You are here

Kotkan Merenkulkuopistosta

HANK's picture

Opetuksellisia muisteluksia Kotkan Merenkulkuopistosta 1979 – 1984

Opiskelin Kotkan Merenkulkuopistossa vv. 1979 – 1984. Sinä aikana suoritin perämiehen ja merikapteenin tutkinnot. Opinahjo oli vielä tuolloin Puistolassa, "Kiven päällä". Sen omisti -  silloinen vielä itsenäinen - Suomen valtio. Sitä hallinnoi Opetusministeriö sekä isännöi Ammattikasvatushallitus, AKH.

Merenkulkuopistossa oli oikea rehtori Jorma "Jorkka" Laakso. Ihan mukava ja asiallinen reksi tavallisen oppilaan vinkkelistä. Ei kai ollut hänen vikansa, josko hän oli yli-innostunut koripallosta. Rehtori ei enää silloin opettanut vaan hoiti hallinnollisia tehtäviä. Hän ajoi räväkästi Taunuksensa rehtorin parkkipaikalle. Siitä hän myös lähti jonnekin puoliltapäivin. Pahat kielet kertoivat, että "lounaalle" Seurahuoneelle. Joku jopa väitti tietävänsä, että Jorkka olisi heittänyt Seurahuoneen edessä kässärin ja tömähtänyt autonsa kyljen lumipenkkaan. Toki ilman henkilö- tai muitakaan vahinkoja. Hyvä niin. Juttu ylen nauratti oppilaita.

Merenkulkuopiston kansliaa hallitsi rautaisella kokemuksella kanslisti Vieno Lehto. Hän taisi johtaa koko koulua. Auta sitä, joka joutui huonoihin väleihin hänen kanssaan. Kansliaan tuli oppilaille myös yksityispuheluita. Tällöin koulun keskusradiosta saattoi kuulua esimerkiksi: ”Veli-Matti Hulkkonen, puhelu kansliassa..”! Pääovella vaikutti mukava iäkäs vahtimestari ”Väbä”. Hän myi ruokalippuja. Niitä saattoi saada vahingossa tukun yhden hinnalla.

Merenkulun yliopettajana toimi Pentti "Pöhnä-Pena" Kerppola. Hän oli opettanut pitkään ja hartaasti sekä hallitsi myös pedagokiset taidot. Opetus kävi häneltä rutiinilla ja hauskalla huumorilla. Muistan kerran kuinka hän planetaariossa ollessamme sanoi: "Nyt teen sen mihin luojakaan ei kykene" ja pani projektorin sekä tähtitaivaan pyörimään väärinpäin, eli lännestä itään. Penalla oli tarkka kuulo. Tuohon aikaan opettajat kirjottivat ”kirjoja". Eräskin oli kopioinut bulkkeri "Foranon" piirustukset ja pannut kanteen oman nimensä. No, Pena oli kyllä tehnyt ihan oikean kirjan, tai siinä oli plagiaatiota melko vähän. Sen nimi oli: Aluksen uppoama, vakavuus ja viippaus. Eräällä lastiopin tunnilla hän sitten esitteli kirjaansa: "Joko teillä on tämä minun hyvä kirjani”, hän julisti kateederin takaa kirjanen kädessään. Kuiskasin mielestäni ihan hiljaa vieressä istuvalle: "On kirja ainakin". Pena kateederin takaa: "Jaa, Hank ei aiokaan alkaa perämieheksi"! Tällaisia hauskoja olivat hänen tuntinsa. Terrestinen ja astronominen merenkulku menivät kovempaankin päähän. Tuolloin elektroniset laskimet tekivät tuloaan. Penalla oli isokokoinen funktiolaskin jota hän näppäili laskiessamme samoja ikivanhoja isoympyröitä. Mihin ne olisivatkaan muuttuneet. Kerran Pena taas näppäili laskintaan. Välitunnilla kävin vilkaisemassa aparaattia. Siirsin vaihtokytkimen asteilta radiaaneilla. Tunnin jatkuttua tarkkailin tilannetta. Pena näppäili edelleen laskintaan ja otsa alkoi rypistyä. Ehkä satojakin kertoja tehty laskelma ei tuottanut samaa tulosta. Missä vika? Pena katseli silmälasiensa yli: "Kuka se oli"! Kaikki olivat hiljaa ja ihmeissään...

