenkään laivalle, kun ei saa lentolippua.

Henkilöstöpäällikkökin oli ollut toimelias: ”Minä kysy kans Finnair konttuur ja siellä olla vielä mukavasti lippuja. Minä yhden varasin, jos sinä päästä lähtemään.”

Samana iltana laivan salongissa sähköisten joulukuusen kynttiläin loisteessa mönsträysmies täytteli rullaan ja vastakirjaan tietojani. Vikaeerauksen kestosta päälliköllä oli tarkempaa tietoa:

Mehän lähdetään Rotterdam for orders, mutta tuskinpa sinne mennään. Eiköhän vuoden vaihteen jälkeen ala selvitä, mistä seuraava lasti löytyy.”

Tällä vuosituhannella jokunen vuosi sitten tapasin samaisen kipparin. Hyvin hän muisti joulun vuosikymmenten takaa:”Laivalle kapusi nuori pitkätukkainen hujoppi kitara kainalossa. Päällä punertavat nahkakamppeet ja Teksasin saappaat”.

Ehkäpä noin, muttei kitara ollut mukanani, kun olin luullut lähteväni vain viikon reissuun. Muutama vuosi myöhemmin toisessa laivassa tapasimme ohimennen uudelleen. Silloin oli kitara mukana. Meitä meni isompi porukka Persianlahdelle ja tämä kippari oli silloin lähdössä kotiin.

Kipeän edeltäjäni edeltäjäkin oli ollut kipeä, joten hommia näytti riittävän. Laivaa vaikutti vainonneen jokin epidemia tai muuten vaan pitkän iän ongelmat, kun uutta porukkaa oli tullut kuin raitovaunulla ja lähtenyt melkein paluukyydillä taas pois. Kiireisimmät kävijät olivat unohtaneet paperinsakin radiohytin kaappiin.

Maailman navalla Kuopiossa jokunen vuosi sitten tapasin edeltäjäkollegan ja hän kertoili saaneensa tuolloin laivaan jobin. Oli vielä jonkinmoinen joulutunnelma päällä taksin pysähtyessä laiturille. Joku brygän siivellä nojaillut ukko oli horjahtelua seurannut ja huutanut:”Nosta vaan takaisin se kapsäkkisi sinne taksin peräkonttiin ja mee kotiisi”. Kohtapa sen jälkeen oli puhelin soinut kotonani.

Tämä oli ensimmäinen laivajobini miidsippitankkiin. Eli komentosilta ja osa asuintiloista oli keskellä laivaa. Perässä oli konehuone, byssä, messit ja osa hyteistä. Saunakin oli jonnekin ahteriin rakennettu. Jossain vaiheessa iltaa huutelin radiohytistä brygälle:

Kun tänne piti niin mahdottomalla kiireellä rynnätä, niin milloinka meinataan lähteä liikkeelle”. Oltiin kuulema jo jokunen tunti ajettu. Miidsipissä ei koneen tärinät eikä metelit häirinneet.

Radiohytti oli miidsipissä komentosillan takana paapuurin puolella. Styyrpuurin puolella oli kipinän asuinhytti: punkka, sohvanpätkä, vaatekaappi ja lavuaari nurkassa. Koska messit olivat ahterissa, oli säästä riippumatta pyrittävä pääsemään ahteriin syömään.

Päällikkö – myöhemmin myös konepäällikkö - aterioi salongissa miidsipissä. Ville kantoi heille ruuat. Perästä keskilaivaan oli laivaraudasta rakennettu lehmänsilta. Parin metrin korkeudella kannen yläpuolella oleva kapea käytävä. Silti ikävällä ilmalla allokko löi voimalla yli lehmänsillan. Konepäällikkö tuli tutuksi, kun ruoka-aikoina eri päissä lehmänsiltaa kyttäsimme sopivaa väliä pärskeisiin, että olisi päässyt ryntäämään mahdollisimman kuivana syömään.

Kipinälle vuodenvaihde oli aina erityisen työteliäs. Normaalin joulukuun palkanlaskennan lisäksi henkilöstön koko vuoden palkoista oli ynnäiltävä eritelty yhteenveto, koko työpöydän täyttävä ”lakana”. Nyt oli vielä yritettävä selvittää tiedot Suomessa laivaan tulleista ja pois lähteneistä, laskettava heille ulosmaksut, hoidettava mönsträykset, tehtävä longsaalit, eli seilaustodistukset Merenkulkuhallitukselle. Osalle poistuneista ei ollut pankkitilin numeroakaan tiedossa vetoseteliin merkattavaksi. Ne saisi konttori selvittää. Samoin muutamat omistajattomat passit paketoin konttoriin postitettaviksi. Onneksi ei minulle kuulunut, oliko laivassa tehty muuta, kuin pidetty merimiesvapaata.

Vuodenvaihde Itämerellä on kuoppaista aikaa. Tietysti radiohytin pöytä oli laivan suuntaan pitkittäin ja talvimyrsky puhalsi idästä paapuurin puolelta. Piti tarrata tiukasti kiinni lähettimen ja vastaanottimen kahvoihin, ettei kellahtanut selälleen laivan rojahtaessa styyrpuuriin. Reisilihakset saivat pitkäkestoista treenausta, kun piti puristaa jalat pöydän jalkoihin. Vastakkaiseen suuntaan kallistuttaessa meinasi romahtaa pöydälle mahalleen. Samalla oli harottava kirjoitus- ja laskukonetta sekä palkkapapereita pysymään järjestyksessä.

Paperitöihin toi onneksi taukoa aamusta iltamyöhään kahden tunnin välein toistuva radiovahti. Jalat sopivasti koukussa tuolin sai mukavasti surratuksi skotin ja pöydän väliin. Siitä ylettyi kurkottelemaan vastaanottimen ja lähettimen namiskuukkeleihin. Sähkeet ja säätiedotukset oli hyvä naputella, kun kirjoituskone pysyi tukevasti reisien päällä.

Englannin kanaalissa alkoi sää ja meno tasaantua. Paperityötkin vähitellen valmistuivat. Lastauspaikaksi oli ilmoitettua Bilbao Biskajan perukoilla. Radiopuhelussa konttoriin oli henkilöstöpäälliköllä vikaeerauksen kestosta uutta kerrottavaa:

Laiva tulla Bilbaosta Tukholmaan. Me lähettä uusi kipinä sinne ja sinä päästä heti takas kotiin.”

Uudenvuoden viettoon salonkiin oli kerääntynyt jokunen henkilö kansi- kone ja talouspuolelta. Jobini aika oli ollut työtä vuorotta enkä ollut porukasta oppinut tuntemaan kuin nimet. Nyt pääsi toviksi tarinoimaan, kun odoteltiin kellon viisareiden etenemistä kohti seuraavaa vuotta.

Jatkuu ...