Englantia ja Suomea opetti maisteri Liisa "Mimmi" Niinisalo. Hän oli Kerppolan tavoin ollut koulun opettajana pitkään. Jos ei nyt ihan Viipurista alkaen, niin melkein. Tunneilla vallitsi viileän tiukka opetusilmapiiri. Jos ilta oli mennyt pitkäksi Karoliinassa tai Meriniemssä, oli parempi kätkeytyä  edessä istuvan selän taakse jos pystyi. Tai yrittää olla pois tunnilta. Tällaiset Mimmi kyllä huomasi. Silloin kieltä piti osata todella hyvin. Mimmi piti minimeistä tiukasti kiinni, kuten moni sai huomata. Siitä ei selvitty ryhtymällä oppilaskunnan puheenjohtajaksi, kuten eräät yrittivät. Mimmin opetus oli laadukasta. Hän oli varmasti niitä harvoja Suomessa joka hallitsi merenkulun erikoissanaston. Mielestäni Mimmin kokeet eivät olleet vaikeita. Sain toki häneltä kiitettävän. Silti moni kävi uusinnoissa ja eräät saivat ehtoja. Joidenkin perämiesura kaatui Mimmin vaatimuksiin. Ihan hyvä niin, sillä Mimmi piti hyvän englannin taitoa todella tärkeänä. Mimmiä ehkä silloin kironneet muistelevat häntä varmastikin hyvällä. Jokukin taisi sentään kippariluokalla oppia, ettei vhf:ää lausuta englanniksi "veehooäf".
 
Toinen opettaja, johon eräiden merenkulkuopisto-opiskelu tyssäsi oli matemaattisten aineiden lehtori Hannu Lappalainen. Hän oli tiukka mutta asiallinen opettaja. Itse merikapteenispohjalta tohtorismieheksi lukenut. Ei mikään pedagoki. Hän oli Kerppolan ja Niinisalon ohella opettajana pitkään. Itselleni jäi arvuutukseksi, miksi hänen tasoinen opettaja jaksoi kovapäitä valistaa matematiikan saloihin siinä paikassa. Tosin opiskelija-aines oli tuolloin varsin heterogeenistä, epätasaista; jotkut olivat lukeneet ainetta yliopistossa, toiset eivät osanneet murtolukujen yhteenlaskua. Lappalainen piti tunnit jämptisti ja antoi kotitehtäviä, jotka piti kanssa oikeasti tehdä. Tai ainakin yrittää tehdä. Lappalaisen matematiikan opetusta ei voinut sanoa mitenkään käytännön läheiseksi. Ei se sitä kai ollutkaan. Kuulin myöhemmin, että eräät kippariluokan oppilaat olisivat muodostaneet jkl. opposition. Tyyliin: "Mihin me tätä turhaa tarvitaan". Se oppositio kulki tuhon tietä. Lappalainen oli tiettävästi todennut kylmäkiskoisesti: "Te tarvitsette tätä merikapteenin tutkintoon opetussuunnitelman mukaisesti"! Hajonneen "opposition" jämät ajelehtivat muihin kouluihin...Joku piti välivuoden ja palasi Kotkan kippariluokalle "innostuneena matematiikan opiskelijana". Mutta jos siis luvut olivat muutoinkin menneet pieleen ja kokeiden keskiarvo oli ala-arvoinen. Se oli sitä, eikä hyväksyttävää arvosanaa tullut. Edessä oli ehdot, eikä päästötodistusta saanut ja seuraava pätevyyskirja jäi saamatta. Itselleni on jäänyt mieleen kippariluokan viimeisen kevään koetus. Lappalaisen integraali- eli ”siimahäntälaskennan” kokeet. Tehtäviä oli viisi ja vajaalla kahdella oikein pääsi läpi. Kokeeseen oli valmistauduttu. Se oli alkuiltapäivän tunteina. Menin erään toisen kanssa aamupäivällä kaikkien tuntemaan "Häkä-Pirttiin" viimeisille tärpeille, sanan mukaisesti. Siis henkisesti valmistautumaan koetukseen. Otin muistaakseni kolme tuoppia ja lähdimme kokeisiin. Tuopit olivat nousseet päähän. Osasin ensimmäisen tehtävän helpohkosti. Toinen oli jo vaikeampi. ”Neuvoa antavat" vaikuttivatkin kielteisesti; aika alkoi loppumaan sitä mukaa kun pää selvisi. En saanut toista tehtävää oikein. Kolmas tuoppi oli ollut liikaa! Olin niiden noin kymmenen(!) joukossa jotka saivat ala-arvoisen. Kokeesta taisi päästä läpi noin viisi oppilasta. Uusintoja ei muistaakseni järjestetty. Muttei kai kukaan saanut matematiikan ehtoja. Lappalainen oli viime kädessä ymmärtäväinen mies. Hän siis hallitsi luonnontieteiden alat ja salat. Hän oli kirjoittanut aikansa ensimmäisen ja nimensä mukaisen: Laskimen käytöstä navigoinnissa -kirjasen. Hän oli kai luovuttanut sen oikeudet koulun oppilaskunnalle ja se tuotti hyvin. Kerrottiin, että eräät oppilaskunnan vaikuttajat joivat näitä tuottoja. Mene ja tiedä, väite saattaa olla ”kuiva kurkkujen” kateutta.

Viimeinen "suuresta nelikosta" oli asianajaja Hannu Huitti, vaikka olikin tuntiopettaja. Mutta ikimuistoinen sellainen! Huitti osasi poikkeuksellisen hyvin merenkulkujuridiikkaa. Tätä kai edesauttoi hänen asianajotoimintansa ja toki myös entiset oppilasasiakkaat. Opetus oli elävää ja vilisi esimerkkejä. ”Läksyt” kysyttiin riveittäin kaikilta. Mieleeni on jäänyt esimerkki käännetystä todistustaakasta. Asiakas tuli Huitin toimistoon ja kertoi haluavansa nostaa kunnianloukkauskanteen, koska häntä oli nimitelty huoraksi. Huitti oli oli kysynyt: "Voitteko todistaa että ette ole huora"? Opetus oli siis todella käytännön läheistä. Kokeita pidettiin ja eräät kävivät uusinnoissa. Mieleen on jäänyt silloisen kämppäkaverin uusinnat. Ne tapahtuivat Huitin toimistossa sihteerin valvovien silmien alla. Tehtävät olivat olleet prikulleen samat, kuin se koe josta narahtaminen oli tapahtunut! Tämä oli aitoa Huittia.
 
Seppo Rajamäki oli taitava ja tunnollinen - vähän liikaakin - kojeopin opettaja. Hän hallitsi  laitteiden/kojeiden osalta sekä niiden sielunelämän että nappulatekniikan. Perämiesluokalla hän opetti meille myös kemiaa, jota olen aina "mooleineen ja booleineen" pitänyt hämäräperäisenä salatieteenä. Mieleen on jäänyt kokeet, joissa piti laskennallisesti todistaa joku rikkihapon moolitilavuus, mikä lie. En tajunnut tehtävää, mutta kirjoitin vastaukseksi: 1 mol HCL = 22,3l.
Lainaan Rajamäkeä kokeita palautettaessa: "Eräskään oppilas ei näytä tietäneen mistä oli kyse, mutta koska vastaus oli oikea pitää antaa täydet pisteet". Hän oli siis myös reilu ja rehellinen opettaja. Tokipa hänen arvomaailmassaan oppilas tuskin sai lisäarvoa, jos oli kanta-asiakas Sportti-Pubin tai Häkä-Pirtin kaltaisissa kulttipaikoissa. Rajamäki opetti jossakin vaiheessa myös ATK:ta eli tietotekniikan edeltäjää. Hänen oppinsa ovat jääneet elämään: ”If A ren B...”!

Kojeoppia ja matematiikkaakin opetti eräässä vaiheessa dipl.ins. Matti ”Vihtahousu” (kuten häntä kutsuimme) Vittaniemi. Hän toki tunsi laitteiden sielunelämän. Nappulatekniikasta ei voi sanoa samaa. Hänestä liikkui hauska tarina, rinnakkaisluokalta. Tuohon aikaan suoritettiin GOC:n edeltäjän eli yleisen radiopuhelimen hoitajan tutkinto PTL:n radio-osastolle. Digitaalitekniikka ei vielä tuohon wanhaan hywään aikaan häirinnyt leppoisaa elämän menoa. Hyvä niin. Niinpä Vittaniemi oli kunnianhimoisesti päättänyt suorittaa kyseisen radiotutkinnon oppilaidensa joukossa. Olisi sitten reteätä näyttää oppilaille, kuinka hän ottaisi koulun radioasemalta MF-puheyhteyden kaukaiseen Helsinki-Radioon. Se toisi sulan hänen prestiisiinsä. Hän oli varmastikin tietoliikenne- insinöörinä järkeillyt että moisen kokeen hän klaaraa helposti. Pettymys oli varmasti suuri kun ei kysyttykään kondensaattoreista ja kapasitansseista. Vaan esimerkiksi: millä MF-taajudella kutsut Rönne-Radiota tilataksesi puhelun Suomeen (ja varataksesi pöydän Mäntyluodon ”vihreä kattoisesta”, silloisesta merimiesten suosikkiravintolasta).
Koetulosten saapuessa radio-osastolta hänen nimensä ei tiettävästi ollut hyväksyttyjen listalla!?
Hän oli kai selitellyt: ”Opettajan koetulokset ovat eri listalla”. Asia jäi mysteeriksi ja oppilaat pitivät häntä ”kirjattomana miehenä”. Hän kai sai siten käyttää koulun radioasemaa vain toisen henkilön valvonnassa, joilla oli kyseinen radiokirja. Käytännössä siis esimerkiksi oppilaidensa valvonnassa.

Tapasin hänet sattumalta 1980-luvun lopulla helsinkiläisessä ravintola Vanhassa Maestrossa. Edesmenneessä heteromiesten ja -naisten suosikkipaikassa. Nykyhomosaation aikana paikka tuskin olisi saanut toimilupaa. Mutta, hyvänä tanssijana hänellä vaikutti olevan suosiota naismaailmassa. Naistenhaun aikana hänellä muistaakseni piti kiirettä. Kaikki me olemme hyviä jossakin!

Arto ”Artsi” Andersson opetti jonkin aikaa merenkulkuoppia. Hänestä sai sivistyneen kuvan. Sitä vahvisti hänen toteamuksensa: ”Suomen kieli on tärkein oppiaine, koska pitää osata selittää kun on töpännyt”!

Jorma Vainio oli hyvä ja mukava opettaja. Hän kuului omiin porukoihimme. Pidimme ”tunteja” joskus jopa Pookissa.  Hänen johdollaan suoritettiin legendaarinen ARPA-kurssimatka Maarianhamiaan v.-83. Kaupungin ravintolayrittäjät muistelevat tiettävästi vieläkin keväistä viikkoa haikeudella. Silloin rypevä liikevaihto koki uusrenesanssin. Jormaa muistelen erityisen hyvällä.

Kalle-Kehveli opetti leppoisasti monia "aineita". Eikä vähiten kirjanpitoa luonnon menetelmällä Hänen tunneillaan keskusteltiin ja ne menivät rattoisasti. Keskusteleminen oli siis tärkeätä vähän joka aineessa. Lappalaiseen se ei toki purrut. Maihtoiko kukaan yrittääkään?

Mukava insinöörismies, Hannu Fyhr, opetti erinäisiä aineita. Hänen ikäeronsa vanhimpiin oppilaisiin ei ollut suuri. Taisi olla toisin päin. Hänen kanssaan tuli hyvin toimeen ja joimme yhdessä tuopin, toisenkin.

Koneoppia opetti myös mukava mies ”Jefe” Tapsa Jalkanen. Suurin ongelma hänen kanssaan oli, ettei saanut selvää kokeiden korjauksista; mikä oli omaa tekstiä ja mikä Tapsan kommentteja/korjauksia? Hän kun korjasi kokeet lyijykynällä!

Koulualus ”Rai”ssa toimi päällikkönä Tuukka Suominen. Hän oli legendaarinen Saukko-kippari. Hän oli tuonut Islannin vesiltä Suomeen lukemattomat tynnörit suolattua hopeakylkistä sekä herrojen että narrien janoa nostattamaan. Opettajalehtorina ”Rai”ssa toimi Teppo Suominen. Todelinen merimiestyyppi, partoineen. Nämä Suomiset eivät kuitenkaan lieneet keskenään sukua.

Urheilu oli tullut noihin aikoihin pakolliseksii oppiaineeksi. Tämä tarkoitti myös sitä, että siitä oli saatava hyväksyttävä arvona eli tyydyttävä. Vaikka opettaja olikin urheiluhullu tunnit menivät rattoisasti, usein koulun uimahallissa. Aktiivinen uinti takasi hyvän arvosanan. Eräs otti urheilun tyyliin: "en ole eläessäni ottanut juoksuaskelta" ja sai siitä ehdot! En ole varma miten tarina päättyi. Eräs variaatio on, että kyseinen oppilas lähetti liikunnanopettajalle valokuvan laivansa hienosta kuntosalista: "Kaippa ehdot on näin suoritettu". Kaippa, merikapteenin tutkinto katsottiin tuolloin siksi arvokkaaksi, ettei sentään urheilun vuoksi jäänyt tutkinto suorittamatta ja kirja saamatta. 

Loistava tuntiopettaja ja Herrasmies sekä Konsuli, Dipl.Ekonomi Ragnar Backström, kuului Kotkan harvalukuiseen sivistyneistöön. Hän pukeutui myös aina sen mukaisesti. Se oli vierasta Kotkassa. Paikalliset muotivirtaukset kun saattoi havaita Kotkan torilla, missä ”Steveco ja Finnlines” -muoti esittäytyi. Hän opetti kippariluokalla vihaamaani ruotsin kieltä. Katselimme ruotsalaisia postimerkkejä ja kävimme Keisarillisessa kalamajassa Langinkoskella, Finnairin teknisessä huollossa Helsinki-Vantaalla.. Hän oli aivan liian herrasmies jotta olisi sortunut pitämään jotain niin brutaalia kuin ruotsin kokeita. Kiitos "Ragge” hienoista opeistasi ja reilusta toiminnastasi!
Ragge opetti myös liiketaloustiedettä. Vanhana laivameklarina hän kertoi paljon hyödyllisiä asioista. Raggelta kaikki saivat vähintään tyydyttävän arvosanan. Hänen arvomaailmaansa ei kuulunut rahvaanomaista käsitettä "ehdot". Hän ymmärsi, että merikapteeniluokan tasolla piti hakea myös vastaavaa henkistä tasoa ja ajattelua, päähän pänttäämisen sijasta. Jos tunnilla avasi suunsa sai arvosanan hyvä. Jos keskusteli taloudesta, merenkulusta tai mistä vaan sivistyneestä elämän alueesta, sai kiitettävän. Kuulun itse viimeiseen ryhmään. Tällaisia elämän oppeja todella tarvittiin ja niitä pitäisi olla edelleenkin. Vaan mistä löydät ”konsuleita” opettamaan elämää ja arvoja, mistä?

Koulussa oli myös opettajia, jotka eivät ansaitse edes huonoja arvosteluja.

Mutta hyvät puolet siis dominoivat ja muistot ovat ”posetiivisia”, kuten Jalkasen Tapsa tapasi sanoa.

Lopuksi: varsinkaan ulkopuolisen lukijan ei pidä ottaa näitä ”muisteluksia” kirjaimellisesti. Tuon ajan henkilösuhteet Kotkan Merenkulkuopiston opettajien ja oppilaiden välillä olivat poikkeuksellisen hyvät ja lämpimät. Kunnioitus oli molemminpuolista. Sekä opettaja- että oppilaskunnassa vaikuttaneet persoonallisuudet olivat katoavaa kansanperinnettä. Se jotenkin tiedostettiin. Missä nykyopinahjossa pääaineen opettaja vierailisi oppilasasuntolassa maistelemassa kiljupanosta, sitä parasta ”päiväkertaa”. Missä?

Suljenpa sanaisen arkkuni näistä 30 vuoden takaisista muisteluista. Kotkan silloisesta Merenkulkuopistosta, josta on enää muistot jäljellä. Mutta ne elävät - kaikkien siellä silloin opettaneiden ja opiskelleiden muistoissa sekä mielissä - ikuisesti!

HANK